6-vuotiaalla ei ole vapaa-ajalla vielä yhtäkään kaveria ja meillä ei muutenkaan ole ns. kaveriperheita. Mitä mieltä?

["Kysyjä"]

6-vuotiaalla ei siis ole vielä ikinä ollut ketään kaveria muualla, kuin päiväkodissa. Vapaa-ajalla leikkii siis vain vanhempien ja isovanhempien kanssa.
Lapsi ei viihdy yksin ollenkaan ja aina pitää olla aikuinen viihdyttämässä.
Olenkin pohtinut johtuuko siitä, ettei ole ikäistään seuraa.
Lapsi meni päiväkotiin 3-vuotiaana ja ehti olla 1,5v ryhmässä, kun päiväkoti lopetettiin ja lapset sijoitettiin eri päiväkoteihin lähistöllä. 4,5-vuotiaana ehti olla vajaa vuoden ryhmässä, kunnes muutimme eri paikkakunnalle. Täällä lapsi oli ensin 3kk ryhmiksessä, koska tänne rakenettiin uutta päiväkotia, joka avattiin jouluksi. Sitten ryhmis hajosi ja lapset menivät kukin mihinkin hoitopaikkaan. Oma lapseni oli ainut, joka jatkoi uudessa päiväkodissa.
Täällä tuntuu taas olevan kaikilla niin omat porukkansa ja kuvionsa jo valmiina, että on vaikea ystävystyä.
Lapsen isovahempien naapurissa asuu lapsiperhe ja olemme noin 20-30krt yrittäneet kysyä heidän lapsiaan ulos lapseni kanssa tai leikkiseuraksi muuten. Yhden kerran on lähtenyt sitten mukaan ja mielestäni lapset viihtyivät hyvin keskenään ulkona. Ovat vaan aika erakkoluontoinen perhe.
Päiväkodissa laitettiin kerran yhden lapsen lokeroon lappu, jossa oli yhteystiedot ja voisiko tämä lapsi tulla viikonloppuna meille. Olivat menossa reissuun sinä viikonloppuna ja sovittiin, että ehdottavat, kun heille sopii. Mitään ei ole kuulunut..

En ole stressanut sen kummemmin, vaan ajatellut, että kyllä koulusta sitten seuraa löytyy. Lapseni on kiltti, rauhallinen ja sosiaalinen lapsi, joka kyllä tulee toimeen kaikkien kanssa.

Mieheni on kova urheilemaan ja vapaa-ajalla on paljon urheilun parissa, eikä näin ollen kaipaa sitten oikeen seuraa muuten, sillä hänelle riittää pelikaverit urheilun parissa.

Itselläni ei ole ikinä ollut oikeen ystäviä. Ainut läheinen ystävä asuu Briteissä ja toinen 500km päässä. Nähdään harvoin. Itsellänikään ei ole ketään vapaa-ajalle ja jos olen lauataina illan yksin, niin mä olen itsekseni kotona. Olen oppinut olemaan yksin.

Meillä ei käy ketään vieraita (lukuunottamatta isovanhempia ja satunnaisia sukulaisvierailuja). Meillä ei ole yhtäkään kaveripariskuntaa tai tuttavaperhettä. Olemme aina vain meidän perhe.

Mietinkin miten tämä vaikuttaa lapseen ja vaikuttaako se edes mitenkään? Olenko turhaa huolissani?

 

["vieras"]

Pyytäkää eskarista/päiväkodista kivoja kavereita teille kylään!!
Näin mekin tehdään ja ilolla on ehdotus aina otettu vastaan. Vanhemmat tuo meille lapsensa pariksi tunniksi leikkimään. Aloitettiin just tossa 5-6v nää kaverikyläilyt.

 

["Kerttuli"]

Ei minunkaan pojallani ole vielä kavereita ja täyttää tänä vuonna 6. Eikä mullakaan ole kavereita, eikä meillä käy ikinä viereita, eikä meillä ole ketään kaveripariskuntaan.
Koen meidäät ihan normaaliksi perheeksi. Nou hätä!

