2-vuotiaan siirtymäkävelyt?

["vieras"]

Millaisia matkoja teidän 2-vuotiaat jaksaa / viitsii kävellä (tai millaisia matkoja te jaksatte kävellä heidän kanssaan)? Ja ennen kaikkea MITEN sen 2-vuotiaan saa kävelemään eteenpäin ilman pysähdystä kolmen askeleen välein, kun eteen tulee lehti, kivi, keppi, muurahainen, harakka tai mitä tahansa.

Toki lapsen kanssa voi kävellä myös ympäristöä ihmettelemässä, mutta kai 2-vuotias voi jo lyhyitä siirtymiäkin harjoitella kävelemään, ja silloin olisi tavoitteena päästä eteenpäin.

 

[Rosabella]

Meillä kävelee noin 500m matkoja (lähinnä leikkipuistoon), sillä muuten se on niiiiiiin hidasta kun joka asiaa pitää ihmetellä ja sattaa lähteä vaarallisesti juoksemaan autotielle tai pyörien alle tms.

 

[hallittu kaaos]

Meillä on useammankin kilsan lenkkejä kävellyt satunnaisesti jo vajaa 2-vuotiaasta (rattaat on mukana, mutta lopulta niitä on työnnetykin tyhjänä koko reissu ) Aikaa se todellakin vie, mutta välillä kun houkuttelee ja muistuttaa niin hyvin tuo esikoinen etenee. Nyt on 2v10kk.

 

["vieras"]

650m päässä oleva koulu (jossa käydään lapsen jumpassa) onnistuu yleensä kohtalaisesti vaikka se edellyttääkin tauotonta papatusta siitä että mihin suuntaan oltiin menossa ja mitä oltiinkaan tekemässä (kävelemässä!).

Kilometrin päässä olevaa kirjastoa kokeiltiin lapsen omasta toiveesta, loppumatka meni itkuksi kun lapsi pysähteli niin tiuhaan että pakotin lopulta kävelemään käsi kädessä (koko ajan oli mahdollisuus päästä kantoreppuun, mutta sinne ei halunnut, ja käsi kädessä käveleminen sujui väkisin helpommin kuin reppuun laittaminen väkisin), eli kilometri oli kyllä jo liikaa (minun hermoille).

Tuntui kyllä tosi kurjalta kävelyttää itkevää lasta käsi kädestä pakolla (siis käveli kyllä ihan sujuvasti, en reuhtonut tai vetänyt perässä mutta en päästänyt kädestä irti vaikka välillä yritti ja itkeskeli), mutta mitä sitten pitäisi? Mahdollisuus oli myös kyytiin (tällä kertaa reppu, rattaat tuskin olisi kelvannut sen paremmin), mutta kun ei halua. Pysähtyminen ja rauhoittelu auttoi sen hetken mutta matkan jatkuessa jatkui joko itku jos piti kädestä tai pysähtely jos ei pitänyt. Ja ilman kättä kävely... niin... tuohon kilometriin meni nytkin melkein tunti.

Eli juu, ei olla ihan heti yrittämässä sinne kirjastoon uudelleen kävellen.

 

["Mie"]

No me tutkitaan talonnumeroita, (lapsi on juuri oppinut numerot) ihmetellään liikennemerkkejä, etsitään joka kerta se punainen postilaatikko ja katsotaan onko vihreä kukkamaljakko paikoillaan. Välillä seurataan johtajaa (lempileikki juuri nyt)

Näin menee vajaan kilometrin matka kauppaan, postiin tai puistoon. Aikaahan se vie. Lapsi 2,5 v, rattaat jo pikkusisaruksella.

 

["..."]

Päiväkotiin 1,5km sen kävelee 20min 2,5v kanssa.

 

[miunmau]

Noin kilometri on matkaa tuohon päiväkodille, jonne omat kaksivuotiaat ovat kävelleet. Aluksi pelkkä menomatka ja pikkuhiljaa tultu myös kotiin kävellen.

Tällä hetkellä 1vee5kk kävelee n.300m lähikaupalle ja takaisin. Vauhti ei ole hurja joskus pitää ottaa syliin, kun unohtuu katselemaan autoja mutta itse kävelee.

Meillä kävellään, kun on kävellen lähdetty ja muut ulkoilut ja ihmettelyt on sitten erikseen. Rattaat jätetty pois heti kun lapsi jaksaa tietyn matkan kävellä.

 

["vieras"]

Miten näihin edellä mainittuihin tuloksiin päästään?

Meillä nimittäin tuo 2v on muuten kovin yhteistyökykyinen, mutta kävelytilanteet on jatkuvaa, siis aivan tauotonta ohjeistusta. Ja sitten komentamista. Ja lopulta uhkailua ja tiuskimista. Ja sitten väkisin kädestä taluttamista itkun kera. Kun se lapsi vain liikkuu eteenpäin kuin täi tervassa, vaikka nimenomaan haluaa itse kävellä. Eikä edes vaikuta että kyse olisi mistään uhmaamisesta, keskittymiskyky vain riittää tasan kahteen askeleen (samalla lapsella joka kyllä moniin muihin hommiin keskittyy ihailtavan rauhallisesti), ja sitten ollaan taas poimimassa jotain kiveä ja heittämässä ojaan, seuraamassa pikkulintua ouskaan tai viskomassa lehtiä lätäkköön. Ja tokihan tällaisiakin voisi matkan varrelle sattua, mutta kun se on KOKO AJAN.

Pitäisikö ärjyä vai lykätä vielä puoleksi vuodeksi rattaisiin ihan sovinnolla?

 

["Mie"]

[QUOTE="vieras";29004286]Miten näihin edellä mainittuihin tuloksiin päästään?

