40+ so what wol.13

Maimei, ihana kuulla! Ajatuksia, voimia ja tsemppiä hoitoon! Montako munasolua sulta viimeksi saatiin? Tehdäänkö sulle nyt jotain muutoksia lääkitykseen? Kumpa saataisiin muutama pakkaseen, niin ei tarvitsisi piikitellä ja tuntuu, että luonnolliseen kiertoon nuo siirrot onnistuu parhaiten. Tietty tuut kertoo ainakin mulle kuulumisia!

Heinis, mahtavaa! Kyllä sen vaan tietää, kun tärppää! Toivottavasti tyyppi pysyy kyydissä! Onnea matkaan!

Hei naikkoset, aina voi testailla oli mikä tahansa dpo! Minäkin testasin jo vaikka tänään on pp5! Siis tein eilen testin ja oli valkoinen kuin lakana! Ei näkynyt pregnylit, eikä kyllä mitään muutakaan. Voihan siihen vielä viiva tulla ja vielä on aika aikaiset päivät, mutta minkäs sille mahtaa, kun testit huutaa ja houkuttaa kaapissa...no, mitäs sitten vaikka yhden kokeilisi? Oma tilanne on se, että olen ihan älyttömän väsynyt ja minulla on tasan kaksi mielialaa: raivohullu akka tai itkuinen eukko! Mitään välimuotoa ei totta tosiaan ole! Sillä lailla nämä ihanat hormonipiikit on minuun vaikuttaneet. Onneksi on pitkä viikonloppu edessä, niin voi täällä kotona möykätä, eikä työpaikalla viattomille työkavereille. Eipä tässä muuta kuin uutta draamaa kehiin....
 
  • Tykkää
Reactions: Pirunpelto
Onnea täältäkin kovasti Heinäpellolle, ihana uutinen! Kummasti nuo aina antaa toivonkipinää itsellekin :)

Virkki, uutta testiä vaan kehiin, sulla on varhaiset päivät vielä! MaiMeille tsemppiä uuteen hoitoon (y)

Meitä taitaakin nyt olla aika monta hoitolaista täällä samaan aikaan, kiva saada vertaistukea! Mulla oli tänään uuden hoidon suunnittelukäynti, ja pitkällä kaavalla lähdetään nyt yrittämään heti tämän kierron lopulla. Jotenkin tuli niin hyvä mieli, kun lääkäri sanoi että mulla on aiemmissa hoidoissa tullut ikääni nähden poikkeuksellisen paljon munasoluja. Siis täh, onko tässä kropassa vielä joku hyväkin puoli? :rolleyes: Toki solujen laatu on sit vastaavasti surkea, mut isompi määrä tietysti antaa vähän enemmän pelivaraa. Anyway tuli jotenkin sellainen huojentunut olo, että vissiin mun lääkärini on nähnyt toivottomampiakin tapauksia.

Piinailemaan en taida tässä kuussa päästä ollenkaan, sillä lääkäri arvioi ultratessaan mun oviksen jo menneen!! Siis wtf, ikinä ei mulla ole näin aikaista ovista ollut. Mutta kai nuo hirmuiset hormonimäärät pistää kierrot sekaisin.

Ai niin, Pirtsille ja muillekin plussanneille piti vielä sanoa, että käykää ihmeessä kommentoimassa ja kertomassa kuulumisia täällä jatkossakin! Mä ainakin koen, että plussanneetkin kuuluu edelleen tähän porukkaan, enkä haluaisi teistä vielä luopua. :X3:
 
Torstai 5.5.2016

nimi / ikä.....monettako kuumeilee....kp / kierron pituus

Iltatähti 76 (39).................2.............41kp/26-28
Pilhilinna-74 (41).............6..............33kp/27-28
Pyllerölyllerö (40)............................31kp/
Jimima (44)......................2..............30kp/28-30
Esteri1 (42)......................2..............28kp/30
Molly333 (43)...................................26kp/28
Athina (41)......................6...............25kp/ 28-30
Kasenja (39) ...................2...............24kp/26-30
Nuppu73 (42)...................................24kp/30
Virkki (39)........................2...............24kp/26
Luppana76 (40)..............7...............22kp/28
Helmi1234(39) .................................20kp/26-28
bugsy (45) ......................?...............19kp/30
Keltainen Seepra..............................15kp/
Babez74 (41)....................1..............13kp/29
Roxanne (42)...................1...............12kp/29
kolibrinorsu (38)...............1...............7kp/28-30

Piinailupäivät:

