3-kymppiset ensimmäistä odottavat

Moikka vaan kaikki! Porukkahan kasvaa kuin... No, kuin raskausmasu, ja mikäs sen mukavampaa! Tervetuloa vaan kyytiin kaikki uudet kasvattelijat!

Täytyy sanoa, että eilen oli konkreettista hyötyä kyllä pallomasusta. Sain keploteltua osin sen varjolla itseni pois taloyhtiön hallituksesta! Juhlan päivä!:LOL: Tänään onkin sitten vähemmän mukavaa käydä hakemassa sokeriseurantavälineet ja mennä kuuntelemaan kevytjuuston ja -jugurtin ylistystä...

Maybelle, symppaan todella noita vatsaongelmia. Itselläni meinasi jo mennnä ihan mahdottomaksi kun ruuansulatus tuntui kerrassaan heittäytyvän työttömäksi ja vatsaa kivisti ja turvotti. Ihan tuskaisa, varsinkin kun en mikään läpipasko ole ikinä ollut. Neuvolasta suosittelivat Vi-sibliniä kuitulisäksi, ja se (+tuo runsas juominen) onkin helpottanut hommaa vähän. Raadollista on tämä odottajan elämä kyllä välillä..

MelodyPop, nostitpa tärkeän kissan pöydälle, nuo talousasiat. Ne on toki herkkiä ja jokainen perhe päättää itselleen sopivasta systeemistä, mutta mutta... Duunissani pankissa näen melko usein tilanteita, jossa perheen äidin talous on kuralla perhevapaiden vuoksi, luottokortit tapissa ja säästöt nollassa kun kaikki maksetaan "oikeudenmukaisesti" puoliksi. Ja yllättäen äiti monasti hoitaa myös lapsen kulut omistaan kun sattuu tietämään, mitä pieni kulloinkin tarvitsee... Isukki puolestaan elää kuin ennenkin.

Itse kyllä suosittelen avointa keskustelua puolison kanssa näistä asioista. Jos lapsen hankinta ja päivärahakautta pidempi kotihoito on yhteinen päätös, niin kyllä sen pitää näkyä myös yhteisessä taloudessa! Me naiset ollaan ehkä arkoja vaatimaan tässä oikeuksiamme. Mielestäni tasa-arvoa ei ole tässä kohdin euromääräinen tasajako, vaan esim. osallistuminen yhteisiin menoihin tulojen suhteessa. Jos miehen tulot on 80% perheen tuloista, niin hänelle minun logiikkani mukaan kuuluu myös 80% yhteisistä menoista. Tämän organisoimiseksi esim. Yhteinen taloustili voi olla ihan näppärä ratkaisu, ja tarvittaessa myös kulutuksen pienentäminen. Jos on vain yksi palkka, pitää senttien ehkä venyä pidemmälle..

Omassa taloudessa olemme sopineet, että pitkäaikaissäästäminen on prioriteetti, josta ei luovuta perhevapaallakaan. Tulen siis laittamaan päivärahoista ensin omat säästöni ja sen jälkeen vasta muu kulutus. Hoitovapaa tulee tekemään tiukempaa, mutta nämä on niitä valintakysymyksiä sitten...

Tulipas pitkä talouspoliittinen jaaritus, mutta tämä on asia, josta olen oikeasti aika vahvasti mieltä. Että ajatelkaa leidit myös omaa taloudellista asemaanne, pidemmälläkin tähtäimellä, vaikka vauvakuplaan olisikin ihana sukeltaa ilman huolta huomisesta... Ja kuten sanottua, jokainen perhe etsii itselleen ja talouteensa sopivan ratkaisun, tilanteet on erilaisia. Mutta kyllä tästäkin pitää ja kannattaa puolisoiden välillä avoimesti jutella ja yhteisesti päättää!

Säihkiss, toivottavasti ultrauutiset oli mukavia ja se istukka on ymmärtänyt väistyä pois tieltä!

Pitäisi löytää lääkäriaika että saisi lentotodistuksen.. Neuvolalääkäri ei kuulemma niitä kirjoita, työterveys ei myöskään ja tuttu lääkärikin sanoi ettei ole hänen ekspertiisiä.. Joten päivemmällä soittelemaan yksityisille gyneille. Pikkuinen Lontoonloma tulee menemään just mukavasti yhden päivän viikon 28 puolelle, joten jos meinaa paluulennolle päästä niin paree olla paprut kunnossa. Loistoajoitus meillä taas.

Mutta kohta on vappu! Meneeköhän arvot persiilleen jos nauttisi vaikka yhden siman ja munkin joskus?


Fidia 26+2
 
Ricardina Se pentu olis just passelisti 10 vkoa. Palautui kasvattajalleen syystä, että "haukkuu kovin paljon"... eli kertoo kait enemmän ostajasta, kun mistään muusta. Mulle haukkuva olis ihan jees, koska haukulla työskentelevää työkoiraa siitä olisin haaveillutkin. Nyt vaan hyvin yksinkertaisesti pennun ottoa estää a) taloudellinen tilanne b) edessä oleva uuden kämpän etsiminen ja muutto. Meidän on pakko vaihtaa asuntoa ennen vauvan saapumista niin ei tähän stressiin enää yksinkertaisesti ole järkevää pentua ottaa. Toisekseen, en ehtisi panostaa ja paneutua pennun kanssa töiden aloitukseen niin "tiukkapipoisesti" kun mä haluaisin. Sen tähden nyt on vaan uskottava, että ei ole oikea aika.... vaikka kuumottaa kuin hiivatisti!!! :D Eli periaatteessa tää vauva ei ole este pennun ottamiselle ollenkaan, kaikki muu on.

Fidia toi raha näkökulma on kyllä niin totta kun olla ja saattaa. Vaikka on ok tulot ja muut niin kyllä tässä se raha ja pärjääminen huolettaa. Luojalle kiitos on ihana mies joten itsellä ei onneksi ole tuota ongelmaa. Meillä on periaate, että tulee laskut kenen nimellä tahansa ne on perheen laskuja. Se kumpi ne maksaa ei ole merkitystä, koska se on yhteisestä rahavarannosta pois kuitenkin. Molemmilla omat tilit ja palkat, mutta maksellaan kyllä laskuja niin ristiin kun olla ja saattaa :D se maksaa kummalla sillä hetkellä on enemmän pinkka kunnossa. Mä en ole ikinä ymmärtänyt näitä tiukkapipoisia "oman tilin ja oman rahan" holhoajia. Jos elämässä jaetaan kaikki muukin niin miten hitossa se kaikkein luonnollisin ja pakollisin asia eli ne laskut ja rahat on sitten niin piirulleen erossa...

