.

xxx

 

Moi! Meidän yhteistä yritystä on takana reilu 1,5v, minulle lapsettomuus on ollut peikkona takaraivossa 2007 endodiagnoosista lähtien. Lapsi olisi saanut tulla jo aiempaan suhteeseen, mutta siinä oli paljon muutakin ongelmaa... eli epämääräinen aika haudattuja haaveita, viimeinen 1,5v todellista yritystä ainaisine pettymyksineen. Tällä hetkellä 2.IVF menossa, ke punktoidaan niitä surkeita kolmea follia jotka pitkällä kaavalla saatiin aikaan. Eli ei mitään odotuksia.

Olen miettinyt kauanko ja miten tämä matka jatkuu? Kuinka kauan tätä jaksaa? Kolmanteen hoitoon ainakin lähdetään, ja yksityiselle siirrytään ihan henkisistä syistä. Minulla on ikää 35, eli omat rajoitteensa se matkan mittaan tuo... Luulen etten pysty luopumaan luomuihmeen toivosta hetkeen, vaikkei endopotilaana kannattaisi ehkä päätään hakata seinään. Ehkä hakeudun laparoskopiaan siinä toivossa, että siivouksen jälkeen onnistuisi...

Toistaiseksi ajatus hoidoista/toivosta luopumisesta on vielä paljon rankempi kuin hoidot ja pettymykset, vaikka tämäkin meinaa viedä aivan pohjalle. Haasteena vielä uusperhe-elämä, kun vähän väliä katsot miten toinen saa iloita lapsistaan ja itse mietit ettei tuota tule ehkä koskaan.

 

Hei,

Meillä on facessa sellanen pieni kiva ryhmä clomeja/letroja ja muita hormoneita käyttäville. Saatiin juuri eka plussakin sinne
Mikäli facessa salaisessa ryhmässä kirjottelu kiinnostaa, niin mulle tänne inboxiin viestillä oma nimi niin lisää hetkellisesti kaveriksi, ja liitän ryhmään.
Kaikki tervetulleita

 

Moi,

Pitkään olen minäkin raskautumista toivonut, vuodesta 2004. Ensin silloisen miehen kanssa tehtiin lasta 5vuotta, joista hoidoissa reilu pari vuotta. Saatiin kuin saatiinkin poika kolmannesta IVF:sta. Ehkäisyä ei missään vaiheessa käytetty, olisi saanut tulla pikkusisaruksia vaikka heti. Sitten tehtiin vielä yksi IVF, josta nega.

Sitten oli taukoa vauvahaaveista, kun tuli avioero. Uuden mieheni kanssa nyt vuoden ajan olemme yhteisestä nyytistä haaveilleet. Hoitoihin ensi vuoden puolella. Fyysisieti minulla kaikki hoidot mennyt suht hyvin, henkinen puoli paljon rankempi, jatkuva odottaminen ja epävarmuus syö kyllä naista.. Nyt kuitenkin yritän ajatella positiivisesti, että kun kerran onnistunut niin voihan se mahdollisesti toisenkin kerran onnistua..

Gynellä kävin nyt viime kuussa, kertoi; että muuten kaikki ok, mutta vähän munasoluja ikään nähden (olen nyt 32v.). Imseminaatiot jätetään nyt välistä lääkärin mukaan ja suoraan ivf jonoon, en kyllä itekkään inseminaatioon ees lähtis, tuntuu ajan haaskuulta, kun niitä silloin aikoinaan kuitenki kolme kertaa kokeiltiin.

MInä olen kanssa selittämättömästi lapseton. Pitänee jättää mullaki rasvattomat maitotuotteet pois, mulle uus tieto tuo

Silloin 2011 tehtiin tuo vika ivf. Onkohan uusia juttuja sen jälkeen tullu tuonne hoitojen puolelle, meinaan siis lääkkeitä tai menetelmiä? Jostain pistettävästä kiinnittymishormonista olen lukenut, silloin siitä ei puhuttu, pelkät luget oli käytössä.

 

Itse haluaisin saada jonkinlaista toivoa tähän elämään, kertokaa te, jotka olette raskautuneet luomusti tai hoidoilla 1,5-2 vuoden jälkeen, onko se edes mahdollista?

Uskaltauduin vastaamaan, vaikka tämä ketju onkin varmaan tarkoitettu lähinnä lasta toivoville.