Iltatähti 76 (39)...............................dpo 30
Molly333 (43).................................dpo 12
Kasenja (39) .................................dpo 8
Helmi1234 (39)..............................dpo 7
Pyllerölyllerö (40)...........................dpo 6

Plussanneet: :love:

2016
Meibijees (37)......... - 01/2016
o0o (40).................. - 01/2016
Poppis75 (40)..........- 02/2016
Elotar74....................-02/2016
Fazerina74 (41)........-02/2016
Truuly (38) ...............-03/2016
Pirunpelto (40)..........-04/2016
Heinäpelto (42).........-04/2016

2015
vauvatoiveinen.....(38) - 01/2015
Hedelmiina............(39) - 02/2015
Sahramiini.............(43) - 03/2015
flutur.................... (41) - 03/2015
Äiti seiskanelonen (41) - 6/2015
Karoliina74............(40) - 8/2015
Meimii....................(41) - 8/15
Tyydeli...................(42) - 8/15
Mileena74................(41) -9/15
SuloinenSalaisuus...(40) - 10/15
Zandi.......................(40) - 10/15
Woodoo..................(40) - 12/15


Taustailijat:

Eveliina74 (42)
Minzi (39)
Tammityttö (39)
C. rotundifolia (40)
Koivutar75 (40)
Katayana (38)
Oodikas (38)

*Jokainen voi päivittää listan itse. Kun olet kirjautunut sisään, paina listan kohdalta "vastaa". Muuta päivät ja muokkaa mieleiseksesi, lopuksi poista #/quote - merkit ylhäältä ja alhaalta. Sen jälkeen lähetä ja vóila!


 
Onnea Heinäpellolle plussasta!
Ja hoitolaisille tsemppiä sekä onnea matkaan!

Itselläni vissiin menossa kp 24. En tiedä... Pitäisi kalenterista tarkistaa. :D Aikoihinkaan en ole ollut näin pihalla kierron vaiheista. Virkistävää. :D Tosin vähän huolettaa, kun mulla on sellaista ihme vihlontaa ollut jo pidempään. Iskee yleensä kävellessä ja töissä on ollut viime aikoina aika usein tätä. Tulee siis yhtäkkiä sellainen veitsen viiltoa muistuttava vihlaisu, joka tuntuu ehkä häpyluun tietämillä. Joka päivä ei vihlo, mutta sitten taas on päiviä, että vihloo monta kertaa ja kävellessä pitää oikein irvistellä, kun käy niin kipeää. Lisäksi alavatsalla on sellaista kiristävää tunnetta ja kevyesti painelemalla kohdun liepeiltä aristaa. Tuntuu myös kuin siellä olisi lievää turvotusta tai jotain. Erityisesti vasemmalla puolella. Olen vähän ymmälläni ja myös huolissani. Olisi pitänyt käydä siellä gynellä viime kuun lopussa eikä perua aikaa. Seurailen nyt jonkin aikaa ja kai se on pakko lekurin pakeille mennä, jos ei helpota.
 
Onnea Heinäpelto! (y)

Itselläni takana lyhyt outo kierto, liian aikainen (bongaamaton) ovis noin KP 11 ja kierto 26 päivää. Huonolta näyttää. Ehkä vielä kierto tai kaksi, sitten taidan pakottaa itseni unohtamaan nämä haaveet. :( Nyt siis jo KP 5.
 
Perjantai 6.5.2016

nimi / ikä.....monettako kuumeilee....kp / kierron pituus

Iltatähti 76 (39).................2.............42kp/26-28
Pilhilinna-74 (41).............6..............34kp/27-28
Pyllerölyllerö (40)............................32kp/
Esteri1 (42)......................2..............29kp/30
Molly333 (43)...................................27kp/28
Athina (41)......................6...............26kp/ 28-30
Kasenja (39) ...................2...............25kp/26-30
Nuppu73 (42)...................................25kp/30
Virkki (39)........................2...............25kp/26
Luppana76 (40)..............7...............23kp/28
Helmi1234(39) .................................21kp/26-28
Keltainen Seepra..............................16kp/
Babez74 (41)....................1..............14kp/29
Roxanne (42)...................1...............13kp/29
kolibrinorsu (38)...............1...............8kp/28-30
Jimima (44)......................2................5kp/28-30
bugsy (45) ......................?................2kp/30

Piinailupäivät:

Iltatähti 76 (39)...............................dpo 31
Molly333 (43).................................dpo 13
Kasenja (39) .................................dpo 9
Helmi1234 (39)..............................dpo 8
Pyllerölyllerö (40)...........................dpo 7

Plussanneet: :love:

