32-35 viikolla syntyneiden ensihetket, kasvu, kehitys ym.

Haluaisin kokemuksia noilla viikoilla syntyneiden synnytyksistä ja ensihetkistä kuten otsikossa jo mainitsinkin, miten kauan joutui vauva kasvamaan sairaalassa? Imetysasia kiinnostaa eritoten, pystyitkö heti imettämään ja osasiko vauva imeä, saitteko onnistumaan vasta kotiuduttua vai onnistuiko koko homma lopulta lainkaan? Haluaisin niin kovasti ruokkia itse lapseni luontaisimmalla tavalla, nyt suru puserossa odottelen miten meidän arvioltaan 1400g painoinen neiti jaksaa/osaa syödä, kun ilmeisesti pullon tulee jokatapauksessa olla kuvioissa mukana alusta saakka.

Vedet alkoivat mennä useampi päivä sitten ja edelleen lorahtelee, nyt vuodelevossa osastolla. Jos ei itse ala syntymään ennen kuin 34 viikkoa tulee täyteen, käynnistellään sitten niinä päivinä synnytys muulla tavoin. Istukka ei toimi lähes lainkaan, jotenka vauva ei pääse juuri enää kasvamaan vaikka kuinka kauan annettaisiin vatsassa köllötellä.

Jotenkin iski kamala huono äiti -fiilis, ihan kuin olisin tehnyt jotain väärin. Onneksi lääkärit lohduttelevat vauvan valmiudella maailmaan kasvamaan paremmin, kortisonipiikitkin ehdittiin hyvissä ajoin laittaa, joten kunhan vaan hengitys sujuis hyvin heti alusta saakka. Sektiosta puhuttiin kovasti, mutta eilen lääkäri mainitsi, että lähdetään liikkeelle normaali synnytyksellä, seurataan kuinka pikkuinen jaksaa ja kestää supistukset ja synnytyksen ylipäätään.. Pelottaa niin kovin, vaikka yllättävän rauhallisin mielin pystynyt olemaan kuitenkin, onneksi.

Pahoittelen pitkää ja jaarittelevaa tekstiä, ei vaan satu olemaan ketään saman kokenutta kelle puhua. Helpointa näin anonyymina, kiitos jo etukäteen jos joku sattuu vaivautumaan vastaamaan.

Rauhottaisi mieltä kummasti, aiempi kokemus kun on ihan päinvastainen, yliajalle meni pojan kanssa ja nelikiloinen oli syntyessään. Kaikki sujui paremmin kuin hyvin, imetyksenkin kohdalla vaikkakin väsyin siihen liian aikaisin.

Terkuin pian synnyttävä.

 

Mun vauva syntyi viikoilla 31+4. Ehdin saada kortisonit joten vauva oli hyvävointinen ja huutava synnyttyään mutta heti vilautuksen jälkeen lapsi vietiin teholle.

Sitten kun teholle asti päästiin niin tyttö oli keskoskaapissa. Ekan vuorokauden sai lisähappea kaappiin puhallettuna, sen jälkeen ei tarvinnut sitä enää. Hänellä oli tulehduksen merkkejä (mulla oli mennyt lapsivedet pari vuorokautta aiemmin) joten
sai antibiootteja. Keltaisuutta tuli myös, sen hoito kesti aika pitkään, on aika sitkeää keskosilla.

Viikon verran oli tehohoitohuoneessa. Sen jälkeen siirtyi rauhallisempaan huoneeseen. Kaksi viikkoa oli kaapissa, sen jälkeen pystyi pitämään lämmöt yms. joten pääsi koppasänkyyn. Kokonaisuudessaan sairaala-aika kesti n. kolmisen viikkoa. Tyttö kotiutui nenämahaletkulla ja alle kahden kilon painolla (yleensä kriteerit kotiuttamiseen ovat se ettei tarvitse enää nenämahaletkua ja on yli kaksikiloinen), joten sinun kannattaa varautua siihen että hoitoaika on pidempi. Samaan aikaan meidän tytön kanssa syntyi kaksi muutakin keskosta samoilla viikoilla ja he jäivät vielä sinne meidän tytön kotiutuksen jälkeen.

