40+ so what wol.13

Hoitaja soitti iltapäivällä ja sanoi, että 2 pikkuista oli saatu pakkaseen. Meillä tuolla polilla ei anneta veritestejä ja toisaalta ne vähäisetkin oireet, joita vielä viime viikolla oli, on jo loppuneet. Yhdessä hoitajan kanssa päädyttiin siihen, että antaa vuodon nyt alkaa ja seuraavaa yritystä aloitellaan heti alkavasta kierrosta eli zumenonit kp1 alkaen ja sit uudelleen soittoa polille ultraa varten.
 
Harmi yöeläjä! Hulbertiina oletko varma? Meillä epätietoisuus jatkuu, ma aamulla oli aivan puhdas valkoinen testi, ostin sit kuitenkin sellaisen aikaisemmin mittaavan testin ja päätin iltapäivällä sen tehdä. Sain testin revittyä auki, kun huomasin pari punertavaa tippaa. Olin sitten ihan vakuuttunut, että se oli nyt siinä! No kuitenkin tein testin ja ylläri siihen tuli plussa, haalea, mutta kuitenkin! Tippoja ei ole enää tullut, eikä menkkoja! Huomisaamuna taas testi... Ei uskalla vielä innostua ollenkaan! Ja aikaista onkin, 6.8. oli ovulaatio!

Clomifenin sai todella helposti , tavallinen gyne kirjoitti apteekkiin sellaisen erityislupareseptin, apteekki toimitti sen sinne lääkevalvonta paikkaan, en muista nimeä. Maksoin 40€, että sain pikakäsittelyn ja parissa päivässä oli lääkkeet mulla. Eihän niistä mitään kelakorvauksia tullut jne, mutta sain ovulaation ainakin :p

että näin edelleen epätietoisena (y)
 
  • Tykkää
Reactions: Rusakkonen
ja kyllä nyt piinataan..Mulla on kotona iso pakkaus tuollaisia one step liuskoja ja pikkaisen on epäluottamus niihin! Aamulla aivan vitivalkoinen testi ja nyt iltapäivällä uusi testi, ja siiheb tuli hailakka viiva ja kontrolliviivakin tummempi! Pakko kai hakea parempia testejä tai odottaa muutama päivä lisää! Kun nyt malttaisi olla innostumatta liikaa ja odottaisi vaan rauhassa..

Tämmöistä oma napailua, kun yritän pikku hiljaa perehtyä muidenkin juttuihin ☺

Kirsillevauva, siellä ainakin taisi olla tekovaihe eli intoa siihen ja ainakin voi nauttia
 
Yöeläjä ja hulbertiina, pahoittelut uudesta kierrosta! Hulbertiina, hienoa että teillä on kuitenkin vielä mahdollisuus ja kavereita pakkasessa :)

Karoliina74, kiitos vastauksesta. Toivotaan, että olet raskaana. Varmaan testaan huomenna uudestaan? Mua ne clomit ei varmaan auta, koska uskon ovuloivani ainakin himoista ja limoista päätellen. Ja kuukautiskierron kartoitus on tehty muutama vuosi sitten. Nää munasolut ilmeisesti vaan on sekundaa :(
 
  • Tykkää
Reactions: Hulbertiina
Karoliina74, on tuokin nyt kovin mieltä raastavaa, kun ei tiedä onko vai ei. Tsemppiä sinne!

Kiitos naiset tuesta! Tämänkään aamuinen testi ei positiiviseksi muuttunut ja vuotokin on lisääntynyt siinä määrin, että sanoisin tänään olevan kp1. Nyt odotellaan taas soittoa polilta, niin saatais varattua seuraava ultra siirtoa varten.
 
Yöeläjä ja hulbertiina, pahoittelut uudesta kierrosta! Hulbertiina, hienoa että teillä on kuitenkin vielä mahdollisuus ja kavereita pakkasessa :)

Karoliina74, kiitos vastauksesta. Toivotaan, että olet raskaana. Varmaan testaan huomenna uudestaan? Mua ne clomit ei varmaan auta, koska uskon ovuloivani ainakin himoista ja limoista päätellen. Ja kuukautiskierron kartoitus on tehty muutama vuosi sitten. Nää munasolut ilmeisesti vaan on sekundaa :(
@kirsillevauva - Mika tai millainen on kuukautiskierron kartoitus ja miten se tehdaan? Hyva FSH-luku ja hienot tulokset muutenkin! :)
 
Kuukautiskierron kartoitus tehtiin minulle jo joskus yrityksen alkutaipaleella. Siinä otetaan useita verikokeita ja ultria kierron eri vaiheissa ja lähinnä selvitellään omia mahdollisuuksia raskautua. Meillähän on selittämätön lapsettomuus, eli mitään vikaa ei pitäisi olla.