Me aloitimme vauvan yrittämisen helmikuussa 2011, minulla oli ikää silloin 37 vuotta. Puolitoista vuotta meni ilman minkäänlaista tulosta, ja olin jo varma, ettei lasta tule ikinä. Sitten tulin yllättäen raskaaksi, mutta marraskuussa 2012 sain keskenmenon 8. viikon alussa. Aloitettiin nopeasti yrittäminen uudelleen, ja taas kun alkoi kaikki toivo hiipua, kesäkuussa 2013 näytti raskaustesti uudelleen plussaa. Tällä kertaa onnistuttiin, ja helmikuussa 2014 meille syntyi poika, eli aika tarkalleen 3 vuotta siitä, kun oltiin aloitettu yrittäminen.

Pojan ollessa puolivuotias aloitettiin toisen lapsen yrittäminen, ja kun vuosi kului ilman tulosta, alkoi tuntua siltä, että taitaa jäädä ainoaksi lapseksi. Toisaalta kun oltiin oltu niin onnekkaita, että oli saatu jo yksi lapsi, ei se tuntunut enää yhtään niin pahalta kuin mitä lapsettomuus oli ollut. Viime lokakuussa kuitenkin yllättäen raskaustesti näytti plussaa, ja nyt olen 12. viikolla raskaana, ikää vaatimattomat 42 vuotta.

Me emme ole koskaan käyneet hoidoissa, joten en osaa sanoa, minkä takia on kestänyt näinkin kauan. Varmaan on johtunut ainakin minun iästäni, ja voi olla tietysti muitakin syitä.

Halusin kertoa tämän sen takia, jos tästä olisi Joulutähtöselle tai jollekin toiselle toivoa, että kyllä onnistuminen on mahdollista, vaikka ikää olisi enemmänkin. Muistan, miten toivottomalta itsestäni tuntui etenkin ennen ensimmäistäkään plussaa. Erityisesti toisena kesänä, kun vauvaa ei kuulunut, ja vastaan näytti kävelevän vain raskaana olevia naisia, oli tosi rankkaa, kun mietti alituisesti, miksi muut onnistuu ja itse ei. Toivon kovasti onnea raskautumiseen teille kaikille!

 

Moi! Meillä näyttää hetken ainakin vähän valoisammalta. Niistä kolmesta follista (tai itse asiassa lääkäri löysi neljännen, pienen follin punktiossa) löytyi kolme solua, joista kaikki hedelmöittyi, mutta yksi on monitumainen. Eli kaksi normaalia alkiota siellä polskii ja huomenna saan toivottavasti toisen kyytiin.

Neiti, ekassa hoidossa oli 5 isompaa ja 2 pientä follia, löytyi samat kolme solua. Mutta niistä vain yksi hedelmöittyi. Alkio oli hyvälaatuinen mutta ei se edes yrittänyt tarttua.

joulutähtönen, aikaa periaatteessa iän puolesta vielä on, mutta AMH on jo aika matala ja endo vaikuttais yritysaikana kyllä nostaneen päätään. Mutta voi kun toivon että toinen noista alkioista jaksaisi meidän vauvaksi!

 