Kaksi ekaa viikkoa pumppasin täysin maidot tytölle. Sitten pikku hiljaa tehtiin imetysharjoituksia, mutta tyttä ei jaksanut imeä. En sitten ottanut stressiä siitä ja tyttö saikin sitten äidinmaitonsa pumpattuna pullon kautta kolme kuukautta jonka jälkeen siirryttiin korvikkeeseen.

 

Vedet meni rv34, syntyi käynnistyksellä rv34+2. Synnytyksen jälkeen vauvaa vilautettiin meille, mies kerkesi suukottaa otsalle. Sitten vietiin teho-osastolle. Olikohan niin, että viikon vauva oli teholla ja kaksi viikkoa tarkkailussa. Sen jälkeen kotiin. Hengityksen kanssa autettiin muutama tunti synnytyksen jälkeen, mutta sen jälkeen hengitti jo hyvin itse. Tulehduksia ei tullut ollenkaan, mutta keltaisuuteen annettiin valohoitoa pariin kertaan. Imetys oli takkuavaa, kun vauva ei jaksanut imeä ja nukahteli rinnalle. Pullosta sai ravinnon helpommin ja nopeammin, joten tottui siihen. Pumppailin n. 6 viikkoa maitoa, jota annettiin korvikkeen kylkeen pullosta. Oli raskasta puuhaa ja pumpulle herui muutenkin huonosti.

 

Keskimmäinen lapsista syntyi 35+5. Hän oli hetken aikaa (pari tuntia) seurannassa ja pääsi sitten vierihoitoon. Viikko oltiin ihan tavallisella osastolla ja sit päästiin kotiin. Yhden yön oli keltaisuuden takia valohoidossa. Eka lapsi syntyi alle kilon painoisena.

 

Vedet meni rv34, syntyi käynnistyksellä rv34+2. Synnytyksen jälkeen vauvaa vilautettiin meille, mies kerkesi suukottaa otsalle. Sitten vietiin teho-osastolle. Olikohan niin, että viikon vauva oli teholla ja kaksi viikkoa tarkkailussa. Sen jälkeen kotiin. Hengityksen kanssa autettiin muutama tunti synnytyksen jälkeen, mutta sen jälkeen hengitti jo hyvin itse. Tulehduksia ei tullut ollenkaan, mutta keltaisuuteen annettiin valohoitoa pariin kertaan. Imetys oli takkuavaa, kun vauva ei jaksanut imeä ja nukahteli rinnalle. Pullosta sai ravinnon helpommin ja nopeammin, joten tottui siihen. Pumppailin n. 6 viikkoa maitoa, jota annettiin korvikkeen kylkeen pullosta. Oli raskasta puuhaa ja pumpulle herui muutenkin huonosti.

Niin ja nyt tämä lapsi on iloinen ja perusterve 4v. Kehityksessä saanut ikäisensä kiinni jo ajat sitten

 

Hei, halusin vaan sanoa että toivon täällä että kaikki menee hyvin! Huoli on varmasti kova, mutta olette varmasti hyvässä hoidossa siellä. Voimia koko perheelle!

 

Rv 33, vesienmenolla käynnistyen ja syy siihen epäselvä. Synnytyksen edistymistä pidettiin yllä tipalla, ilmeisesti oletus oli että ei kannata jäädä odottelemaan. Leikkauksen mahdollisuudesta oli puhetta. Vesienmenosta synnytykseen oli kuitenkin alle 4 tuntia, joten pitkään ei ehditty valmistautua. Oli lopultakin yllätys myös kätilölle että nyt jo syntyy. Luonnollinen alatiesynnytys, viime vaiheessa vauvaa autettiin leikkaamalla väliliha.

Vauva osasi samantein hengittää, vaikka kortisonia ei annettu. Sai silti ensimmäisen vuorokauden aikana lisähappea ja oli senkin jälkeen vielä reilun viikon "keskoskaapissa" lämmönsäätelyn vuoksi. Alle 3 viikkoisena oli täynnä kotiutumispaino eli 2 kiloa, saimme olla 2 yötä vierihoidossa ja sitten kotiin.

