....

[TässäköTÄÄoli]

kohta kuus vuotta yhdessä.
neljä vuotta naimisissa.
yksi lapsi.


Me ollaan liian erilaisia. En jaksa kantaa vastuuta yksin.
Rakastan miestäni sukulaisena, platonisesti.
Mies rakastaa mua paljon.

Seksiä vuodessa ehkä 4 krt (minä teen pakosta)

(Naimisiin mennessä rakasteltiin 2-3krt/vko)

Suhteessa ei ole kolmansia osapuolia.

Mulla vaikee lapsuus ja masentuvaisuuteen olen taipuvainen.
Lapselle huudan väsyneenä liian herkästi. Omaa aikaa saan harvoin.

Eilen puhuttiin. Mies rakastaa mua edelleen paljon. Mä en sitä :´(
Ei haluta eikä aiota erota. Mies on joskus sanonut et jos kuolisin tai erottais hän ei ryhtis uuteen suhteeseen.
Eletään siis kämppiksinä (?) kuolemaamme asti?
Nyt ollaan vielä alle kolmenkympin molemmat.

Nyt mies hakee viikonlopputöitä. Tarkoittaa sitä että mulle entistä vähemmän "omaa aikaa". Ehkä lapsen on kuitenkin parempi jos me ollaan mahd. vähän saamaan aikaan kotona..? :´(

miks tää elämä meni näin. ..

 

[Koiruus]

Kyllä se taitaa olla loppuelämäsi tuollaista...JOLLET sitten tee asialle jotain. Ethän voi elää parisuhteessa vain "säälistä".
Kyllä uskon miehesi pääsevän jaloilleen pikkuhiljaa mikäli teille tulisi ero.
Kyseessä on iso ratkaisu joka kannattaa harkita ajan kanssa loppuun asti ja myös sitten pysyä päätöksessään.
Minkälainen on tulevaisuutenne,yhteiset haaveenne,läheisyys jne.mikäli et rakasta miestäsi??!!??
Ehkä se todellinen rakkaus vielä odottaa jossain kulman takana.
Ei muuta kuin voimahali :hug: ja kuuntele sydäntäsi.

 

[mintzu]

Oletko ajatellut asiaa, että miksi et rakasta enää miestäsi? Toivoisitko ehkä häneltä Jotain enemmän? Vai koetko itsesi jotenkin huonoksi?

Toki toivon, että selvittäisitte asioita ennen eron harkitsemista. Kannatta miettiä ja keskustella vielä, onko kaikki mahdollinen jo tehty vai onko vielä keinoja jäljellä?

Voimia sinulle! :flower:

 

[eräs nainen]

Jos eroatte ja löydät joskus uuden suhteen, siinäkin voi käydä niin, ettet jossain vaiheessa tunne rakastavasi miestäsi enää. Kunnollisia miehiä ei sitäpaitsi kasva joka oksalla. Luulen, että sinulle paras ratkaisu olisi mennä ensin puhumaan ammattiauttajan kanssa, mutta onko sinulla siihen mahdollisuutta on tietysti eri juttu.
Minäkin olen hieman masentuneisuuteen taipuvainen, ja joskus on tuntunut, etten enää rakasta miestäni, mutta sitten se tunne on mennyt ohi ja rakkaudentunne taas löytynyt. Olen miettinyt, että ehkä varhaislapsuudessani olen kokenut jotain hylkäämisen tunteita, mistä johtuen saatan jonain hetkenä olla hylkäämässä (omassa mielessäni vain) oman "rakkaan" mieheni. Koska pystynköhän oikeasti rakastamaan, jos jonain hetkenä tuntuu yhdentekevältä oma mies.

 

[mintzu]

Ja mitä muuten tarkoitat tuolla, ettet rakasta miestäsi? Sitä tunteen puuttumistako?

Tunteet tulee ja menee, mutta rakkauskin on järjen ja tahdon päätös.

=) :flower:

 

[kukkis]

Hei vain

Minkä ikäisiä teidän lapset? Ja voisitko olla masentunut? ja kuinka niin vastaat kaikesta itse? Minusta teillä ei ero välttämättä ratkaise mitään, sinä voit löytää toisen ja miehesikin, mutta sinulle tulee arki siinäkin. Elämä nyt vaan on tällaista ylä-ja alamäkeä, välillä tympii ja välillä menee vähän paremmin. NO, joo kyllähän ero joskus on paikallaan, kyllä minä sen ymmärrän, mutta tuon lyhyen kirjoitukden perusteella ei. Äläkä vedätä miestäs, tarkoitan että olet armosta toisen kanssa ja tuot sen vielä marttyyrinä esillekin. Suhde vääristyy, eikä ole tasa-arvoinen. Tehkää töitä liittonne eteen, jotain mukavaa yhdessä koko perheenä ja kahdestaan parina. Seksikin voi rueta luistamaan,kun antaa aikaa itselle ja toiselle. Voihan sun hormonit olla jotenkin seis.

