Y
Yökukkujan äiti
Vieras
Esikoisellamme on tullut jo jonkinlaista rytmiä päivään. Ongelmana vai vanhempien näkökulmasta on se, että yöunille tyttöä ei tunnu saavan ennen kello yhtä yöllä.
Tyttö saa nyt lisämaitoa iltaisin 60-100ml joskus 10 aikoihin, muuten syö rintamaitoa. Tyttö tuntuu syövän päivällä huonommin ja alkaa tankata illalla enemmän. Kun on saanut yöllä yhdeltä nukkumaan, herää joskus 4-5 aikaan ensimmäisen kerran syömään. Joskus menee jopa 6 asti. Seuraava syönti on siitä 3 tunnin päästä.
Yöstä riippuen, ja siitä miten tyttö ja äitiä nukuttaa, saatamme jatkaa unia aina 10-11 asti. Tyttöä alkaa nukuttamaan uudestaan noin parin tunnin päästä heräämisestä ja ottaa silloin noin puolen tunnin nokoset. Seuraavat päiväunet tyttö ottaa joskus 3-4 aikaan päivällä ja nukkuu 2-3 tuntia putkeen. Illalla saattaa torkkua sylissä ruuan päätteeksi, mutta silloin ei tunnu olevan mitään säännöllistä aikaa milloin nukahtaa.
Kysymys kuuluu: onko mahdollista 3 kk ikäistä vauvaa saada nukkumaan yöunille aiemmin? Ja toisena kysymyksenä, millaisia päiväaikatauluja teillä on ollut tämän ikäisillä? Oletteko saaneet vauvan jo jonkinlaiseen rytmiin? Kuinka pitkiä päiväunia vauvanne ovat nukkuneet? Ja vielä se, että oletteko nukuttaneet vauvan päiväunille valoisassa vai pimeässä huoneessa? Kysymys lähinnä siksi, että yöllähän pitäisi olla pimeää ja päivällä valoisaa, miten siis päiväunet tähän ajatusmaailmaan sijoittuu?