3-4-vuotiaan lapsen persoonallisuus/uhma

[Avuton tiukkapipo]

Kertokaa pliis, että tyttäremme on normaali (joo, ehkä vähän vilkkaampi tapaus) 3,5-vuotias....

Mikään kielto ei tunnu menevän perille, testaa joka käskyä/pyyntöä useimmiten niin kauan, että lopputuloksena karjun ääni käheänä esim pukemaan vaatteet päälle. Heittäytyy osaamattomaksi, vaikka ihan todistetusti osaa itse pukea. Ruokapöydässä ei pysy paikoillaan, syö pari haarukallista ja juoksee pois. Kun varoitamme, että jos et tule takaisin pöytään, niin lautanen lähtee pois, ei välttämättä tule just silloin, vaan alkaa itkemään ruuan perään siinä vaiheessa, kun ruoka on jo kerätty pois kokonaan. Olemme pysyneet tiukkana, ruoka vain ruoka-aikana, seuraava ateria kuitenkin tarjoillaan n 3 tunnin kuluttua. On aika hentoinen varreltaan, mutta kasvu tasaista joka tapauksessa.

Karkailee edelleen ulkona, esim omalta pihalta juoksee tielle kielloista huolimatta. Ainoastaan sisälle joutuminen käy "kiristyskeinona" (eli sanon, että jos menet tielle, joudut sisälle. Ja jos menee, niin joka kerta joutuu sisälle, on siis jo todennut, että vanhempien sana pitää). Kaupassa kulkee nätisti, jos jaksan taukoamatta muistuttaa ja ohjata. Hyppelee, laulelee ja höpöttää itsekseen, elää mileikuvitusmaailmassa aina välillä (äiti saattaa olla noita ja isä mörkö, Muumifaneja ollaan).

Tyttö ei juurikaan halua leikkiä, nuket ei kiinnosta, oikeastaan mikään lelu ei kiinnosta kuin hetken. Tykkää kyllä jumpata ja painia minun tai isänsä kanssa, ulkona keinuu, tekee lumi/hiekkakakkuja, mutta kun silmä välttää, niin piruutta tehdään, esim jahdataan kissaa, valutetaan keittiön hanasta vettä (=tiskaa), tiputellaan kirjoja kirjahyllystä, nakellaan puhtaita vaatteita pitkin lattioita lipastosta...päiväkodissa käy ja siellä kuulemma leikkii esim kotileikkiä, laululeikkejä jne ihan hyvin, tosin ei jaksa kauan keskittyä, mikäli ei ole itse "pääosassa". Jäähypenkki on käytössä, mutta ei meinaa pysyä siinäkään ilman selkäpiitä karmivaa karjaisua...

Aina aika ajoin kuitenkin rauhoittuu palapelin tai kirjan ääreen, jaksaa katsoa lastenohjelmankin paikoillaan, on hyvin hellyydenkipeä ja rakastettava tapaus, kaipaa kovasti huomiota ja on tietysti ainoana lapsena tottunut sen saamaan.

Muuten kehityksestä, on oppinut kuivaksi ja syö itse, hoidossa nukkuu päikkärit, kotipäivinä ei enää. Ei käytä tuttia tai tuttipulloa, puhuu sujuvasti ja paljon, laskee jo jonkin verran, ei juurikaan käytä väkivaltaa (tosi harvoin läpsäisee tai tönäisee), öisin on aika ajoin unissaanpuhumista ja rauhattomuutta.

Eniten ärsyttää oma italialainen termostaatti, kun ei normaalit pyynnöt tehoa, niin äkkiä kimpaannut ja karjaisen tosiaan niin, että kurkkuun sattuu.... Miten sais tuon lapsen kuuntelemaan vähän paremmin? (kuulokin on muuten tarkistettu)

 

[halipupu harmaana]

Pyydä päiväkodista kuvia avuksi tai tee itse Papunetissä lapselle kuvia mm. vaatteista, "istu" kuva olisi hyvä ruokapöytään, ja joku kielto kuva, ei saa mennä tielle. Yleensä kuvien katominen auttaa tuollaista lasta keksittymään käsillä olevaan asiaan ja pyyntö, käsky ja kielto menee paremmin perille.

 

["nenna"]

Kuulostaa ihan meidän 3 veeltä

 

["vieras"]

Tuota karkailua ihmettelen...kohtalaisen vilkkaat ja eläväiset lapset meilläkin on (4kpl) mut ei niista kukaan oo koskaan karkaillu...