2016
Meibijees (37)......... - 01/2016
o0o (40).................. - 01/2016
Poppis75 (40)..........- 02/2016
Elotar74....................-02/2016
Fazerina74 (41)........-02/2016
Truuly (38) ...............-03/2016
Pirunpelto (40)..........-04/2016
Heinäpelto (42).........-04/2016

2015
vauvatoiveinen.....(38) - 01/2015
Hedelmiina............(39) - 02/2015
Sahramiini.............(43) - 03/2015
flutur.................... (41) - 03/2015
Äiti seiskanelonen (41) - 6/2015
Karoliina74............(40) - 8/2015
Meimii....................(41) - 8/15
Tyydeli...................(42) - 8/15
Mileena74................(41) -9/15
SuloinenSalaisuus...(40) - 10/15
Zandi.......................(40) - 10/15
Woodoo..................(40) - 12/15


Taustailijat:

Eveliina74 (42)
Minzi (39)
Tammityttö (39)
C. rotundifolia (40)
Koivutar75 (40)
Katayana (38)
Oodikas (38)

*Jokainen voi päivittää listan itse. Kun olet kirjautunut sisään, paina listan kohdalta "vastaa". Muuta päivät ja muokkaa mieleiseksesi, lopuksi poista #/quote - merkit ylhäältä ja alhaalta. Sen jälkeen lähetä ja vóila!


 
ON täällä on kierto mennyt vähän sekaisin. Mutta luulen johtuvan siitä, että en ovuloinut viime kierrossa ollenkaan, ja siksi en saanut sitä kiinni kaksoihormonitestilläkään, joten yllätyksenä melkein alkoi viime kierto ja kesta kaksi päivää. Mutta luulenpa, että nyt on ottanut kiinni, ja koitetaan nyt sitten tällä mennä eteenpäin.
 
Niin tarkoitin vain, että alkaa uusi kierto nyt uudesta päivämäärästä, eli koska tuo ovuloimaton kierto teki tuon, että "menkat" oli kaksi pivää, niin nyt ollaan sitten ihan kunnollisessa kierrossa, eli ihan normaalit menkat, alku oli niinkuin kuuluukin, ei niin kuin tuossa edellisessä, että alkoi kuin salama kirkkaalta taivaalta ilman mitään ruskeita tuhruja, joka on minulle tyypillistä jne.
Macat ja geleet nyt otettu käyttöön tänään, joten katsotaanpas auttaisiko myös tuohon, että normalisoituu. Minulla on ainakin aikaisemmin geleet sopineet hyvin.
 
Hyvä Helmi! Miltä testi tänään näyttää?

Minäkin eilen testasin... Mun mielestä puhdas nega, mut EHKÄ joku hentoinen viivanpaikka kanssa. En osaa yhtään edes iloita tai mitenkään vielä ajatella asiaa. Joka päivä omat hormonaaliset tuntemukset vähenevät. Seuraavan testin teen vasta alkuviikosta.
 
Lauantai 7.5.2016

nimi / ikä.....monettako kuumeilee....kp / kierron pituus

Iltatähti 76 (39).................2.............43kp/26-28
Pilhilinna-74 (41).............6..............35kp/27-28
Pyllerölyllerö (40)............................33kp/
Esteri1 (42)......................2..............30kp/30
Molly333 (43)...................................28kp/28
Athina (41)......................6...............27kp/ 28-30
Kasenja (39) ...................2...............26kp/26-30
Nuppu73 (42)...................................26kp/30
Virkki (39)........................2...............26kp/26
Luppana76 (40)..............7...............24kp/28
Helmi1234(39) .................................22kp/26-28
Keltainen Seepra..............................17kp/
Babez74 (41)....................1..............15kp/29
Roxanne (42)...................1...............14kp/29
kolibrinorsu (38)...............1...............9kp/28-30
Jimima (44)......................2................6kp/28-30
bugsy (45) ......................?................3kp/30

Piinailupäivät:

Iltatähti 76 (39)...............................dpo 32
Molly333 (43).................................dpo 14
Kasenja (39) .................................dpo 10
Helmi1234 (39)..............................dpo 9
Pyllerölyllerö (40)...........................dpo 8

Plussanneet: :love:

2016
Meibijees (37)......... - 01/2016
o0o (40).................. - 01/2016
Poppis75 (40)..........- 02/2016
Elotar74....................-02/2016
Fazerina74 (41)........-02/2016
Truuly (38) ...............-03/2016
Pirunpelto (40)..........-04/2016
Heinäpelto (42).........-04/2016

