4-vuotiaan epäluuloisuus ruokaa kohtaan- Meneekö ohi iän myötä?

Meidän kohta 4v pikkumies on alkanut tosi epäileväksi muutamia ruokia kohtaan...On ollut ennen tosi hyvä syömään, mutta nyt alkoi niin, että entinen herkkuruoka kaalilaatikko...Hyi, en syö, en tykkää...
Juu, no ei se siihen jäänyt...Keitoista on ennen ronkkinut porkkanat pois, jos ei ole olleet muussattuna, mutta nyt ilmoittaa, ettei tykkää soppajuureksista :/ ja porkkana siis kelpaa raakana, muttei kypsennettynä-katsotaan miten käy porkkanalaatikon kanssa...
Mutta tänään tuli taasen uusi juttu...Lasagnea on rakastanut ja nyt sitä ei voi syödä, kun siellä on pahaa tomaattimurskaa (tietää mitä ruokaan laitetaan ja käy kurkkimassa valmistusvaiheessa tai on itse tekemässä, mutta silti...) Suostui kuitenkin maistamaan ja lopulta söi pelkkää lasagnelevyä ja nörkki jauhelihat ja kastikkeen pois.

Meillä on ns. maistamispakko, eli pikkaisen on maistettava, kun eihän muuten voi tietää miltä maistuu. Jos ei tykkää, voi olla syömättä ja saa leipää.Ja seuraavan kerran ruokaa seuraavana ruoka-aikana. Olen kyllä nyt tuon kaalilaatikon kohdalla tehnyt niin, että saa jotain muuta ruokaa, kun itselle on joskus jäänyt kammo tiettyjä ruokia kohtaan, kun on pakolla syönyt ja paljon :x (tosin kouluiässä,mutta silti)

Mutta siis kokemuksia kaipaan ja vinkkejäkin mielellään....Lisääntyykö tämä mahdollisesti? Siis että tulee useampia ruokia... Ja alkaako lapsi popsia ko. "inhoja" jahka ikää tulee? Tiedän, että tämä on osa lapsen kehitystä, mutta kun se tulee näin eteen, niin uuttahan se on.... ;)
 
MEillä on sellainen vaihe nyt menossa että ennen kuin edes maistaa ilmoittaa että pahaa ruokaa. Ja ns. pahaa ruokaa on jopa kaikki sellaiset mistä ennen on pitänyt. Kun hänet saa houkluteltua syömään niin eilenkin meni sitten toinen lautasellinenkin sitä ns.pahaa ruokaa. Ja tyttö ikää 4,5-v
 
Sama juttu meillä tytöllä, ollut jo ehkä pari vuotta, hirveän epäluuloinen on oudonnäköisiä ruokia kohtaan ja nyt tökkii niiden tuttujen ruokienkin syönti !! Eilen oli lihapullia, perunamuusia ja kastiketta. Kelpasi vain, jos lautasella ei ollut sitä kastiketta tippaakaan !! *Ärsyttävää tuollainen temppuilu ja kun saa houkutella aina syömään !! Pph:lla syö kai paremmin, jos on mieleisiä ruokia, mutta kaikkea ei syö sielläkään. Kai tämä on vaan jotain vaihetta, loppuisipa jo.. Ikää 4,5 vuotta meilläkin tytöllä.
 
On näköjään muillakin,meillä 4,5v poika joka nirsoilee nykyään ruoan kanssa. Ennen söi niin hyvin ja kaikkea mutta nyt ei sitten mitään. Kaikki (ennen) herkkuruoat ei nyt kelpaa. Oon kokeillu lähes tulkoon kaikkea mutta loppu tulos aina sama. Kokeilin olla huomioimatta ruoan rääppimistä pöydässä mutta aikansa sitä tehtyään poika alkaa kakomaan ja jos en siinä vaiheessa sano että anna olla, kakoo niin kauan että tulee ylös. Onkohan tämä ihan normaali vaihe? Hieman alkaa huolestuttaan...
 
Alkuperäinen kirjoittaja viivin:
MEillä on sellainen vaihe nyt menossa että ennen kuin edes maistaa ilmoittaa että pahaa ruokaa. Ja ns. pahaa ruokaa on jopa kaikki sellaiset mistä ennen on pitänyt. Kun hänet saa houkluteltua syömään niin eilenkin meni sitten toinen lautasellinenkin sitä ns.pahaa ruokaa. Ja tyttö ikää 4,5-v
Meillä on kanssa juuri näin. On kai kerhossa oppinut lauseen "yök, en syö. Pahaa!" Ja sitä sitten toistaa. Ja meillä ainakin on niin, että jossemme syö yhdessä samaa ruokaa, syöminen on huomattavasti hankalampaa.
 
Jette
ja jatkuu edelleen, poika on nyt 8 v!

Hän ei halua missään nimessä sotkea ruoka-aineita keskenään. Esim lasagne on hänelle aivan kauhuruoka!

Tänään hän söi grillattua lampaanlihaa ja perunoita. Muu perhe söi lisukkeena grillattuja tomaatteja, sipulia ja porkkanoita, mutta niihen poika ei koske.

Olen lopettanut pakottamisen. Mitä hyödyttää pakottaa poika syömään esim yksi porkkananpala kun sitten ei mene mitään muuta ruokaa alas koko päivänä? Parempi että syö edes ne lihat ja niiden perään perunaa.
 

Yhteistyössä