2 v 6 kk - miten saan kuriin?

[taustalla]

Tää on taas niin tätä itteensä! Likka, 2 v 6 kk, ei suostunut millään ilveellä nukkumaan päikkäreitä ja riekkuu tuolla nyt ja tuhmailee minkä kerkeää. Kiusaa pikkusiskoa, kiipeilee kirjahyllyyn ja sotkee ja rikkoo minkä käsiinsä saa.

Olen seisottanut nurkassa ja komentanut, olen laittanut huoneeseensa miettimään ja vienyt sänkyyn "nukkumaan". Olen yrittänyt ottaa syliin ja puhumalla selittää, että jos et nuku, niin sitten ei myöskään ketkuilla ja olen yrittänyt selittää, miksi ei saa kiusata siskoa ja miksi ei saa kiivetä kaappiin yms yms. EI AUTA, EI!!! Tuolla tuo ketkuu taas. Ei usko mitään eikä mikään keino tunnu auttavan.

Ongelma ei ole yksinomaan tuo, ettei ole nukkunut. Väsynyt kyllä on, mutta se ei se pelkästään yliväsymystä ole. Taitaa olla jonkin sortin uhmaa, luulisin. Tai muuten vaan jästipää kakara!

Mutta siis, miten tuon ihmisen-alun saa kuriin ja järjestykseen???

 

[Koivu]

Saako henk.koht. huomiota tarpeeksi?

Varmaan helpompi sanoa kuin tehdä, mutta äitin pitäisi vain olla rauhallinen ja joka kerta selittää, että ei noin saa tehdä. Lyömisestä ja muusta tahallaan toisten satuttamisesta tai tahallisesta rikkomisesta tai muusta sellaisesta pitää mennä lapsen tasolle, katsoa silmiin ja sanoa että teki väärin tiukalla äänellä, mutta rauhallisesti, sanoa että noin EI SAA tehdä. En tiedä voiko noin pientä laittaa nurkkaan, mutta ainakin 3-vuotias ymmärtää jo niin hyvin puhetta, että ymmärtää häpeänurkan tarkoituksen ja sen, että sieltä ei tulla ilman lupaa pois, ja miksi sinne joutui.

Rakkautta, ja syliä ???

 

[taustalla]

Kyllä sinun on tuonikäinen kuriin saatava ja piste. Voimia sulle, pysy rauhallisena ja älä anna periksi.

 

[taustalla]

\

Kyllä sinun on tuonikäinen kuriin saatava ja piste. Voimia sulle, pysy rauhallisena ja älä anna periksi.

Niin, olen samaa mieltä. Mutta miten????? Millä keinoilla????

 

[mamma2003]

meillä oli jossain vaiheessa myös pikku mies kaikkea vastaan. Siirsin päiväunia myöhemmäksi olisiko se teillä mahdollista? tai sitten pvunet pois!?

en osaa muuta sanoa kuin malttia ja voimia sinulle kohtalotoveri B) :hug: :flower:

 

[pienten äiti]

ihan sama tilanne. olen huomanut ettei turhasta hermostumisesta, jota valitettavan usein sattuu ole mitään hyötyä. olen kokeillut komennusta, huomion keskittämistä häneen, huomion keskittämistä pienempään, nurkkaa, huutoa, rauhallista selitystä jne. ja olen tullut tulokseen että tuo uhma ja pienen kiusaaminen on tämän hetken kehitykseen kuuluva vaihe.
toisaalta ymmärrän näkökantaa että lapsi saatava kuriin, jotta hän tietää rajansa ja oppii tavoille. ja onhan se aikuisillekin mielekästä jos lapsi on tottelevainen ja miellyttäväkäytöksinen. mutta jos luet noita kuri-viestejä niin huomaat että monet on sitä mieltä että lapsen on annettava tilaa ja mahdollisuus kasvaa ja ilmaista niitä negoja tunteitakin (kiukkua, turhautumista, väsymystä).
meillä illat on aika haastavia kun just 2.8-v ei suostu tarhassa nukkumaan päikkäreitä ja on tarhan jälkeen nälkäinen ja väsynyt. eli molemmat alle 3-v. kaipaavat huomiota, joutavaa, syötävää ja kehittävää tekemistä samaan aikaan. mies tulee myöhään kotiin joten yritän selvitä miten parhaiten pystyn. jos siinä tilanteessa keskittyisin kurinpitoon niin muuta ei sitten ehdittäiskään tekemään.
voi olla että lapsistani kasvaa sitten vähän itsenäisempiä, itsekeskeisempiä ja ärsyttävämpiä mutta ainakin äiti säilyttää mielenterveytensä...
olen itsekin pähkäillyt asian kanssa, tiedän teoriassa mitä pitäis tehdä mutta luulen että lapset oppii tuota kuria sitten vähän myöhemminkin.
:hug: voimia sulle ja mulle ja kaikille äideille ja etenkin lapsille!

 

[taustalla]

Kiitos kaikille kannustuksesta!

Mielenkiintoinen ajatus-yhtälö tuo, että antaa vaan kurinpidon olla ja keskittyy arjen pyörittämiseen. Taidan alkaa pitämään pikkuisen löysää, sillä kärsiihän se jatkuva komentaminenkin inflaation.

Toisaalta taas hirvittää, että jos en saa tämän ikäistä lasta kuriin, niin mitä meillä seuraa sitten myöhemmin...

Vaikea asia, mutta ei kai muu auta kuin ottaa tilanteet kerrallaan ja yrittää toimia omalla vajavaisella tavallaan niinkuin parhaiten taitaa. Yrittää vaan toivoa, että tuosta känkkäränkästä kasvaa joskus sen verran omilla aivoillaan ajatteleva ihminen, että tietää itse olla tekemättä tyhmyyksiä kun kerran muiden neuvot eivät mene kaaliin.

Mummoni juuri lohdutteli minua puhelimessa, että samanlainen "tanopää" minäkin kuulemma tuossa iässä (ja paljon myöhemminkin) olin eikä minustakaan mitään kriminaalia narkkaria tullut. Että toivossa on hyvä elää ja uskossa on hyvä kuolla vai miten se nyt meni...