*** 3-kymppiset ensikertalaiset, vol.9 ***

Hyvä hyvä Iiris_lorea!Toivotaan, että saatte säästellä toisen alkion myöhempään käyttöön :) tuo positiivisuus on kyllä tarttuvaa.
Lilyalice, kiinnostavaa tosiaan nuo ruoka-asiat. Vaikka kaikki varmasti tietää että ruokavalio vaikuttaa, niin silti sitä niin helposti laiminlyö. Eipä tule kyllä itsekään kovin terveellisesti syötyä.
Kukkaislapsi, hyvä että olet saanut työasiat kuntoon. Yrittäjällä se onkin tuplasti vaikeampaa olla äitiyslomalla tai sairastaa. Sen kun tuntee heti rahapussissa, eikä kukaan niitä töitä tee. Mutta nyt on yksi stressin aihe vähemmän :)
Voi että en olisi aamulla halunnut herätä ollenkaan. Näin unta, että olin raskaana. Se oli niin todentuntuinen uni, enkä tällaisia unia ole koskaan nähnyt. Tunsin oikein miten vatsa oli hiukan kasvanut ja silittelin sitä onnellisena ja salaperäisenä kun kaikki eivät tienneet raskaudesta. Unessa vielä pelkäsin, että onko kaikki hyvin, mutta neuvolan/työterveyden hoitaja vakuutti kovasti että kyllä se on totta ja kyllä kaikki on hyvin. Voi taivas, miten ihana uni ?
 
iiris_lorea sinä se sitten kantelet alkio palleroa mukanasi :heart:
Ihanaa, että säkin olet nyt jo noin pitkällä näissä hoito hommeleissa =)
Ja kuulostaapa mahtavalta toimitukselta tuo siirtokin, kuvat ja kaikkee. Suomessa julkisella ainakin, se on aika nopea ja koruton juttu, vaikka hlökunta ihan mahtavaa onkin.
Rentoa piinailua nyt vaan (tiedän tiedän, erittäin helppo tässä sanoa =) ) ja sitten
1.10 jos sinne asti maltat olla testaamatta... Tulet kertomaan hellyyttäviä plussa uutisia :heart:
Niin, ja tsempit sille pallerolle, joka vielä maljalla kasvaa ja vahvistuu, että pakkaseen pääseen chillaileen ja joskus tulevaisuudessa pääsee käyttöön :D
Huomenna menen vielä loppu tarkistus hcg mittaukseen ja sitten 2.10 on taas
lapsettomuuspolilla, eli siis päivä sun plussa testin jälkeen =)

LilyAlice Kyllä tosiaan, antoi ajattelemisen aihetta tuo ruokavalio juttu.
Sulla tuntuu olevan aika guru siellä hoitamassa noita aku juttuja =)
Itse en ole kovin tuollasiin akupunktio hoitoihin perehtynyt ja jotenkin aina ollut pikkusen skeptinen, koskien kaikenlaista luontaistahoitoa..
Mutta nyt tälläkin palstalla olen huomannut, että kuitenkin monilla on kokemuksia noista aku hoidoista ja pelkästään hyviä kokemuksia.
Voisin kyllä itsekin heittää epäluulot nurkkaa ja kokeilla hedelmöityshoitojen rinnalla.. :)

Iitukka81 Upea juttu tuo tukiperheeksi lähteminen ja vielä hienompaa on se, että miehelläsi ei ole mitään sitä vastaa :heart:
Noi raskaus unet on joskus kyllä niin ihanan toden tuntuisia ja herääminen niistä harmittaa todella :( Mutta varmasti tulee aika, kun siitä unesta ei tarvitse herätä, vaan se on ihan totisinta totta.. :heart:
Itsekin näin tuossa toissa yönä ihan ihmeellisen unen.. En nyt jaksa koko unta selittää, oli sen verta pitkä ja outo. Mutta lyhyesti, siinä oli ennustaja, joka ennusti, että tulemme saamaan hoitojen avulla 2 tytärtä :heart: Voi, kun saataiskin =)

Säihkiss Sulle ei nyt ole muita terkkuja, kuin, että paras päivittelijä oot ja kiitos, kun jaksat päivittää. Kivaa viikkoa sullekin :heart:

(.) Tasan 2 viikkoa leikkauksesta ja mä pongasin illalla ovis limat yms. tuntemuksia.. Ja voitte kuvitella, että pikkusen surettaa, kun noista bongauksista ei ole meille enään koskaan mitään hyötyä.. :( Kyllähän se hetken harmitti, kun taas mietin sitä, että ne yhteiset yritykset on mennyttä elämää.
Mutta sitten taas, tuohan tietää myös sitä, että kroppa toimii edelleen normaalisti ja menkkoja voi odotella parin viikon päästä.. ja sitten seuraavista menkoista alkaa hormoonien popsiminen ja siirto on taas pikkusen lähempänä.. :heart:
 
