34-vuotias liian vanha äidiksi?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "1980"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
1

"1980"

Vieras
Meillä on 5-vuotias esikoistytär ja nyt 3,5 kk vanha poikavauva. Toinen lapsi odotutti meitä n. kaksi vuotta, mutta sai alkunsa kuitenkin luomusti. Raskaudet ja synnytykset ovat sujuneet hyvin, ei ole ollut keskenmenoja tms. Enkä ole pitänyt melua tuosta "sekundäärisestä lapsettomuudesta". Senpä takia minua hämmästyttää, miten jotkut lähipiiristä ovat suhtautuneet kuopuksen odotukseen ja syntymään. On suoraan kommentoitu, että lapset olisi pitänyt tehdä nuorempana tai ainakin pienemmällä ikäerolla. Olen nyt siis 34-vuotias. Mieheltäni on suoraan kysytty, onko kuopus vahinko? Muutama ns. kaveri ei ole edes onnitellut vauvasta. Jopa asuntoamme on kommentoitu liian pieneksi, "kun teille vielä syntyi tuo vauva". Mistä lähtien kolmen makkarin omakotitaloon ei mahdu nelihenkinen perhe? Olemme miehen kanssa olleet naimisissa kohta 8 vuotta ja molemmilla on vakituiset työpaikat, siis aivan vakaa elämäntilanne, johon mielestäni vauvan oli hyvä tulla. Vauvakin on ollut helppo, ettei minulla ole jaksamisen kanssa ollut ongelmia. Saan itseasiassa enemmän unta kuin työssä ollessa ( kolmivuorotyö ). Olemme onnellisia kun meille vielä tuollainen ihme suotiin, mutta en voi kieltää ettenkö olisi närkästynyt joidenkin lähipiirin ihmisten kommenteista ja suhtautumisesta. Onko muilla tällaista?
 
En muuta keksi kuin kateus. Ensisynnyttäjien keksi-ikäkin on jo 30v niin et ole vanha. Teillä on vakaa talous ja työpaikat ja esikoinen jo isompi, että on aikaa vauvalle. Ihannetilanne sinulla.
 
Mä olin pari vuotta nuorempi kun nelonen saatiin alulle ja voi sitä ihmettelyn määrää! Etenkin kun oli jo tyttöjä ja poikia. Ei siis mitään syytä, miksi tehdä vielä neljäs. :D
 
Kiitos kommenteista! Ehkäpä ne toisten kommentit satuttavat enemmän, kun tämän vauvan saaminen ei meille ollut ihan itsestäänselvää. Lapsiasiat ovat kuitenkin mielestäni niin perhekohtaisia, etten itse ihan helposti lähtisi arvostelemaan toisten perhetilannetta. Ja todellakin aion nauttia tästä elämäntilanteesta täysillä. Päivänjatkoja!
 
VOI VITTU!!!! Että mua sitten vituttaa nämä vinkumiset, että yli 30v. on liian vanha äidiksi! Älä kuuntele niitä idiootteja!

Itsellä on 11-vuotias lapsi ja erinäisistä syistä johtuen lisää ei ole tullut. Onneksi kukaan ei ole tullut sanomaan mitään, että olisin 34-vuotiaana liian vanha saamaan lisää lapsia. On todella rankka ja kipeä asia tämä ettei lapsia ole enempää eikä niitä välttämättä enää tulekaan.
 
Samanikäinen olen ja esikoinen nyt tänä vuonna 12-v. Aika moni vuonna 1980-syntyneistä on vasta nyt intoutunut lasten tekoon. Meillä lapset jo koulussa, mutta pohdin usein, että jos vielä yksi. Mutta toisaalta nyt on jo helppoa kun ei ole pakko olla 24/7 saatavilla lapsille.

Ok tuo ikä on. Johan jotkut 4-kymppisetkin vielä haksahtavat vauvantekoon.
 
Ei kannata välittää, typeriä kommentteja ovat! lapsiasiat jokaisen omia asioita eikä niihin kuulu noin kommentoida ja ottaa kantaa. Ärsyttävää! Aina löytyy sanojia...
 
No et tietenkään ole. Itse sain lapseni 32- ja 34-vuotiaana, ja oli just sopiva ikä. Maailma on muuttunut, ei niitä tenavia enää tarvitse alkaa puskea maailmaan parikymppisenä jos ei itse niin halua.
 
Moni saa nykypäivänä esikoisensa lähempänä 40 vuotta, joten ei reilu kolmekymppinen ole mikään vanha äidiksi. Miten kukaan kehtaa edes kommentoida milloin on liian vanha. Tuskin niitä lapsia halutaan edes yrittää tehdä, jos tuntee itse että olisi liian vanha. Minä olen saanut lapseni 32-, 34-, 36- ja 38-vuotiaana eikä kukaan ole ainakaan suoraan kommentoinut ikääni.
 