Meillä nimittäin tuo 2v on muuten kovin yhteistyökykyinen, mutta kävelytilanteet on jatkuvaa, siis aivan tauotonta ohjeistusta. Ja sitten komentamista. Ja lopulta uhkailua ja tiuskimista. Ja sitten väkisin kädestä taluttamista itkun kera. Kun se lapsi vain liikkuu eteenpäin kuin täi tervassa, vaikka nimenomaan haluaa itse kävellä. Eikä edes vaikuta että kyse olisi mistään uhmaamisesta, keskittymiskyky vain riittää tasan kahteen askeleen (samalla lapsella joka kyllä moniin muihin hommiin keskittyy ihailtavan rauhallisesti), ja sitten ollaan taas poimimassa jotain kiveä ja heittämässä ojaan, seuraamassa pikkulintua ouskaan tai viskomassa lehtiä lätäkköön. Ja tokihan tällaisiakin voisi matkan varrelle sattua, mutta kun se on KOKO AJAN.

Pitäisikö ärjyä vai lykätä vielä puoleksi vuodeksi rattaisiin ihan sovinnolla?[/QUOTE]

Tai sitten hankit lehmän hermot.

Tuommoista se kaksivuotiaan kävely on. Hieman nopeammin pääsee kun on viekas. "Hieno kivi, mennäänpä katsomaan miten se ui tuossa isossa ojassa..."

 

["vieras"]

[QUOTE="Mie";29004336]Tai sitten hankit lehmän hermot.

Tuommoista se kaksivuotiaan kävely on. Hieman nopeammin pääsee kun on viekas. "Hieno kivi, mennäänpä katsomaan miten se ui tuossa isossa ojassa..."[/QUOTE]

Viekkaus ei ole tuottanut tulosta, ne varpaiden vieressä olevat kepit ja kivet ovat mielenkiintoisimpia. Ja niin... hoputtamalla, jankuttamalla, komentamalla jos pääsee parhaimmillaan siihen 1km/h tahtiin (ja ne kävelyt ei ole kivoja, sellaista en aio harrastaa jatkuvasti), niin en taida olla kypsä kokeilemaan mitä se olisi lapsen omaa tahtia. Oikeasti, välillä tuntuu että lähinnä peruutetaan. Yhdellä tavallisen kapean autotien ylitykselläkin pitää muistuttaa lasta 3-4 kertaa että me KÄVELLÄÄN eikä seiskoskella keskellä tietä.

Nyt kuulostan tosi ilkeältä ja kärsimättömältä akalta, ja ehkä noilla kävelyillä lopulta olenkin sitä, mutta en yleensä Yleensä venyn aika pitkälle ja saadaan yhteistyö toimimaan.

 

["Heh"]

[QUOTE="vieras";29004364]Viekkaus ei ole tuottanut tulosta, ne varpaiden vieressä olevat kepit ja kivet ovat mielenkiintoisimpia. Ja niin... hoputtamalla, jankuttamalla, komentamalla jos pääsee parhaimmillaan siihen 1km/h tahtiin (ja ne kävelyt ei ole kivoja, sellaista en aio harrastaa jatkuvasti), niin en taida olla kypsä kokeilemaan mitä se olisi lapsen omaa tahtia. Oikeasti, välillä tuntuu että lähinnä peruutetaan. Yhdellä tavallisen kapean autotien ylitykselläkin pitää muistuttaa lasta 3-4 kertaa että me KÄVELLÄÄN eikä seiskoskella keskellä tietä.

Nyt kuulostan tosi ilkeältä ja kärsimättömältä akalta, ja ehkä noilla kävelyillä lopulta olenkin sitä, mutta en yleensä Yleensä venyn aika pitkälle ja saadaan yhteistyö toimimaan.[/QUOTE]

Oma kaksivuotiaani päinvastoin juoksee kuin päätön kana seuraavalle checkpointille, kunnes näkee jotain muuta

Mutta joo, äidin hyvä mieli on arvokas asia, kuten jokainen omastakin lapsuudestaan muistaa. Rattaat kehiin, jos niiden kanssa on rennompaa.

 

["..."]

Meillä mentiin tuon ikäisenä rattailla ne matkat ja menot, mihin oli aikataulu. Ja muut sitten katseltiin ja ihmeteltiin ja käveltiin lapsen tahdilla.

Nyt 3-vuotiaana on jo reipas kävelijä ja ymmärtää, että aina ei ole aikaa jäädä tutkimaan maailmaa rattaita ei ole käytetty enää aikoihin. Pitemmät matkat pyöräilee tai pyöräillään.

Älä siis ota stressiä, pienihän tuo vielä on.

 

["vieras"]

Eilen mentiin reilun kilometrin matka kuopuksen neuvolaan kävellen mennen tullen ja yhteen suuntaan kävelyyn meni n. 20 minuuttia aikaa. Ensi kuun alussa tyttö on 2v5kk. Meillä tyttö on juossut jo 1v1kk iässä ja silloin jo kävellen käytiin postit 200 metrin päästä tienvarren postilaatikosta.. Tosin välillä vähän kantaen. Aikaa siihen meni silloin kauheasti ..mutta nyt kun esikoinen tottunut kävelemään aina ja kaikkialle niin ehkä sen vuoksi liikkuminen on jo ripeää eikä niitä kiviä tarvitse siellä tien varressa enää laskea kun sitä on saanut tehdä jo kohta 1,5-vuotta..

Tuplarattaita joudun pitämään kaupunki reissuilla siksi koska esikoinen nukkuu päikkärit siinä. Muuten kävelee vaikka koko päivän vierellä. Jutellaan siitä mitä näkyy missäkin ja on sellaisia hauskoja juttuja, mitkä käydään aina katsomassa ja jotka jouduttavat matkaa kun tietää, että sinne mennään seuraavaksi.