Viimeksi muokattu:
Torstai 19.9.2013


Säihkiss.............34v...........kp 8/27-30.................yk 11
Justiina79...........33v..........kp 11/27.....................yk13 (kkm 1/13)
LilyAlice.............34v...........kp 14/23-38................yk 13
Mariah33............33v...........kp 15/27-30................yk 4
Kaisla78.............35v...........kp 24/n.32..................yk 5
NancyC..............31v...........kp 24/28-?..................yk 2
Ankkurinappi.......30v...........kp 27/33.....................yk 5
Kissatanssi.........33v...........kp 28/25-27................ya 3/2012
Joiku.................32v...........kp 32/22-28................yk 5
M11su...............35v...........kp 33/26-31................yv 2
iiris_lorea...........................kp 50.........................yk 40(?)
Ethe1................ 30v..........kp ?/33-36..................yk 2
Kukkaislapsi.........35v..........kp ?/?.........................yk 3


Taustalla:

haave_ilija, Emeliya, Kirpukka, Avonlea, Haniböö83, pienestä kii, Sakara, Mandala, Mirtsu81, Lila79, tada, Uusijännääjä, Pauge83, ansarikukka, Starfish, Saippo, Pinni82, Dazzler, Lise


Plussanneet:

Hildur...................29v............yk 9.............13.8.2013
Lise.....................36v............yk 8.............29.7.2013, km
Milk@...................37v....... ...yk 8.............26.6.2013,1.ICSI
Mayinka................30v..........ya 09/2011....23.6.2013
Bling....................30v..........yk 14............19.6.2013,2.Femar-kierto
mutantti................33v..........yk 5..............16.06.2013
miss_piggy............31v..........yk 10.............31.05.2013
lady1979...............34v..........ya10/2011.....16.05.2013,1.tuoresiirto/IVF
mm-79.................33v ...........yk 23 ..........06.05.2013,1.IUI
hiisi-78.................34v ...........yk 8 ............28.03.2013
Twinflower............33v ..........yk 18 ...........16.03.2013,1.IUI
Starhope...............37v ..........yk 10 ...........11.03.2013
Kiiltis-75...............37v ..........yk 15 ............02.03.2013
Essence................33v ..........yk 6 ..............31.01.2013
rupeltaja...............30v ..........yk 3 ..............21.01.2013
Syksy2010.............31v ..........yk 28 ............17.01.2013
zapata..................31v ...........yk 5 .............05.01.2013
TarinaMarianna......32v ...........yk 5 ..............31.12.2012
 
iiris_lorea, täällä on todellakin kaikilla peukut pystyssä teille, että nyt tärppäisi. Ihania jännäilypäiviä sinulle. Toivon niin kovasti että parin viikon päästä pääsen lisäämään sun nimen plussanneisiin :heart::)

Dazzlerilla myös jo niin lähellä seuraava kierros, vautsi miten nopeasti aika menee. On oikeasti tosi hyvä, että kroppa on alkanut toimia. Siitä on hyvä jatkaa ja kaksi tytärtä kuulostaa kyllä ihan enneunelta... :)

Iitukka, sijaisperheistä on niin huutava pula, että nostan kaksin käsin hattua kaikille, jotka siihen tarpeeseen pystyvät vastaamaan. Tosi hieno homma ja ihana että mieskin tuki ajatusta.

Kiitos LilyAlice ja Kukkaislapsi akupunktiokokemusten jakamisesta. Oon aina ollut tosi kiinnostunut kaikista noista vaihtoehtohoidoista ja varsinkin noi LilyAlicen kertomat ruokajutut kolahti kovaa. Itsellä varmasti juuri tuo sama ongelma, että ajattelen syöväni suht terveellisesti mutta juuri noita samoja ongelmia tunnistan, eli ruokailujen säännöllisyys ja varsinkin lämpimän ruuan saanti on vähän niin ja näin. Reissutyö ja kaikenlaisia muita hyviä tekosyitähän sitä monesti keksii, miksi päivällä tulee syötyä huonosti ja erityisesti liian vähän. Mulla paino on aika alakantissa ja päivittäinen energiansaanti on varmaan liian vähäistä. Terveellinen lihotuskuuri voisi tehdä hyvää ihan näiden vauvahaaveidenkin kannalta...

Oon pitänyt vähän hiljaiseloa täältä kun oon halunnut tyhjentää päätä näistä vauva-asioista. Tää kierto menee muutenkin vähän ohi kun tajusin viime viikolla, että olenpa sitten järkännyt itselleni työmatkan toiselle puolelle Suomea juuri ovulaation ajaksi. Jep, siis ihan itse järjestänyt eli ei voi edes muita syyttää mutta ehkä silläkin on joku tarkoitus, kuten kaikella aina. Nyt mennään siis ihan rennosti ja nautitaan syksystä ja rakkaudesta ja kaikesta mikä elämässä on hyvin, eli aika monesta asiasta kun oikein alkaa asiaa miettiä :)
 
Säihkiss Pieni irti otto aina silloin tällöin tältä palstalta, ei varmasti
tee huonoa kenellekkään. Päinvastoin. On ihanaa saada ja voida nauttia kaikista muistakin hyvistä ja tärkeistä asioista elämässä :heart:
JOS haluat pitää pikku breikin, niin mäkin voin kanssa taas päivitellä listaa..
Nimittäin ihan senkin takia, että voisin itsekin taas palailla listalle =)
Periaatteessahan, mun kierroilla ei nyt sillai ole väliä, mutta onhan se kiva nähdä nimi listalla ja olla taas mukana menossa :D
Ajattelin laskea nyt näin, että leikkaus päivä olis kp 1
Dazzler.... 37v....kp 16/?....yv 3....(1.IVF 3.PAS)
Viikonloppuna tulee tuo 37 vee täyteen.. Ai kamala, et olenkin ihan mummo tässä ketjussa! :O

