6 vuotta parisuhteessa, nyt ajatukset vieraissa miehissä!

[virgo]

Huoh..

Mistä nyt alottaisin--- Ollaan avomiehen kanssa oltu yhdessä 6 vuotta, tavattiin 17 ja 18-vuotiaina ja olemme toisemme "ensimmäiset". Eli muiden kanssa ei ole harrastettu seksiä, mutta teini-iän seurustelusuhteita on ollut molemmilla. Minulla enemmän, sellaisia varhaisteinien "säätöä" ja parin kuukaiden seurustelua.

Koko suhteemme ajan olen ollut varma, että mieheni on se oikea ja me olemme aina viihtyneet yhdessä. Voisinpa ihan rehellisesti sanoa, että suhteemme on Täydellinen ja sovimme toisillemme todella hyvin.

Ongelmat(mielestäni minun ongelmat) alkoi noin 6kk sitten. Olen monta vuotta halunnut naimisiin mieheni kanssa. Hän ei usko avioliittoon eikä halua naimisiin. Tätä asiaa minun oli to-del-la vaikea sulattaa, pitään sitä vatvoin enkä meinannut päästä yli. Useiden keskustelujen ja ajan myötä aloin ymmärtää mieheni mielipiteen ja hyväksyn sen. Mutta nyt luulen, että sen takia kun hyväksyin miehen avioliittoinhon, olen ehkä vähemmän rakastunut ja ihastunut. En kaipaa enkä ajattele häntä niin paljon enää. Olenko jotenkin alitajunnassani vetäytynyt hänestä pois?

Seksiä meillä on ihan mukavasti, molemmat tykätään kyllä. Menneen 6kk:n aikana minulla ei vain ole ollut paljon haluja miestäni kohtaan. Tähän ei ole mitään fyysistä syytä; mies on yhtä hyvässä kunnossa kuin tavatessamme eikä minulla ole esim. mitään lääkitystä jonka sivuvaikutuksena olisi haluuttomuutta. Jotenkin hänen jotkut sänkytapansa ovat alkaneet ärsyttää ja tutut lämmittelytavat pitkästyttää. Olemme sängyssä aktiivisia, ei olla aina lähetyssaarnaaja-asennossa ja pimeässä peiton alla. Seksi on kivan vaihtelevaa.

Meillä menee muuten todella hyvin, ei riidellä, arki sujuu hyvin. En tiedä mahtaako miehelläni olla jotain tämän suuntaisia ongelmia.. Mitään "oireiluja" ei ole ollut tmv. Tai sitten en ole osannut katsoa kunnolla..

Olen ennen tuntenut syvää rakkautta miestäni kohtaan enkä ikimaailmassa ole pystynyt kuvitella itseäni sängyssä tai kiihkeästi suutelemassa toisen miehen kanssa.. Nyt on toisin. Olen enenevissä määrin ajatellut mieheni ystävää joka on todella mukava ja komea ja tulemme hyvin toimeen. Osaamme keskustella syvällisiä asioita ja tämä mies on lohduttanut minua kun olen joskus hänelle ongelmiani miehestäni vuodattanut. Uskon, että hän on todella lojaali miehelleni, eikä minua koskaan harkitsisi seurustelu- tai miksikään muuksi kumppaniksi, mutta minua kiehtoo kovasti ajatus tästä miehestä ja seksistä hänen kanssaan. Kuitenkaan en ole hänestä mustasukkainen, vaikkahänellä olisi yhdenyön juttuja tai flirttailee baarissa muiden naisien kanssa. Myös töissäni olen huomannut ajattelevani yhtä työkaveria ja katseellani etsin häntä pitkin päivää. Kun näen hänet, vatsaasi tulee perhosia ja alan jännittämään ja muutenkin tulee ihastunut olo.

Mitä minulle tapahtuu? En tiedä, olisiko ero nyt kuitenkaan oikea ratkaisu? En koskaan ole seurustellut vakavasti muiden kuin nykyisen mieheni kanssa ja myös yksinolo pelottaa. Myöskin pelkään, että jos me eroamme, en koskaan löydä mitään yhtä hyvää kuin nykyiseni. Tai jään ikuisesti yksin.

