B
bussilinen
Vieras
24 kännykkää ja oma linja-auto
Siirry kommentteihin
Lempääläläisillä Riikoloilla on 19 lasta.Raha ei ole se tärkein asia suuressakaan perheessä, vaan rakkaus ja rauha Jumalan kanssa! Ja rakkaus vain lisääntyy kun sitä jaetaan.
Lapsia saa tulla vaikka 20, huudahti 17-vuotias Hannele Palokangas, kun hän haki opiskelemaan lastenhoitajaksi Rovaniemellä vuonna 1979.
Hannele ei voinut silloin tietää, että aika lailla niin oli käyvä. Muutaman vuoden päästä hänet vihittäisiin Risto Riikolan kanssa, johon hän oli kiinnittänyt huomiota jo rippikoulussa.
Nyt, kolmekymmentä vuotta myöhemmin, Hannele ja Risto Riikola istuvat vierekkäin olohuoneessaan Lempäälän Kuljussa. Maailmaan on saatettu 19 lasta, joista osalla on omiakin lapsia.
Kaikki lapset eivät ole asuneet yhtä aikaa saman katon alla: kun Lyydia, nyt 7, syntyi, perheen esikoinen Antti oli jo 20-vuotias.
Vanhoillislestadiolaisessa perheessä on otettu kaikki lapset vastaan rakkaudella. Hannele ja Risto ovat varmoja, että lapsia on tullut juuri niin paljon kuin on ollut tarkoitus.
- Jos olisi ollut esimerkiksi sairautta, tuskin Luoja olisi antanut näin paljon lapsia, Hannele toteaa.
Joku ihmiseltä salattu tarkoitus on varmaan ollut silläkin, että perheen kuopus Aurora menehtyi kohtuun viisi vuotta sitten. Iloisen elämän keskellä Auroran kohtalo on Riikolan perheen surullisin asia.
- Vaikka se ei ole kenenkään syy, Risto toteaa mietteliäänä.
Surusta toipuessa suuresta perheestä oli apua. Eteenpäin piti mennä, vaikka surut oli surtava.
Ja nyt puolet perheen lapsista on maailmalla, kotona asuu enää yhdeksän.
- Helpoksi on käynyt, Hannele Riikola naurahtaa.
Tai helpoksi ja helpoksi. Minulle nousee hiki, kun yritän hahmottaa, kuinka paljon aikuisia ja lapsia Riikoloiden kotona on. Heitä on paljon, sillä haastattelupäivä on Pekan, 17, syntymäpäivä. Katariina, 26, on saapunut lapsineen Nastolasta. Mummu, Elsa Sieppi, istuu kiikkustuolissa ja nautiskelee hyörinästä.
Sohvalla vierekkäin istuvat Kristiina ja Kristiina, joista toinen on perheen tyttäriä ja toinen miniä. Toinen heistä on lempinimeltään Kitsu, mutta kumpi. Saman näköisiä ja oloisia kaunottaria. Tuolla pyörähtää Eki, Lauran kokemäkeläissyntyinen aviomies. Hänkin on muuten 19-lapsisesta perheestä.
Hannelen ja Riston syliin kapuavat vuoroin omat lapset, vuoroin lastenlapset, joita on yhteensä jo yhdeksän.
Joku kuuluu kattavan keittiön kolme- ja puolimetriseen pöytään kahvikalustoa.
Kaksospojat Olli ja Kalle, 14, heittävät välillä painiksi.
Päätän olla yrittämättä liikaa. Nämä nimet eivät painu päähän ihan heti. Se selviää, että lapsista neljä ei ole paikalla: Lääkäriksi valmistunut Antti, 27, on päivystysvuorossa Ähtärissä. Poissa ovat Kaliforniassa aupairina oleva Eveliina, 19, yliopistossa opiskeleva Lasse, 24, ja aina töissä oleva Anna-Tuulia, 21.
- Täällä ei ole koskaan tarvinnut olla yksin, paikalla olevat 1980-luvulla syntyneet lapset vakuuttavat kuin yhdestä suusta.
Uskon sen. Ja senkin, että jos on erityisesti halunnut olla yksin, on pitänyt lähteä erikseen ulos.
Lempäälässä on toki muitakin suuria perheitä, mutta lapset muistelevat, että koulussa on joskus ihmetelty sisarusten suurta lukumäärää.