*muoks* se tärkein unohtu :D eli Hironea ja nöttönen 6+4
 
Viimeksi muokattu:
Aikaisinhan teilläkin on ekat neuvolat Tamariini ja Maybelle. Saitteko muuten ekassa puhelussa jotain ohjeita esim foolihapon tärkeydestä tai jostain? Jäin itse sitä puhelun jälkeen miettimään, että olisihan heidän tärkeä siitä mainita. Kyseli kuitenkin perussairauksista, lääkityksistä ja raskausoireista, niin ja onnitteli heti alkuun :)

Niin ja jaksamista Tamariini parisuhdetilanteeseesi! Kauniisti puhut kyllä miehestäsi, miten tärkeä hän sulle on. Voi, kun hän osaisi pukea sanoiksi mitä hän käy läpi. Ymmärsinkö oikein, että menet yksin ekaan neuvolaan?

Tamariini voihan mammahousut :D Mietin tosiaan niiden ostamista jo nyt, mutta enhän mä voi mennä h&M:n äitiysosastolle, kun ihan varmasti joku tuttu osuis kohdalle. Pitää vissiin netistä tilata ja odotella toimitusta. Ja noita samoja vatsaoireita turvotuksen lisäksi odotan kuin sulla Maybelle. Tsemppiä! Kaikkea sitä raskauteen kuuluukin. Ja alkuahan tämä vasta kaikki.

NeitiPelargonia neuvolaan voi mennä joko yksin tai miehen kanssa. Meillä mies on niin innolla mukana, että haluaa joka paikkaan mukaan. Sen verran vaan sanoi, että tutkimuksissa ja synnytyksessä on mieluummin pääpuolella ;)

Kuulostaapa fyysisesti raskaalta sun työ NeitiPelargonia. Mulla taas enemmänkin henkisesti kuormittava, kun ohjaan psyykkisesti oireilevia asiakkaita. Olenkin tässä miettinyt, että miten olette onnistuneet salaamaan raskausoireita ja etenkin pahoinvointia töissä? Meillä työpäivät on niin yllätyksellisiä, vaihtelevia ja voidaan liikkua asiakkaiden kanssa missä milloinkin. Sosiaalitiloja ei ole ja kaikkien työntekijöiden käytössä on vain yksin vessa.

Fidia kuulostaa kyllä pelottavalta ajatukselta tuo, mitä näet töissä naisten rahatilanteesta. Johan se lapsi on yhteinen ja jonkunhan häntä on hoidettava. Jos päätetään yhdessä, että kotihoito voittaa päiväkodin, niin nainenhan siinä uhraa omat tulonsa ja uransa kehityksen jäämällä kotiin. Nainen on yleensä innostuneempi tekemään vauvan ostoksia ja omat rahathan siinä kuluu. Ruokaostoksetkin tulee varmasti tehtyä miehen ollessa töissä. Jäisikö joku mies kotihoidontuelle niin, että nainen käyttäisi omat rahansa miten haluaa? Meneekö kotihoidontuella perheen yhteistä pienokaista hoitavan omat säästöt selvitäkseen palkattomuudestaan? Onneksi mullakin on niin ihana mies, että vakuuttaa meidän kyllä selviävän hänen palkallaan vaikka tiukkaa tuleekin olemaan. Silti mietin, voinko pitää omat vähäiset säästöni tilillä vai pitäisikö ne käyttää perheen eteen. Ei oo helppoja juttuja.

Ja vappunahan me kaikki herkutellaan vähän vaikka ois kuinka tarkkaa sokereiden kanssa :) Kidutusta katsoa vierestä, kun toiset syövät sen munkin ja itse kieltäytyy.
 
Mahavaivaiset. Täällä kans yksi turvotuksesta ja ummetuksesta kärsivä. On päiviä kun menee paremmin ja on päiviä kun ei mene yhtään mihinkään...Tilanne ns. seisoo :$ Turvotus alkoi heti alussa ja on jatkuu edelleen. Viikonloppuisin, kun liikun enemmän, eikä istu useita tunteja paikallaan saattaa mennä paremmin. Luumuja olen vetänyt aika monta pussia tähän mennessä, mutta nyt ei enää laske, yöks! Olen joutunut jopa tutuksi peräpukamien kanssa! Apteekkiin täytyy mennä.

Talous. Tähän saakka olemme laittaneet 50/50 yhteiselle tilille, josta maksettu perusasiat, asuminen ja ruoka sekä yhteiset kodin hankinnat. Lomareissuja varten on laitettu vähän enemmän. Olen aika säännöllisesti viime vuodet budjetoinut tulot ja menot, joten innoissani tein tietysti budjetin 10/15-12/2016, oletuksena, että sama summa laitettaisiin molemmat edelleen. Ihan ok, pitäisi niinkin pärjätä. Jonkin verran olen tätä varten säästänyt, siis lähinnä sitä varten että voidaan myös joskus käydäkin tai tehdä jotain muutakin. Perusarjen pyörittäminen täytyy kyllä onnistua muuten kuin minun säästöillä. Mulla on tähän asti ollut isommat tulot, joten ehkä menee ihan mutkatta vaihteeksi toisin päin. Meillä on aika erilaiset käsitykset rahan käytöstä, minä seuraan tarkkaan ja lyhennän lainan (meillä omat asunnot ja omat lainat) tasasummaisena, lisäksi sijoitan ja säästän. Miehellä ei ole samanlainen kuri rahan käytön kanssa, säätää mm. omaa kk lyhennyksen määrää muiden menojen mukaan, välillä laina ei lyhene lainkaan. Nyt keväällä olen yrittänyt muistutella, että syksyllä on sitten edessä hankintoja, joihin odotan molempien yhtä lailla osallistuvan. Vielä ei olla asiasta sen tarkemmin keskusteltu, mutta voi olla, että tästä aiheesta saadaan vielä pitkät neuvottelut aikaiseksi.

Fidia Saat kertoa sitten kokemukset lentämisestä ja kaikki mahdolliset vinkit!

Minäkään en ihan kaikessa pysynyt perässä, mutta uusille tervetuloa mukaan ja onnittelut plussasta!

Aion paistaa aattona ison kasan munkkeja, nam :rolleyes: ja latkia simaa (jos se vain ehtii valmiiksi siihen mennessä). Ennuste: turvotus ei ainakaan helpota.
 
Tännehän pukkaa viestiä, niinkuin romaania =D

Tamariini Toivottavasti teidän keskinäinen tilanne helpottaisi pian, sillä onhan tuo raskasta sinullekin, kun et voi omista huolistasi jutella. Toivottavasti neuvolasta löytyisi apua.