Antakaa kokeneemmat ja viisaimmat neuvoa!

 

[rouvas henkilö]

Kymmenen avioliittovuoden perusteella sanoisin, että tuntemuksesi ovat täysin normaaleja. En usko, että maailmasta löytyy yhtäkään ihmistä, joka pystyisi koko elämänsä ajan himoitsemaan vain yhtä miestä. Muutenhan parisuhteessa pysyminen olisi helppo juttu, eivätkä parisuhdepalstat täyttyisi "Petin miestäni, mitä teen??!" viesteistä. Uskollisuus on haasteellista, tähän asti olen pystynyt olemaan pettämättä, mutta eipä noita todella pahoja tilanteitakaan ole tullut vastaan (koska en esim. käy yksin baareissa tai muissa paikoissa, joissa itsekontrolli on heikompaa). En ole katunut.

Toisin sanoen, älä ole huolissasi ihastuksistasi. Niitä tulee ja menee, ratkaisevaa on se, tekeekö niille jotain vai ei.

Se, että onko miehesi sinulle oikea... onkin jo toinen juttu. Jos avioliitto on sinulle iso asia eikä toinen suo moiselle ajatustakaan, on tilanne sinun kannaltasi ikävä. Monellakin tapaa. Suomalaisessa lainsäädännössä avo- avioliitoissa elävät ovat täysin eri viivalla. Jos nyt sattuisitte olemaan yhdessä seuraavat 50 vuotta ja miehesi yhtäkkiä kuolisi, et peri mitään mikäli ette ole avioliitossa. Miehesi omaisuus menee joko hänen sukulaisilleen tai lapsilleen, samoin henkivakuutuksesta saatavat rahat ym.

Onko mies antanut avioliittokammolleen mitään syytä? Tuleeko hän rikkonaisesta perheestä tmv,? Jos löytyy joku syy, asiaa on helpompi lähteä ratkaisemaan kuin puhdasta "en vaan pidä siitä" asennetta

 

[Taaksepäin katson...]

Omalta kohdaltani voin sanoa että pitkässä suhteessa on melkoisen normaalia että ihastuu muihin ihmisiin. Mutta kuten edellä oleva sanoi, ratkaisevaa on teetkö asialle jotain vai et.

Tuntemukset muuttuvat. Ihastumisbuumin jälkeen pitkässä ex-suhteessani koitti taas kausi jossa rakastuimme "uudelleen". Silloin olisin katunut syvästi jos olisin pettänyt omaa miestäni vain ihastusten tai fantasioiden takia. Olimme loppuun asti uskollisia toisillemme. Suhde kaatui siihen ettei mies halunnut naimisiin eikä halunnut lapsia.

Luulenpa että olet samassa tilanteessa kuin minä aikoinaan. Rakastin miestä mutta minua alitajuisesti vaivasi jatkuvasti miksei hän voi mennä kanssani naimisiin. Järjen tasolla mies selitti kaiken ymmärrettävästi ja kuvittelin että asia on minulle ihan ok ja ettei naimisiinmeno ole sitten minullekaan tärkeää...

Nyt kun olen naimisissa nykyisen mieheni kanssa ymmärrän paremmin. Ymmärrän että minulle avioliitto oli tärkeä asia, siksi edellinen suhde kariutui. Kävi myös ilmi ettei entinen mieheni ollut itse sitoutunut minuun riittävästi, koska nykyään hän on toisen naisen kanssa naimisissa. Sain opetuksen siitä, että mies kyllä kykenee kaikenlaiseen kunhan on riittävän rakastunut. Joten ymmärrän ajatuksiasi, mutta totuutta on vaikea tietää kun en tunne miestäsi.

 

[virgo]

Vastauksenne antaa ajattelemisen aihetta. Minun pitää nyt miettiä mitä teen ja mitä oikeasti haluan elämältä. Äh, tämä on niin vaikeaa. Paljon on asioita jotka pelottaa jos jätän mieheni, mutta en kuitenkaan pelkää jatkaa elämää hänen kanssaan. Ehkä se jo sanoo jotain? En tiedä, pitää miettiä.