Imetystä yritettiin rintakumilla ensimmäisen viikon jälkeen vasta, koska hoitajat katsoivat että vauva tarvitsee voimansa kasvamiseen. Imeminen on niin uuvuttavaa. Pumppasin 3-4 tunnin välein, öisinkin, ja pidin maidontuotantoa yllä sylittämällä vauvaa aina kun mahdollista. Valohoitojakson lapsi sai myös, joten ne oli pisimmät ajat jolloin vauva ei ollut syliteltävänä. Ne, ja tietenkin yöt, joita ei saanut viettää osastolla.

Kotona jatkettiin rintakumen kanssa, koska varsinainen imeminen sattui hirveästi. Vauva oli oppinut "väärän" imuotteen pullosta syömällä. Mutta onneksi vauvan kasvaessa/ suun kasvaessa? imuotekin parani. Ainakin toista kuukautta imetin rintakumen avulla, mutta sitten voitiin siitäkin luopua. Lisäruokaan siirryttiin vasta 6 kk ikäisenä.

Kehitys on mennyt oikein hyvin. Fysioterapiaa saatiin alle vuoden ikäisenä, kun oli "jäykkyyttä" ylävartalossa. Sen jälkeen ei ole ollut mitään terapioita vaan kasvu ja kehitys on ollut ikätasoista.

Nyt on tämä vauva on taitava koululainen. Mahdottoman päättäväinen ja sisukas lapsi. Kukaan ei tietäisi miten pienestä on lähtenyt.

Jälkikäteen ajateltuna kauheinta oli se, kun ei saanut koko ajan olla läsnä. Vaikka tiesin, että vauva on hyvällä hoidolla ja hyvinvoiva. Itselläni oli hirveä kaipuu vauvaan koko ajan, ja tuntui kuin koko sydän olisi jäänyt sinne keskolaan. Osaltaan syy oli myös raskaushormoneissa tietenkin ja jälkeenpäin se on helppo ymmärtää. Mutta olin todella, todella herkkänä ja itkuisena silloin. Mies on pahoitellut myös jälkeenpäin, kuinka se oli hänellekin uusi tilanne ja hän olisi halunnut tukea minua paremmin mutta ei osannut. Se on ohimenevää se pakahduttava olo, jos sellainen sinulle tulee. Toisaalta ne raskaushormonit ovat "polttoainetta" maidontulolle, joten sillä tavoin voi asennoitua herkistymiseensä.

Kaikkea hyvää teille!

 

Ihanaa kun olette vastailleet näinkin paljon! Suuri kiitos kaikille, tsempeistä eritoten. Eiköhän tässä selvitä ihan hyvin, kun osaa vaan olla oikeella asenteella mukana. Lisää kokemuksia toki luen mielelläni, niitä kun ei voi olla liikaakaan..

 

Ja vielä tuli sellainen mieleen, että onko kukaan synnyttänyt myös normaalipainoista, täysiaikaista lasta? Lähes nelikiloista?.. Mietiskelin nimittäin, onko ponnistusvaiheessa suuren suurta eroa, kun nelikiloisen synnytin muutama vuosi takaperin ilman repeämiä ja kohtuullisen helposti, tarviikohan tätä kuin "pieraista" ulos? Anteeksi hölmö kirjoitustapani!

 

Kannataa tsekata myös keskosvanhempainyhdistys Kevyen keskustelupalsta. Se on suljettu ja löytyy esim. Oma ryhmä juuri noilla viikoilla syntyneiden vauvojen vanhemmille. kevyt . Net löytyy

 

[QUOTE="alkup.";28999172]Ja vielä tuli sellainen mieleen, että onko kukaan synnyttänyt myös normaalipainoista, täysiaikaista lasta? Lähes nelikiloista?.. Mietiskelin nimittäin, onko ponnistusvaiheessa suuren suurta eroa, kun nelikiloisen synnytin muutama vuosi takaperin ilman repeämiä ja kohtuullisen helposti, tarviikohan tätä kuin "pieraista" ulos? Anteeksi hölmö kirjoitustapani![/QUOTE]

Helpompi ponnistusvaihe oli keskosesta kuin täysiaikaisesta. Tuli ns. itsestään ulos.