 

[Meillä sama tilanne]

Pojalla onneksi päiväkoti, jossa saa osallistua leikkeihin ja toimintaa ikäistensa kanssa. Enpä osaa neuvoa siis...

 

[Anatolia]

Vähän surullista mun mielestä.

Omalle 6 v pojalle kun kaverit on suunnilleen henki ja elämä, ja jos esim. pääsiäislomalla ei olisi ollut kaveriseuraa niin hän olisi ollut aika onneton.

Lähistöllä ei asu lapsia, joista olisi seuraa teidän lapselle?

 

["mie"]

Vähän surullista mun mielestä.

Omalle 6 v pojalle kun kaverit on suunnilleen henki ja elämä, ja jos esim. pääsiäislomalla ei olisi ollut kaveriseuraa niin hän olisi ollut aika onneton.

Lähistöllä ei asu lapsia, joista olisi seuraa teidän lapselle?

Riippuu varmasti myös missä asuu. Kerrostalolähiöstä on varmasti helpompi löytää ikäistään seuraa kuin haja-asutusalueelta.

 

["Kysyjä"]

Ostimme asunnon kerrostalosta, kun tätä vielä rakennettiin. Tässä talossa asuu ns. lapsetonta "parempaa porukkaa", joten ei oikeen seuraa ole tästä talosta. Vieressä on kyllä aika iso leikkipuisto, jossa usein yritän jutella vanhemmille. Tosi sisäsiittoista porukkaa on ja ihmiset haluavat pitää paljon välimatkaa. Kerran tulin hyvin juttuu yhden äidin kanssa, jolla oli lapseni ikäinen lapsi ja harmittaa niin kovasti, kun en ole heitä enää nähnyt!

 

[Keittiönoita]

Et ole turhaan huolissasi. Suurin osa lapsista kun kuitenkin jossain vaiheessa kaipaa kavereita myös vapaa-aikaansa, joten on hyvin mahdollista, että myös sinunkin lapsesi tulee kaipaamaan. Toki on mahdollista sekin, että ei kaipaa, mutta se on lapsilla harvinaisempaa. Peli ei kuitenkaan ole millään tavalla vielä menetetty, kunhan tiedostat muutamia asioita.

Ensimmäinen on se, kykeneekö lapsesi solmimaan kaverisuhteita - esim siellä päiväkodissa - vai järjestyykö hänelle leikkikaverit aina aikuisten toimesta. Ts otetaanko lapsesi leikkeihin mukaan ilman, että aikuisten tarvitsee häntä vähän tuupata muiden mukaan tai muistuttaa muille lapsille, että X:nkin kanssa pitää leikkiä. Voit kysyä asiaa päiväkodissa hoitajilta ja jos vaikuttaa siltä, että lapsesi ilman aikuisten väliintuloa jäisi leikkien ulkopuolelle, asiaan kannattaa paneutua jo nyt.

Toinen on se, millaisessa paikassa asutte. Onko oletettavaa, että lapsesi kouluun ja luokalle tulee sellaisia lapsia, joilla jo on se oma kaveripiirinsä. Toki koulussakin pitää välitunneilla olla kaikkien kaveri, mutta koulun jälkeen ei enää tarvitsekaan. Mahdollinen iltapäiväkerhokin loppuu aikanaan ja jos lapsesi ei kuitenkaan viihdy yksinkään, niin miten hän viihtyy yksinäiset iltapäivät koulun jälkeen, kun äiti ja isä ovat vielä töissä.

Mitään hengenhätää teillä ei vielä asian kanssa ole, mutta musta on äärettömän surullista, kun välillä kuulee 10-11 -vuotiaista lapsista, joilla ei ole vapaa-ajallaan kavereita ja jotka kuitenkin kaipaisivat kavereita. Siinä vaiheessa yleensä kaveripiirit ovat muodostuneet ja jos vielä ei ole yhteenkään päässyt mukaan, tilanne voi olla lapselle hyvinkin murheellinen. Yläkouluun siirtyminen usein sekoittaa pakkaa jossain määrin ja hyvässä lykyssä uudesta koulusta löytyy ystäviä, mutta tuon ikäiselle kuukausikin on ikuisuudelta tuntuva aika, saati sitten pari vuotta.