 

[Seitsemän vuoden kriisi]

Teillä on tuloillaan seitsemän vuoden kriisi. Kohta räjähtää kunnolla. Myönnät itse, että avaudut miehen ystävälle, haaveilet hänestä ja muista. Kriisi edessä. Ehkä selviätte ja suhde jatkuu, ehkä ette ja suhde kariutuu.

Ennen kuin painat lisää kaasua kohti karikkoa suunnatessa, mieti paranisiko tilanne vaihtamalla. Seitsemän vuoden kuluttua olisit mahdollisen uuden kumppanin kanssa kriisissä. Kannattaako? Nykyisenlaista suhdetta, jossa kummallakaan ei ole suhdehistoriaa takanaan et pysty enää samaan jos tästä nykyisestä lähdet.

Väitetään, että pitkien suhteiden salaisuus on siinä, että puolisot pystyvät rakastumaan toisiinsa yhä uudelleen. Ja uudelleen rakastuminen tarkoittaa, että välillä on rakastettu vähemmän tai ehkei ollenkaan mutta sitteen on taas lämmennyt ja suhde on kestänyt. En uskonut ennen kuin koin tämän itse omassa suhteessani. Nyt 20+ vuoden yhteiselon jälkeen se on sattunut kohdalle useammankin kerran.

Ihmiselle tulee ajoittain halu ihastua. On väärin ajatella, että ihastumisen kohteen täytyisi löytyä jostain nykyisen suhteen ulkopuolelta. On mahdollista rakastua uudestaan puolisoonsa. Suuntaa ihastumisen tarpeesi häneen.

Uteliasuudesta on kysyttävä miksi puolisosi ei halua naimisiin?

 

[virgo]

Mieheni ei usko avioliittoon. Hän tulee rikkinäisestä perheestä. Mutta niin tulen minäkin ja minulla riittää usko avioliittoon. Mieheni lähipiirissä on monia entisiä aviopareja.. Ehkä tämä syö hänen uskoaan avioelämään. Tämä on syy jonka hän on minulle kertonut. Voi kyllä olla että on myös joitain muita syitä.

Ennen minulla oli sellainen olo, että jos mieheni kosisi minua, vastaisin heti "Kyllä!" Nyt en ole siitä niinkään varma. Tuskin vastaisin myöntävästi. Tämäkin pelottaa minua.

Olette kaikki vastanneet saaneet minut ajattelemaan asioita ihan uudelta kantila ja kuitenkin myös ymmärtämään miestäni.

"Ennen kuin painat lisää kaasua kohti karikkoa suunnatessa, mieti paranisiko tilanne vaihtamalla. Seitsemän vuoden kuluttua olisit mahdollisen uuden kumppanin kanssa kriisissä. Kannattaako? Nykyisenlaista suhdetta, jossa kummallakaan ei ole suhdehistoriaa takanaan et pysty enää samaan jos tästä nykyisestä lähdet." ---Osuit naulan kantaan. Pelkään, että jos tämä toistuukin mahdollisessa uudessa suhteessa.. mutta toisaalta, silloin olisin kokemusta viisaampi.

Uskaltaisinkohan puhua tästä miehelleni? Ilman tätä hänen ystävänsä sotkemista asiaan. Toisaalta tuntuu, että puhumalla teen vain hallaa ja vahingoitan miestäni ja suhdettamme. Haluaisin tästä vielä jollekkin ystävälleni puhua, mutta pelottaa sekin. Kaikkein eniten tekisi mieli puhua tälle mieheni ystävälle. Kylläkin kertomatta omista tunteistani kokonaisuudessaan.

 

[Vaihtaen]

kaikki paranee, ainakin siihen asti, kunnes tullee uusi vaihtamisen tarve. Autossa sama juttu. Tuore ostos, sitä jaksaa silitellä ja puhua kauniisti, kunnes alkaa tapahtua väljähtymistä.
Samoin käy rakkaudessa, sekin ruostuu , kuten auto, ja siitä on syytä päästä eroon, ja tuoreempaa tilalle.
Jos ei enää ole varaa uuteen, niin voihan harkita käytetyn hankintaa. Joskus hyvä, sopivasti käytetty, sellainen voi olla monin verroin uutta parempi.
Kunnes taas tulee se sama peikko,kyllästyminen.
Todellinen oravanpyörä.