2015
vauvatoiveinen.....(38) - 01/2015
Hedelmiina............(39) - 02/2015
Sahramiini.............(43) - 03/2015
flutur.................... (41) - 03/2015
Äiti seiskanelonen (41) - 6/2015
Karoliina74............(40) - 8/2015
Meimii....................(41) - 8/2015
Tyydeli...................(42) - 8/2015
Mileena74................(41) -9/2015
SuloinenSalaisuus...(40) - 10/2015
Zandi.......................(40) - 10/2015
Woodoo..................(40) - 12/2015


Taustailijat:

Eveliina74 (42)
Minzi (39)
Tammityttö (39)
C. rotundifolia (40)
Koivutar75 (40)
Katayana (38)
Oodikas (38)

*Jokainen voi päivittää listan itse. Kun olet kirjautunut sisään, paina listan kohdalta "vastaa". Muuta päivät ja muokkaa mieleiseksesi, lopuksi poista #/quote - merkit ylhäältä ja alhaalta. Sen jälkeen lähetä ja vóila!


 
Noista viivanpaikoista... En tosiaan halua olla mikään ilonpilaaja, mut esim. mullahan PC näytti viime kierrossa viivanpaikkaa, vaikka mitään ei sit ollutkaan meneillään. Ja oon muualtakin lukenut, et nimenomaan PC:t näyttää niitä herkästi. Toivotaan joka tapauksessa hurrjasti vahvistumista kaikille viivoille ja niiden esiäideille!
 
Molly: joko testasit uudestaan?

Luppana: antaako rfsu:ki sulle viivanpaikkaa/haamua?

Roxanne: Todellakin antaa viivanpaikkaa ja en innostu, koska näin on ollut ennenkin.

Itsehän sitä on aika tyhmä, kun testaa näin aikaisin. Noh, eipä noi testit kalliita ole.

KANASET: Jos huomenna aamulla on edelleen pc:ssä viivanpaikkaa niin millä toisella testillä testaan? Rfsu, apteekin ultra, pc:n puikkotesti vai predictor early?
 
Molly: joko testasit uudestaan?

Luppana: antaako rfsu:ki sulle viivanpaikkaa/haamua?

Roxanne: Todellakin antaa viivanpaikkaa ja en innostu, koska näin on ollut ennenkin.

Itsehän sitä on aika tyhmä, kun testaa näin aikaisin. Noh, eipä noi testit kalliita ole.

KANASET: Jos huomenna aamulla on edelleen pc:ssä viivanpaikkaa niin millä toisella testillä testaan? Rfsu, apteekin ultra, pc:n puikkotesti vai predictor early?
Toi rfsu antaa mielestäni vielä hurjempaa värillistä viivanpaikkaa joten mene ja tiedä.... Mutta on antanut myös ihan plankoa joten?!
Ja joo en minäkään noista innostu liikaa että vaunu kaupoille lähtisin :D.. Tää on vissiin jokin "sairaus" ennenaikojaan testaaminen:love:... Mut onneks ei vakavaa mutta hyvin tarttuvaa:LOL:
 
  • Tykkää
Reactions: bugsy
Helmi; sain kuuluisaa viivanpaikkaa Pc:hen vissiin kolmena päivänä, eilen sitten testasin illalla Early Predictorilla täysin negan. Eli menkkoja odotellaan alkavaksi huomenna. Toivotaan että viivanpaikat teillä tummenee ja saadaan plussia ketjuun (y)
 
Luppana, sun kuva ei näy kirjautuneena, eikä kirjautumatta! Laita se aijaan kautta!

Helmi, miten sun testaus? Minä luotan aina apteekin omaan testiin. Itse kyllä noita pc:eitä käytän aina huvikseni. Jos sitten on tosi kyseessä, otan luotettavamman testin! Oma testailuhalu tässä hoitojaksossa on ihan lopussa. Mulla on kamalat yöhikoilut, mikä on aina viitannut hormonitasojen laskuun rajusti ja yleensä kuukautiset alkaa. Luget pitää vuodon poissa. Testaan vielä ti ja sen jälk alan vähentämään lugeja tai jätän ne pois! Kesän pidän yrityksestä taukoa ja sitten syksyllä haen pakastimesta uuden yksilön kyytiin. Jään siis palstalla hieman taka-alalle. Luen kyllä ja varmasti kommentoin, mutta älkää ihmetelkö, jos ei hetkeen kuulu!

Tänään on äitienpäivä! Ihana päivä monelle äidille-mukavaa päivää kaikille! Mutta myös ahdistava päivä niille, jotka kovasti haluaisivat äidiksi, muttei siinä onnistu! Teille erityisesti toivon plussia testeihin ja auringon valoa päivään!
 

Yhteistyössä