Ja näin tuli aika itsekkin osallistua kaksplussan keskusteluihin 
Meillä on 5,5 vuotias pikkuneiti jonka kanssa eläminen on ollut nyt about viimeset puol vuotta aivan mahdotonta. Mitään, ei siis mitään uskota vaikka yrittäs lahjoa jonka jälkeen menee hermo ja alkaa se kuuluisa kiristys ja uhkailu..
Ollaan monet keskustelut tytön kanssa käyty, olen kysellyt miksi käyttytyy näin ja miksi ei usko äitiä ja isiä jne jne. Tuolloin päädytään aina siihen tulokseen että tyttö on sitä mieltä että ei ole kivaa riidellä ja lupaa totella tästä lähtien. No koska kyseessä on kuitenkin vielä pieni lapsi niin eihän tuo kovin kauaa sitä muista ja taas ollaan samassa tilanteessa. .
Meillä on palkitsemis-tarroja, niitä saa kun on toiminut hyvin esim. laittaa aamulla sängyn peiton nätisti ja sammuttaa yövalon, syö nätisti, tekee iltatoimet kitisemättä/itsenäisesti ja menettää kun ei uskota.
Tällaisista asioista riidellään:
* sanon: ota takki mukaan/päälle ulkona on kylmä tänään. tyttö: en halua, otan pelkän hupparin. Hetki keskustelua ja lopulta itkun kanssa ulos ja päiväkotiin (siis yleensä aamuisin/kun on kiire.
* sanon: Älä karista kengistä hiekkoja lattialle vaan roskikseen tyttö: kaataa hiekat lattialle.
* sanon: nyt on aika ilta pisujen ja pesujen. Väännön jälkeen neiti saadaan vessaan jossa tuunaa sitten seuraavat 30min vaikka kuinka mäkättäisi.
*Puhuu kokoajan päälle, vaikka kuinka pyytäisi odottamaan että toinen saa lauseen loppuun.
+ lähes jokainen pyyntö/määräys. Iltaisin laitetaan vaatteet valmiiksi aamua varten, saa lähes itse valita kun on tarkka vaatteistaan (toki jos näyttää sirkuksesta karanneelta niin äiti vaihtaa, mutta yhdessä sitten valitaan) Tyttö myös valehtelee esim jos on kaatunut vesilasi lattialle,vaikka en koskaan ole suuttunut asiasta. Suutun vain jos jättää kertomatta koska laminaatti imee itseensä veden ja turpoaa nätisti. Tätä myös on käyty usein läpi ja aina korostan että vahinkoja sattuu, ei haittaa mutta heti pitää kertoa ja sitten siivotaan.
Niin, ja se ainainen tappelu huoneen siivoamisesta... Pyydän laittamaan lelut oikeille paikoille ja roskat roskiin. En muuta! Ja silti ei onnistu.
Meillä halitaan paljon, kaikutellaan ja höpötellään.Tyttö saa positiivista huomiota ja kehutaan ja ollaan ylpeitä reippaasta tytöstä jos siihen on aihetta. Ei mäkätetä turhasta/napista epäonnistumisista vaan kannustetaan uuteen yritykseen. Olen yksittyisyrittäjä mutta silti päivittäin otan kainaloon ja höpötellään päivän kuulumiset ym. Syödään yhdessä, ilta laulut lauletaan jne. Viikonloppuisin sitten köllitään yhdessä ja touhutaan milloin mitäkin mutta paljon lapsen ehdoilla. Tyttö on siis päiväkodissa päivät ja aloittaa viskarina syksyllä.
Tänään otettiin jäähypenkki käyttöön, ja kokeillaan josko olis jotain apua.
Tuntuu vain että keinot loppuu kesken.
Huh, tulipa tästä romaani. Toivottavasti joku fiksumpi jaksoi tämän lukea ja antaisi vinkkejä kuinka tässä pärjätään.
