Auttakaa mua. Meidän 4 vuotias poika on alkanut koetella meidän jaksamista. Ei kuuntele kieltoja lainkaan ja nauraa ja lällättää meille kun kielletään. Ollaan koitettu olla huutamatta ja välillä on mennyt niin hermot että on ratkettu huutamaan, mutta tuntuu että mikään ei auta. Ylyttää 2 vuotiaan pikkusiskon mukaan ja meno on aika rajua. Itse en usko huutamisen voimaan ja olen huomannut että vie entistä enemmän voimia. Ulos lähteminen, nukkumaan meneminen ja viikonloput ovat ihan kauheita. Auttakaa ja kertokaa onko omakohtaisia kokemuksia. Minusta tuntuu välillä että poika pitää meitä ihan pilkkana ja sitten myös meillä vanhemmilla tulee ristiriitoja. Rakastamme poikaa ja osaa kyllä olla välillä aivan ihana, mutta välillä tuntuu että en jaksa.