2-vuotiaan unet

Herätään 5.30-7 välillä, päiväunet 2-3 tuntia puolen päivän jälkeen, vähän riippuen heräämisajankohdasta, nukkumaan 19-21 riippuen heräämisajankohdasta. Kokonaisuniaika per vrk on se 12 tuntia. Yöllä usein herää kerran-pari, joskus toki nukkuu koko yön.
 
Alkuperäinen kirjoittaja meme72:
Hyvin samanlainen meininki meilläkin. Nukutaanko teillä jo yö läpi vai heräilläänkö? Meillä heräillään pahimmillaan useaan kertaan, mutta onneksi nukahdetan miltei samantien uudestaan.
Kerra.pari herää, yleensä riittää silitys ja peittely, joskus tulee aamuyöstä viereen. Ei sillein vaihtelevasti menee yöt, toisinaan nukkuu yöt läpeensäkin. Ei heräile kuitenkaan niin paljoo että meitä aikuisia häiritsis.
 
Aika samanlaista on siis monella just 2-vuotiaalla nukkumisen suhteen. Meillä on nyt alkaneet painajaisunet vaivaamaan. Välillä vesseli herää yöllä huutamaan täyttäkurkkua, ponkaisee sängyn alle tai lähtee toiseen huoneeseen juoksemaan. Rauhoittuu sitten uneen yhtä nopeasti kuin alkoi huutaakin. Onko muilla vastaavia kokemuksia? Kuinka toimitte? Meillä ei syliinottaminen tms. rauhoita yhtään. Joskus tuntuu, ettei ole kunnolla edes hereillä, vaan huutaa unessa.
 
Ihan samanlaista! Ollaan mekin yritetty ottaa syliin, mutta ei siitä ole hyötyä. Luin jostain, ettei kannattais edes yrittää, koska se voi vaan pahentaa asiaa, jos lapsi ei tajua mitä tapahtuu.
Se taiskin olla täällä:
http://www.hus.fi/default.asp?path=1,28,824,2547,6444,6445,7649#parasom

eli kyse on ilmeisesti noista yöllisistä kauhukohtauksista, ja meillä niitä oli enemmän silloin kun aloitti hoidon eli stressistä johtuvat. ja sitten myöhemminkin on ollut, jos on ollut vaikka jotain reissuja tms. tavallisuudesta poikkeavaa.
 
Yhteistyössä