2v5kk pissaa housuunsa kun kiukuttaa...

Onko muilla vastavaa: kun meillä neiti saa jonkun kiukkukohtauksen eli kaikki ei mene ihan neidin mieltä myöten, niin hän pissaa housuun ja toteaa teatraalisesti, että "nyt se pissa tuli". Hän oppi viikossa päiväkuivaksi kesäkuun alussa ja nyt tätä "uhmapissailua" on ollut elokuun ajan - joskus päivittäin, mutta useimmiten muutaman päivän välein. Ja tähän ei auta se, että muistuttaisi säännöllisesti lasta käymään potalla, "uhmapissaa" tulee vaikka pieni liru eli vaikka edellisestä pissaamisesta olisi 5 minuuttia. Siksi olen taipuvainen ajattelemaan, että hän tekee sen tahallaan eli että kyse ei ole rakon tahattomasta toiminnasta kiukun yhteydessä...

Muutenkin tuntuu, että meillä taitaa nyt olla uhma pahimmillaan ja esim. kauppaan mennessä auttaa (jos auttaa) etukäteen tiukka sopiminen tyyliin, että "istuthan sitten nätisti ostoskärryssä/autokärryssä vai jäätkö isin/äidin kanssa autoon odottamaan". Yleensä tämä sopiminen tuottaa kaikkia tyydyttävän tuloksen, mutta joskus silti kiukkua siitä, että haluaakin kävellä itse - ja silloin ei kyllä ostosten teosta tule yhtään mitään... Mutta kumma kyllä, mua ei enää edes ärsytä nuo julkiset kiukkukohtaukset kaupoissa tms. vaikka mummelit kuinka tuijottaisi (mitä ihmettelen...). Jotenkin vaan yritän pitää itseni rauhallisena ja ajatella, että kuuluu kehitykseen. Ja toivottavasti edes hetkellisesti menee ohi jossakin vaiheessa.
 
Meillä oli vastaava juttu pojan ollessa suunnilleen saman ikäinen. Tosin meillä se taisi liittyä myös pikkuveljen syntymään. Ilmoitin sitten että jos pissaa tahallaan housuihin niin vaippa laitetaan, ja muutaman kerran teinkin niin, ja pissaprotestit loppuivat (lähes) kokonaan.
 

Yhteistyössä