 

[Piija]

Minun parisuhteellani on samanlaiset lähtökohdat kuin ketjun aloittajalla, ikää myöten. Nyt 9 vuotta myöhemmin kaduttaa, että perustin perheen ensimmäisen vakavasti otettavan seurustelukumppanin kanssa. Olin silloin niin nuori ja typerä. Minulla on nyt muutaman vuoden ajan ollut erittäin suuri tarve itsenäistyä. En ole koskaan (aikuisena) ollut ja asunut yksin. En pysty lopullisesti sitoutumaan ennen kuin olen sen saanut kokea. En ehkä haluakaan lopullisesti sitoutua, en halua naimisiin nykyisen mieheni kanssa eikä hän minun. Vaikka olemmekin lasten kautta sidotut toisiimme loppu iäksemme. Olen tässä viimeisen vuoden alkanut elää omaa elämääni ja se on ajanut mieheni entistä kauemmas minusta. Pitkä tarina, paljon on koettu yhdessä, hyvää ja pahaa, enemmän huonoa kuin hyvää. Siksi yhteinen tiemme lähestyy loppuaan. Me emme koskaan oppineet puhumaan toisillemme, kumpikin puhuu vain muille. Kaikki kriisit ovat jääneet käsittelemättä ja tässä suhteessa on aivan liikaa painolastia, liian myöhäistä alkaa sitä purkamaan eikä suhde voisi sen jälkeen jatkuakaan.

Siis, ap puhu miehellesi ajatuksistasi, vaikka se aiheuttaisikin kriisin niin puhu, kerro mitä tunnet (ei ystävästä). Jos et puhu ja selvitä asiaa, tulet jatkuvasti miettimään "entä jos, entä jos". Virheistäni oppineena totetan, että rehellisyys on se joka pitää parisuhteen koossa. "Huonotkin" tunteet täytyy voida kertoa sille, jonka kuuluisi olla se kaikkein läheisin ihminen. Toisille uskoutuminen kertoo siitä, että suhteesta puuttuu jotain olennaista, luottamus.

Mielestäni muutenkin alle kaksvitonen on liian nuori sitoutumaan loppuiäkseen. Jos minäkin olisin ollut vähemmän rakkaudenkaipuinen, olisin voinut odottaa "sitä oikeaa" ennenkuin alan lapsia vääntämään. Tokihan löytyy pariskuntia, jotka ovat teini-iästä alkaen koko elämänsä yhdessä, hattua nostan heille, mutta aina se ei onnistu. Ihmisen täytyisi saada kasvaa aikuiseksi ilman toisen henkilön vaikutusta, suhteessa ei voi kasvaa samalla tavalla kuin yksin. Tai näin luulen. Mutta mieti ap tarkkaan mitä haluat elämältäsi.

 

[Perho]

Hankala sanoa, onko teillä tulevaisuutta vai ei tai mitä sinun tulisi tehdä jne...

Itse olen sitä mieltä, että jos toista oikeasti rakastaa, niin suhteen eteen kannattaa ja pitää taistella! Kaikissa suhteissa tulee kriisinsä, mutta niistä kun selviää, niin rakkaus kukoistaa taas entistä enemmän. Itse olen ollut tulevan aviopuolisoni kanssa yhdessä 4.5 v. ja tästä ajasta olemme asuneet saman katon alla n. 4 v. Totta kai useampiakin ihastumisia on tielleni sattunut, mutta en ole antanut niiden häiritä sen enempää. En ole päästänyt tilanteita kehittymään isommaksi. Monesti kun olen johonkin toiseen ihastunut, niin se on vaan lujittanut rakkauttani omaan mieheeni. Näen hänessä ne ihanat asiat joita niin paljon rakastan ja tajuan, ettei uuden ihastuksen perään kannata lähteä.