Turvotuksesta: Collegehousut ovat olleet kovassa käytössä. Tähän asti osa omista farkuistakin on mennyt päälle ihan ok, mutta eilen tuli vihdoin postissa mammafarkkuja! Jeee! Voin kertoa, että käyttöön tulee, sen verran helpottavalta tuntuivat jalassa. Fiidu, mamamia-verkkokaupassa on loppuunmyynti, sieltä kannattaa käydä katselemassa =) Minäkin olen uskaltautunut vasta nyt aamun hiljaisina tunteina kauppojen mammaosastoille. Vieläkin siis pelottaa, että joku tuttu kävelee vastaan.

Kestovaippoja olisi tarkoitus kokeilla ainakin osittain. Voihan se olla, että oman jaksamisen vuoksi täytyy sitten periaatteista hieman joustaa, mutta aika näyttää.

Ricardina ja Fidia, voiko tuota diabeteksen puhkeamista jotenkin ennaltaehkäistä tässä alkuvaiheessa? Missä vaiheessa teillä oli sokerirasitus? Itse kun olen aikamoinen sokerihiiri ja vaikka kuinka pyhiä päätöksiä teen (viimeksi tänä aamuna), että nyt pidän ainoastaan yhden herkkupäivän viikossa, niin silti tulee liian helposti sorruttua jäätelöön tai suklaaseen.

Neitipelargonia Meillä suositeltiin tulemaan yhdessä ensimmäiseen neuvolaan. Siellä kuitenkin molemmat täyttivät lappusia (Audit-testi) ja myös miehen terveydestä, sukurasituksista ja elintavoista puhuttiin.

Minulle vappuherkuttelu on sen puolesta helppoa, että simasta en tykkää ja munkit alkaa närästää. Mutta mukava kyllä, että käännytään jo toukokuulle =) Pihaakin ollaan jo haravoitu ja kesän taimikasvatukset on kovassa vauhdissa. Eiköhän tuossa parin-kolmen viikon päästä pääse jo kasvihuonetta ja kasvimaatakin laittamaan.

Tuutunen80 ja pieni 13+1
 
Talousasiat... Minä olen myös aikamoinen nipo talousasioiden kanssa. Tai siis tarkka. Mulla on semmoinen yleislaskelma, joka arvioi kuukausittaiset tulot ja kiinteät menot henkilökohtaisten ja yhteisten isojen menoerien osalta, ja sen kautta sitten olen jakanut "yhteisvastuun" niin, että molemmille jää suurin piirtein yhtä paljon omaa rahaa omiin juttuihin. Vähän olen itselleni ottanut enempi maksutaakkaa, että miehellä on paremmin rahaa ostaa lapsilleen vaatteita sun muita. Ja hän tekee ison osan myös ruokaostoksista kun on enempi päivisin kotona. Mutta vaikka nipoilenkin tuolla tavalla, niin ei meillä silti ole koskaan ollut sun ja mun rahoja. Mitä ollaan omissa lompsissamme yhteiseen pakettiin aikoinaan tuotu, niin ne on kaik yhteistä omaisuutta ja jos toiselta loppuu rahat kesken, niin sitten toinen maksaa. Meillä ei ole kyllä ikuna tarvinnut kinata rahasta, se ei kummallekaan ole mikään "mun" juttu. Siitä vain tosiaan haluan pitää tarkasti kiinni, että vähän jää säästöön ja ettei mennä ihan kieli vyön alla.

Fiidu, Juu aikainen neuvola-aika on. Itsekin sitä ihmettelin, mutta ajattelin neuvolan haluavan tarjota mahdollisuuden keskustella edellisestä keskenmenosta jo näin alkuraskaudesta. Minulta neuvolantäti soiton yhteydessä kyseli vain syönkö jotain vitskuja. Kerroin, että syön mammavitskuja ja d-vitamiinia, niin ohjeisti lopettamaan ne d:t ja syömään pelkkää mammapilsua. Ja niin nyt siis teenkin.

Ja tosiaan, siis vaikka mies nyt masistelee ja eletään vähän hankalampaa vaihetta, niin tää on nimenomaan just siis sitä. Vaihe. Toi ukkokulta on oikeasti siis aivan mielettömän ihana. Tuki ja turva yleensä kaikessa, aivan mielettömän huomioiva ja tosi kiltti. Nyt vaan siis kun on useampi vuosi ollut rankempaa, niin hänelläkin alkaa se kantokyky loppua ja tarttee myös itselleen sen romahdusajan. Ymmärrän sen kyllä täysin, ajoitus vaan on niin harmillinen. Nyt siis kuitenkin taas jo parempi mieli itsellänikin. Ekaan neuvolaan menen näillä näkymin yksin, sillä miehen pitää kyyditä pienempää lastaan lekurille samaan aikaan. Mutta muuten on kyllä mukana kaikissa neuvola- ja ultrajutuissa. Ja tuo eka neuvola on kyllä niin diipadaapaa, että ei hänen tosiaan sinne tarvitsekaan tulla. Myöhemmin sitten jos kuunnellaan sydänääniä ym. Ja haluaahan neuvola jutella hänenkin kanssaan sitten toisella käynnillä. Viimeksi ei sinne asti päästy. Nyt sormet ja varpaat ristissä. :)

Kestovaipat kiinnostaa myös allekirjoittanutta, mutta en aio ottaa siitä mitään stressiä. Kokeilen jos energiaa riittää. Jos ei huvita/jaksa, niin sit ei.

Massun puolella ei tänäänkään mitään uutta. Väsy vaivaa edelleen ja vähän on tissitkin edelleen hellänä. Vähenemään päin kuitenkin ja se kyllä vähän huolettaa. Mutta kahtellaan... Isäntä ei kuulemmati keskenmenoa pelkää. Oli sitä mieltä, että tällä kertaa saadaan rääkyvä rääpäle aikaiseksi. Noh, katellaan.

tamariini 5 + 6 (4 + 6)
 
Mekin ollaan raha-asioista puhuttu ihan avoimesti. Meillä on se tilanne, että asunto (ja samalla laina) on minun, ja minulla on tällä hetkellä n. 3 kertaa niin isot tulot kuin miehellä, joka tekee töitä vain opiskelujen ohessa. Me laitetaan molemmat sama summa kuussa taloustilille, josta sitten maksetaan kaikki yhteiset kulut, minkä lisäksi minä lyhennän asuntolainaa. Äitiysloman aikana aioin käyttää pankin (Nordea) tarjoamaa lainajoustoa varmaankin siten, että pudotan lainanlyhennykset noin puoleen. Kokonaan en halua lyhennyksiä laittaa tauolle. Tällä hetkellä on ajatuksissa, että palaisin melko pian takaisin töihin, ja mies jäisi kotiin. Myös mun äiti on puhunut jo useamman vuoden, että jos on lapsenlapsia, hän voisi hoitaa heitä vaikka vuoden äitiysloman jälkeen, että ei tarvitsisi niin pientä laittaa päiväkotiin. Äiti on vasta 60 v., ja jäi tämän vuoden alusta eläkkeelle. Me asutaan vain kilometrin päässä mun vanhemmista, eli erilaiset joustavat järjestelyt, joissa esim. mies opiskelee puolet ajasta ja on puolet ajasta kotona lapsen kanssa, on varmaan mahdollisia. Onneksi otin asuntolainan ja opiskeluaikana, enkä ole missään vaiheessa päässyt tottumaan siihen, että rahaa jää paljon käteen, että eiköhän me jotenkin pärjätä.