- Eivätkä muut aina ole uskoneet, että meillä oikeasti on näin paljon sisaruksia, kertoo Kristiina, 18.
Arjen pyörittämiseen on tarvittu lukuisia pesukoneita, pakastimia, 24 kännykkää ja jopa oma linja-auto. Maitolitrojen ja perunakilojen kulutuksesta Riikolat eivät välitä puhua. Niistä kun tulee pahoja puheita jälkikäteen. Maitoa on ostettu, kun sitä on tarvittu. Piste.
- Mutta muuten ei ole juuri eroa sillä, onko lapsia yksi vai kaksikymmentä. Kaiken saa sujumaan, kun ymmärtää muutaman perusasian, Hannele Riikola toteaa.
Ja ne muutama perusasia ovat tässä: kun väsyttää, apua on otettava vastaan. Esimerkiksi kodinhoitoapua, ystävien ja sukulaisten apua.
Toiseksi: yöllä täytyy nukkua, lasten ja aikuisten.
Kolmanneksi: omia harrastuksia on oltava. Hannelekin pelasi aikoinaan lentopalloa, nyt rakkain harrastus on lukeminen. Risto kulkee metsällä.
Nykyisin Riikolat opettelevat elämään joka vuosi pienempänä perheenä. Vuosi sitten syksyllä Riikoloilta oli varsinainen muuttoaalto. Silloin omilleen lähtivät Anna-Tuulia, Eveliina ja Kristiina. Seuraavana lähtövuorossa on ehkä Pekka.
Isojen lähteminen näkyy ison perheen arjessa siten, että auttavia käsiä on vähemmän. Isot tytöt olivat paimentaneet pienempiään, olleet aikuisia talossa.
Muutoista huolimatta kaikenikäiset lapset ovat läsnä ja lähellä. Mikollekin rakennettiin oma koti viereiselle tontille talkootöinä.
- Minulla on pikkuveli Lasse alivuokralaisena. Ja joskus siskot tulevat siivoamaan, jos kauniisti pyydän, Mikko kehaisee.
Silja, 11, tuhahtaa vieressä.
Edith Ahola
Siirry kommentteihin
Lempääläläisillä Riikoloilla on 19 lasta.Raha ei ole se tärkein asia suuressakaan perheessä, vaan rakkaus ja rauha Jumalan kanssa! Ja rakkaus vain lisääntyy kun sitä jaetaan.
Lapsia saa tulla vaikka 20, huudahti 17-vuotias Hannele Palokangas, kun hän haki opiskelemaan lastenhoitajaksi Rovaniemellä vuonna 1979.
Hannele ei voinut silloin tietää, että aika lailla niin oli käyvä. Muutaman vuoden päästä hänet vihittäisiin Risto Riikolan kanssa, johon hän oli kiinnittänyt huomiota jo rippikoulussa.
Nyt, kolmekymmentä vuotta myöhemmin, Hannele ja Risto Riikola istuvat vierekkäin olohuoneessaan Lempäälän Kuljussa. Maailmaan on saatettu 19 lasta, joista osalla on omiakin lapsia.
Kaikki lapset eivät ole asuneet yhtä aikaa saman katon alla: kun Lyydia, nyt 7, syntyi, perheen esikoinen Antti oli jo 20-vuotias.
Vanhoillislestadiolaisessa perheessä on otettu kaikki lapset vastaan rakkaudella. Hannele ja Risto ovat varmoja, että lapsia on tullut juuri niin paljon kuin on ollut tarkoitus.
- Jos olisi ollut esimerkiksi sairautta, tuskin Luoja olisi antanut näin paljon lapsia, Hannele toteaa.
Joku ihmiseltä salattu tarkoitus on varmaan ollut silläkin, että perheen kuopus Aurora menehtyi kohtuun viisi vuotta sitten. Iloisen elämän keskellä Auroran kohtalo on Riikolan perheen surullisin asia.
- Vaikka se ei ole kenenkään syy, Risto toteaa mietteliäänä.
Surusta toipuessa suuresta perheestä oli apua. Eteenpäin piti mennä, vaikka surut oli surtava.
Ja nyt puolet perheen lapsista on maailmalla, kotona asuu enää yhdeksän.