Ihana kun löysin tällaisen keskustelun. Tuntuu nimittäin että kohta tuloo hulluksi yksin näiden ajatusten kanssa..teillä on kuitenkin ihan amoja ajatuksia kun mulla ja niitähän ei voi kukaan muu joka tätä polkua ei tallaa ymmärtää.
Meillä ensimmäinen yritys alkoi vuonna 2006, jolloin minulla todettiin PCO. Kierrot vaihteli 30-48 päivän välillä. Menkkakivut aina olleet kovat. Endoa epälty. Clomeja käytin kahteen otteeseen puolen vuoden pätkät. Välillä hoidot tauolla ja aina usko luomuraskauteen. No syksyllä 2010 hoidoissa tauko ja tammikuussa 2011 aika polille. Tammikuun lopussa plussa siis ilman hoitoja, kaikki meni hyvin ja lopputulos syyskuussa 2011 kultaakin kalliimpi tyttömme syntyi <3.
Sitten tyytyväisenä elämään kunnes kuume toiseen iski. Toinen saa tulla milloin vaan vaikka en siihen uskokaan. No keskeytynyt keskenmeno (6+0) syksyllä 2012. Siitä siis sain tietää vasta rv 9. Lääkkellinen tyhjennys epäonnistui, kohtutulehdus ja kaavinta. Siitäpä alkoikin alamäki. Kierrot piteni ja menkkakivut sietämättömät.
Eli meille siunaantui yksi IHMElapsi, pidän sitä todella jonain ihmesikiämisenä joka sai alkunsa siis joulupäivinä 2010. Siitä kiitollisena mutta silti toive toiseen ihmeeseen pysyy. Jokaisen lapsettomuutta kokevan kohdalla sydämessäni samaistumisen tunne, vaikka en lapseton olekaan.
Tällä hetkellä itsellä ollut 4 yk letrozolit, josta ei minusta ole mitään hyötyä. Kierrot niillä vaihdellu 30-34 päivää. Ovulaatiota en oo koskaan tikuttanut (siis saanut plussaa), vaikka uskon sen tapahtuvan. Tiedän että ongelma on kiinnittymisessä eli liian ohuessa limakalvossa tms. Ja siihen ei tunnu auttavan mikään. Huomenna kp2 aloitan Bemfola piikit 5pv, joiden pitäisi kypsyttää rakkuloita. Vaikka en ymmärrä miksi sellaista kokeillaan, kun se ei eestä mitään.. Ikää minulla muutes 30v.
Niin ja mulle tehtiin marraskuussa kohdunkanavan laajennus kun oli niin tukossa et menkkavuoto ei päässyt läpi. Kaikenlaista. Kohduntähystyksessä ei onneksi löytynyt mitään vakavaa, vaan kummallinen lause: kohdun limakalvo toispuoleinen..? eli paska toimimaton peli.
Toivottavasti täällä kaikki me saataisiin raskaus alkamaan hoidoilla tai luomuna!!

 

Heip. Voisin itsekki tän tälle puolelle ilmoittautua. Tiedän niin Neiti. mitä tarkoitat kun hoitoketjussa kaikki vaan vilkuttaa ja itse jää pysäkille. Ja nyt onkin ivf/icsi ketju aika hiljainen. Toki monella varmaan joulutauko niin palstailee vähemmän.
Meillä tulee huhtikuussa 4 vuotta pillereiden pois jättämisestä, mutta itsehän olin jo 2-3 vuotta ollut hyvinkin halukas aloittamaan yrityksen ja jotenkin aina halunnut lapsia, joten on kyllä todella rankkaa ollut kun ei vaan kuulu ei. Hoidoissa oltu varmaan jo se reilu 2 vuotta eka jotain inseminaatioita ja muuta turhaa. Vuosi sitten syksyllä eka ivf/icsi ja kevään mittään pas:seja (olikohan 4, 1 ei selvinnyt sulatuksesta) Tänä syksynä uusi kierros saalis suunnilleen sama, mutta enemmän top alkioita. Joulun alla ekasta pas:sista ihan puskista plussisin, kun tuhru oli alkanut pp12 lugejen läpi ja niinhän se vuoto vaan yltyi plussa vahvistui 3 päivää kunnes alkoi pois haalistumaan.. eli kemiallinen kai. Toisaalta plussa luo toivoa jonka jo olin aikas tavalla menettänyt, toisaalta taas pessimisti ajattelee et eihän niitä nyt rupee jatkuvasti tulee jos ekaan meni se 3,5 vuotta..oliko tuo nyt se lähimmäksi mitä päästään. Nyt sitten oottelua et seuraavat menkat tulee ja sen jälkeen uusi pas. Ollaan siis selittämättömiä, aina kaikki näyttää niiin hyvältä. pah!
Parempaa uutta vuotta kaikille!

 

joulutähtönen, ihan samaa mieltä olen itse tosta lapsi asiasta.. kun saisi edes sen yhden.. Itsekkin huomaan kyllä jopa välillä miettivän olenko jo liian vanha, vaikka sinusta varmaan nuori (34 kohta), mutta kun olin aina kuvitellut saavani lapsia ennen 30-v.. ja muistan kun lapsena oma äiti oli olevinaan niin vanha, muilla paljon nuoremmat, silloin ajattelin etten omille lapsille sellaista tahtoisi (noh, lapsen ajatuksia mutta) äitini on siis ollut 29 minut saadessaan..
Ja kyllä ärsyttää kun pienten lasten vanhemmat vali sitä vali tätä kun vähän väsy ja sitä tätä.. ah... ja jouluna teki mieli facessa aika moneen kommentoida haistakaa paska! Kun ei olisi tämä joulu mitään ilman tätä lasten riemua plaaplaaplaa.. ahah, no v*ttu, tapoitte sit mun viimisenkin joulufiiliksen hei tänks!
Hahaa, oliks tää tällänen valivali ketju! Sori!