Itsekin olin nuori kun aloin seurustelemaan mieheni kanssa (19-v.), mieheni on minua joitakin vuosia vanhempi. Olemme olemmat toisemme ensimmäiset kumppanit ja sitä on tarkoitus olla hautaan saakka. Kummallakaan ei ole tarvetta kokeilla suhdetta toisen ihmisen kanssa, meidän on hyvä olla yhdessä. Ei tällaista kannata pilata. Toki meilläkin on ollut omat erimielisyytemme mm. hää-asioista, mutta niistä on selvitty. Kompromisseja pitää tehdä. Sinun kannattaa puhua tunteistasi miehellesi suoraan ja kertoa ahdistuksestasi. Jos miehesi kykene siihen suhtautumaan niin kuin aikuinen ihminen, niin ehkä hän ei sitten olekaan sinulle se oikea. Kaikista asioista on pystyttävä puhumaan! Ei kannata sen takia olla puhumatta tunteistaan, jos toinen vaikka ahdistuu. Vaikeneminen vain pahentaa asioita. Tietty mistään ihastuksista ei miehellesi kannata mainita (koska ne ovat ohimeneviä ja aiheuttavat toiselle vain mielipahaa), mutta muista aiheista kyllä.

Toivottavasti tästä nyt oli sinulle jotain apua.

 

[seitsemän vuoden kriisi]

Uskaltaisinkohan puhua tästä miehelleni? Ilman tätä hänen ystävänsä sotkemista asiaan. Toisaalta tuntuu, että puhumalla teen vain hallaa ja vahingoitan miestäni ja suhdettamme. Haluaisin tästä vielä jollekkin ystävälleni puhua, mutta pelottaa sekin. Kaikkein eniten tekisi mieli puhua tälle mieheni ystävälle. Kylläkin kertomatta omista tunteistani kokonaisuudessaan.

Kuten muutkin vastaajat, suosittelen omalle miehellesi puhumista jos haluat jatkaa suhdetta. Miehen ystävälle puhuminen olisi epälojaalia miestä kohtaan. Tuskin itsekään haluaisit, että miehesi avautuisi ystävättärellesi?

Tuskin asia yhdellä kerralla ratkeaa mutta saat ainakin keskustelun pään auki. Jos olette molemmat avioerolapsia niin kipeiden kokemusten jakaminen voi auttaa ymmärtämään toisen tunteita. Unohda miehen kaveri ja työkaveri ja keskity nyt tähän suhteeseen. Yksi asia kerrallaan.

 

[peruskaura]

Pelkään, että jos tämä toistuukin mahdollisessa uudessa suhteessa..

Niin rakastumisavioliittojen yleistymistä kuin rakastumissuhteiden vapautumista voidaan pitää avioerojen lisääntymisen aiheuttajina. Ensinnäkin avioliitto, joka solmitaan ajatellen "menen naimisiin, koska sisäinen ääneni niin kehottaa", vaivatta myös puretaan saman logiikan mukaan. (Tennov)

…mutta toisaalta, silloin olisin kokemusta viisaampi.

Toiseksi, rakastunut huomioi vain rakastumisen kohteen positiiviset piirteet - rakastuminen tekee sokeaksi. Vaikka rakastumisessa tiedostetaan rakastumisen kohteen heikkoudet, ne eivät kuitenkaan aiheuta siinä tilassa epämiellyttävää tunnereaktiota. Puutteisiinkin suhtaudutaan "järjettömän" positiivisesti. (Tennov)

Samastumisen ja sitoutumisen tarve on erittäin voimakas. Kokemuksena rakastuminen on aito, selkeä ja tosi. (Alberoni)

Kaikkein eniten tekisi mieli puhua tälle mieheni ystävälle.

Rakastuminen on myös uskomista, luottamista ja toiselle luottavaisesti antautumista. Rakastuneet saattavat viettää jopa tuntikausia kertomalla yksityiskohtaisesti elämästään, nykyisyydestään ja menneisyydestään, johon he haluavat myös toisen osallistuvan. Toinen kuuntelee lumoutuneena toisen menneisyyttä. Rakastuneesta ihmisestä tuntuu, ettei hän koskaan saa kylliksi toisesta. (Alberoni)

Kylläkin kertomatta omista tunteistani kokonaisuudessaan.