- Helpoksi on käynyt, Hannele Riikola naurahtaa.
Tai helpoksi ja helpoksi. Minulle nousee hiki, kun yritän hahmottaa, kuinka paljon aikuisia ja lapsia Riikoloiden kotona on. Heitä on paljon, sillä haastattelupäivä on Pekan, 17, syntymäpäivä. Katariina, 26, on saapunut lapsineen Nastolasta. Mummu, Elsa Sieppi, istuu kiikkustuolissa ja nautiskelee hyörinästä.
Sohvalla vierekkäin istuvat Kristiina ja Kristiina, joista toinen on perheen tyttäriä ja toinen miniä. Toinen heistä on lempinimeltään Kitsu, mutta kumpi. Saman näköisiä ja oloisia kaunottaria. Tuolla pyörähtää Eki, Lauran kokemäkeläissyntyinen aviomies. Hänkin on muuten 19-lapsisesta perheestä.
Hannelen ja Riston syliin kapuavat vuoroin omat lapset, vuoroin lastenlapset, joita on yhteensä jo yhdeksän.
Joku kuuluu kattavan keittiön kolme- ja puolimetriseen pöytään kahvikalustoa.
Kaksospojat Olli ja Kalle, 14, heittävät välillä painiksi.
Päätän olla yrittämättä liikaa. Nämä nimet eivät painu päähän ihan heti. Se selviää, että lapsista neljä ei ole paikalla: Lääkäriksi valmistunut Antti, 27, on päivystysvuorossa Ähtärissä. Poissa ovat Kaliforniassa aupairina oleva Eveliina, 19, yliopistossa opiskeleva Lasse, 24, ja aina töissä oleva Anna-Tuulia, 21.
- Täällä ei ole koskaan tarvinnut olla yksin, paikalla olevat 1980-luvulla syntyneet lapset vakuuttavat kuin yhdestä suusta.
Uskon sen. Ja senkin, että jos on erityisesti halunnut olla yksin, on pitänyt lähteä erikseen ulos.
Lempäälässä on toki muitakin suuria perheitä, mutta lapset muistelevat, että koulussa on joskus ihmetelty sisarusten suurta lukumäärää.
- Eivätkä muut aina ole uskoneet, että meillä oikeasti on näin paljon sisaruksia, kertoo Kristiina, 18.
Arjen pyörittämiseen on tarvittu lukuisia pesukoneita, pakastimia, 24 kännykkää ja jopa oma linja-auto. Maitolitrojen ja perunakilojen kulutuksesta Riikolat eivät välitä puhua. Niistä kun tulee pahoja puheita jälkikäteen. Maitoa on ostettu, kun sitä on tarvittu. Piste.
- Mutta muuten ei ole juuri eroa sillä, onko lapsia yksi vai kaksikymmentä. Kaiken saa sujumaan, kun ymmärtää muutaman perusasian, Hannele Riikola toteaa.
Ja ne muutama perusasia ovat tässä: kun väsyttää, apua on otettava vastaan. Esimerkiksi kodinhoitoapua, ystävien ja sukulaisten apua.
Toiseksi: yöllä täytyy nukkua, lasten ja aikuisten.
Kolmanneksi: omia harrastuksia on oltava. Hannelekin pelasi aikoinaan lentopalloa, nyt rakkain harrastus on lukeminen. Risto kulkee metsällä.
Nykyisin Riikolat opettelevat elämään joka vuosi pienempänä perheenä. Vuosi sitten syksyllä Riikoloilta oli varsinainen muuttoaalto. Silloin omilleen lähtivät Anna-Tuulia, Eveliina ja Kristiina. Seuraavana lähtövuorossa on ehkä Pekka.
Isojen lähteminen näkyy ison perheen arjessa siten, että auttavia käsiä on vähemmän. Isot tytöt olivat paimentaneet pienempiään, olleet aikuisia talossa.
Muutoista huolimatta kaikenikäiset lapset ovat läsnä ja lähellä. Mikollekin rakennettiin oma koti viereiselle tontille talkootöinä.
- Minulla on pikkuveli Lasse alivuokralaisena. Ja joskus siskot tulevat siivoamaan, jos kauniisti pyydän, Mikko kehaisee.
Silja, 11, tuhahtaa vieressä.
Edith Ahola