 

Anteeksi kun kerroin tilanteestani, kuulun johonki muualle, vaikka aloittaja kyllä mainitsi myös toista/kolmatta haaveilevat..
Tiedän et se vituttaa ihan sikana kun joku muu on saanut lapsen. Minua ärsyttää jos lapsi on saatu "vahingossa" tai tyyliin "ei tarvitse ees yrittää kun sikiää pelkästä ajatuksestakin". Minun ajatuksissa lapsi on aina ihme/lahja ja sydämeni särkyy kun jotkut eivät arvosta sitä tai pitävät sitä itsestäänselvyytenä. Ja kommentit: "Olisin halunnut pojan/tytön" kun ollaan raskaana.. saavat sellaisen raivon partaalle etten toivo sille ihmiselle mitään hyvää elämässä.
Minä kärsin sekundäärisestä lapsettomuudesta, joka on tiestysti lievempää kuin teillä. Sydämestäni toivon teille omaa pientä. Ja ehkä jonain päivänä voitte ymmärtää myös sen toisen lapsen haaveen.

 

Dyingdaylight anteeksi, ei ollut tarkoitus pahoittaa kenenkään mieltä tai sanoa ettet sinä tai joku muu lastaan arvostaisi ja olisi siitä kiitollinen. Ja varmasti oletkin, kun noin kivikkoisen tien olet joutunut läpi kulkemaan jo sitä ennen. Ja tosiaan Neiti kun ketjun on aloittanut on nimenomaan ajatuksena ollut että oli eka toi toka tahi kolmas haaveissa jos vaikeuksia on niin tuntemuksia saa jakaa.. älä ihmeessä ainakaan minun kommenttini takia ketjua jätä.. ja varmaan pystyt tavallaan tämänkin " kannan " ymmärtämään.. Se vaan on tämä ihmisluoto sellainen että se tuppaa se omanapa aina olemaan se "tärkein".. äh en taas saa tähän mitään järkeä.. Mutta kaikilla on totta kai oma tilanteensa ja jos ei kestä toisten tilanteesta lukea, voi varmaan sitten itse poistua.. (kun ottaa huomioon nimen omaan ketjun aloittajan perustelut..)

 

dyingdaylight, pikakommentti: älä lähde mihinkään! Tämä ryhmä on myös sekundäärisille.

Ekaa yrittävien ja sekundääristen välillä on valtava kuilu ensin mainittujen kuvakulmasta ja surullisen pieni sekundääristen kulmasta katsottuna. Samassa veneessä katkerien ja surullisten (ja ailahtelevien) tunteidemne kanssa kuitenkin kaikki.

 

Hyvin sanottu Neiti.

Myös itse sekundäärinen, jolla kaipuu lapsesta on suuri.

 

Joulutähtönen, samoissa ajatuksissa ollaan. Ei ole helvetin vaikee tajuta, tajuan ainaan jonnii verran.
Neiti.lle tarrausonnea ja

 

Tuli kyllä. Just sellasia ihonalaisia paiseita, jotka ei välttämättä ees tule pinnalle vaan on kipeitä kyllä . Bemfola-piikeistä ei tullu mitään. Ei ees mielialahäiriöitä. Nyt oottelen ens viikon ultraa, jossa annetaan Lugesteron lääkitys loppukiertoon, niistä ei mitään hajua miten ne toimii? Onko niillä "sivuvaikutuksia"? Tai sekään ei oo varmaa kun ei tiiä onko tuo limakalvo siihen mennessä yhtään paksuuntunu. Kp 6 eivät pystyneet sanoo siitä mitään, oli kuulemma oudonnäköinen. Mut se siellä nyt selvis et kaavinta on aiheuttanu mulle kiinnikkeitä, jonka vuoksi kohdunsuu umpeutunut. Kuulemma erittäin harvinaista. No en kyllä usko kun onhan se niin "raju" toimenpide. Onko muille tehty kaavintaa, onko ollu haittaa?
Mikäs Neiti. sun tilanne nyt? Tuliko ovis? Saatko sen tikutettua? Mä en oo koskaan saanu kiinni.

