4v 1,9promillen HUMALASSA!!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja jestas
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
J

jestas

Vieras
Lapsi sai myrkytyksen juotuaan käsidesiä


"Aikuisten pitää aina valvoa lasten käsidesien käyttöä myös päiväkodeissa", muistuttaa lastentautien erikoislääkäri Anna-Maija Kujari Turun yliopistollisesta keskussairaalasta.
Neljävuotias lapsi sai alkuvuodesta myrkytyksen juotuaan käsidesiä päiväkodissa Varsinais-Suomessa. Hänet tuotiin päivystykseen päiväkodista sekavana, ja hänen tajunnan tasonsa oli alentunut.

Lapsella todettiin 1,9 promillen etanolipitoisuus veressä. Hän toipui tapauksesta täysin. Tämä oli tiettävästi ensimmäinen kerta, kun käsihuuhde on aiheuttanut varsinaisen myrkytyksen lapselle Suomessa.

"Arvioimme, että lapsi oli juonut käsidesiä ainakin kymmenen kourallista, eli mistään yhdestä nuolaisusta ei ollut kyse", Kujari sanoo.

Lapset ovat ennenkin maistelleet käsidesiä ja nuolaisseet käsiään aineen käytön jälkeen, mutta pelkästä yhdestä nuolaisusta ei ole ole haittaa lapselle. Kouralliset ovat asia erikseen.

Miksi ihmeessä jotkut lapset ovat mieltyneet käsidesin makuun? "En ole sitä itse maistanut, mutta siinä on glyserolia, ja se voi olla hiukan makean makuinen. Lapset haluavat maistaa kaikkea. Useimmilla se jää nuolaisuun", Kujari sanoo.

Hän kehottaa säilyttämään kaikki kemikaalit niin, että aikuinen voi valvoa niiden käyttöä. Monien päiväkotien wc-tiloissa on annostelija, ja isommat lapset ottavat siitä huuhdetta omatoimisesti käydessään itse vessassa. "Lapsella ei saa olla olla mahdollisuutta hörpätä ainetta pullosta."

Käsidesin käyttö on kuitenkin todettu päiväkodeissa turvalliseksi, ja se torjuu tehokkaasti infektioiden leviämistä muiden toimien ohella.
 
http://www.duodecimlehti.fi/web/guest/etusivu?p_p_id=dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku&p_p_action=1&p_p_state=maximized&p_p_mode=view&p_p_col_id=column1&p_p_col_count=1&_dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku__spage=/portlet_action/dlehtihakuartikkeli/viewarticle/action&_dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku_p_auth=Y&_dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku_tunnus=duo98339
 
Alkuperäinen kirjoittaja Jutun lukenut:
http://www.duodecimlehti.fi/web/guest/etusivu?p_p_id=dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku&p_p_action=1&p_p_state=maximized&p_p_mode=view&p_p_col_id=column1&p_p_col_count=1&_dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku__spage=/portlet_action/dlehtihakuartikkeli/viewarticle/action&_dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku_p_auth=Y&_dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku_tunnus=duo98339

Voi ei. Ei sais nauraa, mutta jotenkin tuo kokonaisuus on niin tragikoominen :ashamed:
 
Oman muistikuvani mukaan alkoholi ei onneksi ole 4-vuotiaalle sen vaarallisempaa, mitä vanhemmallekaan.

Kuitenkin riippuvuuden synnyssä varhainen aloitus on vaarallista.

Itse aine on kuitenkin tuhoavaa.
 
No totta kai alkoholi on pienelle lapselle vaarallisempaa kuin aikuiselle! Lapsen maksa ei pysty polttamaan alkoholia yhtä lailla kuin aikuisen ja lisäksi aivot kehittyvät vielä paljon (murrosikään saakka) ja alkoholi keskushermostomyrkkynä on näin ollen kehittyville aivoille hyvinkin vaarallista.
 
Alkuperäinen kirjoittaja eriävä mielipide:
No totta kai alkoholi on pienelle lapselle vaarallisempaa kuin aikuiselle! Lapsen maksa ei pysty polttamaan alkoholia yhtä lailla kuin aikuisen ja lisäksi aivot kehittyvät vielä paljon (murrosikään saakka) ja alkoholi keskushermostomyrkkynä on näin ollen kehittyville aivoille hyvinkin vaarallista.

Aivot kyllä kehittyvät huomattavasti vielä murrosiän jälkeenkin. Keskiarvo taisi olla 21 vuotta.

Alkoholi itsessään on niin paha myrkky, että oikeastaan ei tarvitse miettiä, onko se vaarallisempaa 4-vuotiaalle vai 18-vuotiaalle. Minulla ei kuitenkaan ole muistissa mitään syytä, miksi se olisi 4-vuotiaalle vaarallisempaa ja muistikuvani mukaan sellaista ei edes ole olemassa.

Maksa-kommentti on vanhaa valistusta. Tämäkin lapsi selvisi humalastaan, kuten kaikki muutkin. Ei ne ole kännissä 18-vuotis päiväänsä
 

Yhteistyössä