7,5 kk ja ruoka ei maistu

Meillä tilanne se, että poika 7,5 kk ja saan hänet syömään kiinteää ruokaa kerran tai kaksi päivässä ja melkoisen peniä määriä. Rintamaitoa juo kyllä. Kaikkea olen kokeillut. Omatekoisia ja kaupan soseita, hienompaa ja karkeampaa ruokaa. Mitenkäs muilla? Hyviä vinkkejä? Vai odotellaanko jos tuo ruokahalu joskus heräisi?
 
Meillä samoja ongelmia.. Poika 7kk, ja ollut korvikkeella tuosta 5.5kk saakka. Pieni muutenkin ja aika ruipelo, verrattain esim.siskoonsa.Kasvut menee miinuksella -1, muistaakseni.

Hyvää tuuria tarvitaan, jotta hän söisi edes jotain kiinteää! Kaikki temput saa joka syönnille tehdä. Vähän on onneksi edistystä tullut sillä kuukausi sitten alkoi vaan itkemään kun laittoi suuhun jotain karkeampaa kuin maito. Tähän on auttanut siirtyminen syöttötuoliin. Sitten tarvitaan hirveesti kaikkea mielenkiintoista katseltavaa tai vaikka leivän muruja pöydälle, olen myös joskus antanut leivän omaan käteen jyrsittäväksi..

Joten..isompia neuvoja en osaa antaa..odotetaan todella, että ruokahalu jostain löytyisi..
 
Esikoiseni alkoi kunnolla syömään kiinteitä vasta n. 10 kk ikäisenä.
Kyllä vauvat nälkäänsä syövät! Joillakin vaan kestää pidempään ennenkuin tulee halu maistella tai kokeilla, jotkut vauvat (niinkuin meillä tämä toinen) ovat heti valmiita kokeilemaan kaikkea uutta. Helposti vaan tulee tuputettua ja hosuttua, varsinkin jos on kyse esikoisesta, kun kerran 'nyt on se aika että pitäisi jo syödä tätä ja näin paljon...' ainakin itselläni meni näin. Ja kun 'kaikkien muitten vauvat jo syö!'
Syötin esikoiselle lisäksi vellejä joita suostui pullosta syömään, lusikoiden kun ei mitään. Vellin sekaan lisäilin soseita joita ei muuten suostunut maistelemaan. Ruoka alkoi maistua vasta siinä vaiheessa kun sai siirtyä samaan ruokaan meidän kanssa. Siis jolloin ruuassa oli vähän suolaa ja ehdottomasti kunnolla mausteita! Piti vaan luottaa siihen että maitoa tuli riittävästi. (Imetys loppui vähitellen kun palasin töihin, jolloin tyttö siirtyi korvikkeeseen ja siihen velliin)
Toivottavasti teidän neuvolatädit ei painosta ja lisää huolta?? Meidän tyttö menee edelleen käyrillä -1,5 tai jotain, mutta on aina mennyt ja kasvanut tasaiseen omaa linjaansa. Käyrät on kuitenkin vaan keskiarvoja!!
Jaksakaa :hug: kyllä se siitä vähitellen, kun ei tee liian suurta numeroa! Lapset on kaikki niin erilaisia!! :heart: :heart:
 

Yhteistyössä