Kuten muutkin ovat jo ehdottaneet, niin reilusti vaan kutsumaan kavereita leikkimään. Miten olisi jokin kodin ulkopuolinen harrastus, josta lapsi voisi löytää kavereita? Kavereiden ei tosiaankaan tarvitse olla juuri saman ikäsiä vaan vuosi suuntaan tai toiseen on ihan ok. Ei siis tarvitse olla juuri samalta luokalta koulusta.

 

["vieras"]

Sun pitää olla aktiivinen ja auttaa lapsi alkuun. Selvität ketkä on kivoimpia kavereita päiväkodissa. Kun näet vanhempia kysyt haluaako heidän lapsi tulla teille leikkimään tai sitten jätät lappuja lokeroon. Synttärit on hyvä tapa kutsua lapsia kylään ja siinä ilmoittautumisen yhteydessä saa numeroita. Kyllä 6 v yleensä jo kaipaavat kavereita ja ne samat saattaa säilyä läpi kouluajan.

 

[onpa surullista]

Kuulostaa surulliselta. Saman ikäisellä tyttärellämme on paljon kavereira;
ihan naapurissa on kahdeksan samanikäistä tyttöä. Aina on seuraa ja leikkikaveria.
Ehdottaisin, että poikanne aloittaa jonkun harrastuksen mitä kautta saa ystäviä yms.
Pyytäkää sinnikkäästi kotiinne pojan tarhakavereita leikkimään esim. 2 tunniksi..

 

["Kysyjä"]

Olen kysynyt päiväkodissa kaveriasiaa. Hoitajat sanoivat, että lapsi on suosittu leikkikaveri ja häntä pyydetään paljon mukaan. Siellä missä lapsi leikkii, nini menee heti kavereita mukaan. On sosiaalinen lapsi ja päiväkodissa on seuraa.
Lapsi on vapaa-ajalla hiukan varautunut ja pitää pikkuisen pökkiä alkuun. Leikkipuistossakin yleensä tykkää leikkiä muiden kanssa, jos paikalle sattuu sopiva kaveri.

Tämä paikkakunta on aika pieni ja tosiaan tuntuu ihmisillä olevan porukat valmiina. Koitan uudelleen nyt ehdottaa lapselle, että voisi päiväkodista kysyä kavereita kylään.
Yhden pojan äiti on usein viemässä/tuomassa lasta samaan aikaan hoitoon ja vaikuttaa mukavalta ihmiseltä. Voisin ihan jopa pyytää puistotreffeille vaikkapa äitiä ja lasta..
Tämä paikkakunta vaan on vähän sellainen "älä puhu mulle. Älä tuu lähemmäs"

 

[Keittiönoita]

[QUOTE="Kysyjä";26045344]Olen kysynyt päiväkodissa kaveriasiaa. Hoitajat sanoivat, että lapsi on suosittu leikkikaveri ja häntä pyydetään paljon mukaan. Siellä missä lapsi leikkii, nini menee heti kavereita mukaan. On sosiaalinen lapsi ja päiväkodissa on seuraa.
Lapsi on vapaa-ajalla hiukan varautunut ja pitää pikkuisen pökkiä alkuun. Leikkipuistossakin yleensä tykkää leikkiä muiden kanssa, jos paikalle sattuu sopiva kaveri.

Tämä paikkakunta on aika pieni ja tosiaan tuntuu ihmisillä olevan porukat valmiina. Koitan uudelleen nyt ehdottaa lapselle, että voisi päiväkodista kysyä kavereita kylään.
Yhden pojan äiti on usein viemässä/tuomassa lasta samaan aikaan hoitoon ja vaikuttaa mukavalta ihmiseltä. Voisin ihan jopa pyytää puistotreffeille vaikkapa äitiä ja lasta..
Tämä paikkakunta vaan on vähän sellainen "älä puhu mulle. Älä tuu lähemmäs"[/QUOTE]
Tuo on hyvä asia, että lasta pyydetään mukaan ja että leikit sujuvat. Se tarkoittaa sitä, että lapsellasi on taito ystävystyä ja saada itselleen seuraa. Kaikilla lapsilla tätä taitoa ei ole eikä se pääse kehittymäänkään, jos aikuiset aina huolehtivat siitä, että lapsi ei jää yksin. Hyvää tarkoittavat aikuiset saattavat siis tehdä lapselle karhunpalveluksen tehdessään aina lapsen puolesta sen, mikä lapsen pitäisi oppia tekemään itse.