Rusakkonen, milloin testipäivä? Onko raskautunut olo?
 
@Karoliina74 minäkään en luota noihin OneSteppeihin.
Kerran ostin satsin ovisliuskoja ja kylkiäiseksi tuli pari r-testiä.
R-testin luotettavuudesta en osaa sanoa, täysin blancoa näytti, mutten ollut raskaanakaan.
Ovistestit näyttivät tosi hailakkaa viivaa aina, ihan kun en olisi ovuloinut ollenkaan. Kun taas PC näyttää kunnon viivaa jonka tummuus selvästi muuttuu kierron myötä.
Voihan se olla, että sulle noi sopii, mutta kokeile nyt joillain muulla varmuudeksi.
(Paitsi CB + testillä)

Mitä mieltä olette raskaustestin eroista, onko punaista väriä näyttävä testi luotettavampi kuin sinistä?
Itse käytän vain punaista. Lähinnä PCtä.
 
  • Tykkää
Reactions: Karoliina74
@kirsillevauva - menen veritestiin ti 28.8. illalla ja saan tulokset seuraavana paivana. En ole koskaan ollut raskaana, niin vaikea tietaa, onko tama nyt sita! :) Mutta on ollut kaikenlaisia tuntemuksia ja olen myos siita onnellinen, ettei vuotoa ole tullut. Tanaan on pp8. Kaikissa tuoresiirroissa tahan mennessa vuoto on alkanut viimeistaan pp9-10, joten rukoilen vaan, ettei nyt ala ja etta siella oikeasti on vauva kasvamassa. Toivon mukaan niin! :) Ainakin ERA-kierrossa minulla oli siis se kauhea vuoto siita testista lahtien, joten en usko, etteiko keho estrogeenista huolimatta sinansa “pystyisi” vuotamaan, jos “haluaisi”. Eli peukut yha pystyyn taalla! :)
 
@Hulbertiina: pahoittelut!

@Rusakkonen: pidetään peukkuja et tää olis nyt se plussakerta!

@Karoliina74 mikä sulla on tilanne, oletko testannut?

@kirsillevauva oliko teillä joku aika eilen? Miten se meni?

Täällä jo kp3 ja gyne varattu puoleen kiertoon josko vois todentaa oviksesta jotain. Clomeja meinasin pyytää tai jotain. Mulla ei ovisaikaan ihmeemmin ole limoja ja himoja nyt ollut eikä tikkuunkaan ole tarttunut. Hmm.
 
  • Tykkää
Reactions: Rusakkonen
Tatti55, ihana kun muistit meidän tapaamiset klinikalla <3. Oli tosiaan psykologi, jolle mies kävi ilmoittamassa, että on valmis hoitoihin ja miehen siemennäyte. Siemennäytteen tulos tulee alkuviikosta. Sehän on otettu jo aiemmin, uskon että on ihan hyvä :) Hienoa, että varasin lääkärin. Ehkä sulla tosiaan on oviksen kans ongelmia, jos et sitä huomaa. Itsellä on kivut, himot ja limat, joten aika selkeästi on. Laadussa vain häikkää :(

Hulbertiina, nyt kaikki toivo tähän siirtoon :) Toivon sydämestäni, että teillä tärppää :)

Karoliina ja Rusakkonen, mikä tilanne?

Aamuska, joko hoidot alkaneet?

Itsellä kuukautiskivut jo alkaneet, mutta muita pms-oireita ei ole. Hermot siis kunnossa :)
 
  • Tykkää
Reactions: Rusakkonen
@kirsillevauva - Kiitos muistamisesta! Ja kiitoksia aikaisemmasta myos @yöeläjä :lle.