Oma elämäs, omat valintas, mutta tsemppiä kuitenkin

 

[aida]

Kuulostaa niin vallan tutulta tuo aloittajan tilanne.Jotenkin niinkun olisi minun elämästä puhuttu parin vuoden takaa.... En tietysti tiedä tarkemmin tilannettasi, mut silti neuvoisin varaamaan ajan joko mielenterveystoimistosta(ilmainen) tai perheneuvolasta(ilmainen). Minä tunsin myös eläväni tunnetyhjiössä, luulin etten rakasta, olin ärtynyt, haluton,ehkä jo eristäytynytkin. Mies väsyi myös ainaiseen "masennukseeni". Erokin oli tulossa. Lopulta tajusin että MINUN on tehtävä asialle OIKEESTI jotain, eikä vain murehtia. Sain haalattua luuni vastaanotolle ja pitkien, kipeidenkin keskustelujen jälkeen minulle annettiin masennus diagnoosi. Olin jotenkin helpottunut(kuulostaa varmasti uskomattomalta) koska nyt oli OIKEA syy miksi elämäni oli tällaista. Sain lääkkeet(Zoloft) ja aloitin säännöllisen sair.hoitajalla käynnin purkaakseni ne pahat olot sisältäni. Enkä kadu!!!!! Olen oppinut paljon itsestäni, elämänilo on palannut,jaksan paremmin lasten kanssa ja jaksan rakastaa. Aivan kuin mustat pilvet oltaisiin pyyhitty pois elämäni taivaalta.Ei ole häpeä että on masentunut. Ei ole häpeä hakea apua itselleen. On suurta rohkeutta ja vastuuntuntoa ottaa se ensimmäinen askel, itseään ja perhettään ajatellen. kaikkea hyvää sinulle ja voima :hug: .

 

[pee]

Kyllä varmasti jokaisessa parisuhteessa on sellasia aikoja että tuntuu pitkäänkin ettei toista rakasta ja toinen jopa inhottaa, mut kun vaan HALUAA olla toisen kanssa, niin kyllä ne menee ohi. Tietysti voi olla mahdollista, että oikeasti ei rakasta, mut mun mielestä sillon ei ole koskaan rakastunutkaan, koska sehän on tahdon asia, niinhän vihkikaavassakin kysytään, tahdotko?

 

[juu]

olen samaa mieltä kuin edellisetkin. Elämäsi on tuollaista ettet ITSE tee asioille jotain. Ja jos eroatte / kuolet, miehesi kyllä alun tyhjyyden jälkeen pääsee jaloilleen, niin se vaan menee.

Moni kysyi, oletko masentunut?
Minulle tuli mieleen riippuvuussuhde - olette molemmat riippuvuussuhteessa toisiinne, olette mieluummin huonossa suhteessa kuin eroatte, koska ette kestä olla yksin ..?

Suosittelen samaa kuin muutkin: ota yhteys paikkakuntasi perheneuvolaan tai mitä ne onkaan, vaikka omaan terv.keskuslääkäriin ja mene juttelemaan parisuhdeontelmistasi sekä itsestäsi.

Teidän kannattaisi alkaa pariterapiakäynnit, keskustelukäynnit sen suhteen, mitä haluatte suhteelta, elämältänne.

Ehkä miehesi voi huonosti kuitenkin, on onneton, pakenee töihin.

Pelkäätte molemmat muutoksia, muutosta ja uudelleen aloittamista? Olette tässä, se on turvallista ja tuttua, vaikkei oikeasti tyydytä kumpaakaan, elämä on tyhjää, parisuhde kumppanuutta.. ?

Mitä on rakkaus? Mitä siihen kuuluu: toimintana, käytännössä, konkreettisesti ja sitten tunnetasolla? Mitlä tuntuu kun toinen on lähellä tai paikalla? Toisen kosketus? Vietättekö aikaa yhdessä?