(.) Leikannut lääkäri soitti tänään ja hcg arvot nyt alle 5 eli negatiivisia ollaan!! =)
Patologille lähetetyt johdin ja raskauskudos, oli myöskin ihan ok.
Ei muita löydöksiä, kuin alkio siellä johtimessa..
No mutta se siitä.. Ihanaa, kun voi jättää nää inhottavat 7 viikkoa epävarmuutta historiaan ja alkaa katsomaan sydän toivoa täynnä kohti tulevaisuuteen :heart:
 
Viimeksi muokattu:
Dazzler, sopii hyvin jos päivittelet listaa. Ja kyllähän mäkin niinä päivinä kun koneen ääreen pääsen istahtamaan, voin sitä tehdä. Eli sovitaanko että se päivittää, kumpi ehtii ensin? :)

Onnea synttärin johdosta ja ihanaa että pääset jatkamaan nyt puhtaalta pöydältä ja edelleen positiivisin mielin matkaa kohti kahden tyttären äitiyttä! ;)

Rakkaudentäyteistä ja rentouttavaa viikonloppua kaikille! :heart:
 
  • Tykkää
Reactions: Dazzler
Hei kaikille. 30 vuotta tulee kasaan muutaman viikon päästä ja ajattelin josko saisin jo liittyä suoraan tänne yli 30-vuotiaiden joukkoon? :)

E-pillerit lopetin keväällä 2012 ja siitä vuosi eteenpäin meni tjottaillen ja täysin seonnutta menkkakiertoa kuriin laittaen. 3 kiertoa söin Teroluteja alkuvuodesta ja sen jälkeen kierto tasaantui jotenkuten 37-42 päivään. Sitten päästiin vihdoin ihan kunnolla tositoimiin, eli nyt olisi meneillään yk 5. Luomusti mennään nyt kun kierto on suht ok ja katsellaan aputoimia sitten ensivuoden puolella (toivottavasti ei).

Periferia, 29 v., kp 7, yk 5
 
Periferia, kiva saada uutta porukkaa mukaan :) toivottavasti ei uusia apukeinoja tarvittaisi teidän vauvan tekoon. Hyvät hermot sinullakin on kun ihan suhteellisen kauan olette jo plussaa yrittäneet.
Dazzler, kohta pääsette taas tositoimiin. Nyt kun miettii niin aika on mennyt nopeasti :) onneksi. Et kyllä ole mikään mummo ;) se vaan tuo lisää puhtia tänne, ettei ne vuodet ole laskettuja vielä heti kolmenkympin jälkeen. Itse kun poden kamalaa ikäkriisiä :D Kamala ajatus huomata, ettei sitä olekaan enää työpaikan nuorin, tai että baarissa olenkin jo sitä keski-ikää. Joittenkin kavereitten lapset ovat yläasteiässä ja toisten lapset pääsevät jo ripille tai ylioppilaaksi :O On todellakin totta, että lapsissa sen ajankulun huomaa, vaikka sitten toisten lapsissa.

Mulla on kyllä muutenkin jokin kriisiaika, kuten monesti näin syksyllä. Vaikka syksystä tykkäänkin ja talvea odotan innolla. Jotenkin vaan nämä vauvahaaveet tuo kaikenlaisia ajatuksia mieleen. Kaikenlaista kokeneena sitä on tullut sellainen ajatusmaailma, että todellakin ne lapset ovat lahja ja suuren työn takana. Kun monen muun ajatusmaailmassa ne lapset vain tehdään, kun niin päätetään. Uskon, että ymmärrätte, mitä tarkoitan. Kun se lapsi ei olekaan itsestäänselvyys. Se on se minun suurin ihmetyksen aihe, että miten jotkut vaan päättävät että ok tehään vauva ja bum nyt se tulikin. Tästä ajatuksesta en siis vaan pääse yli. Kun itselle se lapsi olisi se maailman suurin ihme ja parhain lahja mitä vaan voisi koskaan saada, sellainen elämää suurempi asia että voisi luopua niin paljosta ja antaa vaikka toisen kätensä siitä että voisi pitää omaa lastaan sylissään.
Vähän näin synkkiäkin ajatuksia syksyisen vesisateen keskelle. Voin mennä kyllä itseeni ja myöntää, että olen oikein kateellinen miten positiivisia te jaksatte olla :) kiitos siitä! Siitä kyllä ammentaa positiivisuutta itseensäkin, kun täällä käy lukemassa ?
 
  • Tykkää
Reactions: Dazzler ja Mariah33
Sunnuntai 22.9.2013


Perferia..............29v...........kp 8/?........................yk 5
Säihkiss.............34v...........kp 11/27-30.................yk 11
Justiina79...........33v..........kp 14/27.....................yk13 (kkm 1/13)
LilyAlice.............34v...........kp 17/23-38................yk 13
Mariah33............33v...........kp 18/27-30................yk 4
Dazzler...............37v..........kp 19/?..........yv 3 (3km2ku 1.IVF 3.PAS)
Kaisla78.............35v...........kp 27/n.32..................yk 5
NancyC..............31v...........kp 27/28-?..................yk 2
Ankkurinappi.......30v...........kp 30/33.....................yk 5
Kissatanssi.........33v...........kp 31/25-27................ya 3/2012
Joiku.................32v...........kp 35/22-28................yk 5
M11su...............35v...........kp 36/26-31................yv 2
iiris_lorea...........................kp 53.........................yk 40(?)
Ethe1................ 30v..........kp ?/33-36..................yk 2
Kukkaislapsi.........35v..........kp ?/?.........................yk 3