Itse täytin viikko sitten 37 vuotta ja odotan vauvaa. Tulossa viides lapsi, kaksi tyttöä ja kaksi poikaa meillä jo on. Nykyisen kuopuksemme sain 34-vuotiaana, eikä kukaan ihme kyllä kommentoinut ikää tai edes lapsilukua. Ehkä selän takana sitten. :D Tästä raskaudesta ei vielä tiedä ulkopuoliset, saas nähdä kirvoittaako uutinen tällä kertaa kommentteja... Anna muiden puhua, sinä tiedät, mikä on teille hyvä! :)
 
Riippuu varmaan hirveän paljon millaisissa piireissä liikkuu: esim. jos liikkuu ammattikoulupohjaisten duunariperheiden tai maatalousammateissa työskentelevien parissa, joissa monet saa lapset tosiaan 20:inä, niin varmaan sellaisistä 34v on jo ikäloppu. Sitten jos taas on korkeakoulutettujen kaupunkilaisten porukoissa, jossa moni vasta valmistuu ammattiin ja aloittelee uraa hyvä jos ennen 30v, niin lapset on ihan "normaalia" saada 30-40vuotiaana. Kyllä noin yleistäen ehkä enemmän ihmetystä alkaa tulla, jos vauvaa hankitaan tuolla lähempänä 45v.. (näistäkin aina välillä kuulee).
Itselläni on 2 lasta 31 ja 34v. saatu ja siihen piti jäädä, kun itsestä tuntuu että alkaa olemaan ikää riittävästi (houkuttaa helpompi elämä jossa lapset on isompia ja pääsee matkustamaan ja harrastamaan helpommin ja saa viimeinkin jossain vaiheessa NUKKUA suht täysiä öitä), mutta saattaa olla että kolmas vielä tulee ihan rehellisestä vahingosta 36v:na.. :O.
Suomessa on jotenkin yleistä sellainen ajattelu, että kaikkien pitäisi elää saman normin mukaan (jotkut kutsuis takapajulaksi).. se ilmenee melkein asiasta kuin asiasta puhuttaessa, ja sitten kun joku tekee eritavalla niin kauhistellaan ja ihmetellään tosi helposti.
Itse yritän kans jatkuvasti kasvaa sillä tavalla aikuiseksi, että yritän olla välittämättä mitä muut ajattelee ja olla vaan oma itseni. Yritä säkin ja ole onnellinen ihan vapaasti vaan siitä, jos omat tavoitteet elämälle täytyy sellaisina kuin SINÄ niistä haaveilet.
 
Hyviä kommentteja täällä. Me ite ollaan varmaan alempaa keskiluokkaa, amk-tason koulutus molemmilla, tuttavilla pääosin samoin ja lapset alkaa olla heillä kouluiässä. Ketjun alussa joku heitti syyksi kateuden ja mietinkin tässä, että näillä kommentoijilla useimmilla on avioeroja ja uusperhekuvioita. Ehkä siinä onkin ollut katkeruutta tms. ja on sitten helppo sivaltaa toisia. Tai on vaan niin erilaiset elämäntilanteet, eikä osaa asettua toisen asemaan. Siltikin väitän, että moukkamaista käytöstä tuollainen kommentointi. Enkä ole yksin näitä miettinyt vaan mieskin ihmetellyt eräiden käytöstä. Kiva kun sain teiltä tukea ajatuksilleni. Toisesta korvasta ulos moiset kommentit. Eikä muuten asuta pienellä paikkakunnalla. Ap.
 
No voi sentään jo näitä kyselyitä. 34 v on ihan normaali ikä synnyttää lapsia. Eikös toi oo nykyään ennemminkin normi kuin poikkeus. Välillä ei voi kun ihmetellä millaisten ihmisten kanssa liikutte....

Kun olen ollut synnärillä 23 vuotiaana ja 26 vuotiaana, niin sen kolmen vuorokauden aikana ei viereisiin punkkiin kyllä muita tullutkaan kuin + 30 v mammoja.

Tänään perhekerhossa olleena niin kyllä sanoisin että reippaasti yli puolet niistä mammoista oli 30 +, jos naamataulu ei ihan metsään johda. Ja paskatykit niilläkin roikku käsivarressa niinkuin itselläkin.

45-vuotias ehkä voi jo niitä ihmettelyitä saada, mutta vaikea usko että kovin yleisesti paheksuttaisiin 34 v äitejä.
 
Mä sain ensimmäisen lapseni 34-vuotiaana, eikä kukaan kommentoinut, että olisin liian vanha. Johtuneeko sitten siitä, että ympärillä on paljon ihmisiä, jotka ovat itsekin saaneet lapsen siinä iässä tai vanhempanakin.
 
Niin kauan kuin äiti voi saada lapsia biologisesti niin ei ole liian vanha äidiksi.

Ihme kavereita sulla. Onko ne niitä parikymppisiä joiden mielestä elämä pitää mennä käsikirjoituksen mukaan? Eli lapset kyhätään ensimmäisen vastaantulijan kanssa, sitten erotaan, sitten vähän uusperhe"onnea", kakaroita vähän sille sun tälle...

Just.

Meillä on muuten tuttavapiirissä 80-syntyneillä joku vauvabuumi, moni sai juuri 2014/2015 vaihteessa esikoisensa. Ja kaikilla se ikä 34-35v.
 

Yhteistyössä