 

Hei,

Myös täällä on kaksi vuotta yritystä takana ja ikää 40 vuotta.

Heti puolen vuoden yrityksen jälkeen hakeuduimme Väestöliittoon, jossa fsh-arvoni huomattiin olevan korkea. Siitä huolimatta meidät pistettiin yrittämään luomuna, ja vasta puolen vuoden jälkeen kokeiltiin edes ovulaation induktiota. Lääkäriltä koko ajan kyselin, että eikö olisi jo syytä siirtyä ivf:ään, vastaus oli aina että ei se ole kuukausista kiinni.

Lopulta kierto oli niin sekaisin ja usko mennyt, että vaihdoimme klinikkaa. Siellä vasta otettiin amh-arvo, joka oli 0,3. Munasolureservi on siis aivan lopussa. Käytännössä hassasivat siis Väestöliitossa mun viimeiset hedelmälliset hetket odotteluun ja katteluun. Ivf olisi pitänyt tehdä heti kättelyssä.

Ivf:ää yritettiin sitten uudella klinikalla koko viime syksy, mutta siihen asti ei enää päästä, kun soluja ei tule kuin yksi. Kyllä ketuttaa.

Kuitenkin olen näiden kahden vuoden aikana tullut kaksi kertaa luomusti (tai ivf-yrityksen keskellä, letrojen sun muiden vaikutuksen alaisena) raskaaksi, mutta molemmat päätyivät keskenmenooon. Voisin siis vielä raskautua, jos se oikea solu löytyisi. Ketuttaa kahta kauheammin, että ryssivät Väestöliitossa, ja saimme maksaa siitäkin lystistä itsemme kipeiksi.

SalamaT, myös meillä on uusperhe. Uusperhe on mielestäni jo itsessään erittäin haastava jollei mahdoton yhtälö, ja kun siinä päällä on vielä tämä lapsettomuus, niin koen uusperheilyn todella vaikeaksi. Käytännössä olen joutunut ottamaan täysin etäisyyttä miehen lapsiin. Hoidot ja niissä epäonnistuminen ja keskenmenot ovat niin vaikeita, ja miehen lapset muistuttavat siitä, mitä hänellä on muun kanssa, ja mitä emme koskaan ilmeisesti yhdessä saa. Eikä tämä lopu koskaan. Seuraavaksi miehen lapset saavat lapsia ja hänestä ja exästä tulee isovanhempia. Minä olen tässä aina ja ikuisesti se ulkopuolinen.

Harmittaa oikeastaan, että edes ryhdyin yrittämään lasta. Nyt tästä ei voi enää ikään kuin perääntyä - lapsettomuuden kokemus on ja pysyy mielessä ja vaikuttaa kaikkeen. Minusta on tullut kyynisempi ja kovempi. Toisaalta olen yrittänyt ottaa elämästä irti kaiken sen, mitä siitä on ilman lasta saatavissa, mm. hankkimalla uusia työhaasteita ja viettämällä paljon aikaa ystävien kanssa.

Tsemppiä kaikille!

 

Veera_M rankka tarina sulla, ei voi muuta kun tsempata ja toivoo et kaikki kääntyy vielä paremmin. Mä aina ajattelen et yhden vastoinkäymisen jälkeen tulee joku onnistuminen, olkoon se pienikin! ylämäki alamäki sitä rataa. Mut lopputulos on että elämä on elämisen arvoista!

Mä en tikuttanut ovista. En enää jaksa (yhteensä 4,5 vuoden lapsenteon jälkeen) sitä tunnetta, kun plussa tulee ja on pakko saada mies petiin tai tulee henkinen maailmanloppu. Mielummin vähän arvailen sitä päivää ja seksiä on kun on. Parempi mielenterveydelle.
Toki niin monta kertaa olen oviksia jo vuosien saatossa bongannut, että osaan tarvittaessa aloittaa testaamisen suoraan plussasta. Oireet on täysin selkeät. Ei tartte päivätolkulla testailla.

