4-vuotiaan syömisistä..

Mitä tehdä kun 4-vuotias poika ei syö mitään muuta kuin leipää, perunaa, lihaa, makkaraa, makaroonia ja jukurttia/viiliä. Juo vain vettä tahi mehua. En jaksa enään tehdä ruokia hänen ehtojen mukaan :'( Nyt te, jotka olette saaneet uhmaikäisen symään terveellisesti, niin kertokaa miten te teitte sen?! Tarvitsen apua oikeesti, omat konstit on loppu :ashamed: Ja sanottakoon tähän vielä että poika oli allerkinen melkein kaikelle 2-ikävuoteen asti ja ei sen jälkeenkän ole oppinut syömään terveellistä ruokaa :/
 
vaihtelevat 4 v
Perusasioita kuitenkin syö minun mielestäni. Älä tee liian suurta numeroa syömisestä. Meidän nyt 4,5 v söi tuossa neljän vuoden kieppeillä valikoivasti, sinun listaasi lisättynä riisi (ei makkaraa) ja maito ja normaalit herkut eli jäätelö, kaakao, omena jne. Nyt ruokahalu muuttui suureksi ja monipuoliseksi kesällä, eli valikoiminen hävisi itsestään ja lähes kaikki menee.
 
Meillä on myös ollut samanlaista.Neiti on melkein pari vuotta ollut tosi ranttu ruoan suhteen.Mutta täyttää pian 5v olen alkanut tekemään kaikille samaa ruokaa,hän joutuu ainakin maistamaan muutamia kertoja,vaikka ei söisikään kaikkea.Hän on myös todella valikoiva herkkujen suhteen,syö niitä todella vähän.

Oletko kokeillut vaikka jotain vihkoa johon saisi tarran,aina kun uutta ruokalajia maistaa ainakin muutaman kerran?Ja kun ruokahetkistä tekee yhteisen,jossa muutkin syövät samaa ruokaa,niin ehkä hän oppii lopulta syömään muutakin.
 
Meillä vaihtelee kolmen lapsen ruokahalut todella paljon. Esikoinen 6v syö yleensä aina, mutta välillä nirsoilee tiettyjen ruokien suhteen, välillä syö kuin kameli ja kaikkea. Keskimmäisellä 4v on hyvä ruokahalu lähes aina, mutta yleensä vaatii myös liikaa herkkuja. Kuopuksemme 3v voisi näköjään elää salaatilla ja kurkulla (onneksi kuitenkin siis tykkää vihanneksista ja hedelmistä) ja syö tosi pieniä annoksia ja valikoiden. Ehkä 2-3 krt viikossa syö hyvällä ruokahalulla ja paljon.

Meillä on lapset ollu kotihoidossa tähän asti ja nyt alkaa uusi arki. Ehkä päivähoidossa muut lapset innostaa syömään ja maistamaan uusiakin ruokalajeja.

Emme ole mitenkään stressanneet ruokailujen tai syömättömyyden suhteen - jos yksi ateria on jäänyt lähes väliin, yleensä se päivän toinen ateria maistuu jo paremmin. Tärkeää on, ettei sitten "lahjota" aterioiden välillä herkuilla.

Jos lapsi syö valikoiden, kannattaa uusia ruokia ja makuja ottaa pöytään pikkuhiljaa. Pieni palkintotaulu voisi toimia - kun lapsi syö tai maistaa jotain uutta, hän saa merkin tauluun. Vähitellen makuja lisätään (kuten vauvoillakin) ja sen jälkeen ne ennen "vieraat" maut sekoittuvat jo helposti perusruokiin ja ruokalistaa voi täydentää.

Minun mielestä lapsesi syö kyllä ihan kivasti perusruokaa ja saanee tarvittavia ravinteita tarpeeksi. Kannattaa keskustella myös neuvolassa.
 

Yhteistyössä