2-vuotiaan raivarit

Argh! Meidän poika (1v10kk) alkoi viime viikolla saada huomionkerjäämisraivareita. Jos ei saa tahtoaan läpi, huutaa naama punaisena ja roikkuu housunlahkeessa. Onko muilla tällaista? Miten tähän pitää reagoida?

Käsittääkseni paras tapa suhtautua asiaan on kääntää selkä ja olla kokonaan huomioimatta, kunnes kohtaus loppuu. Tällä tavalla lapsi oppii, ettei saa huomiota itkulla. Tuntuu vain niin hitsin pahalta antaa toisen huutaa vieressä...

 

Meillä 1v9kk ja silloin tällöin on täälläkin tullut hirveitä raivareita jos tahtoa ei saa lävitse... En tiedä miten noihin raivareihin "kuuluisi" reagoida, mutta minä pidän kaikkein tärkeimpänä sitä, että itse en hermostu. Olen rauhallinen, lohdutan jos huolii lohdutteluja, sanon että äiti ymmärtää että suututtaa ja turhauttaa, mutta aina ei voi saada tahtoaan läpi. Monesti ei halua mitään halimisia sun muita, jolloin puuhailen kaikkea ihan rauhassa kunnes kiukku menee ohi ja sitten jatketaan taas leikkejä.

 

Ei selkää tarvi kääntää taaperon kiukulle. Itse lohdutan ja myötäelän lapsen kiukussa. Ainahan lapsi ei halua lohtua tai siedä edes, että puhutaan saatikka kosketaan ,mutta tilanteen mukaan. Minusta kiukku pitää huomioida ihan samoin kuin riemun tunteet, jotta lapsi oppii negatiivisiä tunteita ymmärtämään, käsittämään ja jopa joskus hallitsemaan. Monesti meidän vanhempien on vaan vaikeampi käsitellä kiukun tunteita ja ohjata lasta niissä. Jo tästäkin syystä ne jää huomioimatta.

 

meillä 1,5v tyty kanssa saa niitä vähän väliä. en huomioi niin kohta on jo halailemassa tai sit ku kiukku menee ohi niin tarjoan syliä. olisi hyvä antaa lapsen opetella itsehillintää ja toi huomiottajättäminen tepsii kyllä tehokkaasti ekalta en sitä osannu mut nyt jo neljänneltä pikku kiukkupussilta osaan

 

Ei selkää tarvi kääntää taaperon kiukulle. Itse lohdutan ja myötäelän lapsen kiukussa. Ainahan lapsi ei halua lohtua tai siedä edes, että puhutaan saatikka kosketaan ,mutta tilanteen mukaan. Minusta kiukku pitää huomioida ihan samoin kuin riemun tunteet, jotta lapsi oppii negatiivisiä tunteita ymmärtämään, käsittämään ja jopa joskus hallitsemaan. Monesti meidän vanhempien on vaan vaikeampi käsitellä kiukun tunteita ja ohjata lasta niissä. Jo tästäkin syystä ne jää huomioimatta.

juu jos kiukku kiukku menee yli siis siten ettei lapsi enää hallitse sitä silloin on puututtava ja autettava hallinnassa mutta hetken on tervettä antaa lapsen raivota

 

Meillä selvitellään kiukkuja puhumalla/selittämällä. Neiti on pian 2v2kk ja kiukut uhman kera on sen mukaisia.. |O Pahimpia kohtauksia tulee, kun äiti tai isi jättää huomioimatta kiukkua.. Silloin lentelee tavaratkin. Hyvin tuo on silti jo oppinut ettei niitä saisi heitellä.

 

Meillä 1,5 vuotias poika saa myös raivareita. Niihin on tepsinyt parhaiten 'kovat' keinot eli selän kääntäminen ja huomiotta jättäminen. Kaikki muu vain lisää kiukkua ja pitkittää tilannetta. Syliin ei missään nimessä kannata ottaa tai alkaa ihan mahdoton rimpuilu ja pään heilauttelu taakse päin.

 

Meillä on ihan samanlaisia kiukkuja. Koitan sanoittaa lapsen pahaa oloa ja sen syytä, kysyn myös mikä harmittaa. Esimerkiksi näin: "Harmittaako sinua se, ettei äiti nyt tule lukemaan? Joo, äiti ymmärtää sen, mutta minulla on kova nälkä ja syön ensin. Haluatko syliin? Ei ole pakko. Saa harmittaa, ja se menee kyllä ohi..." jne.

 

Ei tosiaan tarvi olla huomioimatta; nykykäsityksen mukaan lapsen täytyy oppia siihen, että kaikki hänen tunteensa ovat hyväksyttäviä (eli jos kääntää selkänsä ja jättää lapsen huomiotta niin hän oppii ettei negatiivisia tunteita saa näyttää!). Ei tarvi kyllä mitenkään erityisesti lohduttaakaan (jos lapsi raivoaa vaan raivoamistaan), vaan riittää, että toteaa lapselle tämän olevan nyt kiukkuinen ja että se ei haittaa. Eli juuri tuosta mistä jo jo kirjoittikin eli lapsi oppii tunnistamaan tunteensa.

Meillä tehdään samoin kuin moni muukin on jo kuvaillut, puhutaan että mikäs nyt harmittaa ja saa harmittaa, mutta ei saa silti paiskoa tavaroita tms., ja aina ei saa kaikkea mitä haluaa vaikka se harmittaakin jne.

 

Meillä 1v 8kk ja saa kans raivareita jos ei saa tahtoaan läpi. Nytkin on matosta tullut nirhauma otsassa kun kertakaikkiaan "sortuu" huutamaan lattialle, pää kolisee matkalla. Yritän aina selittää että miksi mitäkin asiaa ei saa tehdä tai miksi jotain ei saa juuri nyt. Toivoa sit että se joskus ymmärtää ne äiskän selitykset. Mutta pelkkää EItä en sano, sanon aina että esim siihen ei saa koskea siksi että se on kuuma tms.

paras on yrittää selityksen jälkeen keksiä jotain muuta mikä herättäisi lapsen mielenkiinnon. Mut hermoja raastavia ne raivarit kyllä välillä on!! Ei passaa silti ruveta huutamaan..

 

Tuosta kieltämisestä: Olen huomannut, että pelkkä EI ei toimi koskaan, ja sitten tapellaan. Jos onnistun selittämään niin, että 1v 10kk ymmärtää, hän melko usein tottelee. Sinällään turhauttavaa, että auktoriteetista ei tunnu olevan tietoakaan, toisaalta hyvä että lapsi ymmärtää jrkipuhetta.

 

Tuosta kieltämisestä: Olen huomannut, että pelkkä EI ei toimi koskaan, ja sitten tapellaan. Jos onnistun selittämään niin, että 1v 10kk ymmärtää, hän melko usein tottelee. Sinällään turhauttavaa, että auktoriteetista ei tunnu olevan tietoakaan, toisaalta hyvä että lapsi ymmärtää jrkipuhetta.

Minä oon huomannut ihan saman! Jos vaikka koskee johonkin esineeseen mihin ei saisi, kielto "ei saa koskea siihen", on ihan turha, mutta kun sanoo, että "laitapa se takaisin", niin poika laittaa esineen ihan tyytyväisenä takaisin ja on onnellinen kun osaa ja kehutaan Joskus sitä itse on vaan niin väsynyt, että haluaisi lapsenkin tottelevan kiltisti kaikkea, eikä vaatisi mitään perusteluja yms.