2 lasta karkasi päiväkodista!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja sara
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

sara

Vieras
Päiväkodista karanneet pääsivät kilometrin karkumatkalle
14.9.2007 06:47

Kaksi nelivuotiasta pikkupoikaa karkasi toissa päivänä Tikkakosken päiväkodista.

Puolen tunnin seikkailu päättyi onnellisesti, mutta suuria tunteita tapaus herätti.

- Olihan se tosi järkyttävää. Säikäytti kyllä aika lailla, kun kuulin asiasta, kertoi Lauri -pojan äiti Anna Poutanen.

- Sitä on itse saanut lukea tällaisista tapauksista, missä on sattunut jotain todella ikävää. Periaatteessa mitä tahansa olisi voinut tapahtua.

Vanhemmille päiväkoti on paikka, johon pitää voida luottaa sataprosenttisesti. Vaikka Jyväskylän maalaiskunnassa sijaitsevalta päiväkodilta ei täydellistä suoritusta tällä kertaa nähty, ei karkulaisen äiti menettänyt luottamustaan.

- Heti seuraavana aamuna vein pojan uudelleen hoitoon ja sanoin, ettei luottamuspulaa ole. Kolme vuotta poika on siellä ollut, eikä ikinä ennen ole ollut mitään ongelmia. Tosi tyytyväinen olen.

Nelivuotiaat kaverukset onnistuivat karkaamaan aamupäivällä, kun 3-4-vuotiaiden ryhmä, Peipposet, olivat sisällä.

Katoaminen huomattiin kymmenessä minuutissa. Etsinnät käynnistettiin heti noin kymmenen hengen voimin.

Pojat tunteva ulkopuolinen aikuinen havaitsi omilla teillään olevat pojat maantien varresta, noin kilometrin päässä päiväkodista.

Kaksikko oli matkalla toisen pojan kotiin leikkimään. Pojat olivat takaisin päiväkodissa puoli tuntia katoamisensa jälkeen.

- Pojat olivat käyneet matkan varrella meidän pihassa, josta Lauri otti polkupyöränsä. Kypärää hän ei ottanut, sillä koska olimme töissä, oli ovi lukossa. Toinen poika jatkoi juoksupelillä.

Henkilökunta tarkisti ensimmäiseksi aivan päiväkodin vieressä olleen uimarannan. Siellä ei onneksi ollut jälkiä.

Päiväkodista ei ehditty soittaa edes lasten vanhemmille katoamisesta, kun ilouutinen tilanteen laukeamisesta tuli.
*************************************************

Ihmettelen vain että mistä saivat 10 etsijää??
Päiväkodin henkilökuntaa?
Oliko siis muilla lapsilla etsintojen aikana tarpeeksi aikuisia valvomassa??
 
mä karkasin tarhasta pienenä ja ei ollu mitään vikaa tarhassa.
noin pienet lapset helposti unohtaa että miksi ne siellä tarhassa on, ja kun ihmiset tosiaan kulkee ees taas tarhan pihaan ja ulos niin se on helppo lähtee vetää sieltä. yhtä tarhantätiä kohden saattaa helposti olla kymmenen lasta vahdittavana.

ite karkasin ikkunasta päikkäreiden aikaan.
 
Mistä pääsivät karkuun? Jos ryhmä oli vielä sisällä?

Tarhan porttien pitää olla riittävän hankalat lapsille ja aidan korkea, jotta kiipeämään ei pääse. Usein aidat ovat matalat ja tavarantoimittajaa menee sisään ja ulos, porttien sulkeminen täksi ajaksi huolimatonta.

Miksi maksamme veroja? Lapsien päivähoito järjestetty surkeasti, suuret ryhmäkoot ja onnettomat tilat.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:

ja vanhemmat jättää portteja sulkematta kun vievät/hakevat lapsia.Ikävä kyllä.
 
Meiltä karkas kaks lasta kun joku vanhemmista oli jättänyt portin auki tullessaan hakemaan omaa lastaan.
Pako huomattiin onneksi heti kun nähtiin että portti oli auki ja lapset löytyi 50m päästä, olivat vielä onneksi näköetäisyydellä. Kotiin olivat sirarukset matkalla ja myöhemmin selvis että olivat oikein odottaneet portin lähellä koska pääsisivät livahtamaan portista. Oli kuulemma kiire kotiin katsomaan Pikku Kakkosta.
 
Ei kun lisää vaan lapsia hoitoon,muistkaa tämä kaikki kotona olevat äidit, että niitä omia lapsia ei tarvitse hoitaa kotona vaan voi viedä hoitoon ja keskittyä sen uuden tulokkaan hoitoon rauhassa. Mitä siitä jos päiväkodit pursuaa lapsia, oppivathan sosiaalisiksi se on pääasia.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Ei kun lisää vaan lapsia hoitoon,muistkaa tämä kaikki kotona olevat äidit, että niitä omia lapsia ei tarvitse hoitaa kotona vaan voi viedä hoitoon ja keskittyä sen uuden tulokkaan hoitoon rauhassa. Mitä siitä jos päiväkodit pursuaa lapsia, oppivathan sosiaalisiksi se on pääasia.

