Heippahei! olemme tässä ihan helisemässä tyttäremme, 3,5v kanssa.
Nukumme kaikki samassa huoneessa (isä, äiti ja 2,5v pikkuveli).
Lapset nukkuvat omissa sängyissään, aivan meidän sänkymme laidoissa kiinni. Pinnasänkyjä ei ole, vaan molemmilla on pidennettävät sängyt.
Viimeisen kahden viikon aikana tyttäremme on alkanut pelätä aivan kaikkia yöllisiä ääniä: sateen ropinaa, veljen kiriskelyä ja tuhinaa, isän rupsuttelua, tuulen ulinaa, talon napsuntaa ja naapurista mahdollisesti kuuluvia, pinenen pieniä ääniä.
Tyttö haluaa yöllä viereen (ei ole koskaan aikaisemmin halunnut), sanoo pelkäävänsä ääniä, sanoo olevansa surullinen ja piiloutuu tiukasti peiton alle. Viime yönä valvotti alkuyöstä tunnin, nukahti sitten kun pidin kädestä kiinni ja vakuuttelin etteivät äänet ole vaarallisia.
Kolmen maissa neiti heräsi taas, ei saanut unta, meni peiton alle, sanoi pelkäävänsä, tirautteli kyyneleitä - vaikka kuinka rauhoittelin, mikään ei auttanut. Viimein tyttö sai tulla isin ja äidin viereen ja siinä sitten jossakin vaiheessa nukahti.
Kysyisinkin nyt, oletteko kuulleet tällaisesta, yhtäkkiä ilmenevästä pelkotilasta? Onko se jotenkin ikään liittyvää - kun on alkanut aivan kuin salama kirkkaalta taivaalta?
Mitään muutoksia elämässämme ei ole ollut, kaikki sitä samaa kuin aikaisemminkin.
Haluaako hän vain äidin ja iskän viereen ja on kekinyt ovelan keinon? Miten tähän pitäisi suhtautua?
Onko muilla samanikäisillä tai vanhemmilla lapsilla ollut samantyyppistä ilmiötä?
Mikään muu ei tunnu auttavan kuin viereen pääseminen. Siinä vieressä taas mikään ei pelota ja neiti hymyilee tyytyväisenä.
Apua! Mitä teemme?
T. Fragglit
Nukumme kaikki samassa huoneessa (isä, äiti ja 2,5v pikkuveli).
Lapset nukkuvat omissa sängyissään, aivan meidän sänkymme laidoissa kiinni. Pinnasänkyjä ei ole, vaan molemmilla on pidennettävät sängyt.
Viimeisen kahden viikon aikana tyttäremme on alkanut pelätä aivan kaikkia yöllisiä ääniä: sateen ropinaa, veljen kiriskelyä ja tuhinaa, isän rupsuttelua, tuulen ulinaa, talon napsuntaa ja naapurista mahdollisesti kuuluvia, pinenen pieniä ääniä.
Tyttö haluaa yöllä viereen (ei ole koskaan aikaisemmin halunnut), sanoo pelkäävänsä ääniä, sanoo olevansa surullinen ja piiloutuu tiukasti peiton alle. Viime yönä valvotti alkuyöstä tunnin, nukahti sitten kun pidin kädestä kiinni ja vakuuttelin etteivät äänet ole vaarallisia.
Kolmen maissa neiti heräsi taas, ei saanut unta, meni peiton alle, sanoi pelkäävänsä, tirautteli kyyneleitä - vaikka kuinka rauhoittelin, mikään ei auttanut. Viimein tyttö sai tulla isin ja äidin viereen ja siinä sitten jossakin vaiheessa nukahti.
Kysyisinkin nyt, oletteko kuulleet tällaisesta, yhtäkkiä ilmenevästä pelkotilasta? Onko se jotenkin ikään liittyvää - kun on alkanut aivan kuin salama kirkkaalta taivaalta?
Mitään muutoksia elämässämme ei ole ollut, kaikki sitä samaa kuin aikaisemminkin.
Haluaako hän vain äidin ja iskän viereen ja on kekinyt ovelan keinon? Miten tähän pitäisi suhtautua?
Onko muilla samanikäisillä tai vanhemmilla lapsilla ollut samantyyppistä ilmiötä?
Mikään muu ei tunnu auttavan kuin viereen pääseminen. Siinä vieressä taas mikään ei pelota ja neiti hymyilee tyytyväisenä.
Apua! Mitä teemme?
T. Fragglit