Taustalla:

haave_ilija, Emeliya, Kirpukka, Avonlea, Haniböö83, pienestä kii, Sakara, Mandala, Mirtsu81, Lila79, tada, Uusijännääjä, Pauge83, ansarikukka, Starfish, Saippo, Pinni82, Dazzler, Lise


Plussanneet:

Hildur...................29v............yk 9.............13.8.2013
Lise.....................36v............yk 8.............29.7.2013, km
Milk@...................37v....... ...yk 8.............26.6.2013,1.ICSI
Mayinka................30v..........ya 09/2011....23.6.2013
Bling....................30v..........yk 14............19.6.2013,2.Femar-kierto
mutantti................33v..........yk 5..............16.06.2013
miss_piggy............31v..........yk 10.............31.05.2013
lady1979...............34v..........ya10/2011.....16.05.2013,1.tuoresiirto/IVF
mm-79.................33v ...........yk 23 ..........06.05.2013,1.IUI
hiisi-78.................34v ...........yk 8 ............28.03.2013
Twinflower............33v ..........yk 18 ...........16.03.2013,1.IUI
Starhope...............37v ..........yk 10 ...........11.03.2013
Kiiltis-75...............37v ..........yk 15 ............02.03.2013
Essence................33v ..........yk 6 ..............31.01.2013
rupeltaja...............30v ..........yk 3 ..............21.01.2013
Syksy2010.............31v ..........yk 28 ............17.01.2013
zapata..................31v ...........yk 5 .............05.01.2013
TarinaMarianna......32v ...........yk 5 ..............31.12.2012
 
Viimeksi muokattu:
Säihkiss yhdessä voidaan päivitellä, menetelmällä kumpi nyt
ensiksi ehtii.. Se on sovittu! =)

Perferia Tervetuloa! :flower: Aina on mukava saada uusia kuumeilijoita
porukkaan mukaan. Toivottavasti, et kuitenkaan kovin pitkään joudu tällä puolella
olemaan, vaan pääset siirtymään odottajiin, ilman mitään aputoimia =)

Iitukka81 Joo, eipä sitä varmaan kukaan jaksa koko ajan olla yhtä positiivisuutta. Eli älä suotta ole kateellinen :)
Vaikka itsekin suurimmaksi osaksi yritän ajatella positiivisesti, niin kyllä tän kohta 4 vuotta kestäneen taipaleen aikana on romahdettu monta kertaa ja positiivisuus on ollut perseestä! Mutta sitten sitä taas on suosta noustava, kun ei voi koko aikaa olla surullinenkaan tai katkera.. Enkä edes halua olla.
Pitää vaan ajatella, että tää meidän taival tulla isäksi ja äidiksi menee nyt näin ja itse kun asialle ei mitään voi. On vaan elettävä sen mukaan mitä tää elämä eteen tuo..
Mutta tottakai ihmiset on erilaisia ja eri ihmiset kokee elämän ilot ja surut eritavoin.
Ja täällä saat synkistellä ja vastaavasti iloita mielin määrin. Sitä vartenhan täällä ruutujen takana ollaan ja toisia tsempaillaan, tällä toisinaan kovin muhkuraisella tiellä kohti vanhemmuutta :heart:
Ymmärrän tuon sun synkistelyn ihan täysin, niitä aikoja vaan tulee ja ne surettaa sen aikaa, kunnes taas mieli alkaa pikkuhiljaa kirkastumaan. Ja yhtäkkiä huomaa miettivänsä, että elämä on mahdollisuuksia täynnä ja haavet yllättäen käyvätkin toteen :heart:

Menikö tuo tsemppaus puhe jo liian imeläksi? :D
No mutta, noin mä ainakin asioista ajattelen, silloin, kun en kahlaa
syvässä suossa =)

Ihanaa syys auringon lämmittämää alkuviikkoa kaikille :heart: :cool:
 
  • Tykkää
Reactions: Mariah33
Maanantai 23.9.2013


Periferia..............29v...........kp 9/?........................yk 5
Säihkiss.............34v...........kp 12/27-30.................yk 11
Justiina79...........33v..........kp 15/27.....................yk13 (kkm 1/13)
LilyAlice.............34v...........kp 18/23-38................yk 13
Mariah33............33v...........kp 19/27-30................yk 4
Dazzler...............37v..........kp 20/?..........yv 3 (3km2ku 1.IVF 3.PAS)
Kaisla78.............35v...........kp 28/n.32..................yk 5
NancyC..............31v...........kp 28/28-?..................yk 2
Ankkurinappi.......30v...........kp 31/33.....................yk 5
Kissatanssi.........33v...........kp 32/25-27................ya 3/2012
Joiku.................32v...........kp 36/22-28................yk 5
M11su...............35v...........kp 37/26-31................yv 2
iiris_lorea...........................kp 54.........................yk 40(?)
Ethe1................ 30v..........kp ?/33-36..................yk 2
Kukkaislapsi.........35v..........kp ?/?.........................yk 3