Ihan hyvin menee. En tosiaan aio testata itse, kun kuitenkin taytyy menna veritestiin, josta nakee numeraalisen (kvalitatiivisen) tuloksen. Joten tassa vain talla kohtaa seurailen sita, etta alkaako vuoto, ja nautin siita, ettei ole alkanut. Tassa vaiheessa pitaa vain uskoa, etta kylla on onnistunut. :) Jos sitten ei olekaan, niin totta kai siita masentuu ja sitten olisi taas uudet jarkkaykset edessa, mutta se on sitten sen ajan murhe. Eli tassa vaiheessa uskon ja luotan, etta siella vauva kasvaa. :)

Vahan kevyemmasta asiasta eli raskausajan ruokavaliosta. Meista ei siis kumpikaan, mina taikka aviomies, laita ruokaa, eli olemme supermarkettien valmisruokien “armoilla”. Olimme eilen isossa marketissa - mies yleensa hoitaa ruoan ostot, mutta kun nyt on tuo raskausajan ruokavalio ja yritan valttaa kaikkea vahan ylimaaraistakin kiinnittymista ja plussausta ajatellen, niin kylla oli vaikeata. :) Siis kaikessa, mita yleensa syomme, on yhtena valmistusaineena garlic purée, ja nyt kun yritan valttaa yrtteja mukaanlukien valkosipulia, niin meni kaikki ruoat uusiksi. :) Lopulta ostin mm. joitain yksivuotiaille vauvoille tarkoitettuja mikroruokia, joissa NIISSAKIN oli tinjami-yrttia mausteena, mutta ei ainakaan valkosipulia. :) Ostin myos ihan grillattua kanaa eri muodossa (ei muita mausteita kuin brown sugar sauce) ja quiche lorrainea (siinakin on pekonia, mutta ei nyt niin paljon) ja jonkin verran ostin myos ihan kinkkua (ei sekaan kuulemma ole niin hyva, mutta en nyt aina sita kanaakaan voi syoda). Tietenkin paljon salaatteja ja granaattiomenan siemenia, banaaneja ja muita hedelmia ja tomaattejakin, kun lopulta loysin samassa maassa kasvatettuja... ja sitten ihan ranskalaisia perunoitakin ostin, mutta ei ainakaan mausteita ollut. :) Hahaha. Saas nahda, mita Rusakkonen keksii syoda. :) Pitaa kylla keskustella laakarin kanssa ruoasta tulevaisuudessa, etta mita tassa ensisijaisesti valtan! Kun talla hetkella noudatan myos joitain akupunktioon liittyvia juttuja eli yritan valttaa kaikkea hapanta, siis mukaan lukien jugurtit ja kaikki viinietikka yms., mita usein laitetaan salaatteihin (eli kaikki hapan). :)

Ovulaatiosta, en minakaan ole koskaan huomannut kipuja, limoja tms. Minulla ei oikeastaan ole myos PMS:saa. Joko olen onnekas (?!?!) tai johtunee siita, etten yksin elaessani keskittynyt noihin asioihin, kun ei ollut tarvetta/hyotya/haittaa. Olen kasittaakseni kylla ovuloinut koko ikani ja yha ovuloin, jos sita estava laakitys ei ole paalla. Joka kerta ultrattaessa on ollut jokin follikkeli valmiina irtoamaan tai munasoluja valmiina kehittymaan tms. Tassa iassa varmaan vaan usea munasolu ei ole kromosomeiltaan niin hyva.
 
Viimeksi muokattu:
Hei, ihan uusi tyyppi täällä. :) Ajattelin, että täältä jos mistä voi varmaan kysyä kannattaako tehdä munajohdinten aukiolotutkimusta vielä 43-vuotiaana kun on endometrioosikin...? Ei mitään ehkäisyä viiteen vuoteen, mutta kun 14v ollaan oltu yhdessä, niin eipä seksielämä niin kovin aktiivista ole - ei välttämättä koskaan osuta ovikseen kun ekan vuoden jälkeen ei enää pää kestänyt ovulaatiotestejä eikä aktiivista yrittämistä.

