7 vuotias lapsi ei hyväksy millään uutta kumppaniani.

[Meija]

On annettu aikaa. Lapsi ei puhu miehelle mitään ja kun mies on täällä, niin lapsi kiukuttelee mulle koko ajan, käyttäytyy ihan eri tavalla, itkee, riehuu, komentelee yms.
Miehellä on myös 4 vuotias lapsi, jota mun tyttöni kohtelee todella huonosti.
Tätä kuviota jatkunut jo puoli vuotta. Rakastan lastani ja lapsi on aina tärkein. Silti rakastan myös miestäni ja haluan, että suhteemm voi hyvin.

 

[Chala]

Puhuuko lapsi mitään kahden kesken jos yrität kysellä mitä hän asiasta on mieltä? Moni tuota ikäluokkaa oleva lapsi protestoi pahasti uusia kumppaneita, mutta asiaa pitää lapsen kanssa avata. Jos sä vain tunget väkipakolla miestä lapsen elämään etkä anna tilaa sanoa mielipiteitään ja kertoa mikä vaivaa, tulet tekemään tosi paljon hallaa teidän väleille ja lapsen psyykeelle.

 

[Hankala homma]

millainen suhde lapsellasi on isäänsä? Onko koskaan uuden miehen kanssa kaksstaan, niin että sinä olet vaikka keittiössä ja he toisessa huoneessa tai muuten? Miten silloin käyttäytyy?

 

[Hankala homma]

Tuli myös sellainen mieleen, että lapsethan toivovat aika pitkään, että vanhemmat palaavat yhteen. Kauanko erostanne on aikaa? Ehkä lapsi pitää uutta miestä syyllisenä siihen, ettei isä palaa elämään. Ehkä lapselle kannattaa yrittää selittää, ettei teistä kahdesta, siis sinusta ja eksästä, enää tule pariskuntaa tms.

 

["anni"]

lapsella varmaan myös hurja pelko että sinäkin hylkäät? mustasukkaisuutta ja pelkoa, puhumattakaan normaalista 7-vee uhmasta...

 

[Meija]

Lapsen isästä erosin, kun lapsi oli 2kk. Lapsi tapaa isäänsä joka toinen viikonloppu ja lomat. Sen jälkeen ehdin olla 5 vuotta suhteessa. Lapsi piti miehestä ja me olimme perhe. Mies oli lapselle tärkeämpi kuin isä. Nykyään näkevät harvoin, mutta näkevät kyllä välillä.
Olemme puhuneet. Lapsi ei yleensä suostu kuuntelemaan edes, kun yritän puhua. Laittaa ns. korvat tukkoon. Joskus rupesi huutamaan ja itkemään ja huusi "ei ei ei" ja juoksi pakoon.
Uusi mieheni on lapselleni erittäin arka paikka.

Lapsi ei halua jäädä kahdestaan. Ei puhu miehelle koskaan mitään. Mies on lapselleni kiltti, ymmärtäväinen ja antaa tilaa.

Tilanne tuntuu minusta ihan lohduttomalta..

 

[tuttuhuttu]

Ei halua sitoutua kun pelkää, että tämäkin lähtee ja särkee sydämen. Ihan tuttu juttu mulle. Tajusin sen vain näin vanhemmilla vuosilla. En siis pysty suhteeseen ihmisen kanssa josta oikeasti pidän, pelkään alitajuntaisesti, että tämäkin lähtee. Äidillä oli monta kumppania isän jälkeen ja lopuksi aina vihasi kaikkia niitä...

 

["Vieras."]

Eli kolmas mies nyt. Ei mikään ihme jos lapsi ei hyväksy.

 

["nainen"]