Neuvola on meillä tosiaan hyvin aikaisin. Ensin yritettiin etsiä aikaa toukokuun kahdelle ekalle viikolla, mutta Hesingissä ei kertakaikkiaan ollut mitään vapaana. Minulle sanottiin aikaa varatessa, että olisi hyvä, jos puoliso pääsisi mukaan. Lisäksi kysyttiin, syönkö jotain vitamiineja ja onko käytössä säännöllistä lääkitystä. Nyt jännittää aika paljon jo huominen ensimmäinen neuvola. Ehkä eniten jännittää se, mitä se täti sanoo mun ylipainosta. Olen kuullut aika vaihtelevia juttuja siitä, miten on suhtauduttu äiteihin, joilla on oikeasti reippaasti ylipainoa. Olen aloittanut jo vähän ennaltaehkäisevästi ruokavalio siistimisen radi-ruokavaliota mukaillen. Minäkin pääsen kaksi kertaa sokerirasitukseen, kun BMI on yli 35.
 
Ai niin, kestovaipoista vielä. Kaikki mun kaverit, joilla on lapsia, käyttää pelkästään kestovaippoja (poislukien jotkun matkat ja erikoistilanteet), eikä kestoilu ainakaan heidän puheidensa perusteella kuulosta mitenkään ylitsepääsemättömän hankalalta. Toki se joissain tilanteissa saattaa olla hieman vaikeampaa, kun kertisten käyttö. Itselläni on oikeastaa pari syytä, miksi haluan käyttää kestovaippoja: raha ja ympäristö. Vaikka en muuten koe itseäni miksikään "ekohipiksi", yritän kuitenkin parhaani mukaan esim. kierrättää. Ajatus siitä vaippavuoresta, joka ei maadu johonkin sataan vuoteen, tuntuu itselle aika hirvittävältä. Toisaalta pääkaupunkiseudulla poltetaan kohta kaikki sekajäte. Muutenkin olen yrittänyt siirtyä pois kertakäyttöajatusmallista. Mielestäni jokainen kuitenkin tekee niin kuin parhaaksi näkee, mutta uskoisin, että kestovaippoja kannattaa ainakin kokeilla.
 
Hassua miten erilaiset käytännöt on Helsingissäkin riippuen siitä mihin tk:hon kuuluu ja kuka sattuu vastaamaan ajanvarauksessa puhelimeen. Kysyin pitääkö miehen olla mukana, niin sanottiin, että on aina tervetullut mukaan, mutta ei tarvitse. Mitään vitamiineista ei puhuttu eikä kysytty, ainoastaan raskauksien ja keskenmenojen määrä. Ollaan tuttuvan kanssa vertailtu mm. materiaalia mitä neuvolasta saa mukaan ja meillä on ihan erilaiset nivaskat.

Kestovaipat. Haluaisin uskoa, että selviytyisin pääosin kestovaipoilla, sitten poikkeustapauksissa, reissuissa, muiden hoitaessa ym. turvautuminen kertakäyttöisiin. En ole kuullut mitään pahaa sanaa käyttäjiltä. Mutta aika saa näyttää kuinka käy. Vantaan uudessa jätelaitoksessa taitaa tosiaan vähän jäte kuin jäte muuttua kaukolämmöksi.

Kuinka paljon mietitte syömisiä? Siis mitä saa syödä ja mitä ei? Oletteko muuttaneet jotain? Ja tuleeko teille syyllinen olo, jos kitaan katoaa rasvaista ja suolaista tai sokerista?

Mua huolestuttaa välillä erilaiset vahinkosyömiset, söin esim. eilen vahingossa salaatin, jossa oli parmesania. Tajusin syödessäni, että täällä seassahan on juustoa. Ahdistus iski, kun ei muista saiko syödä vai ei, ja sitten googlaamaan. Eli oikeastaan vain listeria huolettaa, suola ja rasva ei niinkään. Perjantaisin on karkkipäivä ja silloin syön irtiksiä hyvällä omalla tunnolla.
 
Palsta-aktiivi tamariini heti paikalla... (vähän hiljasta töissä) :LOL:

Mä syön noin lähtökohtaisesti aika raskausystävällisesti muutenkin, mutta en oo kyllä nyt kauheesti nipotellut. Sattuneista syistä olen kuitenkin vähän tarkempi kuin viimeksi, vaikka tuskin omilla toimillani oli viimeksikään mitään tekemistä asioiden kanssa. Ainoastaan oikeastaan rajoitan kahvin ja makeutusaineiden määrää, ja katon vähän mitä makeutusaineita käytän. Eli limpparit jää aikalailla juomatta ja lipitän enempi vettä hapoilla ja ilman. Alkoholi tietty pois kans, joskin jos olis joku painostava skoolaustilaisuus, niin saattaisin kuoharia pari hörppyä ottaa ilman huonoa omaa tuntoa. Hedelmät pesen huolellisesti, mutta en kyllä kuori, koska haluan kaikki kuidut talteen. Sama monien vihannesten kanssa.

Nyt kyllä vähän rajoitan sokerin saantia, koska mietityttää se radi enkä haluaisi paisua yli 20 kiloa raskausaikana. Suolaa sen sijaan käytän normaalisti. Listeriaa en sinänsä pelkää, mutta en ehdoin tahdoin syökään mitään "kiellettyä". Mulla oli viimeksi aivan ihana neuvolatäti, joka oli just semmonen "jalat maassa" tyyppi. Kyseli miten oon syönyt ja oltiin kyllä ihan samoilla linjoilla siitä, että saa sitä omaa maalaisjärkeäänkin käyttää. Suurin osa Suomessa myydyistä juustoistakin on pastöroidusta maidosta tehtyjä, niin aika huoletta niitäkin popsin. Medium pihvit kyllä jää tekemättä ja mussutan lihat täysin kypsänä.

Kalaa en voi syödä, joten koitan öljyä lisäillä aika paljon salaatteihin ym. ja syödä pähkinöitä, että tulisi tarpeelliset rasvahapot kerättyä. Ilmeisesti niitä tulee ainakin pelkälle mammalle tarpeeksi, koska mitään puutostilojen oireita ei ole koskaan ollut. Toivottavasti riittää myös massulle. Kalaöljykapseleita voisin kyllä ottaa, mutta ei oikein huvita. Välillä oon niitä popsinut, mutta periaatteessa tarvittavat määrät pitäisi tulla muutenkin.

