7 v lirauttelee housuihin tämän tästä, onko enää normaalia?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Poirot
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

Poirot

Uusi jäsen
23.06.2013
7
0
1
Meidän 7 v tokaluokkalainen, täyttää loppuvuodesta 8 v, aika usein päivän mittaan lirauttaa pissaa housuun. Aina vain pienen määrän, tyyliin lusikallinen. Kuulemma (omien sanojensa mukaan) ei vaan ehdi vessaan.

Olen pistänyt sen piikkiin, että lapsi ei vaan malta lähteä vessaan ajoissa eikä ennakoi esim. ennen kotimatkaa käymällä vessassa, vaikka olen monesti neuvonut niin tekemään.

Usein sitten illalla housut haiskahtaa aika vahvasti pissalta. Kahta päivää peräkkäin ei voi samoja housuja pitää.

Tähän asti olen ajatellut että oppii ajallaan, mutta onko jo epänormaalin myöhäistä tuollaisiin lirautteluihin? Sanoin nyt tytölle että yrittäisi nyt oikein keskittyä asiaan, ja että jos pissailu vielä jatkuu niin kysyn asiasta kouluterkalta.

Mielipiteitä?
 
Meillä kolmos luokkalaiselta lirahtaa välillä. Välillä joka päivä, välillä menee päiviä jopa viikko(ja) ettei lirahda pisaraakaan... On kyllä todella hösö, malttamaton ja venyttää lähtöä viimeiseen asti... Usein tuleekin kiirus.. Toivon tosiaan, että oppisi pian nämä vessa touhut..
Vertailun vuoksi sanottakoon, että 5 vuotiaalle pikkusiskolle ei tapahdu vahinkoja koskaan, tai kerran vuodessa. No sanotaan kuitenkin isoveljelle myönnytykseksi, että on erkka lapsi. Josko sillä olisi jotain tekemistä asian kanssa...? Tai sitten ei...
 
Vaikuttaa jonkinlaiselta virtsankarkailulta/virtsanpidätysongelmalta. Mun mielestä olisi syytä selvittää ammattiauttajalla tuollainen asia. Normaalisti lapsen tulisi oppia kuivaksi jo ennen kun täyttää 2 vuotta.
 
Meillä ei ole erityislapsi kyseessä. Ja muutoin koulussa sujuu ihan hyvin, ei ole ongelmia ollut. Lapsi on kyllä luonteeltaan aika haaveilija ja temperamenttinen myös, ei ilmeisesti jaksaisi sellaisiin pikkujuttuihin kuin vessakäynteihin käyttää aikaa.

Tytöllä kyllä yövaipasta eroon pääsy tapahtui vasta 4,5 vuoden iässä joten ehkä vaan on vähän jälkijunassa näitten vessatouhujen kanssa... 5 v pikkuveljellä ei "koskaan" lirahda housuihin, en edes muista koksa olisi niin käynyt.
 
[QUOTE="vieras";28909382]Vaikuttaa jonkinlaiselta virtsankarkailulta/virtsanpidätysongelmalta. Mun mielestä olisi syytä selvittää ammattiauttajalla tuollainen asia. Normaalisti lapsen tulisi oppia kuivaksi jo ennen kun täyttää 2 vuotta.[/QUOTE]

Tuota virtsankarkailua itsekin mietin, että onko kyseessä se.
 
Lapselta olisi hyvä ottaa pissanäyte, tulehduskin voi aiheuttaa lirauttelua ja pissa haisee pahalle. Mutta kyllä tuollaista herkästi lapsille tapahtuu, ei ole välttämättä mitään epänormaalia. Rakkokoulu voi auttaa, eli vaikka kello soimaan, että muistaa käydä riittävän usein pissalla.
 
Säännölliset pissa-ajat alkuun parin kolmen tunnin välein ja siitä sitten vähitellen pidentäen. Aovit lapsen kanssa että käy aina vessassa esim ruokavälkällä ja kotiin lähtiessä.
 

Yhteistyössä