 

["vieras"]

Olipas tutun kuuloista

 

["tytsyjen äiti"]

Ei nyt ihan kaikki täsmää, mutta aika tuttua kuitenkin.. Meillä 4.v neidillä samat metkut. Ja mulla menee hermot! Eihän noi kivoja juttuja ole mitä temppuja teilläkin tyttö keksii, mutta aika normaalilta uhma/huomionhaku-vaiheelta kuulostaa. Meillä on tytöt 4.v ja 3.v, aivan kuin yö ja päivä. Vanhempi ei tottele kuin kunnon karjaisusta, joskus nostan huoneeseensa, otan kyllä tukastakin joskus kun mikään ei mene jakeluun.. Toisaalta osaa olla suloinenkin kun on sillä tuulella. Nuorempi tottelee ihan normaalia puhetta, eikä tarvitse jäähyjä tai rangaistuksia kun temput ei ole sitä luokkaa. Isäänsä meillä molemmat tottelee paremmin, mutta äidin hermoja testataan kyllä. Mä aina toivon että tää on ohimenevää, ehkä teilläkin neiti on jo rauhoittunut eskari-ikään mennessä Muistelen että olin itsekin aika riiviö just joskus 4 tai 5.v ja jatkuvasti seisoin jossain nurkassa jäähyllä. Mutta kai musta ihan normaali tuli ja viihdyin koulussa, sain kavereita yms. Meillä ainakin tunnistan esikoisessa niin paljon itseäni että ehkä just siksi meillä tulee törmäyksiä vähän väliä vaikka tietysti lastaan rakastaa yli kaiken. Sen oon huomannut että ne asiat on pidettävä mitä on sanonut/uhkaillut/luvannut, sitähän tuon ikäinen uhmallaan kokeilee. Vaikka välillä olis niin helppo antaa periksi!

 

["vieras"]

Vähän ku meiän muksut Itse en olisi huolissani, uhmahan on rajojen kokeilua ja itse pitää vaan koittaa pysyä mahdollisimman määrätietoisena, johdonmukaisena ja tietenkin tyynenäkin (itselläni ei aina onnistu, vaan tulee korotettua ääntä).

Tuo karkailu on tietenkin todella kurja juttu ja tiedän miten voimattomaksi sitä tuntee itsensä kun korvat on lapsella lähinnä koristeena, eikä mikään mene joinain päivinä perille. Meillä tosin tosin tuo 3,5 vee karkailee enää harvemmin. Mutta viimeksi viime viikolla taas koitti ottaa pitkät parkkipaikalla sillä aikaa kun otin toista karkailevaa veijaria autosta pois... Olen kiinnittänyt huomiota, että ihan uhmallaan karkaa. Pihastakin kun lähtee karkuun niin katsoo virne naamalla reaktiotani ja nauraa räkättää kun komennan. Nuorempi 2,5 vee on vaan niin tohelo, hullun rohkea ja kiinnostunut kaikesta, että karkailee ihan sillä. Ja tietenkin isompaa sisarusta on matkittava, joten menee tietenkin perään.

Päiväkodissa 3,5 vee pukee hienosti itse vaatteet päälle, mutta kun äiti on paikalla niin sitten ei muka millään onnistuisi. Kun sanon, että "käyn hakemassa veikan tässä välissä niin pue sillä välin" niin sitten alkaa itku ja perään huuto ja se pukeminen alkaakin onnistumaan. Todella kurja tapa, mutta en viitsi ruokkia sitäkään, että olen lapsen ohjailtavissa.

Kotona meillä riehutaan painitaan ja tapellaan leluista. Mikään ei tunnu menevän perille ja tilanne pitää rauhoittaa jäähyllä. Meillä on käytössä rauhallinen kulmaus, jonne mennään miettimään kun meno menee vaaralliseksi, jotan hajotetaan, toista satutetaan tai äitiä ei uskota ja nauretaan vaan päälle. Jäähy tehoaa aina hetkeksi ja joskus tehoaa uhkaus jäähystä.

Kyllä se siitä - tai niin ainakin minä uskon ja toivon. Kateellisena välillä katselen kavereiden kilttejä, rauhallisia ja tottelevaisia pikku prinsessoja, mutta toisaalta on ihan kiva, että omat lapset ovat eläväisiä, eivätkä todellakaan jää toisten jalkoihin Tsemppiä <3

 

[Avuton tiukkapipo]

Tarkennetaan sen verran, että ei karkaa läheskään joka ulkoilukerta enää, kesällä meno oli vielä tosi hurjaa (lohdutuksena pidän neuvolan opasta, karkaileva 2-vuotias, se on ihan normaalia vielä 3-vuotiaanakin, huh).

Juuri äsken ruokapöydässä oli taas tyypillinen esimerkkitilanne: tyttö söi aika rauhallisesti n 5 minuuttia, sitten huomasi pöydän vieressä kerjäävän kissan ja lähti konttaamaan kissan perään pöydän alle. Pyysin rauhallisesti takaisin pöytään istumaan, ei tehoa. Hieman käskevämpään äänensävyyn komento :"heti takaisin syömään!". Noup, ei korvaansa letkauta. Sitten jo ääni kohosi ja esitin uhkavaatimuksen: "HETI takaisin omalle paikalle tai lähdet jäähylle!". Ei niin mitään taikaa ja nostin tytön eteiseen portaille istumaan. Sieltä yritti livahtaa 3-4 kertaa ja mankui koko ajan "äiiitiii, haluan takaisin syömään". Sanoin, että kun olet istunut hetken hiljaa paikoillasi, niin pääset. Ja niin tapahtui, mutta syömisestä ei tullut enää mitään. Seuraavaksi lähti sitten lautanen pois ja tyttö istuu nyt hyvin rauhallisena katsomassa Fröbelin palikoita...