4v tytön uhmaikä, järki lähtee!!!!

meillä on mennyt ihan mahdottomaksi taisteluksia aamuisin vaatteiden pukemisen kanssa. En ole antanut periksi. Tyttö repii vaatteet päältään ja huutaa lattialla ja pureekin jos anna mahdollisuuden.
Nyt olen tiuksentanut otetta eli ei tv:n katsomista aamuisin eikä muitakaan "etuuksia" ennen kuin on vaatteet päällä, ja palkinnoksi sitten saa katsella piirrettyjä, jos aikaa on.

Sanottakoon, että yöllä tapahtuu aika usein myös pompottamista; peittoa päälle ja pois. Olen kyllä käynyt tytön luona ja olemme yrittäneet keskustella hänen kanssaan tästä yötouhuamisesta. haluaa myös joskus väliimme nukkumaan, johon emme ole suostuneet, koska oma uni häiriintyy. Tyttö saattaa joskus jopa saada raivarin kun en suostu tahtoonsa. Yleensä lopputulos on se, että saadaan asia ratkaisuta niin, että hän menee rauhallisesti takaisin omaan sänkyynsä. Joskus hän saattaa pyöriä sängyssä tunninkin ja vaatia "palveluja", riippuu asiasta suostunko niihin.

Itse en pysy rauhallisena ja tietysti tyttö saa siitä mallia. Uhkaan viedä alasti hoitoon jne. Hetken raivottuaan tyttö puhee suht hyvin. Olen yrittänyt palkita reippaasta pukemisesta jne. Yleensä koen huonoa omaatuntoa siitä, että raivoan myös. Pyrin aina tilanteen jälkeen ottamaan tytön syliin ja halitaan ja jutellaan tapahtuneesta.

Sitten tyttö yleensä ennen hoitoo viemistä on todella reipas. kerran olen iman kenkiä kantanut huutavan lapsen hoitoon.

Tämä nyt on varmasti tätä uhmaa, meneekö se koskaan ohi? Hyviä vinkkejä kaivataa selvytymiseen.

 

Sun kirjotus on ihan kuin meiltä. Meillä kans 4.v. tyttö ja on välillä ihan mahdoton. Mä ostin tytölle tarroja ja vihon johon laitetaan tarroja silloin kun aamu on sujunut hyvin. Muuten ei tarroja saa. Meillä tämä on toiminut myös rauhallisesti lähtö auttaa meillä asiaa. Sana kiire saa tyttömme raivonvaltaan. Meillä on muutenkin voimakastahtoinen tyttö ja aina äitille sanotaan vastaan. Isää totellaan ja sitä myös komennellaan eikä isi edes huomaa kuinka neiti sitä pyörittää. Kait se joskus ohi menee, ainakin itse lohduttaudun semmoisella ajatuksella.

 

´Meillä oli välillä tollasta sillosen neiti vajaa 3v:n kanssa. Kerran tein sit silleen kun oli tappelua pukemisesta et vein neidin hoitoon pelkkä t-paita ja ulkohaalarit +hattu (muistaakseni oli) ja kengät päällä hoitoon. Sitten vaan pokkana hoidossa selitin että meillä oli pientä näkemyseroa pukemisen suhteen. No eipä ole sen jälkeen tarvinnut ihan noin vähissä vaatteissa viedä hoitoon.

 

Meillä kanssa 4 v tyttö... ja kova uhma ajoittain, varsinkin äitiä kohtaan!
Ja nimeenomaa tuo pukeminen tekee vaikeata välillä... Olen muutaman jäähyn antanut kun tyttö on ruvennut lyömään minua ja lyöminen onkin nyt onneksi jäänyt pois! Ja tytölle olen yrittänyt sanoa, että älä raivoa ja huuda, vaan kerro jos olet jostain asiasta vihainen tai tahtoisit tehdä toisin tai jotain että voitaisiin neuvotella ja jutella siitä...
Välillä kyllä tosi hermoja raastavia hetkiä neidin kanssa... mutta tokihan täytyy rajojaan kokeilla :\|
=)

 

Kylläpä kuulostaa tutulta..juuri äsken tuossa taisteltiin iltapuurosta, neiti alkoi jankkaamaan haluavansa mannapuuroa,kun mulla oli jo neljän viljan puurot porisemassa. hän jaksoi puolituntia huutaa vedet silmissä mannapuuroa.. Kun en sitä keittänyt ja isän kanssa vaan tyynesti söimme omaa puuroamme, hänkin sitten nöyrtyi tavallisen puuronsa ääreen...näitä taistoja on joka päivä, milloin mistäkin asiasta...Ainoa vika on se et alan itsekin helposti raivota takiaisin ja sit homma karkaa käsistä...jonkin ajan päästä saa kaikki olla anteeksi pyytämässä
Toivottavasti tämä on kuitenkin ohimenevää. Kohta meille syntyy vauva ja sit onkin lystiä jos neiti jatkaa raivoamistaan edelleen... On hän kuitenkin ihan ihana kaikkine vikoineenkin

 

tutulta kuulostaa.. meidän neiti 3,8v, eikä uhmalle loppua näy... iteltä meinaa järki lähteä (kuten isältä myös) ja itken nykyään joka päivä kun ei pentu usko mitään!!!! äskenkin olivat n.30min ulkona isän kanssa, jonka ajan kuulin kun neiti HUUSI koko ajan raivoissaan... mikä avuksi? Tiedän että meidän vanhempien pitäisi jaksaa, mutta ihmisiä mekin vain olemme... isovanhemmat vain sanoo että kyllä se siitä rauhottuu... lohduttaapa tosi kovin kun tällä hetkellä tuntuu että olemme täysin umpikujassa... kissojamme kiusaa joka hetki sisällä ollessa, eikä usko vaikka kuinka yrittää sélittää että kissoja sattuu... olemme todella loppuunpalaneita... kertokaa joku mitä pitäisi tehdä? ottaa yhteyttä johonkin perhe-tms neuvolaan? :ashamed: :'(

