L
Liila
Vieras
Onko normaalia, että lapsen kasvu pysähtyy totaalisesti jossain vaiheessa? 4 vuotiaaksi tyttö on kasvanut noin 10 cm vuodessa. Elokuun jälkeen ei ole tullut milliäkän lisää. Tyttö on kyllä ollut ikäisiään hieman pidempi. 4 vuotiaana oli 109 cm ja painoi 18 kg. Mitat edelleen samat.
Tytöllä ei ole allergioita ja ruoka on maistunut aina ihan hyvin. Jalkojaan hän on valitellut toisinaan vuoden aikana kipeiksi, mutta en ole ottanut sitä tosissaan. Jouluna hän sanoi, että toinen polvi tuli kipeäksi yhtäkkiä. Hetken aikaa hän aristeli kävelyä, mutta sen jälkeen liikkui ihan normaalisti. Tänään taas sanoin polveaan kipeäksi.
Pitäisikö jo lähteä lääkärille? Ulkoisesti ei mitään vikaa jaloissa näy.