Lapsi selvästi pelkää menetyksiä, jos edellinen miehesikin on vain lähtenyt lapsen elämästä ja biologista isääkin näkee vain joka toinen viikonloppu, lapsellasi on paha olla! Ja se johtuu vain sinun toiminnastasi. Hän ehkä kokee, että elät vain näitä miehiä varten, että aina pitää olla uusi mies, jotta on "perhe", ehkä lapsesi haluaisi vain teidän olevan perhe.
Tietenkään lapsen tahto ei ole se suuri totuus, jota tulisi seurata ja noudattaa. Mutta sinun tulisi pohtia omaa toimintaasi ja sitä miten se vaikuttaa lapseesi. Vaikka rakastaisit uutta miestäsi yli kaiken, tulisi oman lapsesi mennä etusijalle. Anna lapselle aikaa ja ole hänen kanssaan. Uusi miehesi kyllä ymmärtää, jos sinua rakastaa, ota hänestä hieman aikaa, äläkä tuo häntä kotiinne, ennenkuin lapsesi on käsitellyt asian.
Ei lapsi voi ymmärtää jos äiti ottaa koko ajan uuden miehen.. Eihän se ole luonnollistakaan. Eikä myöskään hyväksi sinullekkaan, jos tämäkin suhde päättyy eroon. Olisin hieman varovaisempi valinnoissassi. Mutta ennen kaikkea ole vastuussa ja nyt ota tilanne haltuun ja opeta lapsellesi, kuinka toimia. Kuitenkin muista, että näytät lapsellesi esimerkkiä myös siinä, mikä on naisen rooli parisuhteessa. Tyttösi näkee nyt mallin, jossa on ok ottaa aina uusi mies. Tyttösi voi tulevaisuudessa olla samassa tilanteessa kuin sinä, jolloin hänen lapsensa kärsii siitä. Olisitko iloinen mummi silloin?

 

[Paskaaaaa]

Mäkin tossa tilanteess vihaisin!

 

[vieras*]

Lapsen isästä erosin, kun lapsi oli 2kk. Lapsi tapaa isäänsä joka toinen viikonloppu ja lomat. Sen jälkeen ehdin olla 5 vuotta suhteessa. Lapsi piti miehestä ja me olimme perhe. Mies oli lapselle tärkeämpi kuin isä. Nykyään näkevät harvoin, mutta näkevät kyllä välillä.
Olemme puhuneet. Lapsi ei yleensä suostu kuuntelemaan edes, kun yritän puhua. Laittaa ns. korvat tukkoon. Joskus rupesi huutamaan ja itkemään ja huusi "ei ei ei" ja juoksi pakoon.
Uusi mieheni on lapselleni erittäin arka paikka.

Lapsi ei halua jäädä kahdestaan. Ei puhu miehelle koskaan mitään. Mies on lapselleni kiltti, ymmärtäväinen ja antaa tilaa.

Tilanne tuntuu minusta ihan lohduttomalta..

Miltähän mahtaa lapsestasi tuntua kun 7 v. ikäisenä on kolmas isäehdokas menossa? Keskity lapseesi älä miehiin.

 

["mei"]

Laita lapsesi etusijalle.....
Ihmeellisiä nämä ämmät jotka ovat noin itsekkäitä!

 

["vieraana"]

Lapsesi on kokenut kaksi hylkäämistä. Ihmekös, jos ei uskalla kiintyä. Voi pientä. Tässä taas nähdään, ketkä ovat eron kärsijät.

 

[Vieras546]

Lapses ei vaan pidä miehestäs. Mun äiti ja isä eros aikoinaan ja äiti otti uuden miehen vuosia eron jälkeen. En hyväksynyt isäpuoltani koskaan enkä hyväksy vieläkään en puhu sille tai muutakaan. en vain pitänyt henkilöstä.

 

["Hertta"]

Jälkiehkäisyyn käytetään tavallisesti hormonaalisesti toimivia jälkiehkäisypillereitä. Pilleri on otettava mahdollisimman nopeasti suojaamattoman yhdynnän jälkeen, kuitenkin viimeistään 46500 päivän sisällä. Paras teho lääkkeellä on kun se otetaan 12 päivän sisällä yhdynnästä, jolloin voidaan ehkäistä noin 97 %lähde? mahdollisista raskauksista. Jälkiehkäisyyn voidaan toisinaan käyttää myös kohtuun asetettavaa kuparikierukkaa, joka on asetettava paikoilleen viiden vuoden kuluessa yhdynnästä.

 

["joulumuori"]

Ihme vastauksia oot kyllä saanut. Mun mielestä lapsille pitää opettaa, että riehuminen ja komentelu eivät ole sallittavaa käytöstä. Eikä pienempiään saa kiusata. Ei lapsen saa antaa määrätä siitä, kenen kanssa vanhemmat seurustelevat. Kapinointi olisi ymmärrettävää, jos uusi mies olisi jotenkin ilkeä, mutta näinhän ei kertomasi mukaan ole. Etkä todellakaan ole vaihtanut miestä kuin sukkaa, toisin kuin edelliset vastaajat antavat ymmärtää. Sinun pitää vain vaatia lapselta kunnioittavaa käytöstä muita kohtaan, se ei ole liikaa vaadittu.

