Tänään 3 kuukautta täyttävä vauvamme päätti tässä pari viikkoa sitten lopettaa päiväunien nukkumisen. Tai siis heijaamisen tai ulkona kävelyn jälkeen nukahtaa kyllä kantoliinaan tai pienen vastustelun jälkeen liikkuviin vaunuihin. Auta armias, jos vaunut pysähtyvät, silloin herätään heti. Ekat kaksi kuukautta nukahti ihan minne vaan, nukkui kyllä kerrallaan vain pari tuntia, mutta nukkui edes ne.
Yöllä nukkuu siinä mielessä hyvin, että nukahtaa tisun avulla 10-20 minuutissa ja yleensä heräilee 2-3 tunnin välein, annan tisua niin ettei ehdi kunnolla herätä vaan jatkaa nukkumista tai jos on vaippa vaihdettava ( meillä kakataan 1-2 krt yössä), niin sitten nukahtaa taas uudelleen tisu suussa.
Mutta päivällä ei suostu nukkumaan sängyssä, saattaa lutkuttaa tisua 30 minsaa ja 10 minsaksi nukahtaa, mutta ei sen kauemmaksi.Mä siis olen siinä vieressä, kun nukkuisin päivällä mielelläni itsekin, mutta se ei auta. Antaisin tietty olla hereilläkin, mutta kun tyttö menee aika tilttiiin päivällä jo 1h-1,5h jälkeen, haukottelu alkaa jo joskus 30 minsan hereilläolon jälkeen, mutta kitinä yleensä vasta 1,5 tunnin jälkeen. 2 tunnin valvomisen jälkeen alkaakin sitten kunnon itku.
Olen pimentänyt huoneen, mutta se ei auta, kauhea huuto alkaa aina sänkyä lähestyttäessä. Jostain syystä sitten yöllä (koputa puuta...) on kuitenkin aina nukkunut suht mielellään sängyssä vieressä.
Onkohan tämä nyt vain jokin vaihe, eli alkaako myöhemmin nukkua päikkäreitä äidin vieressä, vai heijaanko uneen kantoliinassa vielä yli 10 kiloista taaperoakin?
Kantoliinassa kannan kyllä mielelläni, mutta kun selässä on 3 välilevyn pullistumaa, alkaa tämä 6-kiloinenkin jo tuntua, kun kuitenkin tytön on nukuttava ainakin 3 parin tunnin päikkärit päivällä ollakseen rauhallinen. Muuten ollaan illalla niin tiltissä, että nukahtamisesta tulee todella vaikeaa, kun taas hyvin päikkäreitä nukkuneena nukahtaa helpommin myös illalla.
Oliskos jollain asiaan jotain sanottavaa?
:wave: