4 vuotias ja neuvola

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja tuuteli
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

tuuteli

Vieras
Ootteko kuulleet moista? että lapsi voisi olla muka epänormaali, jos ei osaa lainkaan piirtää?????
Sain vielä sinnikkäästä vakuuttelusta armonaikaa vähän aikaa että ei lähettänyt lisä tutkimuksiin!!!!

Lapsi osaa kuitenkin ajaa pyörällä, puhuu, leikkaa saksilla täysin virheettömästi ei tule lainkaan virheitä vaikka antaisi kuin vaativan leikkuu tehtävän (askartelu).

Ja kun ei piirtäminen kiinnosta niin ei kiinnosta. Viiva tulee ja hatarainen ympyrä.

Panostaa pitäisi, eli "pakottaa". tuputtaa lasta sellaiseen mikä ei kiinnosta. hohhoi!
 
No kuule tuskin on neuvolassa sanottu lasta epänormaaliksi. Leikki ikäisen neurologisen kehityksen seulaan kuuluu 4-vuotiaana jäljentää mallikuvioita 6 joista 2/3 tulee olla oikein. Kynäotteen ei vielä tarvitse olla kehittynyt vaan mallikuvioiden jäljentämisellä kartoitetaan silmä-käsi yhteistyötä. Terveydenhoitaja on todennäköisesti ehdottanut toiminta tms terapiassa käyntiä konsultaatio mielessä. Mutta suhun se nyt kolahti kai jotenki henkilökohtaisena loukkauksena.
 
Eipä tuo meidänkään poika niin innokas piirtäjä ole, 3 v nvl piirsi viivan ja ympyrän, nyttemmin kaikki piirustukset liittyy joko juna-rataan tai liikennemerkkeihin muttei piirrä jos ei itse halua !!

Nvl - täti sano jo 3 v ettei pojat välttämättä niin innokkaita edes ole =) Saapi nähdä miten käy 4 v, suostuuko ees kynää pitämään :D
 
Meillä taas osasi piirtää neuvolassa kaiken hyvin. Tykkää kotonakin piirtää. Mutta se laikkaaminen saksilla ei oikein sujunut. Johtuiskohan siitä etten ole oikein antanut saksia käyttää :whistle:

Minusta tuo ei ole epänormaalia jos kerran teidän lapsi kaiken muun osaa noin hyvin. Jokainen oppii omaan tahtiin. Tuttavien poika oppi puhumaan vasta melkein 4 vuotiaana. ennen sitä ei tullut mitään. Kaikki terapeutit ym kävivät ja vikaa ei löydetty. Kehottivat jo viittomia alkaa opettamaan kun lapsi on vajaavainen. Näin neuvolassa sanoivat heille. Poika sitten viittoi jotain kun opettivat. Mutta kun melkein 4v tuli niin alkoi yhtäkkiä puhumaan. Nyt on puolessa vuodessa edistynyt niin,että osaa ja saa selvää hänen puheesta. Ihan kun kuka tahansa 4v.
 
Joo tuota mä en just ymmärrä, jos ei halua piirtää niin mikä pakko se on. Sitten joihinkin muihin taitoihin ei kiinnitetä mitän huomiota.
Esim. lapsi osaa laittaa ruokaa, korjata autoa, mopoa jne....
:headwall:
 
Alkuperäinen kirjoittaja kevytmelankolia:
Joo tuota mä en just ymmärrä, jos ei halua piirtää niin mikä pakko se on. Sitten joihinkin muihin taitoihin ei kiinnitetä mitän huomiota.
Esim. lapsi osaa laittaa ruokaa, korjata autoa, mopoa jne....
:headwall:

Ei tainnu olla nyt kysymys siitä etteikö lapsi olisi halunnut piirtää vaan siitä, etteivät piirrokset onnistuneet. Neuvolassa kyllä seurataan mahdollisimman kokonaisvaltaisesti lapsen kehitystä ja kysytään osaako lapsi ájaa pyörällä jne. Se on merkki karkeamotoriikan kunnosta, mallikuvioiden jäljentäminen taas kuvantaa neurologista kehitystä. Osioita on monia: hienomotoriikka, karkeamotoriikka, havaintotoiminnot, sosiaalinen kehitys jne jne. Lääkärit sitten ovat päättäneet painotukset eli mitä asioita kysellään vanhemmilta ja lapselta ja mihin asioihin kiinnitetään tarkempaa huomiota näillä seulonnoilla. Seulat ovat hyvin "anteeksiantavia" virheitä sallitaan tietty määrä ennen kuin eteenpäin lähettämisen kriteerit täyttyvät.

Kyllä te sitte valittaisitte jos ei neuvolassa oltaisi kiinnostuneita teidän mussukoiden taidoista ja kehityksestä mutta nyttenkin valitatte kun ollaan kiinnostuneita ja seurataan jotta apua ja tukea saadaan ajoissa. Itse te näytte ajattelevan että lapsessa on heit jotain vikaan jos joku ei suju. Ei se suinkaan niin ole mutta jatkon ongelmia ehkäistäkseen on olemassa terapeutteja jotka ovat kukin eri alan spesialisteja ja voivat antaa vinkkejä sen osa alueen harjoittamiseen.

