4 vuotiaan kanssa hankalaa

["vieras"]

Haluaisin nyt kuulla minkälaista muilla on 4-vuotiaiden kanssa. Onko yleensäkin kaikilla samalla tavalla kuin meillä jne. Ja vinkkejä selviämiseen.

Meillä 4 1/2 v. poika on useasti todella hankala, ei usko mitään, yleensä pitää sanoa vähintään 4-5 kertaa, joskus riittää jopa muutama kerta, joskus pitää sanoa ainakin kymmenen kertaa. Pukemiset ynnä muut tekemiset (pyöräilyt, kävelemiset) hankalia ja usein huudon kanssa mennään. (pukemiset sentään ruvennut sujumaan jo vähän paremmin, mutta siintäkin joudun sanomaan useaan kertaan ennen kuin onnistuu.) Väsyttävää on kun aina sama juttu, tuntuu että meidän elämä on jatkuvaa riitaa ja huutoa. Sitten on vielä tuo parivuotias, mutta tuntuu että hän on usein omatoimisempi kuin 4v. Onko se nyt vaan sitä uhmaa vai mitä? Ja mitä tehdä vai ei mitään?

 

["vieras"]

Tuo oli kuin mun suustani! Täällä siis myös saa moneen otteeseen jotain asioita sanoa ja tuntuu, ettei siltikään ala mitään tapahtua. Ja se pienempi, 2-vuotias meilläkin, tuntuu olevan omatoimisempi, ainakin pukemisessa.

 

[nellien]

meillä on oma aloitteisempi 2,5vuotias, kuin mitä kohta 7vuotiaamme on!

monesti isompi häsää ja häsää ja ppienempi tuo hänelle kengät ja tumput ja hakee omansa, ja meillä tämä ei ole ainakaan normaalia koska lapsi on saanut suositukset eteenpäin tutkimuksiin(tosin meillä nyt on hankaluuksista pienin pukeminen ym toiminta). että kannattaisi ehkä ottaa puheeksi vaikka neuvolassa.

tosin mä otin puheeksi 4v neuvolassa ja mulle neuvolatäti sanoi että ei tässä vielä mitään, samaa sanopi 5v neuvolassa mutta koska pk viestitti samansuuntaista sain viimein asoita eteen päin.

ärsyttää mä halusin tietää ongelmien syyt ennekuin eskari alkaa ja kohta tämä lapsi menee jo kouluun! hidasta. älä luovuta jos tuntuu että jotain on "vialla"..vaadi vvaadi vaadi.

 

["tiina"]

Mullla kanssa 4,5v poika ja tuntuu ettei usko mitään. On nyt viimeisen 1,5kk aikana ruvennut saamaan lisäksi järkkyjä raivareita, kiljuu suoraa huutoa ja paiskoo tavaroita.
Nyt pari kertaa, viimeks tunti sitten sai taas ulkona hepulikohtauksen kun ei saanut seistä junalaiturilla aivan laiturin reunalla kun juna tuli asemalle. Potki ja hakkas mua ja huusi taas suoraa huutoa. Sain väkisin repiä perässäni, että päästiin kotiin. Kyllä nolottaa ja kovaa, kun poika pysäkillä tulee kimppuun kuin yleinen syyttäjä. Porukat kattoo huuli pyöreänä kun en saa rauhottumaan. Raivo sit myös loppuu yhtäkkiä kuin alkaakain ja sit tulee syliin istumaan ja halaa. Olisko jotain 4v uhmaa tollanen, aina ollut todella itsepäinen, mutta ei ikinä pienempänä mun kimppuun oo käynyt.
Mitäs ajattelette jos tollanen tapaus tulis ulkona vastaan? Miten itse toimisitte?
Poika menis kokonsa puolesta vaikka 6vuotiaasta, joten on siinä ihmisillä ihmettelemistä pojan käytöksessä.

 

["mama"]

Ihan samanlaista täälläkin suunnalla. "Uhma" alkoi poitsun täyttäessä 4 ja nytten alkaa vasta laantumaan (ens kuussa täyttää 5v). Meille vaan pk:ssa erityisohjaaja sanoo, että vie psykologille se lapsi. Ootan nyt ainakin siihen 5v nlaan ja sitten katsotaan uudestaan sitä psykologia. Musta vaan tuntuu oudolta viedä terve ja fiksu, tosin kovin vilkas, lapsi psykologille....