Kiitos ja anteeks
Meillä on 5,5 vuotias pikkuneiti jonka kanssa eläminen on ollut nyt about viimeset puol vuotta aivan mahdotonta. Mitään, ei siis mitään uskota vaikka yrittäs lahjoa jonka jälkeen menee hermo ja alkaa se kuuluisa kiristys ja uhkailu..
Ollaan monet keskustelut tytön kanssa käyty, olen kysellyt miksi käyttytyy näin ja miksi ei usko äitiä ja isiä jne jne. Tuolloin päädytään aina siihen tulokseen että tyttö on sitä mieltä että ei ole kivaa riidellä ja lupaa totella tästä lähtien. No koska kyseessä on kuitenkin vielä pieni lapsi niin eihän tuo kovin kauaa sitä muista ja taas ollaan samassa tilanteessa. .
Meillä on palkitsemis-tarroja, niitä saa kun on toiminut hyvin esim. laittaa aamulla sängyn peiton nätisti ja sammuttaa yövalon, syö nätisti, tekee iltatoimet kitisemättä/itsenäisesti ja menettää kun ei uskota.
Tällaisista asioista riidellään:
* sanon: ota takki mukaan/päälle ulkona on kylmä tänään. tyttö: en halua, otan pelkän hupparin. Hetki keskustelua ja lopulta itkun kanssa ulos ja päiväkotiin (siis yleensä aamuisin/kun on kiire.
* sanon: Älä karista kengistä hiekkoja lattialle vaan roskikseen tyttö: kaataa hiekat lattialle.
* sanon: nyt on aika ilta pisujen ja pesujen. Väännön jälkeen neiti saadaan vessaan jossa tuunaa sitten seuraavat 30min vaikka kuinka mäkättäisi.
*Puhuu kokoajan päälle, vaikka kuinka pyytäisi odottamaan että toinen saa lauseen loppuun.
+ lähes jokainen pyyntö/määräys. Iltaisin laitetaan vaatteet valmiiksi aamua varten, saa lähes itse valita kun on tarkka vaatteistaan (toki jos näyttää sirkuksesta karanneelta niin äiti vaihtaa, mutta yhdessä sitten valitaan) Tyttö myös valehtelee esim jos on kaatunut vesilasi lattialle,vaikka en koskaan ole suuttunut asiasta. Suutun vain jos jättää kertomatta koska laminaatti imee itseensä veden ja turpoaa nätisti. Tätä myös on käyty usein läpi ja aina korostan että vahinkoja sattuu, ei haittaa mutta heti pitää kertoa ja sitten siivotaan.
Niin, ja se ainainen tappelu huoneen siivoamisesta... Pyydän laittamaan lelut oikeille paikoille ja roskat roskiin. En muuta! Ja silti ei onnistu.
Meillä halitaan paljon, kaikutellaan ja höpötellään.Tyttö saa positiivista huomiota ja kehutaan ja ollaan ylpeitä reippaasta tytöstä jos siihen on aihetta. Ei mäkätetä turhasta/napista epäonnistumisista vaan kannustetaan uuteen yritykseen. Olen yksittyisyrittäjä mutta silti päivittäin otan kainaloon ja höpötellään päivän kuulumiset ym. Syödään yhdessä, ilta laulut lauletaan jne. Viikonloppuisin sitten köllitään yhdessä ja touhutaan milloin mitäkin mutta paljon lapsen ehdoilla. Tyttö on siis päiväkodissa päivät ja aloittaa viskarina syksyllä.
Tänään otettiin jäähypenkki käyttöön, ja kokeillaan josko olis jotain apua.
Tuntuu vain että keinot loppuu kesken.
Huh, tulipa tästä romaani. Toivottavasti joku fiksumpi jaksoi tämän lukea ja antaisi vinkkejä kuinka tässä pärjätään.
Kiitos ja anteeks
Viimeksi muokattu: