2-vuotiaan levottomat yöunet

Mikä piru riivaa kohta parivuotiasta tyttöämme, kun nukkuu yöt niin jumetun levottomasti, joka aamuyö herää, ja ennen sentään auttoi kun otti loppuyöksi viereen nukkumaan niin unet jatkui aamuun asti, mutta nyt ei auta enää sekään. Yhtäkkiä halutaankin taas sinne omaan sänkyyn ja tätä venkslausta ei sitten kestä kenenkään hermo. Varsinkin kun kello herättää aamulla töihin...

Ja aamuöisin se unikin on sitten sellaista levotonta pyörimistä ja sätkimistä. Hulluksiko se on tullut? Ennen oli niin hyvin nukkuva lapsi... Ei kehtaisi keskellä yötä huudattaakaan hirmuisesti, ettei naapurit herää... Elämässä ei ole tapahtunut mitään suuria muutoksia mikä voisi vaikuttaa...:headwall: *HUOH*
 
pur
no noihin aikoihin lapsen mielikuvitus alkaa kehittyä. Meillä tuo alko jo ennen 2v mutta kehitysvaieethan ovat yksilöllisiä. Kun mielikuvitus kehittyy niin maailma muuttuu täysin arvaamattomaksi tavallaan ja unet tietysti vilkastuvat kanssa, tämä kaikki on hereillä jännittävää ja hauskaakin mutta nukkuessa pelottavaa. Siksi myös samoihin aikoihin tuntuu lapselle olevan hynin tärkeää että esim äidillä on Äidin hattu päässä ja tavarat ovat siellä missä kuuluukin. Oma taaperoni ei viihdy nyt ulkona koska täytyy päästä sisälle tarkistamaan että lelut ovat paikoillaan. Tuota saman kaltaista heräilyä ja painajaisia on meillä myös ollut kuukauden verran ja on onneksi tasaantumaan päin jo. Hiukan auttoi yövalo paniikin voimakkuuteen, muttei heräilyyn. Hän nyt vaan alkaa huomaan, että vaikka maailma mielikuvituksen ja asioiden laajemmin ymmärtämisen myötä muuttuukin paljon niin silti kaikki pysyy myös tavallaan samanlaisena (koti, lelut, rutiinit, yms)

Näin siis olen itse asian järkeillyt, ohi se menee jokatapauksessa, niinkuin kaikki muutkin kehitysvaiheet
 
Meillä on ollut tuota samaa nyt kolme kuukautta, eli lapsi herää yöllä 3-6 kertaa, joskus harvoin nukkuu yön heräämättä. Isi käy rauhoittamassa yöllä ja unia jatketaan sitten omassa sängyssä. Meillä kun vanhempien sängyssä nukkuu kohta 4kk ikäinen pikkuveli. Jokaisella ystävälläni jolla on saman ikäinen lapsi, on yöheräilyt alkaneet kahden vuoden iässä ja loppuneet kestettyään joitakin kuukausia. Tsemppiä!
 
Ihanaa löytää kohtalotovereita!

Mä ajattelin että mun kohta 2v. tyttö aloitti yöheräämiset sen takia,kun muutettiin kahdestaan uuteen kaupunkiin ja aloitti taas päiväkodissa. Mutta tämä taitaakin johtua ihan iästä. Herää sen 1-3 kertaa yössä itkemään. Rankkaa on,kun välillä ei rauhotu millään ja mun pitäis jaksaa opiskellakin.
Hienoa kuulla,että tämä on vaihe ja pitäisi mennä ohi. Osaako kukaan sanoa,että koska unet alkaa taas parantua?
 
Meillä on yleensä lapset nukkuneet aika hyvin ja esikoisella ei ole ollut vastaavanlaisia heräämisiä. nyt kun toinen poika on kohta 2-vuotias, niin heräilyt tällä alkaneet. Aluksi ajattelin että mitä väärää tehdään kun yöt on yhtä heräämistä:) No nyt se selvis..meillä ne vaan jäi ekan kohdalla pois.

meillä on myös tässä muutto omaan taloon ja vauvan syntyminen olleet samassa. Että tyhmä minä kun mietin että mistä moinen vois johtua:D
 
Täällä samanlaista ongelmaa... Tyttö (täytti pari viikkoa sitten 2v.) on jo monen viikon ajan heräillyt keskellä yötä ja valvonut kaksikin tuntia. Illalla nukahtaa ihan hyvin, mutta sitten keskellä yötä herää ja on täysin pirteä. Aluksi itkeskeli sängyssä ja halusi leikkimään, mutta nykyään ei enää (onneksi!) itke, vaan touhuaa sängyssään, höpöttää ja lauleskelee. Joinain öinä tyttö saattaa nukkua illasta aamuun heräämättä, tai sitten herää vain kerran-pari ja nukahtaa samantien uudestaan, mutta todella monena yönä meillä valvotaan keskellä yötä, kun äitiä nukuttaisi niin makoisasti... Ihana lukea täältä, että kohtalotovereita löytyy, koska kaikkien ystävien samanikäiset lapset kuulemma nukkuvat niiiiin hyvin yönsä...
 
Piti vielä kysyä, että oletteko saaneet mitään neuvoja/vinkkejä esim. neuvolasta? Meidän neuvolantäti ei oikein osannut sanoa asiaan mitään. Olen miettinyt, pitäisikö tytöltä jättää päiväunet kokonaan pois, jos yöllä valvominen johtuu niistä, mutta ymmärsin päiväkodin tädin puheista rivien välistä, että siellä on kaikkien nukuttava :kieh:
 
Mummina olen ollut huolissani tyttäreni 1 v 4 kk:n ikäisestä pojasta joka aloitti juuri päiväkodin. Lapsi herää yöllä parkumaan ihan kuin näkisi painajaisia. Olen jo miettinyt että pelkääkö lapsi jotain vai onko tämä normaalia? Joskus tiedän että lapsen isä ja äiti ovat riidelleet kova äänisesti ja ajattelin että se johtuisi tästä. Olen yrittänyt olla lapsen ja perheen tukena mahd. paljon, mutta tämä asia vaivaa silti tosi paljon.
 
SariÄippä
Meilläkin tyttö 1v 8kk ja nyt on heräillyt yöllä. haluaa viereen ja vaikka ottaa viereen niin nukkuu levottomasti. Välillä yritetään sit taas mennä omaan sänkyyn ja sit sieltä kohta taas viereen..huoh..ei pysty nukkuun itse eikä mies joka menee aamulla töihin. No tämä on kolmas lapseni eli tiedän että se aikanaan sit loppuu ja lapsi rupeaa nukkumaan yönsä paremmin. Sitä odotellessa :)
 
meillä sama, 1vuotta on nyt, on heränny kuukauden 1-5kertaa yössä, alkaa parkumaan täysiä, otan viereen, itkee silti n. 10min ja nukahtaa.
kaippa se on sitä mielikuvitusta..ja jos miettii et millo alkais kävelee tai näkeee unia :/
 

Yhteistyössä