Taustalla:

haave_ilija, Emeliya, Kirpukka, Avonlea, Haniböö83, pienestä kii, Sakara, Mandala, Mirtsu81, Lila79, tada, Uusijännääjä, Pauge83, ansarikukka, Starfish, Saippo, Pinni82, Lise


Plussanneet:

Hildur...................29v............yk 9.............13.8.2013
Lise.....................36v............yk 8.............29.7.2013, km
Milk@...................37v....... ...yk 8.............26.6.2013,1.ICSI
Mayinka................30v..........ya 09/2011....23.6.2013
Bling....................30v..........yk 14............19.6.2013,2.Femar-kierto
mutantti................33v..........yk 5..............16.06.2013
miss_piggy............31v..........yk 10.............31.05.2013
lady1979...............34v..........ya10/2011.....16.05.2013,1.tuoresiirto/IVF
mm-79.................33v ...........yk 23 ..........06.05.2013,1.IUI
hiisi-78.................34v ...........yk 8 ............28.03.2013
Twinflower............33v ..........yk 18 ...........16.03.2013,1.IUI
Starhope...............37v ..........yk 10 ...........11.03.2013
Kiiltis-75...............37v ..........yk 15 ............02.03.2013
Essence................33v ..........yk 6 ..............31.01.2013
rupeltaja...............30v ..........yk 3 ..............21.01.2013
Syksy2010.............31v ..........yk 28 ............17.01.2013
zapata..................31v ...........yk 5 .............05.01.2013
TarinaMarianna......32v ...........yk 5 ..............31.12.2012
 
Periferia lämpimästi tervetuloa ja olkoon visiittisi lyhyt! :)

Iitukka81, ihan samanlaisissa aatteissa sitä täälläkin usein mennään. Kyllä oma lapsi on yksi maailman suurimmista ihmeistä ja kyllä se ihan pahalta tuntuu, miten se joillekin on niin itsestäänselvää, että lapsi tulee juuri silloin kun halutaan. Mulla on pari läheistä ystävää, jotka ovat tulleet raskaaksi 1-2 kuukaudessa ja rivien välistä on luettavissa, että eivät ymmärrä ollenkaan, että tämä on kuitenkin vielä ihan normaalia, että vajaan vuoden sisään ei ole tärpännyt. Ja mulle tämä vaan on ainoa oikea tie tulla äidiksi. Näin uskon.

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille, sateesta huolimatta! :)
 
Melkein kolmekymppinen täälläkin päin ilmottautuisi mukaan porukkaan :) 29-vuotiaana tuntui tämä enemmän omalta kuin tuo nuorempien, vaikkei ihan kolmeakymmentä vielä lasissa olekaan...
Vähän hämilläni vielä kuitenkin, että kuuluuko tähän ollenkaan, ei vielä ole oikein sisältänyt koko odotusasiaa...
Meillä nimittäin koko homma tuli vähän puskan takaa. Tässä kesän aikana perusgynetarkastuksessa selvisi, että mulla on monirakkulaisuutta molemmissa munasarjoissa ja ettei kannattaisi enää hirveän pitkälle yritystä lykätä. Koska vauvahaaveita meillä on, niin päätettiin laittaa yritys käyntiin. Nyt on menossa yk 3 lopuillaan (kp 21) ja pitäs vielä reilu viikko jaksella odotella, mitä tapahtuu...
 
Lämpimät tervetulotoivotukset Periferialle ja Marjeelle :wave::flower: toivotaan että plussa pärähtää pian tauluun ilman suurempia kommervenkkeja. Vaikka niistäkin täällä löytyy kyllä sitten vertaistukea :)

Dazzler paljon onnea-aa vaaa-aan! Toivottavasti oli kivat synttärit :heart: ja ihanaa että arvot on jo normaalit ja pääset taas listoille :heart::kiss::flower: ja kiva että jaksat taas päivitellä :)

Mitähän meidän listan kärkinaisille kuuluupi? Miisulle ja Joikulle ja kumppaneille? Olis jo hyvät lukemat taulussa... Vielä ehdittäisiin saada syyskuullekin joku plussanneisiin!

Iitukka välillä se vaan ottaa päähän ja lujaa. Mutta kyllä tää on aika paljon ainakin kärsivällisyyttä ja elämän arvostamista itselle opettanut tää yritysaika. Ja kun se positiivisuus vaikuttaa paljon tässäkin asiassa lopputulemaan, eli raskautumiseen, niin ei sitä auta kovin usein synkistellä :D

Säihkiss mä oon nyt viikon menny tällä uudella ruokailulla (hirssipuuroa aamulla marjojen kanssa, lämmin lounas ja esim. keittoa sitten kotosalla), ja kylläpäs sitä jaksaa aivan eri tavalla. Aivan eri tavalla energiaa kun tuun kotiin. Ja sekin kolahti tässä muhun, että jos syö vähän ja kevyesti, niin kroppa on koko ajan säästöliekillä, ja aineenvaihdunta todella hitaalla, ja tämä jos mikä vaikuttaa varmasti näihin vauvantekohommiinkin :)

ON: Huomenna taasen akupunktioon, tosi kiva mennä ja kertoa jo omista kokemuksista uusien ruokien kanssa. Oviskin napsahti eilen tauluun, pari päivää aikaisemmin kuin viime kierrossa. Ihanat fiilikset muutenkin, viikonloppuna lähdetään Espanjan auringon alle, siellä on vielä +30 rannikolla, ah! Kivaa viikkoa kaikille, laitetaan kynttilöihin tuli ja otetaan lasi punkkua tai glögiä ja halataan sitä ihanaa ukkelia joka jaksaa meitä tukea joka päivä :heart::heart::heart:
 