Ihan samat aatokset! Kiitos lugejen salojen avaamisesta. Oon kuitenkin vaan iloinen et saa kokeilla niitä jos niistä on hyötyä. Vaipat housussa vaikka

 

Kiitos tsempistä, dyingdaylight!
Joulutähtönen, mun usko maailmankaikkeuden oikeudenmukaisuuteen on mennyt viimeistään nyt .

Neiti: Yrittämisen lopettamisesta; sehän tässä just on hankalaa, kun käytännössä lapsiasia tulee pyörimään mielessä niin kauan kuin vaihdevuodet lopettavat kierrot.

Mun on ainakin tosi vaikea enää hahmottaa, että miksi ylipäätään haluan lasta, ja mikä tässä tunnevyöryssä johtuu lapsettomuudesta, mikä siitä että miehen exällä on lapsia miehen kanssa ja me ei onnistuta, mikä naiseuden kolauksesta, mikä itsetunnosta jne.

Ylipäätään lapsen haluaminen on ambivalenttia hommaa - sitä haluaa, mut toisaalta pelkää sitä elämänmuutosta ja vastuuta, minkä se tuo. Ja kun homma menee näin vaikeaksi, että joka kuukauisi häärätään vain hormonien ja hormonipiikkien kanssa, niin johan tässä kokonaan katoaa kosketus siihen alkuperäiseen impulsiin (Haluan lapsen. Haluanko? Haluan! Haluatko? Haluan. Yritetään!).

 

Meillä alkaa nyt olla hoitojen lopettelu edessä. Soluja ei kerta kaikkiaan tule kuin se yks, ei sitten vaikka mitä yritetään.
Väestöliitossa mogasivat homman aikailemalla - tai jos siellä olisi yritetty heti ivf:ää ja huomattu ettei se onnistu, niin ainakin ois tunne, että kaikki voitava on tehty ajoissa.
Lekurilla siellä ei selvästi ollut mitään käsitystä mun munasarjojen tilasta. Pisti vaan yrittämään luomusti. Kriittinen vuosi tuhlaantui siellä.
En viitsi edes ajatella koko asiaa, alkaa ketuttaa niin etten pysty olla.
No, ei sitten. Ilo irti elämästä! Prkl.

 

Kiitos empatiasta, Neiti.

Nimenomaan, jos ivf olisi tehty heti (mihin oli lääketieteelliset perusteet), niin ainakin olisi tiedetty olisiko se onnistunut. Kierto pelasi vielä silloin ja tulin kaksi kertaa luomustikin raskaaksi (kumpikin päättyi keskenmenoon), joten todennäköisesti munasarjojen tila oli parempi.

Kierto alkoi harventua "hoidon" aikana. Mutta siis lääkärillä ei selvästi ollut _mitään_ käsitystä munasarjoistani ja niiden tilasta. Se spekuloi että 75 mm gonal-f-annoksilla tulee niin paljon soluja, että niitä pitää punktioida talteen. Todellisuudessa tuolla määrällä ei tapahtunut mitään. Eikä edes sitten myöhemmin enää (toisella klinikalla) isoillakaan määrillä. Mutta nuo sen määräykset ja spekulaatiot paljastavat, että se Väestöliiton lääkäri ei kerta kaikkiaan osannut hoitaa kaltaistani potilasta. Ja sille sitten maksettiin joka kerta isot rahat käynneistä ja ultrista.

Lahjasoluja olen kyllä miettinyt, mutta en siihen lähde. Meillä on rasitteena myös uusperhe, enkä halua "vieraan" lasta. Alkaa olla ikääkin jo 40 vuotta. Joten tähän se sitten jää. Mutta loppuelämäni olen katkera Väestöliitolle hoitamatta jättämisestä.

Mitä tästä opimme: älä koskaan luota yhteen lääkäriin.

 

Joulutähtönen, jos fsh-arvo on koholla (huomattavasti) niin ovistesti näyttää plussaa miten sattuu. Mulle kävi näin keväällä, kun kierrot alkoivat venyä. Innoissani testailin ovista kunnes huomasin, että sehän oli hitto koko ajan . Ketutti.
Syksyllä sitä ennen ovistesti vielä toimi. Eli mun arvot huononivat selvästi Väestöliiton "hoidon" aikana eikä siihen reagoitu.

