A
"Aloittaja"
Vieras
Miksi 4-vuotisrokotus täytyy ottaa? Rokotehan on tuo nelosrokotus, eli suojaa jäykkäkouristusta, kurkkumätää, hinkuyskää ja poliota vastaan. Aloin miettiä asiaa, kun pian ajankohtainen. Tutkin THL:n sivuja ja löysin seuraavanlaisia tekstejä (liitän tähän suoria lainauksia).
"Kansallisen rokotusohjelman mukaan rokotussarjaan kuuluu kolme pistosta viitosrokotetta, jotka annetaan 3, 5 ja 12 kuukauden iässä.
Erikoistapauksissa viitosrokotetta voidaan antaa poikkeavalla aikataululla, esim. rokottamattomille alle 3-vuotiaille, kolme annosta aikataululla 0, 2 ja 6-8 kuukautta (ks. Taulukko 16. ).
Hinkuyskäepidemian yhteydessä rokote voidaan antaa nopeutetulla aikataululla: kolme annosta kuukauden välein, ensimmäinen pistos 2 kuukauden iässä. Tällöin tulisi antaa lisäksi neljäs pistos 12 kuukauden iässä."
"Viitosrokotteiden kliinisissä tutkimuksissa rokotteiden immuunivastetta on arvioitu erilaisilla aikatauluilla annettujen annostelusarjojen jälkeen.
Kurkkumätää, jäykkäkouristusta ja poliota vastaan saadaan kolmen annoksen jälkeen lähes sataprosenttinen suoja, mikä on osoitettu suojaavan vasta-ainetason muodostumisena. Rokotus estää vaikeaoireisen kurkkumädän, jäykkäkouristuksen ja polion kehittymisen. Rokotus ei kuitenkaan aina estä kurkkumädän tai polion limakalvoinfektiota, joten rokotettukin voi levittää tautia
Viitosrokotteella Ruotsissa tehdyssä tutkimuksessa on osoitettu, että polio ja tetanusvasta-ainetasot säilyvät hyvin vielä 5 vuoden ikäisenäkin, mutta sen sijaan kurkkumätäsuoja heikkenee osalla rokotetuista. Siksi tehosterokotus nelosrokotteella on tarpeen jo 4-vuotiaana."
"Perusrokotesarjan täydentämisestä isoja paikallisreaktioita tulee erittäin harvoin. Sarjan kolme ensimmäistä tetanusrokotetta ja ensimmäinen tehosteannos 10 vuoden kuluttua tulisi antaa aikataulun mukaisesti paikallisreaktiosta huolimatta."
"Kun rokotusväliä pidennetään korkeiden tetanusvasta-aineiden vuoksi, saattavat difteriavasta-aineet laskea ennen seuraavaa rokotusta alle suojatason. Difteria tarttuu huonosti eikä vasta-aineiden lasku nykyisessä epidemiologisessa tilanteessa ole vaaraksi Suomessa. Asia on kuitenkin hyvä ottaa huomioon siltä varalta, että henkilö joutuu erityisen alttiiksi difterialle. Jatkorokotuksen tarve ja rokotusreaktion riski on tällöin punnittava tapauskohtaisesti."
"Monissa maissa annetaan useita annoksia poliorokotetta (OPV tai IPV) jo ensimmäisen ikävuoden aikana. Suomeen muuttaneelle lapselle suositellaan annettavaksi kaikkiaan neljä poliorokoteannosta ennen kouluikää. Jos ensimmäinen poliorokote on annettu vuoden ikäiselle tai sitä vanhemmalle, riittää kolme annosta perussuojaan."
Siis, onko periaatteessa kurkkumätä ainoa syy, miksi tuo rokote tulee ottaa? Että noista ensimmäisistä kolmesta rokotteesta saadaan periaatteessa suoja jäykkäkouristusta, hinkuyskää ja poliota vastaan...