Onhan se rankkaa ja tosi rasittavaa koko ajan uudestaan ja uudestaan pyytää/komentaa/jne päivänselvistä asioista. Meillä on auttanut aika "tiukka" linja, eikä periks oo annettu.

Jaksamisia kaikille teille!

 

["äitix3"]

Jep, se on sitä "4v uhmaa" Pian helpottaa ja sitten jo taas alkaa toinen uhma

 

["vieras"]

Meillä kanssa ollut ailahtelua tämä ikävuosi 4-5 (kesällä täyttää 5). Kauheita raivareita, uhkailua ja aggressioita ihan pikkujutuista. Tavalliset asiat on hakalia.

Kauhean pahoillaan se aina on ja lupaa parantaa tavat, mutta lyhyt on muisti... Toisaalta välillä menee pitkäkin aika ihan sujuvasti.

Olen kyllä ajatellut, että tämä on ihan normaalia "jälkiuhmaa". Mutta että pitäisikö tässä psykologilla käydä?

 

["Vesipeto Surku"]

Eipä ole yks tai kaks kertaa kun olen miettinyt että onko tuo mun kesällä 5 vuotta täyttävä pojan koltiainen ihan päästään terve kun AINA pitää, päivästä toiseen vääntää sen kanssa samoista asioista.. Nimenomaan just pukemiset ja uloslähdöt vaikeita, pikkusiskon kiusaaminen on aihe mistä tapellaan yleensä heräämisestä vartti eteenpäin loppupäivä.. Pikkusiskon kiusaamisen suhteen on tosin kaksi päivää selvästi tsempannut kun asia on ollut tavallista enemmän tapetilla ja poika itte on ollut myös pienimuotoisen kiusaamisen kohteena. Havaittavissa empatiakykyä after all..

Ja sitten päälle tämä 2-vuotias jonka ensimmäinen tahtokausi myös alkaa olla kukkeimmillaan niin ei hyvää päivää kun meillä on aina mahdoton sirkus päällä uloslähtiessä.. Oon monesti miettinyt että millon naapurit soittaa lastensuojeluuun kun karjuminen kuuluu varmasti pihalle asti..

Noh, elämä on. Paljon, PALJON vaikeampaa olis elämä ilman näitä rakkaita..

 

[entäs]

niin, entäs kiroilevat lapset?Miten saisi kiroilun kitkettyä pois?Vanhemmat ei kiroile, mutta kaksi lasta päräyttää silloin kun menee hermot totaalisesti

 

["heh"]

Meillä 6v pojalla on nyt ihan ihme vaihe päällä, samoin meidän 5v tytöllä. Kyllä ne kuuntelee kun huutaa suoraa huutoa. 4 viikon päästä pitäisi syntyä vauva, joka varmaan ei nuku ensimmäiseen vuoteen kun täällä kaikki vaan huutaa....

ihan pikkuisen hermot kireällä!

 

["huhhuh"]

Ihana lukea tätä ketjua. Ajattelin jo että mun pikkuista vaille 4-vuotias naisenalku on jotenkin epänormaali ja lastenpsykiatrista vailla, kun joka asiasta saa jankutijankutijankuttaa ja itkupotkuraivareita tulee tämän tästä. Tuntuu että tasan MIKÄÄN ei mene jakeluun, kaikesta väännetään kauhea ongelma. Ja yksi mikä ihmetyttää on toisten töniminen ja kyvyttömyys leikkiä sovussa muiden kanssa.

Päiväkodissakin ovat ihan purjeessa tuon kanssa, varsinkin uudet työntekijät ja harjoittelijat. Sanoivat että on niin kamalan uhmakas ja kannattaisi puhua 4-vuotisneuvolassa tästä. Teki mieleni sanoa että joo niin varmaan, uhmaikähän sillä onkin ja kun perusluonne jo tempperamenttinen niin sitä pahempi.