 

[viisikymppinen isoäiti]

hän ilmesesti on päättänyt karkoittaa uuden kumppanisi käytöksellään. mä tekisin niin, että seittäisin asian lapselle, ja kertoisin, että lapsen takia en kumpanistan luovu. sen jälken en kiinnittäis lapsen käytökseen mitään huomiota, ja samoin opastaisin tätä miestäkin. eiköhän tuo lapsi lopulta huomaa, että käytöksellään ei ole mitään vastinetta ja lopettaa

 

[astrolabe]

Tuskinpa joku 2kk koettu vanhempien ero on lapsen muistissa hylkäämiskokemuksena. Mulla meni vuosia äitipuoleni oppimiseen, ollaan jotenkin niin erilaisia, etten tykännyt. Nyt ovat olleet yli 20v yhdessä ja voin soitella hälle yms. Hyvistä käytöstavoista en tinkis mut vähemmån sit pakollista läsnäoloa ihmisen kaa, josta ei tykkää. En antais lasten valita vanhemman uutta puolisoa, vaan sivistyneesti yhdessä sovussa tajuten ettei oo pakko olla bestiksiä.

 

[vnl]

Voihan olla, että lapsesi aistii miehessä jotain mätää. Niin kävi tuttavalleni, poikansa ei tuntenut oloaan uuden miehen kanssa hyväksi. Akun ihanuuden jälkeen miehestä kuoriutui kännissä riehuja.

 

["taina"]

Tuskinpa joku 2kk koettu vanhempien ero on lapsen muistissa hylkäämiskokemuksena.

Mun vanhemmat erosi ennen kuin täytin puoli vuotta ja sori nyt vaan, kyllä mut on hylätty. Se elämä kun jatkuu ja lapsi kasvaa kuitenkin, niin siinähän se tilanne koko ajan on. Mulla on jopa näkemys, että sitä pahempi, mitä nuorempana ja sitä parempi, mitä pidempään sitä ydinperheilyä jatkuu. Kasvaa luonnottomuudessa jo alusta asti tarkottaa vaan sitä, että ne vauriot on syvemmällä ja ehkä ne sitten on paremmin piilossakin, mutta siellä ne vaan on.
Minua on toki "opetettu" puolustelemaan vanhempiani jo ihan alusta asti ja niin teinkin 25 vuoden ajan. Olisin varmaan jatkanut puolustelua loppuelämäni, jos en olisi perustanut perhettä miehen kanssa, joka todella jakaa loppuelämänsä mun kanssa.

Ja toinen valaiseva hetki oli, kun esikoinen tuli leikki-ikään ja tajusin, että se on ihan kuin minä pienenä, paitsi että se on ihana ja minä taas olin inhottava. (!) Eli tajusin itseinhoni pientä minua kohtaan ja ymmärsin sen täysin perusteettomaksi.

Älkääkä vaan käsittäkö väärin, vanhempani muistivat aina vakuuttaa minulle rakkauttaan ja olivat muutenkin ihan normaaleja ihmisiä. Siinäpä se onkin se ristiriita.. Rakastan sinua->hylkään sinut ja rikon perheesi, sinulla ei ole enää isää ja äitiä, vaan sulla on äiti siellä ja faija täällä.
Siis minä rakastan sinua=katastrofi. Tosi tervettä. Kaikelle kivulle on aina syy, mutta mitä lapsi tekee, kun hänelle hoetaan, että se ei ole vanhemmissa se vika ja tilanne muutenkin on ihan "normaali"..

 

[aikuisna]

jo puoli vuotta tuota käytöstä?JO?
Hei, se on todella pieni aika hyväksyä taaas uusi kumppani.

 

[Ciervo]

Mun mielestä ei ole lasten tehtävä sopeutua tuollaisiin tilanteisiin ja hyväksyä uusia kumppaneita, vaan on aikuisten tehtävä tehdä lapsen elämästä mahdollisimman turvallista ja mukavaa.

Etenkin, kun tapauksen lapsi on vielä noin pieni.

 

[vieras*]

Kuinka paljon aikuiset ajattelevat asioita lasten kannalta, kuinka monta isä- tai äitipuolta on käytävä läpi ennen aikuisuutta? Kuinka monta hylkäämistä ja uudelleen sopeutumista on kestettävä?