2-vuotiaan hirveä mustasukkaisuus vauvasta

[Piparminttu-Pipsa.]

Apua! Meidän esikoispoika on nyt 2v 2kk ja pikkuveli kohta 7kk. Koko pikkuveljen olemassaoloajan esikoinen on ollut huomattavan mustasukkainen. Pikkuveljen synnyttyä isoveli ei tykännyt, kun imetin ja halusi aina vauvan pois sylistäni. Hän taantui, itse syöminen ei enää kiinnostanut, nukkumaanmeno muuttui taisteluksi jne. Parissa kuukaudessa tuo taantuminen helpotti ja pian isoveli oli taas reipas ja "iso poika". Ajattelin jo toiveikkaana, että mustasukkaisuuskin vähenisi, mutta se vain pahenee koko ajan. =(

Nykyisin isoveli hyökkää vauvan kimppuun oikeastaan heti, jos huomaa tämän lattialla tai sylissä. Hän läpsii, lyö, heittää lelulla, ajaa potkuautolla tai nukenrattailla päälle tai puskee päällä, menee istumaan vauvan päälle ja kaikkea vastaavaa. Tähän saakka vakavilta jutuilta on vältytty, mutta pelottaa oikeasti, milloin sattuu jotain pahasti. Olemme koettaneet vaikka mitä konsteja mustasukkaisuuden vähentämiseksi, tässä muutama:
- kieltäminen, toruminen, tilanteesta pois vieminen, huomion suuntaaminen muualle
- jäähy
- isoveljen lelujen takavarikointi
- isoveljen extrahuomiointi ja ajan viettäminen kahdestaan hänen kanssaan
- vauvan hoitaminen yhdessä
- vauva-aiheisten kirjojen lukeminen, muiden "kilttien" isoveljien kehuminen
- yhteisten leikkien opettaminen, esim. isoveli hauskuuttaa vauvaa erilaisilla äänillä
- kaikenlainen puuha isoveljelle, että huomio pysyisi muussa kuin vauvan kiusaamisessa (vain videot toimivat pidemmän aikaa tähän tarkoitukseen)

Mutta mikään ei auta! Neuvolassa täti vain totesi, että "kyllä se ajan kanssa helpottaa". Joo niin varmaan helpottaakin, mutta mulla hajoaa kohta pää! En pysty edes aamupalaa laittamaan pöytään ilman, että isoveli on jo vauvan kimpussa. Ainoa tapa pitää vauva suojassa, on kantaa häntä sylissä tai kantoliinassa. Tämäkin on hieman hankalaa jokapäiväisessä elämässä pidemmän päälle (varsinkin kun vauva painaa yli 10kg).

Kyselisinkin nyt teiltä muilta kokemuksia vastaavanlaisista mustasukkaisista isommista sisaruksista. Tuntuu, että kaikkien muiden perheiden isoveljet ja isosiskot hoitavat innolla vauvaa ja tuovat tuttia jne. Ollaanko me tehty jotain pahasti väärin, kun meillä ei tapahdu mitään tuollaista? Missä vaiheessa tuollainen hurja mustasukkaisuus mahdollisesti helpottaa? Mitä voisimme vielä kokeilla?

 

[lopokopo]

Meillä oli vähän samanlaista, ei ehkä ihan noin pahana, kun vauva oli alle puolivuotias (esikoinen vauvan syntyessä 1,5-v.). En osaa sanoa tuohon mitään poppakonsteja. Meillä raahattiin esikoinen jäähylle vessaan (siksi vessaan, että vauvaa lohdutellessa en pystynyt palauttamaan häntä tuhatta kertaa jäähypenkille sohvan nurkkaan). Sitten suurieleisesti lohduttelin vauvaa. Kun esikoinen tuli jäähyltä, käytiin vielä tapahtunut läpi. Pahimmillaan näitä jäähyjä tuli varmaan 5-10 jo ennen aamiaista. Sitten yritin myös leikkiä molempien kanssa jotain yhteispuuhia leikkimatolla, esim. laulettiin laulukirjasta esikoisen valitsemia lauluja. Jos esikoinen rupesi ryttyilemään, hänet karkoitettiin pois ja jatkoin vauvan kanssa. Yritin myös heti, jos esikoinen oli hetkenkin kiltti vauvalle, kertoa miten vauva ihailee ja kunnioittaa noin fiksua ja taitavaa isosisarusta.

En tiedä auttaako nämä vinkit yhtään. Olin itsekin välillä aika poikki, tuntui että kaikki viestintä esikoisen kanssa oli pelkkää kieltämistä. Ja hankala oli sitten antaa niinä harvoina vähemmän pahoina hetkinä positiivista huomiota, kun välillä tympi koko tyyppi niin pahasti. Ajattelin, että onko esikoinen oikeasti tosi ilkeä ihminen. No, ilmeisesti ei ole, koska ajan kanssa helpotti ja nyt on taas aika hyvä vaihe. Joskin ongelmallista on nyt se, kun ryömivä kuopus menee sotkemaan esikoisen leikit ja siitäkös taas alkaa meteli...

 

[huomiota]

Ne jotka vielä harkitsee toista, niin kannattaa ajoittaa pitkä ikäero! Tuollainen 1,5-2,5 vuoden ikäero on pahin ja sen ikäinen ei voi vielä ymmärtää, varsinkaan 1,5-v, ihan oikeasti että vauvaan sattuu tai joku lelulla sohaisu voi olla vaarallista vauvalle. Siitä tulee helposti "noidankehä" ja vanhempi sisarus joutuu huonoon maineeseen, vaikka oikeasti syy ei ole mitenkään hänen, koska hänkin on vielä PIENI LAPSI ja tarvitsee vanhempien täyden huomion. Useilla vanhemmilla ei ole kovin hyvää käsitystä siitä, että millaista huomiota vanhemmilta vielä 2-vuotiaskin tarvitsee ( Tuohon mustasukkaisuuteen ei ole mitään niksejä vaan tällainen lapsi hakee selvästi vanhempien huomiota, koska on saanut sitä liian vähän. Antaisin vain enemmän huomiota, aikaa, hellyyttä ja kaikkea mahdollista sille vanhemmalle lapselle, jotta hän tuntisi olonsa turvalliseksi. Yksin on hankala antaa sitä kahdelle pienelle lapselle, mutta ehkä voisitte ottaa ulkopuolisen hoitajan välillä kotiinne, joka hoitaa välillä vauvaa ja välillä isompaa, jotta voit itse antaa täyden huomion jommalle kummalle. Näin pienet lapset eivät voi opetella jakamaan huomiota vaan tarvitsevat sitä itse oman kehityksensä vuoksi.

 

[Mielenkiintoista]

Tää onkin jännä keskustelu... Joka paikassa toitotetaan, että alle 2v ikäero on tutkitusti paras, kun lapsi ei muista olleensa ainokainen ja siksi tottuu sisarukseen helpommin kuin vanhempi. Näiden perusteella kuullostaakin ihan päinvastaiselta... Alkoipa vähän jännittämään, miten esikoinen tulee suhtautumaan uuteen tulokkaaseen, on tämän syntyessä 1v 10kk. Tällä hetkellä on melkoisen huomionkipeä pieni neiti ja kovin äidissä kiinni.

 

[ÄssÄ!]

Ensinnä tsemppiä ap:lle empä tiedä onko olemassa mitään muuta konstia millä esikoisesi mustasukkaisuus voisi vähentyä, mitä et ole jo kokeillut... Minusta nuo kokeilemasi konstit on juuri niitä mitä olisin itsekkin kokeillut.