Kiva kun liityit porukkaa Marjee :)
Lilly Alice, hyvältä kuullostaa ruokavalio. Miltä muuten tuo hirssipuuro maistuu? Kuullostaa niin epäilyttävältä :D onko ihan hiutaleita vai miten teet?
Dazzler, ihanan imelää kannustusta ;) ihania sanoja :)
Olen tuosta katkeruudesta tai surullisuudesta ylitse jo päässyt. Lähinnä tunne on hämmästynyt tai ihmettelevä. Että miten raskautuminen voi olla niin arkipäiväinen asia joillekin. Itselle kun se on niin elämää suurempaa.

Kävin tänään ostamassa macaa :) saas nähdä mitä se saa aikaan. Pitkästäaikaa bongailin myös ovislimoja. Tuleekos ne jo ennen ovista vai miten? Enhän minä enää noita asioita muista. Toivottavasti ovis olisi vasta edessäpäin, kun tuo mieskin on reissuhommissa ja kotiutuu vasta huomenna. Gyne käynnillä tuli sivulöydöksenä jokin tulehdus (hiiva tms) niin näin jälkiviisaana pystyn yhdistämään ne oireet jo pidemmältä ajalta, joten on ollut hieman tuntemuksetkin hukassa menkoista ja oviksista.

Ihanan syksyistä viikkoa :)
 
Kiitos kaikille tervetulotuksista :hug:

Iitukka, mun käsittääkseni ovislimat eli ne "kananmunavalkuaiset" tulee ovulaation hetkellä tai jo pari päivää ennen... Paksummasta limasta on suunta ohuempaan ja sen ohkasimman venyvän liman aikana on se kaikista paras hetki :)
 
Hei taas kaikille!
Ja tervetuloa Periferia, Marjee ja Kukkaislapsi! =)

Täällä piinaillaan tänään kp 33/33 (dpo 11 tai 12), oviksesta päätellen kierto on tässä kuussa kuitenkin 35 päivää joten vielä muutama päivä piinailua. :O

Hätähousu himotestaajana testasin kyllä maanantaina (dpo 9 tai 10) selkeän negan, ja on sellaiset tuntemukset että tässä kuussa ei ole plussatuulet puhaltaneet, eli perinteisiä menkka oireita alkaa ilmestyä (kipeät rinnat). Olen siis 99,9 % varma että perjantaina täti punainen tulee kylään.

Sinänsä pettymys ei ole kauhea, on ihan kiva seurata taas ensi kuun kiertoa ja kartoittaa otollisia pupuilupäiviä. ;) Tuttavapiirissä tuli eilen niin iloisia kuin surullisiakin vauva uutisia, yksi tuttu odottaa jo viidettään ja toisella meni odotus kesken :'( Tuntuu että oikeita lohdutuksen sanoja on vaikea löytää sureville. Omista vauvahaaveista ei ole uskaltanut vielä kertoakkaan.

Tuohon ruokavalioon liittyen, Maca on otettu käyttöön mutta pitäisi vielä ottaa itseään niskasta kiinni ja tiputtaa ylimääräistä painoa pois, jos se vaikka helpottaisi raskautumista. Jos nyt ottaisi tavoitteeksi että joka kuukausi pois -2 kg kunnes tärppi käy. Tarkoitus olisi tiputtaa painoa liikunnan ja herkkujen vähentämisen avulla sellainen 10 kg. En tajua miten minulla on näin positiivinen fiilis vaikka odotan tätiä kylään ja syksy on tullut :p Yleensä tässä vaiheessa vuotta makaan sohvalla, luen paljon ja menen aikaisin nukkumaan. Nyt on joku virtapiikki iskenyt kun valvon pitkään ja energiaa riittäisi vaikka muille jakaa. (Vai johtuukohan se macasta...?)

Palaan asiaan perjantaina ja mukavaa loppuviikkoa ystävät!
 
Tervetuloa uusille kuumeilijoille! Onpa kivaa, että tulee uutta porukkaa, vaikkakin vain vähäksi aikaa ;)

iiris_lorean puolesta täällä peukut pystyssä ja sormet ristissä! Toivon tästä ensimmäisestä kerrasta teille tärppiä oikein kovasti. :)

Säihkikselle erityistsempit tähän kiertoon :hug:

Dazzlerilta kun vähän oppisin tuota mahtavaa asennetta... Paljon onnea synttäreiden johdosta! :flower:

LilyAlice Itsekin olen alkanut akupunktiota harkitsemaan ja kiva kuulla kokemuksista. Glögi kuulostaa muuten erittäin hyvältä idealta! Täytyy varmaankin käydä ostamassa pimeneviin iltoihin lämmintä juotavaa :)

Täällä on jo menossa yk6 ja kp13 eli juuri SE aika kuukaudesta. Arvasin jo etukäteen, että jostain syystä tää puolivuotta on mulle jotenkin hankala ja miestäkin on alkanut asia painamaan... Hieman olen ottanut etäisyyttä ja sattumalta törmäsin lauseeseen "I will be a mother.", jonka jälkeen melkein purskahdin itkuun. Kyllä tämä taas tästä, kunhan vain malttaisi ottaa rauhallisesti. Yritän taas kaikin puolin tästä piristyä, elämä on kuitenkin ihanaa juuri tällaisena.
 
