mewe
meidän juuri 5 vuotta täyttänyt poika saa päiväkodissa kaikennäköisiä raivareita, kun asiat eivät mene niinkuin hän haluaa, samoin hän kuulema uhkaa karata, on tehnyt kerran niin, aika lepsu asenne tuntui hoitajilla asiaan oleva, siis karkaamiseen, mutta entä se muu, tuntuu että pojasta ei juuri hyvää sanottavaa ole, vaan kaikki on ainakin vähän hankalaa, mutta asianydin on siinä että kotioloissa ja muuten vastavaa ei ilmene, toki normaaleita känkkäränkkiä on, muttei sen enempää. minusta kun alkaa tuntua, että ovat ottaneet pojan silmätikuksi. kohta on 5 vuotis neuvola ja päiväkoti lähettää oman arvion lapsesta ja ovat sitä mieltä että psykologia tarvitaan ja minua toisaalta naurattaa ja itkettää tämä homma. me ollaan melko soliaalinen perhe ja kukaan ei pidä pojan käytöstä muuna kuin normaaliana 5 vuotiaan käyttäytymiseä.