2-vuotias sotkee tahallaan...

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja tympääntynyt palvelija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

tympääntynyt palvelija

Vieras
Avuton kotiäiti kysyy miten saa 2-vuotiaan keräämään tavarat/paperit/milloin mitkäkin, jotka tämä on aivan tahallaan levittänyt lattialle. Ei ole ensimmäinen kerta. Sitten vaan meinaa levittää lisää eikä ole kuulevinaan kun pyydän keräämään entiset sotkut pois. Mulla on aivan tarpeeksi siivottavaa muutenkin ja haluan opettaa alusta asti, että omat tekemiset tulee vastaan ja niistä on vastuussa. Ei voi aina sotkea vaan sotkemisen riemusta ja olettaa että joku muu korjaa jäljet. Varsinkin kun kyseessä ei ole esim. leikin jäljitä hajalleen jääneet lelut vaan aivan tahallinen mättäminen ja lattialle pudottelu, joka jatkui vaikka kiellettiin.

Oletteko te kasvattaneet tämän ikäisiä korjaamaan omat jälkensä? Millä se onnistuu? Onko liian julmaa esim. jättää jälkiruoka antamatta tai olla lähtemättä puistoon, ennen kuin roinat (tässä tapauksessa iso pino piirustuksia) on kerätty?
 
osaa niitä siivota ilman apuasi.

Huomiotahan se vaan sinulta kaipaa. Negatiivinenkin huomio on parempi kuin ei mitään. Seuraavalla kerralla pidä lasta paremmin silmällä ja kun huomaat sotkuvaihteen käyvän päälle, niin koeta ottaa lapsi mukaan puuhaasi tai keksi teille molemmille muuta yhteistä puuhaa.
 
Meilläkin on jokusen kerran heittänyt lelut/tavarat/kynät jne ympäri olohuonetta. Mitään ei kuitenkaan tehdä ennen kuin jäljet on siivottu. Mikään ei ole liian julmaa. Yleensä kun sanoo että nyt siivotaan ja isi/äiti auttaa vähän muodon vuoksi niin saadaan tavarat järjestykseen. Mielestäni ei ole liian aikaista opettaa tavoille ja puuttuisin joka kertaan kun näin sotkee ettei opi että näin saa tehdä.
 
Ei kaks vuotias (ainakaan omani) nuon paljoa tajua siivoamisesta! Ja sotkee tahallaan myöskin, saa sillä huomiota. Ja jälkkärin jättäminen tai muu (myöhemmin tapahtuva) rangaistus ei toimi. En jaksa uskoa jotta tuon ikäinen vielä niin paljoa tajuaa kumminkaan. Mielestäni odotat kyllä liikoja lapseltasi.
 
Kuinka hyvin ymmärtää puhetta? Meidän 2 v. tietää, mitä seuraa siitä, ettei leluja kerätä. Äiti kerää lelut ja pistää ne jäähylle. Seuraavalla leikkikerralla ei ole leluja saatavilla tai on hyvin rajoitetusti, jolloin selitetään, miksi näin on (toki on selitetty jo leluja kerätessä, mutta muistuttaa pitää). Äiti voi myös kerätä jotain roskiinkin eli jos ei leluja kerätä, äiti sanooa, että äiti vie sen sitten roskiin. Julmaa joo, mutta aina välillä on tätä toteutettukin (tosin kyseessä on silloin ollut lelu, joka ois muutenkin ollut menossa roskiin eli on esim. rikki), joten lapset tietää, ettei ole pelkkä uhkaus.

Yleisestä sotkemisesta joutuu jäähylle. Siis joutuu jo tekovaiheessa, en anna sotkea mielin määrin eli ei meillä saa vetää tavaroita kaapista jne. Jos piirtäessä heitetään leluja ja liituja lattialle, piirtäminen loppuu siihen. Samoin, jos ruokaa heitetään lattialle tahallaan, varoituksen jälkeen ruokailu loppuu siihen (jos homma jatkuu siis) eli lapsi poistetaan pöydästä.
 
Ymmärtää hyvin puhetta, puhuu pitkiä lauseita. Tietää tasan tarkkaan mitä paperien laittaminen pinoon tarkoittaa, ja osaisi tehdä sen jos vaan viitsisi. Kiitos mielipiteistä, nyt tuli kiire bussille mutta luen kun tullaan takaisin.
 
Niin ja pakko kuitenkin huomauttaa, että 2 v:n kanssa huomaa kyllä selvästi, mistä tuo tuhovaihe johtuu. Eli silloin on joko väsy ja/tai nälkä. Tai yleinen huomionhaku. Eli toki meillä torutaan ja rangaistaankin tarvittaessa, mutta siitä pitää vanhemmankin tajuta korjata tilanne. Antaa ruokaa, viedä nukkumaan tai kiinnittää enemmän huomiota lapseen. Meillä nuorin alkaa myös kiipeillä seinille, jos on liikaa sisällä. Selvä merkki siis, että nyt lähdetään pihalle käyttämään energiaa.

Ja 2-vuotiasta autetaan aina siivoamisessa, joskin hänen pitää itsekin (vanhemman) siihen osallistua. Meillä on kuitenkin myös muitakin lapsia, joten ei joudu koskaan (oikeastaan) yksin siivoamaan. Yleensä lapset ovat yhdessä sotkun luoneet.
 
Meillä osaa 1,5 vuotiaskin siivota jo omat jälkensä. Tosin aina autetaan, eikä joudu yksin siivoushommiin. Meillä saa sotkea, mutta on myös jälkeenpäin siivottava. Ruoalla ei saa leikkiä, joten jos ruoalla sotkee, niin sitten joutuu pois pöydästä.
 
Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen:

Ripaus koirankasvatusta toimii
Tiistai 05.02.2013 klo 15:54

Arvostetun lastenpsykiatrin mukaan mikään yksittäinen kasvatusmenetelmä ei ole välttämättä toista tehokkaampi.

Jari Sinkkosen mukaan lapsen yksilöllisyys pitäisi huomioida kasvatuksessa.

Jari Sinkkosen mukaan lapsen yksilöllisyys pitäisi huomioida kasvatuksessa. SAMPO KORHONEN

Kurinpitotoimet lasten kasvatuksessa ovat herättäneet viime aikoina vilkasta keskustelua. Poliisiammattikorkeakoulun kyselytutkimuksen mukaan suomalaiset vanhemmat hyväksyvät edelleen rajunkin kurituksen.

Poliisiammattikorkeakoulun kyselytutkimuksen yleisimmäksi kurinpitomenelmäksi nousee kuitenkin niin sanottua jäähypenkki, jossa lapsi laitetaan määrätyksi ajaksi rauhoittumaan varoitusten jälkeen. Kyselyssä 61 prosenttia äideistä käyttää tätä keinoa 0-12 -vuotiaiden lasten kasvatuksessa.

Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen suhtautuu yksittäisiin menetelmiin varauksella.

- Mennään väärille urille, jos tuijotetaan vain toimenpidettä. Kasvatuksen tarkoituksena on auttaa lasta hallitsemaan tunteitaan, eikä tärkeintä ole se, onko jokin menetelmä hyvä vai huono, Jari Sinkkonen sanoo.

Sinkkosen mukaan lapsi pitää tuntea hyvin, sama kaava ei toimi kaikkiin.

- Joillekin niin sanottu jäähypenkki toimii, jotkut lapset haluavat jopa itse mennä rauhoittumaan. Toisille, herkemmille se ei taas sovi lainkaan. Olisin hyvin varovainen sanktioiden suhteen, Sinkkonen sanoo.

- Esimerkiksi eristäminen suljetun oven taakse on erittäin vahingollista.


Noloudesta oppii


Moni pikkulapsen vanhempi voi tuntea voimattomuutta. Voiko 2-vuotiaan kanssa käydä rakentavaa keskustelua?

- On täysin absurdia puhua kaksivuotiaan kanssa rakentavasti, Sinkkonen toteaa.

- Tässä on ripaus koirankasvatusta, käytetään toistuvasti ja napakasti sanoja ei saa ja lopeta, jos lapsi esimerkiksi sotkee ruokapöydässä tahallaan.

- Tärkeää on se, että lapsi oppii huonon käytöksensä vaikutukset tietynlaisen nolouden kautta. Painotan, ettei lasta saa koskaan nolata eikä kasvattaa häpeän kautta, se on erittäin vahingollista, mutta esimerkiksi ruoalla sotkemisen ja siitä kieltämisen jälkeen lapsi oppii äidin tuimasta katseesta ja jämäkästä äänenpainosta toimineensa väärin. Pienikin kaksivuotias huomaa, että ei ole mukavaa, kun äidin puhe muuttuu.

- Jos lapselle tulee torumisen jälkeen itku, syliin ottaminen ja hellittely heti tämän jälkeen ei välttämättä auta tilanteessa eteenpäin. Kun lapsi oppii, että tietystä käytöksestä seuraa tiettyjä asioita, hän oppii ennakoimaan.

Johdonmukaisuus on tärkeää.

- Lapsen tulee tietää miten systeemi toimii.

Päivän tapahtumia voidaan käydä läpi myös tarinoiden kautta. Jari Sinkkonen sanoo, että iltasadun yhteydessä satuhahmojen kautta lapsen kanssa voidaan pohtia vaikkapa pahan mielen syitä.

Sunnuntaisuomalaisessa haastatellun lastenpsykiatri Jukka Mäkelän mukaan moni vanhempi syyllistyy säännöllisesti jopa pahoinpitelyihin. Jari Sinkkosen mukaan fyysinen kuritus on ehdottoman väärin.

- Stressaantuneena vanhemmat saattavat syyllistyä ylilyönteihin. Näissä tapauksissa asioiden perusteellinen käsittely, puhuminen lapsen kanssa on erittäin tärkeää. Aikuisen pitää osata myös pyytää anteeksi.

- Oleellista on sekin, että jos lapsi ei pysty hallitsemaan omaa raivoaan, häntä ei auta, jos aikuinen on samassa tilassa, hän painottaa.

JOSEFIINA BARAKA
 
Miten saa penteleen nuoret äidit osaamaan hoitaa kersansa kerta ovat niitä tehneet...

Se on lapsi, senkin pahvi. Ei 2-vuotias vielä hallitse käytöstään. Laitat pois sen ulottuvilta asiat millä se voi sotkea.

Äläkä helkutissa tee yhtään lasta enää ikinä.
 
Meillä lapsi ei tee mitään muuta ennen kuin siivous on hoidettu. Leikit ei jatku, ulos ei lähdetä jne. Joka kerta on tällä metodilla siivonnut jälkensä. Oleellista on olla joka kerta johdonmukainen ja myös selkeästi kertoa tuonikäiselle, että mitä häneltä halutaan. Ei esimerkiksi sanota, että "siivoa lelut", vaan "kerää autot tähän laatikkoon".
 

Yhteistyössä