Mites muuten liikkuvat mammat, ootteko huomannut raskausaikana muutoksia lihasten palautumisessa? Musta tuntuu, että kipeytyvät helpommin ja kipu kestää pidempään...
 
Viimeksi muokattu:
Tuutunen, kun en ole lääketieteilijä niin paha sanoa... Mutta päätellen altistavista tekijöistä, niin normaalipainoisuus, nuoruus, kohtuullinen sokerin käyttö, säännöllinen ja terveellinen ruokailu ja liikunta on varmaan hyväksi. Ja sellaiseen sukuun syntyminen, jossa ei olla diabeteksestä kärsitty! Mutta mikään ei ilmeisesti ole ihan täysin suojaavaa, joskus kropan insuliinijärjestelmä vaan rupeaa pykimään raskauden aikana. Tuollakin koulutuksessa oli ihan normipainoisia terveen oloisia ihmisiä. Plus tietenkin pläski meikäläinen... Mutta kropan koosta ei voinut päätellä, kuinka pahasti arvot oli itsekullakin heitellyt.

Syömisrajoitteista: olen pyrkinyt noudattamaan melko tarkkaan ohjeita. Listeriat ei niinkään pelota mutta toksoplasmoosi kyllä, se nimittäin voi aiheuttaa ongelmia myös älylliseen kehitykseen. Raaka liha on siis ehdoton ei-ei. Muuten kyllä tuntuu, että rajoitteet on ihan kiusalla tehty meikäläistä herkkusuuta riivaamaan. Rakastan homejuustoja, parmankinkkua ja muita epämääräisiä raakoja lihoja, sushia, graavikalaa, maksaa ja tienkin lakua ja salmiakkia. Viineistä, oluista ja viskeistä luopuminen on ollut helpompaa mutta ei ihan kivaa sekään, mm. parit maistelukurssit piti jättää väliin. Terve järki on kyllä ollut syömisten kanssa ohjenuorana paras, mutta silti sitä miettii, ettei tarvitse olla kuin se yksi pihvi jossa asuu yksi toksoplasma-loinen ja muksu voi kärsiä loppuikänsä kehitysvammasta. Sitä miettiessä tulee sitten otettuakin se iänikuinen kanafile...

Fidia
 
Ihanan paljon telstiä, hyvä naiset :)

Talousasiat on meillä jo pitkään menneet niin, että yhteiselle tilille menee molemmilta summa, josta maksetaan laskut ja ruuat ja nyt myös vauvan tavarat. Mulla on isompi palkka, ja aikanaan kun mies oli työttömänä niin maksoin pitkään aika lailla kaiken. Siksi en tunne syyllisyyttä siitä, että hoitovapaalla aion jättäytyä aika lailla miehen elätiksi ;) mulla menee kanssa kuukausittain säästöön rahaa, siitä en aio luopua.

RAD-riskiä kasvattaa ylipaino, ikä, sukurasite ja PCO ainakin. Aina ei tartte mitään näistä ja joillain kaikki mainitut ja silti sokerit ok. Myös jos painonnousu raskaudessa on tosi suurta niin riski on suurempi. Mä oon alusta asti syönyt fiksusti, olin normaalipainoinen ennen raskautta ja painoa on alusta tullut 6kg ja ekasta neuvolasta alle 3kg. Että se tulee jos on tullakseen, ei kannata etukäteen stressata - sitä ehtii sit diagnoosin tultuakin :whistle:

Syömisrajoitteista oon ollu joissain asioissa (alkoholi sekä listeria- ja toksoplasmoosi) aika tiukka, ihan siksi, että itseni tuntien miettisin maailman tappiin, että mitä tein väärin jos jotain näiden takia kävisi. Helpompi näin.

(.) soitin sairaalaan, ja kirjekuoresta oli unohtunut rad-kätilön ohjelappu ja yhteystiedot. Oli tosi hyvä, että soitin, mietin kyllä jo että mitä ihmettä..

Ricardina 30+2
 
Talousasioista mielenkiinoista keskustelua! Meillä ei ole vielä tarkalleen edes keskusteltu näistä.. Ihan hyvä vähän pohjata omia linjauksia näihin teidän kirjoituksiin ja omiin ajatuksiin. Meillä on aika lailla "omat taloudet" vaikkakin molemmat ostaa ruokaa jne. mutta molemmilla on kyllä omia menojakin, joista vastaa sitten henk koht. Lapsen tulo voikin sekoittaa pakkaa :D

Meikäläisellä selkä veti sitten aivan jökkiin tänään.. Työt - miten ihanan fyysistä, mutta välillä niin kuluttavaa.. Mua jännittää myös tuo pahaoinvointi-asia, kun olen työssäni kokoajan asiakkaan kanssa, enkä voi luontevasti mitenkään poistua yökkäilemään vessaan :p Teen duunia myös yksin, joten tilat on aika pienet - asiakasvessa ja mun vessa on yksi ja sama, eikä kunnon sosiaalitilojakaan ole.. Saa nähdä, miten tää homma menee ja mitä asiakkaat sanoo, jos juoksen yhtäkkiä vessaan oksuilemaan :p Vielä ei ole ollut pahoinvointia juuri lainkaan *kopkop*
 
Huomenta! :)

Tuutunen80 kävin katsomassa tuon mamamia -verkkokaupan sivut. Mun haaste taitaa nyt olla vaatteiden koko, kun katselin nettikauppoja läpi. Aika vähän meinaan löytyy kokoa xs ja tuumakokoa 25. Joko valmistaja ei edes tee kyseistä kokoa, koot on loppu tai äitiyshousut ihan eri malliset kuin haluaisin. Noh, eiköhän ne jostain kiven alta löydy. Legginsejä kun en viittis käyttää, kun sit tarttis vaihtaa koko pukeutumistyyli johonkin tunikoihin.

Perusteliko Tamariini neuvolan täti jotenkin sen miksi pitäis lopettaa D-vitamiini? Siitähän on vaikka mitä tutkimuksia, että raskausaikana ois hyvä syödä jopa 100-150 mikrogrammaa sen normi suosituksen 10 mikrogramman sijaan. Se ehkäisee raskaus- ja synnytyskomplikaatioita, syntyvän lapsen riskiä sairastua astmaan ja allergioihin, istukan tulehdusta ja äidin masennusta.