Viimeksi muokattu:
Tervetulotoivotukset minunkin puolestani uusille kuumeilijoille! Olkoon vierailunne mahdollisimman lyhyt! :)

Myöhäiset synttärionnittelut Dazzlerille! Mahtavaa, että jaksat olla tsemppi päällä kaikesta huolimatta! Pidän teille sormia ja varpaita ristissä lokakuista tärppiä varten!

Mullakin on useampi tuttavapariskunta, joilla raskaus on lähtenyt käyntiin heti eka yrityksestä, miehen veljen perheellä peräti kaikilla kolmella kerralla... Ihmetyttäähän se, miten joillakin se on niin helppoa. Vastaavasti näillä muilla tuntuu välillä olevan vaikeuksia ymmärtää, että kaikkia ei todellakaan onnista yhtä nopeasti. En minäkään uskonut vajaa vuosi sitten hormonaalista ehkäisyä lopettaessani, että näin pitkään menisi, mutta minkäs teet, täytyy vain jatkaa yrittämistä.

Näillä sanoilla minut voisikin päivittää uuteen kiertoon: kp 4/n.32, yk 6...
Ehdin jo herätellä toiveita, kun rinnat kipeytyivät hulluna heti ovulaation jälkeen ja alavatsallakin tuntui pieniä kramppeja useampana päivinä, lämmöt nousivat niin, että palelin useampana päivänä ja dpo 11 sain raskaustestiin jonkinlaisen viivanpaikan näkyviin... Mutta niin ne vain lämmöt romahtivat ja tulva alkoi seuraavana päivänä (plääh). Uuteen kiertoon siirtyminen ei kuitenkaan harmittanut tällä kertaa mahdottomasti, koska a) kierto oli nyt vain 26 päivää ja b) sain gyneltä luvan aloittaa clomit (puolikkaalla annoksella tosin näin alkuun), jotta saadaan vähän buustattua ovulaatiota. Ensi viikolla sitten ultraan katsomaan, montako follikkelia on saatu kypsymään. Mieskin menee ensi viikolla omiin kokeisiinsa, joten jännityksellä odotetaan, millaisia tuloksia sieltä saadaan! :)

Ihanaa viikkoa kaikille!
 
En oikein ole ehtinyt päivittää tietoja, on ollut hirveästi kaikkea elämässä =)

Minulla onkin jo kiertopäivä 11 menossa, piikitykset munasolujen kasvattamiseksi ovat jatkuneet jo 8 päivää. Ensi viikon alusta on puktio, se jännittää minua paljon.

Vatsa alkaa olla aika turvonnut, vaikka follikkeleja näkyy vain viisi. Lääkäri piti määrää liian pienenä ja tilannetta huonona, Huoh. Yritän kääntää katsetta seuraavaan IVF:ään, toivottavasti se saadaan tälle vuodelle, meillä on nyt kaikki mahdolliset maksukatot täynnä ja saataisiin tän vuoden hoidot käytännöllisesti katsoen ilmaiseksi.

Romahdin aika kunnolla lääkärin asenteesta, siitäseurasi megariita miehen kanssa, kun hän ei minun mielestäni tukenut minua tarpeeksi. Sanoinkin kyllä ennen näitä pistoksia miehelle, että et sitten hoitojen aikana hyväksy eroa kun tiesin, että hormonit saa minut entistäkin herkkähipiäisemmäksi. ;)

Tänne on tullut uusia, tervetuloa. Itse kirjoitan suht harvoin, kahden vuoden aktiivisen yrittämisen aikana on oppinut myös suojaamaan itseään ja minulla auttoi se, että en lue liikaa vauvayritysjuttuja. Roikun kuitenkin mukana. Pitäkää leidit tsemppiä punktioon.

Miisu
 
Tulin vain pikaisesti päivittämään, että voisin hypätä taustalta mukaan listoille =)

pienestä kii - 31v. - kp 20/30 - yk1

Eli käytännössä yritys on alkanut hiljalleen ja lasken tän kierron ekaksi yrityskerraksi koska ehkäisy on jäänyt jo kokonaan pois. Ja siitäkin huolimatta että meininki on vielä vähän tjot. Ovis taisi olla viime perjantaina tai lauantaina ja nyt sitten kattellaan kierron loppuun eli viikon verran vielä. Ja koitetaan pitää pää kylmänä ettei mieli tekis tepposia ja kehittelis kaikenmaailman raskausoireita turhia toiveita herättämään. Oon aika hyvä siinä, kun kuvittelin itelleni kaikenlaista useissa kierroissa jo sillon kun vielä napsin pillereitä! :D

M11sulle tsemppiä follien kasvatteluun! Tiedäthän, että ne viisikin voi riittää ja siinä voi olla neljä liikaa ;)

Kaisla78 Uusi kierto, uusi mahdollisuus!