 

[just näin]

\

Kuulostaa niin vallan tutulta tuo aloittajan tilanne.Jotenkin niinkun olisi minun elämästä puhuttu parin vuoden takaa.... En tietysti tiedä tarkemmin tilannettasi, mut silti neuvoisin varaamaan ajan joko mielenterveystoimistosta(ilmainen) tai perheneuvolasta(ilmainen). Minä tunsin myös eläväni tunnetyhjiössä, luulin etten rakasta, olin ärtynyt, haluton,ehkä jo eristäytynytkin. Mies väsyi myös ainaiseen "masennukseeni". Erokin oli tulossa. Lopulta tajusin että MINUN on tehtävä asialle OIKEESTI jotain, eikä vain murehtia. Sain haalattua luuni vastaanotolle ja pitkien, kipeidenkin keskustelujen jälkeen minulle annettiin masennus diagnoosi. Olin jotenkin helpottunut(kuulostaa varmasti uskomattomalta) koska nyt oli OIKEA syy miksi elämäni oli tällaista. Sain lääkkeet(Zoloft) ja aloitin säännöllisen sair.hoitajalla käynnin purkaakseni ne pahat olot sisältäni. Enkä kadu!!!!! Olen oppinut paljon itsestäni, elämänilo on palannut,jaksan paremmin lasten kanssa ja jaksan rakastaa. Aivan kuin mustat pilvet oltaisiin pyyhitty pois elämäni taivaalta.Ei ole häpeä että on masentunut. Ei ole häpeä hakea apua itselleen. On suurta rohkeutta ja vastuuntuntoa ottaa se ensimmäinen askel, itseään ja perhettään ajatellen. kaikkea hyvää sinulle ja voima :hug: .

ihan samat sanat kuin tolla edellisellä, terapiassa sain elämäni takaisin masennuksen syövereistä. Hae apua ammattiauttajalta,saat oikeasti ihan uuden elämän!!

 

[Hoida masennuksesi]

\

Mulla vaikee lapsuus ja masentuvaisuuteen olen taipuvainen.
Lapselle huudan väsyneenä liian herkästi. Omaa aikaa saan harvoin.

Meni näin, koska tuo masennus on hoitamatta. Mars terapiaan siitä, mieluiten yhdessä perheterapiaan. Näet itsekkin asiat realistisesti, kun saat itsesi kuntoon.

Musta kyllä mulla nimenomaan ON sitä omaa aikaa, kun mies on töissä, eli sun oma aikasihan lisääntyy, joas mies on enemmän töissä. Ei tarvi miettiä kenenkään muun tarpeita jos vielä viet lapsen välillä hoitoon.

 

[linalonja]

Kuulostaa tutulta, ainakin jokseenkin. Meillä minä olen niinkuin yksinhuoltaja meidän kahdelle lapselle, mies on vähän niinkuin kolmas lapsi. Niin koti kuin lapsetkin on mun vastuulla, vaikka olen töissää itsekin sen 8 tuntia mitä mies. Loppuajan vain makaa ja katsoo telkkaria, tai ottaa päiväunet jos väsyttää. Rahallisesti saan yksin vastata koko perheen ruuasta, vaatteista, lahjoista. Näin vaikka mies tienaa tuplaten sen minkä minä.
En ole masentunut, väsynyt ja tuskastunut kylläkin kun pitää yksin vastata kaikesta, vaikka yhdessä ollaan lapset hankittu ja naimisiin menty.
En vain uskalla erotakaan, kun lapset on pieniä, ja mies ei osaa muuta tehdä, kuin tuijottaa videoita heidän kanssaan. On ollut n.5 kertaa lasten kanssa 6 vuoden aikana. Muitakaan lapsenvahteja ei ole, jotan oma vapaa-aika on olematon.

 

[lainaus]

\

Kuulostaa tutulta, ainakin jokseenkin. Meillä minä olen niinkuin yksinhuoltaja meidän kahdelle lapselle, mies on vähän niinkuin kolmas lapsi. Niin koti kuin lapsetkin on mun vastuulla, vaikka olen töissää itsekin sen 8 tuntia mitä mies. Loppuajan vain makaa ja katsoo telkkaria, tai ottaa päiväunet jos väsyttää. Rahallisesti saan yksin vastata koko perheen ruuasta, vaatteista, lahjoista. Näin vaikka mies tienaa tuplaten sen minkä minä.
En ole masentunut, väsynyt ja tuskastunut kylläkin kun pitää yksin vastata kaikesta, vaikka yhdessä ollaan lapset hankittu ja naimisiin menty.
En vain uskalla erotakaan, kun lapset on pieniä, ja mies ei osaa muuta tehdä, kuin tuijottaa videoita heidän kanssaan. On ollut n.5 kertaa lasten kanssa 6 vuoden aikana. Muitakaan lapsenvahteja ei ole, jotan oma vapaa-aika on olematon.

ihan prikulleen kun meillä!!!!!!!!!