Rakastumisen strategiaan kuuluvat mm. salamyhkäisyydet, hätävalheet, monimerkityksekkäät sanat ja käyttäytyminen, jotka rakastumisen kohteen reaktiosta riippuen voi jälkeenpäin selittää ilmaisuksi välinpitämättömyydestä tai intohimosta. (Tennov)

 

[virgo]

Tottahan se on, että puhumalla selviää monikin ongelma. En missään nimessä haluaisi loukata miestäni olemalla uskoton, jos se on teko johon puhumattomuus voisi johtaa.

Yritän ajatella tätä asiaa mieheni kannalta: Entä jos miehelläni olisi tällaisia ajatuksia ja tunteita? Totta ihmeessä haluaisin niistä kuulla ja puhua asiat halki. Hän on kuitenkin minulle todella tärkeä ihminen ja on aina ollut minulle hyvä. Ja ilmeisesti en kuitenkaan ole hirmuisen ihastunut näihin muihin miehiin, koska jos en näe heitä päivään-pariin tai juttele heidän kanssaan, en tunne kaipuuta tai perhosia vatsassa heitä ajatellessani. Nämä nyt on havaintoja joita olen viikonlopun aikana tehnyt, kun olen tunteitani taroituksella tarkemmin tarkkaillut.

Kiitos teille kaikille neuvoistanne ja mielipiteistänne, ongelmani kun on todellinen ja tarvitsin neuvoja kipeästi. Täällä todella saa asiallisia vastauksia Mieleni on jo paljon parempi ja tiedän mitä minun tulee tehdä.

 

[keskustelkaa]

...tämä mies on lohduttanut minua kun olen joskus hänelle ongelmiani miehestäni vuodattanut.

Tässä minusta mentiin metsään ja kovaa. Ei todellakaan pitäisi mennä valittamaan jollekin miehen kaverille omista parisuhdeongelmista ja antaa hänen vielä lohduttaa?! Jos on ongelmia, niistä puhutaan oman kumppanin kanssa. Minusta on asiatonta jopa naispuolisille kavereille valittaa omasta miehestään, kuten jotkut tekevät. Mutta varsinkin miespuolisen kaverin luona lohduteltavana käyminen saattaa helposti jo aiheuttaa pahaa mieltä ja mustasukkaisuutta omassa miehessä. En minä ainakaan katsoisi hyvällä jos oma mieheni kävisi lohduttautumassa jonkun naisen luona riidan jälkeen. Ihan asiatonta.

Kuten täällä joku jo totesi, hänen pitkä suhteensa on karilla mm. siksi etteivät he koskaan oppineet keskustelemaan. Siinä on sama vaikka seksi yms toimii, jos ei kommunikointi toimi ei suhdekaan voi olla kovin hyvä. Kaikesta pitää pystyä puhumaan, ja ongelmat ratkoa keskenään. Ei tarvitse kummankaan miettiä sitten, että mitäköhän on toinen taas kavereille juoruillut minusta. Tämä on yksi syy, miksi monet pitävät kaveriensa kumppaneita ääliöinä, koska se kaveri on vain kertonut niitä negatiivisia asioita kumppanistaan vuodattamalla riitojen jälkeen. Olen itsekin sanonut miehelleni kun hän on maininnut että kaikkien hänen ystäviensä vaimot tuntuvat olevan ihan hirveitä tyyppejä, että tuskin näin kuitenkaan on, se on vaan se kuva minkä saa kun miehet valittavat vaimoistaan. Siksi ollaan itse otettu linjaksi, että muille ei mennä itkemään, vaan omat riidat selvitetään ihan keskenään. Toimii.