Lapsellasi kaveriporukka, jossa on elämänsä aikana leikkinyt, on vaihtunut useamman kerran. Tuo pökkimisen tarve ei siis ole mitenkään outoa tuossa tilanteessa. Päiväkodin samanikäisiltä lapsilta - siis niiltä, jotka luultavasti menevät samalle luokalle kouluun - voisi vähän kysellä, mitä heidän lapsensa harrastavat. Ja jos joku harrastus kiinnostaa omaa lastasikin, niin sinne vaan mukaan harrastukseen. Mitä isommiksi lapset tulevat, sitä enemmän he puhuvat toisilleen asioista, jotka tapahtuvat heidän vapaa-aikanaan. Jos lapsilla on vapaa-ajallaan yhteisiä mielenkiinnon kohteita, juttua syntyy heidän välilleen lähes itsestään. Kysele lapseltasi hänen päiväkotikavereistaan, millaisia ne kaverit ovat, mistä kaverit ovat kiinnostuneita jne. Jos lapsesi kertoo Pekan pelaavan jalkapalloa, voit kysyä, missä seurassa Pekka pelaa ja onko Pekka pelannut jo kauankin. Jos lapsesi ei tiedä, hän luultavasti kysyy Pekalta asiaa. Pekka taas melko varmasti kertoo mielellään jalkapalloharrastuksestaan ja ehkä omakin lapsesi haluaa alkaa pelaamaan jalkapalloa.

 

["Kysyjä"]

Kiitos viesteist, olen saanut ajatuksia niistä! .

Pitää nyt olla skarpimpana noiden harrastustenkin suhteen. Pieni kunta ja täällä on yleensä ryhmät täynnä, ennenkuin ilmoitus on lehdessä. Tyyliin 100 innokasta napea pelaamaan jalkapalloa, mutta joukkoeita on vain yksi, jossa on 15 paikkaa ja ne paikat menee valmentajien lapsille ja kavereiden lapsille ja serkun lapsille.

 

[äölo]

Mitä mieltä lapsi itse on? Kaipaako hän seuraa? Miettiikö asiaa? Jos ei, niin en olisi huolissani. Jos lapsi kaipaa seuraa, niin voisi miettiä jotain harrastusta. Koulun alettua lapsi voi itsekin ystävystyä eikä aikuisen panosta tarvita niin paljon. Mutta voisi kutsua itse jonkun hoitokaverin joskus kylään, jos siltä tuntuu. Itse olemme tehneet niin, mutta vastakutsua ei ole koskaan tullut... noh, ei haittaa, koska lapsella on ihan riittävästi kamuja. Itse vain aina huolehdin, että teemme vastakutsun, mutta kaikille se ei näytä olevan niin tärkeää.

 

["vieras"]

Minusta on kummallista että mietit vasta nyt tätä asiaa...
Meillä päin 3-4 vuotiaat leikkivät jo mieluusti kaverien kanssa, ja kaipaavat muutakin seuraa kuin aikuiset. Ja jos lapsi aina leikkii vain aikuisten kanssa, ei hän "osaa"olla lasten kanssa, eikä tod.näklisesti pärjääkkään kovin hyvin. Olisin siis siinä mielessä huolestunut, että pelkäisin että lasta kiusattaisiin eskarissa/koulussa jos ei ole yhtään tottunut lasten meininkeihin. Ja päiväkodissa se meininki on eri, koska ohjaajat ovat paikalla ja osa leikeistä ohjattuja. Mutta pitäisi tuon ikäisen jo osata olla esim ulkona yksin kaverien kanssa...Muuten helposti jää ulkopuoliseksi,eikä osaa muodostaa kaverisuhteita sitten koulussa...

