Psykologiassa sanotaan, että lapsi hahmottaa ihmisen kuten piirtää. Eli lapsella voi olla ongelmia oman kehonsa hahmottamisessa. Itse en kyllä ole ihan samaa mieltä. Oma lapseni piirsi luurankoja, ja lopulta selitys oli se, että niillä ei ole vaatteita päällä.
Mutta toki voitte harjoitella. Anna lapsen maata selällään, ja "piirrä" hänen kehonsa sivellen kädellä kehon laitoja pitkin. Voit myös piirtää isolle paperille hänen vartalokuvansa ja laittaa seinälle. Pyydä sitten lasta piirtämään sama kuva pienempänä paperille. Voit myös leikata paperista pään, jalat sekä kädet kahdessa osassa, vartalo jne. ja pyydä lasta kokoamaan ihminen. Ja taas voi piirtää saman kuvan. Myös kuvien katselu ja selostus "tässä ja polvi, missä on sinun polvi" on hyväksi. Myös ihmisen kuvan vahvistaminen itse piirtämääsi katkoviivaa pitkin. Ja kaikenlainen piirtäminen ylipäätään.