 

Veera_M: Ei sinulle ole ehdotettu DHEA-kuuria? Itse myös neljääkymppiä lähestyvä ja munasoluissa jotakin häikkää, vaikka reserviä vielä piisaavin. Nyt reilun kuukauden syönyt DHEA:ta, mikä lääkärin mielestä se viimeinen oljenkorsi munasolujen laadun parantamiseksi. Parantaa kuulemma niiden jäljellä olevien solujen laatua ja kuulemma ihan omalla klinikalla yksi jo hieman "toivoton yli-ikäinen" oli plussannut luomusti syötyään DHEA:ta jonkin aikaa. Meilläkin nyt tuleva hoito se viimeinen, ainakin omilla soluilla, joten saa nähdä, onko tuosta ihmevalmisteesta mitään apuja. Omakohtaisia kokemuksia en siis vielä voi jakaa. Kaikki on nyt siis pelissä, ja olen nyt tuon DHEA:n lisäksi popsinut vielä ubikinonia ja gelee royalea. Helmikuun alussa alkaa sumut ja siitä sitten kohti viimeistä toivoa. Vuodesta 2000 asti siis ollut lapsi toiveissa ja hoidoissa ravattu jo kahden eri miehen kanssa (ei tosin ihan kaikkia näitä vuosia) ilman plussan plussaa. Tsemppiä ja onnea kaikille tasapuolisesti!

Edit: siis oikea valmiste DHEA, ei DHA

 

Tilulilu, olen kyllä kokeillut DHEA:ta, itseasiassa söin sitä n. 3 kk, mutta ei sillä näytä olevan muhun vaikutusta - mutta se on yksilöllistä.

Se tässä kaivertaa, että olen kuitenkin vuoden sisällä saanut epäonnistuneiden hoitojen seassa kaksi luomuplussaa. Eli tuntuu, että se on mahdollista, mutta sitten ei kuitenkaan ole.

Joulutähtönen, kiitos tsempistä. Ja hyvä juttu tuo ovisplussa . Toivotaan, että tärppää!!!
Ja joo, olen sitä mieltä että yksityisiä lapsettomuusklinikoita pitäisi valvoa tarkemmin ja keskitetysti. Muistakaa valittaa kaikista mahdollisista hoitovirheistä, isoista kämmeistä voi valittaa Potilasvakuutuskeskukseen ja Valviralle.
Monen yksityisen klinikan päämäärä (hoitotulosten ohessa) on voiton tahkominen. Väestöliittoakin pidetään jotekin puolijulkisena, mutta se on täysin yksityinen yhtiö, jonka tavoite on voiton tuotto.

 

Pääseekö mukaan keskusteluun? Meille tulee tänä vuonna yritystä täyteen 10v. Ikää on mulla 32v. Reilun vuoden yrittämisen jälkeen hakeuduttiin tutkimuksiin, joissa todettiin lievä endo. Laparoskopian jälkeen luomuyritystä vajaa vuosi, jonka jäkeen olisi saanut hakeutua hoitoihin. Olin kuitenkin niin hajalla pelkistä tutkimuksista, että päädyimme miettimään asiaa ja jatkamaan luomuyritystä. Päädyimme pian adoption kannalle, ja reilu viisi vuotta odotettuamme saimme 2kk ikäisen lapsen, joka mullisti elämämme hyvällä tavalla.
Pian lapsen saatuamme päätimme lähteä rohkeasti kokeilemaan hoitoja, sillä tuntuu, ettei paineita ole niin paljon kun yksi lapsi on jo kotona. En kuitenkaan koe, että kuuluisin vielä "toisen lapsen yrittäjiin", sillä raskaana en koskaan ole ollut. Nyt ollaan oltu puoli vuotta jonossa IVF:n, johon meidät laitettiin heti pitkään kestäneen lapsettomuuden vuoksi. Ylihuomenna mennään hoidon suunnitteluun....

 

Moi!
Millaisilla annoksilla otatte letroja ja minä kierron päivinä?
Jos IVF:ään asti ei päästä, niin onko se sitten letrot mitä syödään "hoitona"?

Mä olen aivan lopussa tämän lapsettomuuskriisin ja hoitovirheen takia, en pysty nukkumaan kuin unilääkkeillä ja niilläkin vähän. Parisuhde on niin ikään kriisissä, koska minä olen.

Tämä koko touhu kyllä on ihan s**tanasta.

Tsemppiä kaikille!