 
Mua kans niin tympii, kun sitte siivutetaan kaikki sellaset jotka lapsi jo osaa, mitä "ei pitäisi" osata. Ja niihin kiinnitetään VASTA huomiota kun on se oikea ikä, millon ne "pitää osata".

Minun mielestä ne pitäisi suhteuttaa jos lapsi ei esimerkiksi nyt piirrä, mutta osaa tehdä jotain mitä pitäisi osata tehdä 6 vuotiaana, niin ehkä hän osaa sitten 6 vuotiaana piirtää. Kun jokainen kuitenkin kehittyy yksilöllisesti, omaa tahtia.
 
Me käytiin kans just-tyttö tykkäs tehdä testin. Ainoostaan kun näköä katottiin meinas mennä leikkimisen puolelle kun oli niin hassut lasit ja yhdellä silmällä piti katsoo tarkasti.
Se muuten vaikuttaa ainakin meillä mis ollut hoidossa. Leikkas kyllä tunnollisest mut ei se suoraan mennyt. :laugh: kun ei oo pahemmin leikellyt. Kirjainten harjottelu on mukaaa puuhaa siinnä tulee samalla treenattua sitä ns. piirtämistä jos lasta kiinnostaa.

Sä voit kotona kokeilla uudelleen, josko saat lapsesi tekee niitä kuvioita. Meilläkin neiti totes kun oli neliö et hän ei osaa kun piirtää tämmösen tyynyn(kulmat pyöreähköt). :laugh:
lapset on niin yksilöllisiä-mut jos oliskin jotain, niin varhaisella puuttumisella pystytään tekee jotain ennen kouluikää. Niin oon käsittänyt.
 
ja KYYNEL kyllä, lapsi ei halunnut piirtää. hän ei tykkää piirtää. eikä hän osaa piirtää, hän ei pidä siitä. hän värittää kyllä, ja upeasti värittääkin. Kynä ote löytyi jo hyvin pienenä.

Itse alan ihmisenä tiedän kyllä että asioihin tulee kiinnittää huomiota, ja en todellakaan valita tyhjästä. Mutta minua ärsyttää se, että pieniin seikkoihin kiinnitetään huomiota, kun lapsi osaa jo niin paljon. Ja minun TODELLA piti pitää pintani että sain sitä armon aikaa.

Ja jos itse epäilisin hetken että lapsi tarvisi jatko tutkimuksia, ilman muuta sitä haluan.
 
Yleensä syynä osaamattomuuteen tosiaankin on, että toiminta ei kiinnosta lasta. Mutta jos neuvolassa ehdotetaan esim. toimintaterapeutin luona käyntiä, ei siitä kannata ottaa itseensä. Kyseessä oikeasti on lapsen etu ja mahdollisiin ongelmiin pystytään kiinnittämään ajoissa huomiota.
 
Eihän niihin jatkotutkimuksiin kukaan voi pakottaa menemäänkään. Meilläkin on tuo 4v neuvola kuukauden päästä ja poika on suostunut nyt tämän kevään jotain piirtelemään (lue:suttaa paperiin) joten ei varmasti osaa mitään kuvioita jäljentää. Mutta en ole ottanut ressiä, koska kun ei kiinnosta niin ei kiinnosta ja jos ei opettele niin eihän sitä voi olettaakkaan osaavan ja sillä hyvä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Yleensä syynä osaamattomuuteen tosiaankin on, että toiminta ei kiinnosta lasta. Mutta jos neuvolassa ehdotetaan esim. toimintaterapeutin luona käyntiä, ei siitä kannata ottaa itseensä. Kyseessä oikeasti on lapsen etu ja mahdollisiin ongelmiin pystytään kiinnittämään ajoissa huomiota.

Ja lisäyksenä vielä edelliseen, että minunkin lapseni osaa paljon asioita, sellaisiakin joita ikäiseltään ei esim. neuvolassa "edellytetä" mutta on myös asioita, joista lapsi ei suoriudu. Ja olen kiittollinen siitä, että asia on otettu vakavasti ja lapsi saa apua.
 
KYYNEL -oot ehkä th? Tiedät niin paljonn noista jutuista. Olis kiva kun neuvolantäti sit kertois et kuinka monta esim. värii pitäs osata yms. ja mitä ne testit kartoittaa -toki siinnä tulis varmaan liikaa sählinkiä, mut lopuks sen vois käydä yhdes läpi. Jännät noi neurologiset testit -tuli ihan CERAD muistitesti mieleen -samanalsia asioita kyseltiin, piirrettiin :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Merika:
KYYNEL -oot ehkä th? Tiedät niin paljonn noista jutuista. Olis kiva kun neuvolantäti sit kertois et kuinka monta esim. värii pitäs osata yms. ja mitä ne testit kartoittaa -toki siinnä tulis varmaan liikaa sählinkiä, mut lopuks sen vois käydä yhdes läpi. Jännät noi neurologiset testit -tuli ihan CERAD muistitesti mieleen -samanalsia asioita kyseltiin, piirrettiin :)

no sen verran minäki tiedän että 3 pääväriä pitää osata. Ja ympyrä, neliä ja viiva pitäs osata piirtää. Tietty ei tarvii olla justiinsa.
Ja suora viiva pitää osata leikata.
 

Yhteistyössä