Mutta haluaisin kertoa eriävän mielipiteen nimim. "huomiota" väitteeseen... Meillä on nyt 4 lasta, 2 ensimmäisen ikäero on 2v ja 2pvää ja nuorimman ikäero on 2v ja 2vkoa. Kummallakaan kerralla vanhempi sisarus ei ole ollut mustasukkainen vauvasta. Ihan normaalia 2 veen uhmaa on havaittavissa (oli jo ennen vauvan syntymää) muttei vauvaan kohdistuvaa. Eli meillä taas toi 2v ikäero on ollut just loistava..

Muistan omasta lapsuudesta ja minulle on kerrottu kuinka mustasukkainen olin omasta pikkuveljestäni, ikäeroa oli reilu 4v ja olin TODELLA mustis!

Kaverin nuorimmilla on ikäeroa 4v ja mustasukkaissu on ollut myös heillä rajua, tämä 4v on saanut aikamoisia raivokohtauksia, ja nämä alkoivat vauvan kotiuduttua.

Summasummarum, kaikki me ollaan erilaisia. Ei ola varmaankaan yhtä Sopivaa ikäeroa :O)

 

[vhjk]

Ne jotka vielä harkitsee toista, niin kannattaa ajoittaa pitkä ikäero! Tuollainen 1,5-2,5 vuoden ikäero on pahin ja sen ikäinen ei voi vielä ymmärtää, varsinkaan 1,5-v, ihan oikeasti että vauvaan sattuu tai joku lelulla sohaisu voi olla vaarallista vauvalle. Siitä tulee helposti "noidankehä" ja vanhempi sisarus joutuu huonoon maineeseen, vaikka oikeasti syy ei ole mitenkään hänen, koska hänkin on vielä PIENI LAPSI ja tarvitsee vanhempien täyden huomion. Useilla vanhemmilla ei ole kovin hyvää käsitystä siitä, että millaista huomiota vanhemmilta vielä 2-vuotiaskin tarvitsee ( Tuohon mustasukkaisuuteen ei ole mitään niksejä vaan tällainen lapsi hakee selvästi vanhempien huomiota, koska on saanut sitä liian vähän. Antaisin vain enemmän huomiota, aikaa, hellyyttä ja kaikkea mahdollista sille vanhemmalle lapselle, jotta hän tuntisi olonsa turvalliseksi. Yksin on hankala antaa sitä kahdelle pienelle lapselle, mutta ehkä voisitte ottaa ulkopuolisen hoitajan välillä kotiinne, joka hoitaa välillä vauvaa ja välillä isompaa, jotta voit itse antaa täyden huomion jommalle kummalle. Näin pienet lapset eivät voi opetella jakamaan huomiota vaan tarvitsevat sitä itse oman kehityksensä vuoksi.

Ei tämä minunkaan mielestäni pidä paikkaansa.

Meidän suvussa on suosittu todella paljon tuota 1,5 vuoden ikäeroa, eikä mustasukkaisuutta ole ilmaantunut. Tutulla taas 4 vuotta vanhempi sisarus sai kovat mustasukkaisuus kohtaukset nuoremmasta sisaruksesta. Luulen, että osa lapsista on vain mustaisukkaisempia kuin toiset, eikä sillä iällä ole niin merkitystä. Luulen kuitenkin, että myös kasvatuksella on suuret vaikutukset kuinka se mustasukkaisuus tulee esille.

Meillä ollaan vain yksinkertaisesti oltu todella rakastavaisia esikoistakin kohtaan tietenkin, eikä jätetty missään ulkopuolelle. Silloin kun esikoinen taas oli vielä ainokainen, niin ei kyllä silloin tehty sitä virhettä, että hän olisi tuntenut itsensä maailman keskipisteeksi, joten sekin on varmaan vähän auttanut. Vauvastakaan ei tullut elämän keskipistettä, vaan kyllä hänkin joutui välillä itkien odottamaan, jos oli jokin asia oli kesken. Niin se vain on.