Laparoskopiassa on poistettu kohdusta endoa, silloin oli tarkoitus katsoa samalla piuhat mutta leikkauspöytä oli vääränlainen tai jotain eikä onnistunut. Jäin siis siihen uskoon, että se aukiolo selviää vain leikkauspöydällä. NYT sitten selvisi, että on olemassa tuollainen aukkarikin... Voi miksen perehtynyt asioihin perusteellisemmin silloin viis vuotta sitten?? :( Ei olla ikinä käyty missään tutkimuksissa (en ole halunnut hoitoihin enkä siksi nähnyt niissä ideaa), joten koko yrittäminen voi olla turhaa. Hormonini voisin testata että onko sen puolesta mitään mahiksia, mutta missä sekään onnistuu? Ihan terveyskeskuksessa?
 
Rusakkonen, olet kyllä hedelmöittymisen expertti :) Ihan valtava määrä tietoa! Jo on hemmetin kumma, jos ei nyt raskaus ala!

Mirumarumoru, toivottavasti ystävälläsi oli tosiaan ennustajan silmää ja saatte sen vauvan <3

Silmu75, käsittääkseni terveyskeskuksesta saa FSH-arvon, ainakin minulta otettu monta kertaa. Mutta vaivva mulla ei ole vaihdevuodet arvon mukaan lähelläkään en ole raskautunut luomusti viiden vuoden aikana. Muita tutkimuksia tietty voi tilata lapsettomuusklinikoilta yksityiseen maksuun.

Ikävät menkkakivut, kuukautiset viikon päästä. Positiivista on se, ettei ole hermot kireellä erityisemmin, joten ehkä se osteopatai jotain auttaa. Mene ja tiedä. Mutta aion käydä siellä kerran kuussa nyt hoitoon saakka, jos se hermostua valmistelisi raskauteen.
 
  • Tykkää
Reactions: Mirumarumoru
@kirsillevauva - kiitos lampimista toivotuksista! Jos joku taalla on ekspertti, niin se olet kylla Sina, kun Sinulla on nuo lapset jo. :) En ole viela koskaan plussannut.

Tanaan oli hiukan vuotoa, pelastyin vasta asti, mutta se lakkasi. Toivottavasti oli vain “jotakin” - mulle tuli progesteronin kanssa tassa pienta haikkaa ajoituksissa yms., etta ehka liittyy siihen, taikka sitten muuten vain. Kadet taalla kyynarpaita myoten ristissa, etteivat kuukautiset ala. Minulla ei ole viela ikina mennyt näin pitkalle ilman kuukautisten alkamista. Pysykoot siis todellakin poissa nyt!
 
Olette kaikki niin ihania, Kiitos taas @Mirumarumoru ja @kirsillevauva. Eilen illalla Lutinuksen asettimeen tuli hiukan verta; tana aamuna verta on vuotanut hiukan enemman kuin eilen, yha sellaista rusehtavan vaaleanpunaista eli ei siis kuukautisveren kaltaista. Kai se tanaan taas on selkeampaa, alkavatko kuukautiset vai onko kyseessa Lutinukseen taikka progesteronitasoihin liittyva juttu tms. Joka tapauksessa huomenna illalla testiin ja keskiviikkona tulokset.

Yritan viela uskoa, etta tassa voisi nyt olla positiivinen tulos. Valilla on tietenkin mielessa, etta tatako tama nyt sitten on 55-vuotiaaksi asti. :) Siis miten nyt rahatkin riittavat. :) Toisaalta tuo on jollain lailla ihan kreisi ajatus. :) Onhan totta, etta mina tallakin palstalla olen niita harvoja, joilla ei tassa iassa lapsia lainkaan ole, niin mielessa kay, etta mahtaako minun kehoni sitten sellaista lainkaan osata tehda. Toisaalta en nyt voi sanoa, etta olisin kauan yrittanyt, vasta alle kaksi vuotta, joten en nyt saisi olla talla tavalla epauskoinen. :) Kylla tassa maailmassa tapahtuu hyviakin asioita! :)

Vaikeaa tulee olemaan taas koota itsensa, jos ei onnistunut, mutta pakkohan se on, kun en halua luovuttaakaan, ja ennenkin olen joutunut kokoamaan ... eika tata kiertoa nyt ennen testitulosten saamista saa luovuttaa todellakaan. Kiitos tsempeista, todella tarvitsen niita! :)
 
  • Tykkää
Reactions: yöeläjä
@Rusakkonen , voi kunpa tuo nyt olisi ihan harmitonta tihkuttelua! Pieni tiputtelu on kai aika yleistäkin, eikä ihan vuotokaan vielä tarkoita sitä ettei olisi onnistunut. Muistan muuten kuulleeni että Lutinuskin voi tehdä paikallista ärsytystä ja sitä kautta tiputtelua. Ihan kohta sinulla on se testi, pidän hurjasti peukkuja että plussa sieltä tulee! :love: Sinulla todella on paljon tietoa raskautumiseen liittyen, uskon kyllä että tässä hankkeessa onnistut!