Ruokarajoitteista suurin muutos on ollut kahvin määrä. Ennen join tosi paljon. Nyt juon aamulla n. 2dl ja töissä sitten muiden nähden sen toisen kupillisen. Töihin on aina pakko säästellä sen kahvinjuontivara, kun siellä on naiset niin tarkkaavaisia sen suhteen. Yks jopa kyselee suoraan, oonko jo raskaana ja neuvoo, että kyllä tässä iässä on jo kiire. Hyväähän hän tahtoo, mutta menee vähän tungettelevaksi omasta mielestä. Siksi tää vatsan turvotuksen peittelykin vähän stressaa.

Nyt kun täällä on jo pidemmällä raskaudessa olevia, niin oletteko joutuneet olemaan töistä pois pahoinvoinnin takia? Mitä olette sanoneet syyksi puhelimessa, kun soititte pomolle?

Fiidu 4+3
 
Raskausvaivoista duunissa väittäisin, että ymmärrystä löytyy ehkä parhaiten, jos sanoo ihan rehellisesti mikä vikana... Ainakin itsessäni asiakkaana herättäisi enemmän luottamusta henkilö, joka sanoisi, että "anteeksi, täytyy käydä vessassa, raskauspahoinvointia" kuin sellainen, joka kaikkoaa hetkeksi muulla verukkeella ja tulee naama kalpeana ja huonovointisen näköisenä takaisin. Ainakin voip luottaa siihen, että raskaus ei ole mitään erityisen tarttuvaa :LOL: Ja vaivoineenkin se on kuitenkin positiivinen osa elämää!

Samaten luulisi esimiehen arvostavan enemmän rehellisyyttä. Valehtelu saikkuperusteita kertoessa kuulostaa aika ikävältä ja saattaa myös herättää lusmuiluepäilyksiä.. Toisaalta, voihan sitä sanoa, että on oksentanut koko aamun ja on ihan voipunut, menemättä sen syvemmin huonovointisuuden syihin. Mutta itse ainakin koin, että oli paljon helpompi ottaa aikaa neuvoloihin yms menoihin, kun poissaolon syy oli esimiehen tiedossa.

Toki on harmillista, jos joutuu julkistamaan uutisen aiemmin ja laajemmalle piirille, kuin mitä haluaisi. Itsekin pidin viikolle 20 asti tiukkaa 'need to know' -tiedotuslinjaa...

"Kaapista tulemisesta" puheen ollen, olen huomannut kuinka hyvää ja asiantuntevaa palvelua voi saada esim kaupoissa, kun lähtee raskausvinkkelistä liikkeelle. Tämä on pätenyt oikeastaan kautta linjan ihan apteekista hallin juustotiskille ja kosmetiikkamyymälöihin, minulle on löydetty hyviä ja raskaana olijalle sopivia vaihtoehtoja, joita en itse olisi luultavasti osannut valita! Aina ei siis kannata pitää kynttilää vakan alla... =)

Täytyy kyllä sanoa, että vähän syö kevätfiiliksiä tuo ankean harmaa, kylmä ja sateinen keli tuolla ulkona. Pitää vaan yrittää pitää mieliala korkealla... Eli sisäistä aurinkoisuutta vaan kaikille tähänkin päivään!

Fidia
 
Viimeksi muokattu:
Kuulostaa Tamariini oudolta, jos on oikein kehotettiin luopumaan d-vitamiinista : / Jostain kotimaisestakin lähteestä, jota en tietenkään tähän hätään löytänyt, lueskelin, että odottavan olisi hyvä saada 20 mg.

Fiidu minulla sama ongelma vaatteiden kanssa. Luottaisin kyllä siihen, että HM:ltä löytyy pientäkin kokoa. Tai sitten täytyy vain venytellä normivaatteita :) Onneksi nykyään on mm. noita pidempiä paitoja aika paljon tarjolla.

Välillä tuntuu, että mitä enemmän ajattelee syömisiään ja niiden terveellisyyttä, kahta kovemmin tekee mieli herkkuja. Mieleen putkahtelee koko ajan uusia epäterveellisiä houkutuksia. Ennen raskautta saattoi herkut ihan vain unohtua pitkiksi ajoiksi, nyt ne pyörii melkein koko ajan mielessä. Mutta kyllä tässä nämä kuukaudet skarppaa ihan mielellään. No, irtokarkeista en kokonaan luovu...Enkä huomisesta munkin paistosta :)

Olen huomannut saman, että kun on viimein oppinut sanomaan "olen raskaana" (kuulostaa edelleen oudolta), saattaa saada ylläri ystävällistä palvelua. Kun olen kysynyt jostain maitotuotteesta, olen samalla saanut esitelmöinnin myös siitä, mistä lihat ja kalat on peräisin. Valitettavan monissa lounaspaikoissa törmää siihenkin, että asiakkaiden kanssa työskentelevät, eivät tiedä mistä tarjolla olevat ruuat on tehty ja saa odotella vastausta keittiöstä. Kertaalleen minulle tuotiin koko purkki tarkastettavaksi kun kysyin, että varmaan teillä kaikki maitotuotteet on aina pastöroituja. Pikkuhiljaa alkaa uskomaan, ettei kovin moni ruokapaikka ota sellaista riskiä, että käyttäisi jotain ei-niin-turvallisia tuotteita. Työkaverin varmaan hiukan ihmettelevät, kun ravaan kysymään jotain.

12+0
 
Tuota D-vitamiinin lopetuskehoitusta minäkin itseasiassa jäin ihmettelemään. Mä kerroin neuvolassa syöväni mamamvitskujen lisäksi raskaana olevalle sopivia kalaöljykapseleita ja D-vitskua 50 mikrogrammaa ja sanoi vaan että hyvä hyvä. Se pelkkä mammavitskun 10 (vai 20?) on mun mielestä liian vähän.

Töissä kertomiseen suosittelen myös avointa linjaa ainakin esimiehen kanssa, jos se vaan mitenkään mahdollista. Itse kerroin jo 4+1 munasarjakystan puhjettua (tarvitsin sairaslomaa) ja sen jälkeen kaikki neuvolat yms on ollut helppo sopia. Olen ollut raskauden aikana 3 päivää sairaslomalla, yhden tuon kystan takia ja kaksi pahoinvoinnin vuoksi. Enää 6 aamua jäljellä, toivottavasti jääkin tuohon kolmeen :)

Ricardina 30+3
 
Zoona, kyllä käytännössä ihan valtaosa maitotuotteista on pastöroitua. Ainoat poikkeukset Suomessa taitaa olla suoraan tiloilta myytävä raakamaito ja jotkut ulkomaiset pehmeät juustot. Eli ravintolassa elleivät mainosta raakamaitotuotteita, niin kyllä ne turvallisia tämän osalta ovat. Pehmeitä juustojahan ei muutenkaan kuumentamattomina suositella.
 