 

Oijoi kun niin tuttua mulla tyttö 4vuotta ja kun nyt sitten olen hoitovapaalla omasta työstäni niin joskus tuntuu et järki lähtee ja lasken ainakin 100 asti.
Mutta asiaan ja varsinkin tuo pukeminen on sitten mahdotonta ja kiljumista ja huutoa. ja varsinkin jos ollaan lähdössä ulos niin sitä ulos lähtöä sitten kestää 2 tuntia ennen kuin päästään sinne ulos.
Ja onkos kellään kokemusta siitä että kun pitää mennä pesulle niin hiuksia sitten ei saa pestyä muuten kuin niin että neiti huutaa koko ajan ja sama on hiusten kampaamisen sijaan??


Ei kai tässä voi antaa muuta neuvoa kuin kai tää joskus ohi menee ja koittakaamme kaikki kestää =)

 

juu meillä on myös toi että hiuksia ei saa kammata ilman kauheaa huutoa ja varsinkin kun neidillä on todella pehmeät ja luonnonkiharat hiukset niin voitte vain kuvitella kuinka takussa ne ovat aina aamulla ja päivän päätteeksi... ja kiinnihän niitä ei tietenkään saa pitää... sehän on syntiä...

 

Meillä on pukemis ongelmat hoidettu niin, että yhdessä valitaan illalla vaatteet ja aamulla neiti pukee tosi reippaasti, koska tietää, että sitten kun aikaa jää saa katsoa telkkaria.

Ongelmaksi on muodostunut sitten kaikki muu. Lelujen korjaaminen ja hampaiden pesu on nykyään kovan taistelun takana.

Itse sorrun korottamaan ääntä ja huudan sitten tosi reippaasti. Miten toimia, että säilyttäisin rauhallisuuden ? Tuntuu tosi pahalta kun huutaa lapselle koska neita ottaa sitten mallia.

 

Meillä pukemiskiukut loppuivat siihen, että yhdessä mietitään, minkälaisia vaatteita tarvitaan (mekko vai housut+pusero tms) ja lapsi sitten itse saa valita vaatteensa kaapistaan. Eipä sillä väliä, jos värit eivät mene aivan äidin toivomusten mukaan. Yleensä myös minun antamani vaatteet kelpaavat.

Iltapalalle annan yleensä kaksi vaihtoehtoa, joista saa valita, jolloin lapsi tuntee saavansa päättää jostain. Puuroiltoina (kun lapset ovat syöneet hieman huonosti päivällä) voin kysyä, keitetäänkö kaura- vai riisipuuroa.

Pienet myönnytykset lasta kohtaan sekä se, että antaa lapsen valita kahdesta, voivat auttaa arjessa hyvin pitkälle. Ei se kuitenkaan uhmaa lopeta, mutta helpottaa. Oman kiukun hallintaan auttaa se, että menee hetkeksi toiseen huoneeseen. Sano lapselle vaikka, että nyt sinua kiukuttaa ja menet rauhoittumaan. Aamukiire oli meilläkin kaikkein pahin kirosana ja jos sen erehtyi sanomaan, tuli totaalinen stoppi joka asialle.

 

Jäipä tuossa edellisestä pois, että jos pyytää kohteliaasti "Voistiko laittaa puseron päälle?" pusero menee huomattavasti sutjakammin kuin käskemällä "Laita pusero päälle". Samalla lapsi oppii itsekin puhumaan kauniisti eikä käskytä vanhempia. En minäkään pidä siitä, että joku tulee kertomaan, mitä pitää tehdä, huomattavasti paremmin otan onkeeni, jos käytetään kohteliasta kieltä. Onhan niitäkin tilanteita, jolloin pitää sanoa suoraan, kuten vaikka kuuman uunin lähellä tai perunakattilan vieressä. Lapsikin ymmärtää, että kun puhetapa vaihtuu, niin tosi on kyseessä.

 

Meillä on 4,5-v ja 3-v pojat ja molemmat uhmaa minkä ehtii. Vanhempi jankuttaa vastaan kaikessa missä voi ja tekee varmasti kaiken, mikä on kiellettyä. Nuorempi jaksaa tapella jos maito on väärässä kupissa tai sitten olisikin halunnut vettä juomaksi :headwall: Millon on lusikka vääränlainen. Kenkien laitto pihalla ihan kamalan vaikeaa kun haluais juosta sukkasillaan.
Isälleen eivät tappele yhtä paljon, mutta mulle \|O Isä jaksaakin suostutella pitempään kun minä.
Välillä tuntuu että järki menee!!!

 

\

Vanhempi jankuttaa vastaan. Nuorempi jaksaa tapella jos maito on väärässä kupissa tai sitten olisikin halunnut vettä juomaksi, Millon on lusikka vääränlainen.

Meillä kiukutaan ihan samoista asioista, mutta jos muki on "väärä", niin sanon, että eiköhän me oteta se sitten ensi kerralla. Lusikan saa itse käydä hakemassa ennen ruokailua, auttavat hieman pöydän kattamisessa. Vastaan jankutus on raivostuttavaa, mutta hellittää aikanaan. Mitä rauhallisempana itse voi pysyttäytyä ja puhuu lapsille siltikin kauniisti, niin kyllä lapset siitäkin mallia ottavat. Rauhallisena pysyminen on vain vaikeaa. Niin, lisäksi lapsilla tuntuu olevan korvat vain siksi, että hattu ei tippuisi silmille...