 

["vieras"]

Tähän varmaan asuinpaikka vaikuttaa tosi paljon..me asutaan lapsiperheiden suosimalla
rivitalo/pientalo alueella ja lapsille on löytynyt kavereita ihan "itsestään"
naapurista. Mekään ei siis erityisen sosiaalisia olla muuten..harvoin kyläillään.

Uskoisin että koulun kautta kavereita löytyy ettei sinällään vielä ole mikään hätä.
Meillä ainakin kaverit tullut todella tärkeiksi just siinä koulun alkaessa.

 

[äölo]

No enpä usko, että jos lapsen leikkiminen hoidossa pahemmin eroaa siitä, miten kotona leikkii. ap:n lapsi osaa olla kaveri hoidossa, miksei osaisi olla sitä kotonakin, kunhan sopiva löytyy. Kyllä päiväkodissakin on vapaata leikkiä paljonkin: jos siellä ei osaisi olla muiden kanssa, olisin huolestunut. Minusta tuo tilanne ei kyllä mitenkään suuri ongelma ole, jos siitä ei sellaista itse tee.

 

["kolmen äiti"]

Minä taas en olisi yhtään huolissani. Jos käy päiväkodissa/eskarissa niin onhan siellä kavereita. Kouluun mennessä ne kaverisuhteet vasta tulevat erityisen tärkeiksi. Ihmetyttää nykymaailma kun jo 3-4-vuotiaiden sosiaalisesta elämästä ollaan huolissaan ja kuljetetaan "kaveritapaamisiin". Jos lapsella esim. saman ikäisiä sisaruksia, ei syytä huoleen.

 

[äölo]

niin minustakin on huvittavaa, että lapsen pitäisi osata leikkiä jo 3-4 v. "itsenäisesti". meidän lapsi lähti 4-v. naapurin pihalle tutustelemaan ja noin kerran viikossa leikkivät aluksi, nyt on 5 v. ja osaa jo hakea vaikka ketä, mutta ei minusta sellainen ole mitenkään välttämätöntä, jos hoidoss on kavereita eikä aika näytä tulevan pitkäksi.

 

["paula"]

[QUOTE="Kysyjä";26045156]Ostimme asunnon kerrostalosta, kun tätä vielä rakennettiin. Tässä talossa asuu ns. lapsetonta "parempaa porukkaa", joten ei oikeen seuraa ole tästä talosta. Vieressä on kyllä aika iso leikkipuisto, jossa usein yritän jutella vanhemmille. Tosi sisäsiittoista porukkaa on ja ihmiset haluavat pitää paljon välimatkaa. Kerran tulin hyvin juttuu yhden äidin kanssa, jolla oli lapseni ikäinen lapsi ja harmittaa niin kovasti, kun en ole heitä enää nähnyt![/QUOTE]

mistä päin olette? meilläkään ei ole ketään kaveriperhettä

 

["Kysyjä"]

Lännestä, rannikolta. Te?

 

[Keittiönoita]

Mitä mieltä lapsi itse on? Kaipaako hän seuraa? Miettiikö asiaa? Jos ei, niin en olisi huolissani. Jos lapsi kaipaa seuraa, niin voisi miettiä jotain harrastusta. Koulun alettua lapsi voi itsekin ystävystyä eikä aikuisen panosta tarvita niin paljon. Mutta voisi kutsua itse jonkun hoitokaverin joskus kylään, jos siltä tuntuu. Itse olemme tehneet niin, mutta vastakutsua ei ole koskaan tullut... noh, ei haittaa, koska lapsella on ihan riittävästi kamuja. Itse vain aina huolehdin, että teemme vastakutsun, mutta kaikille se ei näytä olevan niin tärkeää.