Moikka moi. No olipa nyt sitten pakko taas hieman googletella tuota D-vitamiiniasiaa. THL:n sivuilla sanotaan seuraavaa:

"D-vitamiinilisää suositellaan kaikille raskaana oleville ympäri vuoden 10 mikrogrammaa/vrk. Suositellaan D3-muotoa.

D-vitamiinia tarvitaan kalsiumin imeytymiseen ja sikiön luuston kehittymiseen. D-vitamiinin kokonaissaannin turvallinen yläraja on 50 mikrogrammaa/vrk."

Ja siis tuossa mun mammavitamiinissa on tuo 10 mikroa itsessään, eli periaatteessa suosituksen mukaisen saan jo siitä. Jonkin verran (joskin oletettavasti vähäisesti) D:tä saa myös ravinnosta, joten arvioisin näin maallikkona tuon mammavitskun kyllä riittävän. Tuskin kuitenkaan mitään haittaakaan olisi popsia se ylimääräiset 10 mikroa toisesta pilsusta.

Raskaudesta kertominen työpaikalla oli itselleni ainakin viimeksi ihan oikea ratkaisu. Mulla on tosi ihana pomo, joka oli onneissaan massu-uutisista ja sitten kyynelehdittiin yhdessä kun keskenmeno tuli (ja siis mun pomo on MIES :D). Omaan työhöni liittyy myös sellaisia hommia, joita ei enää voi tehdä ekan kolmanneksen jälkeen. Siksikin siis kerroin jo aikaisessa vaiheessa silloin. Nyt en ole vielä sanonut mitään, enkä taida sanoakaan ennen ekaa ultraa. Ei ole noita rajoittavia työtehtäviäkään lähiaikoina tiedossa. Mutta noin ylipäätään meillä siis töissä kaikki tietää lapsihaaveistamme, eikä se vaikuta mitenkään mihinkään. Ihan samalla tavalla mut otetaan kaikkiin projektisuunnitelmiin mukaan jne. Tosi jees! :heart:

Ainiin, ja ne viikotkin kun vielä poksuukin... 6 + 0 (5 + 0)
 
Viimeksi muokattu:
Hui mitä vauhtia tänne tulee tekstiä! Mut ihanaa kun on näin aktiivinen ketju, jatketaan samaan malliin.

Vaatteista... täällä siis myös yksi pienikokoinen odottaja ja h&m:n äitiysfarkut on olleet ainoat joista oon löytänyt suht sopivan koon eli 34. Mut suosittelen lämpimästi tätä:
Pienten Parhaaksi - Carriwell Maternity Expander Belt - housujen laajennusosa kuminauhoilla
Aukeeko linkki..? Oon siis käyttänyt ihan normihousuja tuon kuminauhasysteemin kanssa. Hieman soveltaen löytää kyllä keinon millä saa pidettyä housut kiinni :) Toki vaatii pitkän paidan, jotta auki oleva vetskari ei näy...

Kielletyistä ruuista... Oon pyrkinyt suhtautumaan näihin maalaisjärjellä ja oli ihana kun oma terkkakin totesi vaan, että muista että Suomessa on elintarvikelaki, joka määrää kaikki maitotuotteet pastöroitaviksi. Eli esim. Valion tuotteita voi käyttää aivan huoletta. Vakuumikalat oon jättänyt syömättä mutta jos tiedän kalan olevan tuoretta niin olen kyllä syönyt. Parmesaani kai on mitä suurimmassa määrin kypsytettyä, joten sen kanssa tuskin tarvii olla huolissaan! Kovia juustojahan tämä rajoitus ei koske, koska listeria kuolee kuumennettaessa.

Mies on ollut mukana ekassa neuvolassa ja ultrissa. Ihan yhteisestä sopimuksesta oon käynyt muut neuvolat yksin, koska molemmat tehdään liikkuvaa työtä ja helpompaa on ollut näin ja tosiasiahan on, että ei siellä neuvolassa niin suuria ihmeellisyyksiä tapahdu.. Sykkeitä ollaan silloin alussa kuunneltu kotona ja nyt liikkeetkin on niin näkyviä ja tuntuvia, että mies pääsee mukaan odotukseen niiden kautta :heart:

Pahoinvoinnin takia en ole joutunut olemaan yhtään päivää pois töistä, selvisin pelkällä kuvotuksella, joka hoitui mandariineilla :) Onneksi oli paras mandariiniaika silloin ennen joulua kun kuvotus oli pahimmillaan. Töissä kerroin np-ultran jälkeen eli viikolla 13 mutta jo ihan alussa kerroin usealle läheiselle, niille joiden kanssa olisin halunnut jakaa myös mahdolliset huonot uutiset jos kaikki ei olisikaan mennyt niin kuin pitää. Neuvoloihin ym. ei ole tarvinut lupia kysellä, kun tosiaan työ on sen luonteista, ettei vaikuta kenenkään muun elämään jos oon tunnin omilla menoilla kesken päivän.

Herkut... Oon syönyt herkkuja aika samalla tavalla kuin ennenkin. Lähes päivittäin jotain pientä mutta en koe sitä ongelmaksi. Ennen raskautta jännitin, että lähteekö paino "automaattisesti" nousemaan kun tulee raskaaksi mutta ainakaan mulla näin ei ole käynyt. Tietty painoa on tullut, tällä hetkellä n. 6-7kg, mutta tosiaan normi vaatteet menee edelleen, paitsi tietty mahan kohdalta, ja koko on se sama xs/34 kuin ennenkin. Sokerirasituskin oli normaali kun muutama viikko sitten siinä kävin, joten uskon että näillä eväillä voi hyvin jatkaa tästä eteenpäinkin :) Kesällä varmaan joutuu suolan käyttöä vähän miettimään, kun turvotus voi olla muutenkin aika jäätävää...

Ummetus... :wave: know the feeling!! Heti alussa tuntui että maha meni aivan jumiin ja selvitinkin, että raskausaikana ruuansulatus tosiaan hidastuu ja esim. syönnin jälkeen ruualla kestää tupla-aika lähteä mahalaukusta eteenpäin. Eli kun normaalisti ruokamassa alkaa liikkua eteenpäin tunnissa niin nyt menee kaksi tuntia. Ja ummetus tosiaan paheni aivan järkyttäviin sfääreihin kun aloitin Obsidanin Hb:n laskun takia. Nyt syön rautana Maltoferia ja lisäksi luumuja ja tarvittaessa Pegorionia pari pussillista niin nyt on aika hyvä tilanne :) tosta visiblinistä sen verran, että jos on oikein laiska suoli jo lähtökohtaisesti, niin se ei välttämättä ole se paras ratkaisu koska se lähinnä lisää suolen sisältöä ja pahimmillaan voi siis vain pahentaa tilannetta. Mut nää on toki ihan yksilöllisiä juttuja. Toivottavasti löydätte avun, tuskallinen vaiva!

