5veelle rattaat erelänmatkalle

  • Viestiketjun aloittaja tähhäh
  • Ensimmäinen viesti
"vieras"
Meillä ei viime talvena ollut enää 4-vuotiaalla rattaita, mutta aika paljon isäni joutui häntä hartioillaan kantamaan, kun lapsi ei aina jaksanut kävellä. Minusta pitää miettiä millaisesta lapsesta on kyse ja onko niille rattaille tarvetta, kaikki lapset kun eivät ole samanlaisia. Suomessa ollaan kauhuissaan kun yli 2-vuotias lapsi on rattaissa, kun muissa maissa on ihan normaalia kuljettaa 6-vuotiastakin vielä rattaissa, eikä kukaan katso sitä kieroon.
 
"kukkanen"
kannattaa todellakin ottaa rattaat. ilmeisesti vastaajat tykkäävät olla koko loman 2km säteellä hotellistaan. me ainakin ollaan niin liikkuvaista sorttia että otettais rattaat. viime joulun reissulla reilu 3v halusi yleensä illallisen jälkeen mennä nukkumaan rattaisiin ravintolassa, kun me vanhemmat jatkettiin vielä ruokailua ja saatettiin käppäilläkkin vielä iltasella kaupungilla. uimarannallakin saattoi kesken päivän tulla väsy ja hyvät päikkärit sai otettua. muutenkin monta uimapulloa, pyyhkeet ym on kiva kuljettaa rattaissa niin ei tartte kanniskella kilometri tolkulla.

me ei käytetä taksia kuin pakon edessä, yleensä ei ole turvaistuimia ja kuskit ajavat aivan holtittomasti... mieluummin kävellään se 5 km. :) ja samalla tulee liikuntaa.
 
"vieras"
Alkuperäinen kirjoittaja minä:
Ei voi oikein sanoa että ottaako vai ei, se riippuu lapsen kunnostakin. Toiset jaksaa paremmin kuin toiset :)
Niinpä, aika surkea kunto täytyy terveellä 5v. lapsella olla jos ei jaksa kävellä kuin pari kilometriä päivässä! Vanhempien syytä katsoa peiliin.
 
"vieras"
Tää on kyllä oikein ilkeiden ihmisten kerho :(

Ihmiset lomailevat eri tavoin ja lapset ovat erilaisia. Hiukan suvaitsevaisuutta ihmiset, vaikka teidän lapsenne ei rattaita tuon ikäisenä tarvisikaan. Tai jos ehdottomasti olette sitä mieltä, ettei rattaita tarvita, asian voi ilmaista asiallisesti, ilkeilemättä.
 
"Miu"
Riippuu minkä laiseen kohteeseen olette menossa.
Suuressa kaupungissa, jossa paljon autoja ja liikennettä sekä pitkät välimatkat, voi hyvinkin olla tarpeen.
Pienessä rantakylässä, jossa hotelli, ranta ja taverna kaikki näköetäisyydellä ei tuskin tarvi.
Meillä viime kesänä 4 vuotiaalla oli vielä rattaat mukana kun kierrettiin kaupunkeja, Barcelona, Rooma, Nizza ja oli ehdottoman hyvä juttu. Pää asiassa kärryissä kulki ostokset, mutta sitten kun iltapäivällä alkoi väsyttää niin poika otti päiväunet vielä rattaissa. Ja varsinkin Roomassa liikenne oli sitä luokkaa että keskustassa liikkuminen olisi ollut kävellen turhan vaarallista.
Talvella puolestaan Thaimaan lomalla ei enää 4,5 vuotiaalle otettu rattaita, pää asiassa kun altaan, rannan ja ravintoloiden väliä kun liikuttiin.
Tänä kesänä kun lähdetään taas Välimeren tourneelle, nyt 5 vuotiaan kanssa, jätetään rattaat kotiin, mutta kevennetään ohjelmaa siten, että suurkaupungit Barcelonaa lukuunottamatta skipataan.
Eli summa summaarum, riippuu minusta täysin siitä mihin menette ja tietty vähän lapsestakin, mutta enennän kyllä kohteesta. Turkiinkin mahtuu Miljoonakaupunkia kiten Istanbul tai Antalya ja sitten niitä tuppukyliä kuten esim. Side ja Kemer.
 
Mun 5 v käveli Turkin elokuun kuumuudessa ihan sujuvasti kilometrikaupalla päivässä. Ja illassa, yössäkin. Rattaat...ööö, ei. Ajatuskin naurattaa - se iso kundiko olisi muka rattaisiin edes suostunut? Ei.