Aina ei vastakutsua tulekaan. Perheillä on hyvin erilaisia tilanteita ja siinä missä oma lapsesi on esim perheenne kuopus, voi kaveri ollakin oman perheensä esikoinen. Kaverin perheessä voi siis olla se tilanne, että vauva valvottaa öisin ja perheessä on muutakin pikkuväkeä, jolloin tämä äiti ei mielellään ota vieraita lapsia kotiinsa leikkimään. Sen sijaan hän voi olla hyvinkin iloinen siitä, että hänen esikoisellaan on kuitenkin ikäistään leikkiseuraa. Joissain perheissä asutaan myös ahtaammin eikä vieraita lapsia haluta omaan kotiin työpäivän jälkeen olohuoneeseen ja keittiöön pomppimaan. Myöskin pienemmät sisarukset voivat aiheuttaa käytöksellään harmia, jos isosiskolla tai -veljellä on kylässä kaveri, jonka kanssa haluaisi leikkiä rauhassa. Kaikki vanhemmat eivät jaksa iltaisin ja viikonloppuisin sitä kitinää, mikä mahdollisesti em tilanteessa syntyy.

 

["paula"]

[QUOTE="Kysyjä";26045672]Lännestä, rannikolta. Te? [/QUOTE]

höh pirkanmaalta.taitaa olla turhan pitkä treffimatka

 

[äölo]

Aina ei vastakutsua tulekaan. Perheillä on hyvin erilaisia tilanteita ja siinä missä oma lapsesi on esim perheenne kuopus, voi kaveri ollakin oman perheensä esikoinen. Kaverin perheessä voi siis olla se tilanne, että vauva valvottaa öisin ja perheessä on muutakin pikkuväkeä, jolloin tämä äiti ei mielellään ota vieraita lapsia kotiinsa leikkimään. Sen sijaan hän voi olla hyvinkin iloinen siitä, että hänen esikoisellaan on kuitenkin ikäistään leikkiseuraa. Joissain perheissä asutaan myös ahtaammin eikä vieraita lapsia haluta omaan kotiin työpäivän jälkeen olohuoneeseen ja keittiöön pomppimaan. Myöskin pienemmät sisarukset voivat aiheuttaa käytöksellään harmia, jos isosiskolla tai -veljellä on kylässä kaveri, jonka kanssa haluaisi leikkiä rauhassa. Kaikki vanhemmat eivät jaksa iltaisin ja viikonloppuisin sitä kitinää, mikä mahdollisesti em tilanteessa syntyy.

Noh, enpä ole pahemmin jaksanut miettiä, miksi ei ole vastakutsua tullut, mutta mielestäni se on kohteliasta. Aina joskus löytyy aika tai rako, jolloin voi tulla vastavierailulle. Näin minä opetan omille lapsilleni hyviä tapoja. Kaikkien tapoihin se ei näytä kuuluvan, mutta itse jatkan valitsemallani linjalla. Minusta lapsellekin on hyvä opastaa, että vuoroin vieras ja näyttää, että hänen kaverinsa ja tekemisensä ovat niin tärkeitä, että me annamme nyt sille tilaa ja ostetaan vaikka jotain pientä tarjottavaa pikkuvieraalle. Muu väki voi hetkeksi lähteä vaikka pihalle leikkimään.

 

["vieras"]

Aina ei vastakutsua tulekaan. Perheillä on hyvin erilaisia tilanteita ja siinä missä oma lapsesi on esim perheenne kuopus, voi kaveri ollakin oman perheensä esikoinen. Kaverin perheessä voi siis olla se tilanne, että vauva valvottaa öisin ja perheessä on muutakin pikkuväkeä, jolloin tämä äiti ei mielellään ota vieraita lapsia kotiinsa leikkimään. Sen sijaan hän voi olla hyvinkin iloinen siitä, että hänen esikoisellaan on kuitenkin ikäistään leikkiseuraa. Joissain perheissä asutaan myös ahtaammin eikä vieraita lapsia haluta omaan kotiin työpäivän jälkeen olohuoneeseen ja keittiöön pomppimaan. Myöskin pienemmät sisarukset voivat aiheuttaa käytöksellään harmia, jos isosiskolla tai -veljellä on kylässä kaveri, jonka kanssa haluaisi leikkiä rauhassa. Kaikki vanhemmat eivät jaksa iltaisin ja viikonloppuisin sitä kitinää, mikä mahdollisesti em tilanteessa syntyy.

Tosi hyviä huomioita!