Ankkurinappi, saiskos sieltä vähän sitä positiivista energiaa tännekin suuntaan kiitos!? :D Muhun ei ainakaan tuo maca näytä vaikuttavan kovinkaan energiaa lisäävästi.. En ole itseasiassa huomannut mitään muutoksia käytön aloittamisen jälkeen. No, eikai siitä haittaakaan ole :)

Tosta ovulaation ajankohdasta, jos limat tulee päivää paria ennen itse ovista, niin mihin ajankohtaan ne itse krampit sitten sijoittuu? Itse tunnen aina tosi selkeästi oviskrampit, mutta kuinka lähellä noita kramppeja se ovis sitten onkaan, sitä en tiedä. Ja mikä on suositus petipuuhien ajoittamiselle kramppeihin/limoihin nähden? En ole ovistikuilla lähtenyt vielä leikkimään, katsotaan josko ilmankin pärjäisi ainakin aluksi.
 
  • Tykkää
Reactions: Kaisla78
Perjantai 27.9.2013


Kukkaislapsi.........35v..........kp 1/n. 34...................yk 4
Kaisla78.............35v...........kp 6/n.32...................yk 6
M11su...............35v...........kp 12/26-31................yv 2
Periferia..............29v..........kp 13/?.....................yk 5
Joiku.................32v...........kp 15/22-28................yk 6
Säihkiss.............34v...........kp 16/27-30.................yk 11
Justiina79...........33v..........kp 19/27.....................yk13 (kkm 1/13)
Pienestä kii.........31v..........kp 21/30.....................yk 1
LilyAlice.............34v...........kp 22/23-38................yk 13
Mariah33............33v...........kp 23/27-30................yk 4
Dazzler...............37v..........kp 24/?..........yv 3 (3km2ku 1.IVF 3.PAS)
Marjee................29v..........kp 25.........................yk 3
NancyC..............31v...........kp 23/28-?..................yk 2
Ankkurinappi.......30v...........kp 35/33.....................yk 5
Kissatanssi.........33v...........kp 36/25-27................ya 3/2012
iiris_lorea...........................kp 58.........................yk 40(?)
Ethe1................ 30v..........kp ?/33-36..................yk 2



Taustalla:

haave_ilija, Emeliya, Kirpukka, Avonlea, Haniböö83, pienestä kii, Sakara, Mandala, Mirtsu81, Lila79, tada, Uusijännääjä, Pauge83, ansarikukka, Starfish, Saippo, Pinni82, Lise


Plussanneet:

Hildur...................29v............yk 9.............13.8.2013
Lise.....................36v............yk 8.............29.7.2013, km
Milk@...................37v....... ...yk 8.............26.6.2013,1.ICSI
Mayinka................30v..........ya 09/2011....23.6.2013
Bling....................30v..........yk 14............19.6.2013,2.Femar-kierto
mutantti................33v..........yk 5..............16.06.2013
miss_piggy............31v..........yk 10.............31.05.2013
lady1979...............34v..........ya10/2011.....16.05.2013,1.tuoresiirto/IVF
mm-79.................33v ...........yk 23 ..........06.05.2013,1.IUI
hiisi-78.................34v ...........yk 8 ............28.03.2013
Twinflower............33v ..........yk 18 ...........16.03.2013,1.IUI
Starhope...............37v ..........yk 10 ...........11.03.2013
Kiiltis-75...............37v ..........yk 15 ............02.03.2013
Essence................33v ..........yk 6 ..............31.01.2013
rupeltaja...............30v ..........yk 3 ..............21.01.2013
Syksy2010.............31v ..........yk 28 ............17.01.2013
zapata..................31v ...........yk 5 .............05.01.2013
TarinaMarianna......32v ...........yk 5 ..............31.12.2012
 
Viimeksi muokattu:
Hei leidit!

Ihan ensiksi katsokaa näyttääkö suunnilleen oikealta päivitetyt tiedot. Oli niin paljon muutoksia että meinasi ihan mennä pää pyörälle :) Kivasti on porukkaa listoilla, luulisi tämmöisessä joukossa pikku hiljaa alkavan plussiakin sadella...

Tervetuloa vielä kaikille uusille!

LilyAlice, ihanaa ja rentouttavaa lomaa! Mulla on vielä viikko odotusta, sitten lentokoneen nokka kohti Amerikan ihmeitä, ei malttais odottaa...

Joiku, you will be a mother, we all will! :) Uskotaan siihen aina, vaikka joskus meinaa usko horjuakin. Niin vaan tapahtuu, juuri silloin kun on oikea aika.

Olen pahoillani, etten nyt ehdi kaikille kommentoida mutta toivon iloa, valoa ja positiivista mieltä sekä pikaisia plussia kaikille! Nautitaan viikonlopusta! :heart:
 
Viimeksi muokattu:
Huonot uutiset seuraavat taas :stick: vaikka ei me olla tuolta lapsettomuuspolilta mitään muuta kuin huonoja uutisia kuulleetkaan :(

Tässä viimeisessä ultrassa ennen punktiota (se maanantaina) kävi ilmi, että munasolut on kypsyneet epätasaisesti, ja oikealla puolella olevat on ok, 2 kpl. Vasemmalla puolella 3 kpl, liian pieniä. Vasemmassa tuubassa näkyi jotain kiinnikkeitä ja se oli jotenkin hankalasti, lääkärin mukaan niitten solujen punktio tulee olemaan vaikea. Nukutusta ei kuitenkaan voi edes harkita :(

Turhan pieneksi menee solumäärä. :'(

Tämä meni omanapailuksi, harmittaa vaan hirveästi.
 

Yhteistyössä