Jos jonkun 5 v ei kävele, niin kai ne rattaat voi olla järkevä vaihtoehto, jos sellaiset on olemassa ja jos lapsi niihin suostuu. Mutta itse en ikimaailmassa olisi edes ajatellut rattaiden ottamista.
 
aapppp
kiitos kovasti fiksuitsa vastauksista osa ymmärsi pointin toiset ei....ei mun lapsen kunnossa mitään vikaa ja emme ole vain hotellin lähettyvillä tai shoppaille kaiket pävät vaan haluamme liikkua illat,päivät lapsi huhtoo altaalla ja illalla saattaa väsy tulla eikä jaksa kävellä,ei meillä tarkoitus istuttaa koko päivää rattaissa :O vaan varmuuden vuoksi, mut joo toi vuokraus varmaan onnistuu

jaa että pitäs jättää lapsi mielummin kotio kun ottaa rattaat mukaan tää oli ihan huippu idea :D sori mut meillä lapsi kulkee mukana
 
"Vieras"
Me otetaan meidän hiukan alle 4 vuotiaalle rattaat mukaan. Ei käytetä niitä kun silloin kun lähdetään koko päivän retkelle. Eli viikon aikana tehdään varmaan pari sellaista reissua.
Tarkoitus on mennä eläinpuistoon yhtenä päivänä, siellä myös vesipuisto yms. Jos lapsi koko tuon päivän kävelee, mahtaa olla väsynyt paluu matkalla. Ei mun mielestä tarkoita että lapsi on laiska, jos ei koko päivää jaksa kävellä. Eikä taas ole järkeä lähteä reissuun jos minnekään ei viitsi mennä. Etenkin kun ongelma on ratkaistavissa ottamalla ne kärryt mukaan pidemmälle reissulle.
Kotona kun ollaan ei poika ole istunut rattaissa melkein pariin vuoteen, mutta lomalle mennäänkin kokemaan ja rentoutumaan. En jaksa kantaa lasta helteellä, ei haluta kuitenkaan vain hotelli alueella olla, liikenne on erilaista, on kuuma jne. Ja lastenehdoilla mennään, lapsetkin nauttivat retkistä.
 
"Vieras"
[QUOTE="Vieras";28551516]Me otetaan meidän hiukan alle 4 vuotiaalle rattaat mukaan. Ei käytetä niitä kun silloin kun lähdetään koko päivän retkelle. Eli viikon aikana tehdään varmaan pari sellaista reissua.
Tarkoitus on mennä eläinpuistoon yhtenä päivänä, siellä myös vesipuisto yms. Jos lapsi koko tuon päivän kävelee, mahtaa olla väsynyt paluu matkalla. Ei mun mielestä tarkoita että lapsi on laiska, jos ei koko päivää jaksa kävellä. Eikä taas ole järkeä lähteä reissuun jos minnekään ei viitsi mennä. Etenkin kun ongelma on ratkaistavissa ottamalla ne kärryt mukaan pidemmälle reissulle.
Kotona kun ollaan ei poika ole istunut rattaissa melkein pariin vuoteen, mutta lomalle mennäänkin kokemaan ja rentoutumaan. En jaksa kantaa lasta helteellä, ei haluta kuitenkaan vain hotelli alueella olla, liikenne on erilaista, on kuuma jne. Ja lastenehdoilla mennään, lapsetkin nauttivat retkistä.[/QUOTE]

+ kotona lapsi kulkee usein pyörällä, sitä vaan on hiukan vaikea mukaan ottaa ja toisaalta ei tuon ikäistä uskalla pyörällä etelän liikenteeseen päästää.
 
"vieras"
En kyllä ottaisi. Mun esikoinen on 4v eikä varmaan mahtuis enää meidän matkarattaisiin tai edes Scootereihin istumaan. Eikö lomalla voi mennä lapsen tahtia, kyllä 5v jaksaa hitaasti kävellä. Ei kai rantalomalla tarvii aamusta iltaan paikasta toiseen kävellä ja lapsi jaksaa kyllä jos välillä pysähdytään syömään/juomaan/jätskille. Elämys on mennä niillä paikallisbusseilla jos on pidempi matka. Eikö hotelli kannattais valita niin, että sekä ranta että keskusta on lähellä ettei tarvi joka päivä "pakollisia" juttuja varten kilometrejä helteessä hölkätä?
 
"mä vaan"
Kannattaa toki ottaa, jos koette, että niistä on iloa. Niisähän mahduu kulkemaan myös kaikki vesipullot ym tarvittavat tavarat.

onhan lapsen ehdoilla menemistä myös se, että ottaa ne rattaat mukaan, jos on kävelette pitkiä matkoja. Joku toinen taas sitten elää lasten ehdoilla niin, ettei kävele niitä pitkiä matkoja. Molemmista vaihtoehdoista varmaan lapset pitävät.

Ota huomioon myös se, että lapsesta on varmaan mukavaakin (kaikista lapsista toki ei) istua ja ihmetellä maisemia tai vaikka lukea kirjaa/lehteä vanhemman tehdessä ostoksia.
 

Yhteistyössä