Maanantain ultrassa selvisi, että istukka on muutaman millin päässä kohdun sisäsuulta ja sain sitten vielä kuukauden päähän kontrolliajan, tällä kertaa lääkärille. Pitää uskoa, että kyllä tässä ainakin sen puolesta päästään synnyttämään normaalisti mutta hyvä kun tsekkaavat vielä.

Hauskaa vappua kaikille!

Säihkiss 28+2
 
Palsta-aktiivi tamariini heti paikalla... (vähän hiljasta töissä) :LOL:

...

Mites muuten liikkuvat mammat, ootteko huomannut raskausaikana muutoksia lihasten palautumisessa? Musta tuntuu, että kipeytyvät helpommin ja kipu kestää pidempään...
Olen kyllä huomannut, että olen aika rikki varsinkin pitkän työpäivän päätteeksi. Lihakset kun on käytössä koko ajan ja sellasia ihan kivoja 10 tunnin päiviä tullut buukattua tietämättä tästä tilanmuutoksesta :D Noh, ehkä rajoitan jatkossa päivät esim. 7 tuntiin... Mutta tosiaan, salin jälkeen on ensin hyvä fiilis, mutta seuraavana päivänä tuntuu kuin olisi kovemmankin treenin tehnyt.. Jotenkin palautuminen on hitaampaa. Ei kuitenkaan mitenkään hälyttävän erikoista.

Tänään tuli varattua niin neuvola kuin varhaisultra! Samalle viikolle molemmat, kun aikataulut eivät muuten menneet yksiin lempparigynen kanssa.. Varhaisultranhan olis voinu ottaa aikasemmallekin viikolle, mutta helatorstai sotkee kuvioita... Ihan kiva kuitenkin, että nyt asia on reilassa. Vähän jännitti soittaa neuvolaan, kun oli niinkun "eka" jolle kerroin tästä tilanteesta "julkisesti" :D Hikee pukkas! Nyt saa nähdä sopiiko kumpikaan ajankohta miehen kalenteriin vai menenkö yksinäni toimittamaan näitä tärkeitä juttuja.

Niin ja neuvolantäti laski, että LA olisi 31.12. !! Omien laskujen (ja nettilaskureiden) mukainen päivä olis joko 3.1. tai 6.1. ... Joten tää menee kyllä jännäksi! Haluaisin vauvan syntyvän vasta tammikuulla, mutta toki on tervetullut vähän aiemminkin maailmaan :heart: Itsekin olen tammikuuntyttö :)

NeitiPelargonia ja pötkylä 4+6 (vähänä tarkentuneet nuo päivät..)
 
Fidia olet varmasti oikeassa. Hätävarjelun liioittelua :cool:. Käyn satunnaisesti lounaalla italialaisessa ja heidän annoksissaan saattaa olla yllärinä juustoa mukana. Pidemmälle ajateltuna kyllä ne varmasti aina ovat kovista juustoista raastettu.

Lihasten palautuminen. En taida enää käyttää lihaksia missään, kun en edes muista koska viimeksi olisi ollut sellaista lihasarkuutta, joka saadaan aikaan kuormittamalla. Muuten olen kyllä iltapäiväisin suvantovaiheessa, väsyttää ja päässä jumittaa :) Illalla taas piristyn.

Teettekö vielä/mihin saakka olette tehneet vatsalihaksia? Tuntuu olevan erilaisia ohjeita ja jotain ketjua kun luin, niin alkoi tuntua siltä että paras lopettaa suosiolla heti. Ei sillä, vatsalihasten tekeminen ei ole itselle mitään suurinta herkkua. Selän vuoksi olen vielä satunnaisesti yrittänyt jotain tehdä.

12+1
 
Vatsalihaksia voi treenat alkuvaiheessa vielä aivan vapaasti, ja se on jopa suositeltavaa kokonaisuudessaan vahvan keskivartalon saamiseksi. Kun massu sitten kasvaa ja vatsalihakset siirtyvät enempi sivulle, ei suoria vatsalihaksia kannata enää rasittaa. Sen sijaan syviä ja vinoja vatsalihaksia voi treenata vaikka ihan loppuraskauteen asti. Kaikki tasapainoa horjuttavat liikkeet (jumppapallolla esim.) ja erilaiset kiertoliikkeet on hyviä. Selällään makoilua pitkiä aikoja kannattaa välttää kun massu kasvaa, että veren virtaukset eivät häiriinny. Mutta kyllä siis selälläänkin voi liikkeitä tehdä vielä myöhemminkin, muistaa vaan sarjan jälkeen vaihtaa asentoa. Kunhan ei pahalta tunnu!

Tämä kommentti siis tällaisen sivutoimisen PT:n tietotaidolla. Mutta niin se taitaa mennä kaiken liikunnan kanssa raskaudessa, että jos se ei tunnu pahalta, niin siitä ei myöskään ole haittaa. :)

Ja tuli taas semmonen herääminen niistä lihasjumeista! Jos meillä alkuraskauden vaivaisilla kerran on kylmä, ummettaa ja väsyttää, niin meidän aineenvaihduntahan on hidastunut. Toki silloin myös lihasten palautuminen on tavallista hitaampaa... Pääh, hitaasti toimii pääkin näköjään kun nyt tämän vasta tajusin. :LOL:

Ummetus on kyllä laskeutunut tännekin aika tehokkaasti. Jotenkin luulisi, että kun saman verran tunkee toisesta päästä sisään kuin aiemminkin, niin pitäisihän sen myös tulla samassa määrin toisesta päästä ulos... Vai tästäkö se närästysputki sitten alkaa, kun alkaa safkat puskea jo takaisin toiseen suuntaan. :stick:
 
Ihanaa tamariini, että kerroit noista vatsalihasjutuista! Olen nimittäin pähkäillyt, että mitä variaatioita voisin kokeilla, kun on tuntunut, että usein ne tuntuvat ikävälle alavatsassa. Kokeilin esim. siten, että selällään makoillen jalat suoristetaan vuorottain lähelle lattiarajaa. Myös pallolla tehtävät vatsarutistukset (vastakkainen käsi vastakkaista polvea kohti) tuntuu ikävälle.

Ruoka-asiat: Itse olen hieman neuroottinen niiden suhteen. Tai siis olen tarkka noiden listeria- ym. vaarojen vuoksi. Kovin rasvaisia ruokia en syö muutenkaan, mutta herkutellut olen, mistä poden hieman huonoa omatuntoa. Tahtoo olla vain niin vaikea olla syömättäkään, varsinkin nyt kun kaupat ovat täynnä uutuusjäätelöitä, niin täytyyhän niitä maistella. Myös suklaata on tullut syötyä hieman liikaa.

Tuutunen ja pieni 13+4
 

Yhteistyössä