@kirsillevauva , hienoa kuulla että teillä asiat nyt rullaa eteenpäin! Jonoa on siis vielä muutaman kuukauden verran? Jospa tärppää luomuna odotellessa, kun sulla on säännölliset ovulaatiot.

@Silmu75 , tervetuloa! Varmaankin informatiivisin laboratoriotutkimus olisi AMH, joka antaa viitteitä jäljellä olevasta munasarjareservistä, mutta en tiedä otettaisiinko sitä terveyskeskuksessa. Jos ei, niin harkitsisin sen tutkimista yksityisesti. Hormonikokeista FSH antaa viitettä siitä onko vaihdevuodet jo ovella, ja raskausyrityksen yhteydessä on hyvä tarkistaa TSH (kilpirauhaskoe), vajaatoiminta haittaa raskautumista.

@Mirumarumoru , toivotaan että ystäväsi aavistus osui oikeaan! :)

@Hulbertiina , pahoittelut kun ei nyt tullut tärppiä. :( Onneksi teillä on kuitenkin ne kaksi pakastettua ja pääset kohta uuteen siirtoon.

@tatti55 , hyvä että sulla on lääkäriaika tulossa, voi olla että ihan jollain tablettihoidolla pääsee eteenpäin!

@Karoliina74 , oi kun kuulostaa lupaavalta, mikä on tilanne tällä hetkellä? (y)

@yöeläjä , pahoittelut menkoista. Noista testeistä, mulle ei ole oikein muodostunut mitään suosikkitestiä. Raskaustesteistä tykkään eniten sellaisesta jossa on vain se yksinkertainen liuska johon viivat tulee. Jos siinä on joku kotelo päällä niin haamujen tihrustaminen on turhan hankalaa. :LOL:

Täällä alan keräillä voimia taas seuraavaan yritykseen. Tänään kävin lääkärillä jatkosuunnitelmia tekemässä ja tässä kierrossa olisi nyt tarkoitus ottaa ERA-tutkimus (eli näyte kohdun limakalvolta, joka kertoo milloin on otollisin aika siirtää alkio). Perjantaina seuraava käynti, jolloin katsotaan miten näytteenotto ajoitetaan.
 
Rusakkonen, täällä jännätään ja eletään sun mukana :) Tule kertomaan huomenna siitä tuloksesta :)

Katti75, minuakin kiinnostaa tuo ERA-tutkimus. Kuinka paljon ennen siirtoa se voidaan tehdä?

Näin unta, että luovuttajalta saatiin vain muutama solu ja yksi kehittyi siirtokuntoon. Olen mielessäni tuota pelännyt, kun meillä ei ole varaa kuin yhteen hoitokierrokseen (=yksi luovuttaja ja sen munasolut). On tää vaan melkoistariskinottoa! Nuorempana riitti, kun halujen mukaan harrasti seksiä :)
 
Tilasin netistä jonkun vaihdevuositestin, jos siitä voisi edes jotain päätellä. Halvin vaihtoehto!

En kyllä tajua näitä mun kuukautisia. Viimeksi oli ihan normaalit, mitä nyt viikon myöhässä. Sitä edellisissä vuoto jatkui pari-kolme päivää normaalia pidempään ja lopussakin tuli kirkkaanpunaista verta eikä ruskeaa jälkivuotoa niin kuin yleensä. Nyt sitten aloitin vuosien jälkeen taas oviksen metsästyksen. CB:lla hymynaama kp16, tiputteluvuotoa kp25 eli viime pe, viikonloppuna vähän veristä vuotoa, eilen ei taas mitään. Näinkö ne vaihdevuodet alkaa? :(
 

Yhteistyössä