 

[bettypo]

Pelkäät olla yksin. Etsit tietämättäsi lohtua jo uudesta miehestä, sillä jos ero tulisi, et uskaltaisi olla yksin, vaan takertuisit uuteen mieheen. Tämä on todella monen naisen ongelma, joka on muuttanut suoraan vanhempien luota miehen kanssa asumaan ilman, että on koskana asunut yksin. Yksinasuminen ei ole mikään taikasana ja ratkaisu kaikkiin ongelmiin, mutta läheisriippuvuuteen se voi olla ratkaisu, sillä parisuhteessa ei kuulu olla siksi, ettei ole viitsinyt opetella itsenäisyyttä, vaan takertuu ja roikkuu toisessa ihmisessä.

On OK, että miehesi ei halua naimisiin, mutta onko muitakin asioita, joissa sinä annat periksi? Parisuhde on keskustelua ja kompromissin löytämistä. Suhteessa pitää olla tietyt asiat sellaisia, joissa on oltava samaa mieltä esim. haluaako lapsia (kyllä/ei), uskollisuutta, seksiä suunnilleen saman määrän ja suunnilleen samanlaista seksiä jne.

On mahdollista, että olette kasvamassa eri suuntiin. Riippumatta siitä, että eroatteko vai ette, niin sinun pitää opetella, että missä asioissa olet liian kiltti. Omaa tahtoa saa ja pitää olla. Myös keskustelutaito on ihan välttämätöntä. Keskustelemalla vahvistetaan rakkautta ja yhteenkuuluvaisuutta sekä yritetään löytää ratkaisua ongelmiin. Minusta miehesi ansaitsee sen, että yritätte juttelemalla löytää ratkaisua suhteeseenne. Yksi hyvä keino on kysyä, että onko mies tyytyväinen suhteeseen, seksielämään ja siihen, millaiseksi hän näkee yhteisen tulevaisuutenne. Voit myös kysyä, onko hän koskaan ajatellut, että eroaisitte. Minusta miehen on oikeus tietää, että sinä tunnet, että mies vähättelee sinua ja tunteitasi.

 

[Caillean]

Sinuna pysyisin fantasioiden ja flirttailun tasolla. Todellisuudessa itse seksin kokeileminen vieraan kanssa voi olla pettymys ja jäljelle jäävät sydänsurut.

Jos olet kokematon, silloin on ymmärrettävää, että haluaisit kokemuksia muistakin miehistä. Olisit miettinyt tätä, ennen kuin menit vakituiseen suhteeseen. Varsinkin avioliittoon kannattaa ryhtyä vasta sitten, kun on mielestään kokenut muiden miesten kanssa kaiken mahdollisen.

Sinulle suosittelisin kuitenkin eroa, mikäli olet kokematon. Harva hyväksyy sitä, että on ollut elämässään vain yhden miehen kanssa. Pettäminen ei ole tyylikästä, se on sikailua toisen ennen niin rakkaan kumppanin tunteilla.

 

[Milla.]

Minä puhuisin miehelle. En siitä ystävästä mutta muuten. Kerro miten tärkeä avioliitto sinulle on, kerro, että ajatuksissasi seikkailee muitakin miehiä.

ÄLÄ KOSKAAN siis KOSKAAN kajoa miehesi ystävään. Voit pettää, voit jättää, voit tehdä mitä tahansa muttet pettää ystävän kanssa. Se on teoista alhaisin ja hajottaa miehesi ehkä lopullisesti. Pysy erossa miehen ystävästä. Etsi muualta ihminen, jolle avautua. Jos yhtään välität miehestä, et sekaannu millään tavalla tämän ystävään. Se on pahinta mitä saatat tehdä. Jos on pakko satuttaa, valitse vieras mies.

Itselläni on vähän samanlaisia ajatuksia. olen ollut 9 vuotta suhteessa ja himoitsen muita. Puhuin asiasta miehelleni ja se auttoi vähän. Mielestäni parisuhteessa ei pidä olla salaisuuksia, kaikesta pitää voida puhua. Mitä salaisemman asian näistä tuntemuksistasi teet, sitä suuremman vallan ne saavat. Sinä tunnet miehesi ja tiedät kuinka hänelle voi puhua. Muotoile sanasi oikein, mutta ole rehellinen. Ole sitä myös itsellesi.