En osaa ap:lle kyllä nyt tähän hätään paljon muuta neuvoa antaa, kuin että yritä jaksaa! Vaikka sanoinkin, että osa lapsista on varmaan vaan luonteeltaan mustasukkaisempia, niin se ei kuitenkaan tarkoita, että mustasukkaisuus jää välttämättä "päälle". Tutun mustasukkaisesta 4 vuotiaasta tuli ainakin aivan tasapainoinen puoliso kumppanilleen ilman sen kummempaa mustasukkaisuutta sillä saralla... Joissain muissa asioissa hänen mustasukkaisuus (kateus) tosin hieman näkyy, mutta onhan meillä kaikilla vikamme... Paitsi eihän meillä itsellämme kuitenkaan ikinä.

 

[huomiota]

Ei tämä minunkaan mielestäni pidä paikkaansa.

Meidän suvussa on suosittu todella paljon tuota 1,5 vuoden ikäeroa, eikä mustasukkaisuutta ole ilmaantunut. Tutulla taas 4 vuotta vanhempi sisarus sai kovat mustasukkaisuus kohtaukset nuoremmasta sisaruksesta. Luulen, että osa lapsista on vain mustaisukkaisempia kuin toiset, eikä sillä iällä ole niin merkitystä. Luulen kuitenkin, että myös kasvatuksella on suuret vaikutukset kuinka se mustasukkaisuus tulee esille.

Meillä ollaan vain yksinkertaisesti oltu todella rakastavaisia esikoistakin kohtaan tietenkin, eikä jätetty missään ulkopuolelle. Silloin kun esikoinen taas oli vielä ainokainen, niin ei kyllä silloin tehty sitä virhettä, että hän olisi tuntenut itsensä maailman keskipisteeksi, joten sekin on varmaan vähän auttanut. Vauvastakaan ei tullut elämän keskipistettä, vaan kyllä hänkin joutui välillä itkien odottamaan, jos oli jokin asia oli kesken. Niin se vain on.

En osaa ap:lle kyllä nyt tähän hätään paljon muuta neuvoa antaa, kuin että yritä jaksaa! Vaikka sanoinkin, että osa lapsista on varmaan vaan luonteeltaan mustasukkaisempia, niin se ei kuitenkaan tarkoita, että mustasukkaisuus jää välttämättä "päälle". Tutun mustasukkaisesta 4 vuotiaasta tuli ainakin aivan tasapainoinen puoliso kumppanilleen ilman sen kummempaa mustasukkaisuutta sillä saralla... Joissain muissa asioissa hänen mustasukkaisuus (kateus) tosin hieman näkyy, mutta onhan meillä kaikilla vikamme... Paitsi eihän meillä itsellämme kuitenkaan ikinä.

Vastaan sinulle ja myös edelliselle, että meillä neljän lapsen välillä on ikäerona ollut 4-5 vuotta ja vanhemmat lapset eivät ole olleet mustasukkaisia (esikoinen jonkun verran), eivätkä varsinkaan ole koskaan yrittäneet vahingoittaa nuorempaa sisarustaan. Se ero ehkä on siinä, että 1,5-2,5 vuotias ei voi ymmärtää satuttavansa vauvaa ja voi vahingossa oikeasti satuttaa tai saada aikaan muuta harmia, mutta 4-5 vuotias ei yritä satuttaa vauvaa tai "tuhota paikkoja" vaan mustasukkaisuus voi ilmetä muulla tavalla, joka on kuitenkin turvallisempi kaikille. Mitä nyt lähipiirin suht suurella otannalla arvioin niin eniten hankaluuksia mustasukkaisuuden kanssa on ollut perheillä, joilla ikäeroa on ollut 1-2 vuotta ja niillä, joilla ikäeroa on ollut enemmän 4-5 vuotta niin yleensä vanhempi sisarus on ollut enemmänkin innokas apulainen vauvanhoidossa

Ja olen aivan samaa mieltä tästä:

"Luulen, että osa lapsista on vain mustaisukkaisempia kuin toiset, eikä sillä iällä ole niin merkitystä. Luulen kuitenkin, että myös kasvatuksella on suuret vaikutukset kuinka se mustasukkaisuus tulee esille."