Niin ja puolipäiväisiä voi ottaa tuplamäärän...ja tätejä ei lisää...
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ripaska:
onneksi lapset löytyivät

aivan! se tässä onki pääasia.ja että olivat kunnossa.

tässä vähä aika sitten oli naapurikylässä menny niinki huonosti että pph oli pistäny yhen löapsen pihalle kun puki vielä toisia.(virhe numero 1. )
kun kaikki lapset oli onnellisesti pihalla, huomas tämän pph:N tytär että yks puuttu. jäljet johtivat PIHAN PÄÄSSÄ OLEVAAN JOKEEN jota ei oltu aidattu! ( virhe numero 2. )

kolme päivää kai sitä lasta etittiin ja arvata saattaa että ei enää elossa näkyny lasta.
luojan kiitos että tässä ei päässy käymään niin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja nibbler:

Joo ja nämähän on "kunnan valvomia". Mitä valvontaa se on, että luotetaan hyvään tuuriin???Ettei mene jokeen, että koska pph tehtävä valvoa niin ei vaaraa että menee jokeen...?
 
Alkuperäinen kirjoittaja nibbler:
mä karkasin tarhasta pienenä ja ei ollu mitään vikaa tarhassa.
noin pienet lapset helposti unohtaa että miksi ne siellä tarhassa on, ja kun ihmiset tosiaan kulkee ees taas tarhan pihaan ja ulos niin se on helppo lähtee vetää sieltä. yhtä tarhantätiä kohden saattaa helposti olla kymmenen lasta vahdittavana.

ite karkasin ikkunasta päikkäreiden aikaan.

Lapset unohtaa, mutta lastenhoitajat ei sais unohtaa. Sun mielestä on ok jos pari lasta karkaa päiväkodista, ihan luonnollista. Pojat vaan halus mennä toiseen paikkaan leikkimään. Suhtautuisitko yhtä välinpitämättömästi jos kyseessä ois sun oma lapsi?
 
Alkuperäinen kirjoittaja sara:
Päiväkodista karanneet pääsivät kilometrin karkumatkalle
14.9.2007 06:47

Kaksi nelivuotiasta pikkupoikaa karkasi toissa päivänä Tikkakosken päiväkodista.

Puolen tunnin seikkailu päättyi onnellisesti, mutta suuria tunteita tapaus herätti.

- Olihan se tosi järkyttävää. Säikäytti kyllä aika lailla, kun kuulin asiasta, kertoi Lauri -pojan äiti Anna Poutanen.

- Sitä on itse saanut lukea tällaisista tapauksista, missä on sattunut jotain todella ikävää. Periaatteessa mitä tahansa olisi voinut tapahtua.

Vanhemmille päiväkoti on paikka, johon pitää voida luottaa sataprosenttisesti. Vaikka Jyväskylän maalaiskunnassa sijaitsevalta päiväkodilta ei täydellistä suoritusta tällä kertaa nähty, ei karkulaisen äiti menettänyt luottamustaan.

- Heti seuraavana aamuna vein pojan uudelleen hoitoon ja sanoin, ettei luottamuspulaa ole. Kolme vuotta poika on siellä ollut, eikä ikinä ennen ole ollut mitään ongelmia. Tosi tyytyväinen olen.

Nelivuotiaat kaverukset onnistuivat karkaamaan aamupäivällä, kun 3-4-vuotiaiden ryhmä, Peipposet, olivat sisällä.

Katoaminen huomattiin kymmenessä minuutissa. Etsinnät käynnistettiin heti noin kymmenen hengen voimin.

Pojat tunteva ulkopuolinen aikuinen havaitsi omilla teillään olevat pojat maantien varresta, noin kilometrin päässä päiväkodista.

Kaksikko oli matkalla toisen pojan kotiin leikkimään. Pojat olivat takaisin päiväkodissa puoli tuntia katoamisensa jälkeen.

- Pojat olivat käyneet matkan varrella meidän pihassa, josta Lauri otti polkupyöränsä. Kypärää hän ei ottanut, sillä koska olimme töissä, oli ovi lukossa. Toinen poika jatkoi juoksupelillä.

Henkilökunta tarkisti ensimmäiseksi aivan päiväkodin vieressä olleen uimarannan. Siellä ei onneksi ollut jälkiä.

Päiväkodista ei ehditty soittaa edes lasten vanhemmille katoamisesta, kun ilouutinen tilanteen laukeamisesta tuli.
*************************************************

Ihmettelen vain että mistä saivat 10 etsijää??
Päiväkodin henkilökuntaa?
Oliko siis muilla lapsilla etsintojen aikana tarpeeksi aikuisia valvomassa??

Päiväkodissa on muutakin henkiläkuntaa kuin hoitajia ja opettajia ja etsijöitä saadaan myös naapuripäiväkodeista ja kun aletaan kyselemään niin monet ihan ulkopuoliset saattaa myös lähteä mukaan. En tiedä onko tässä ollut jo poliisitkin mukana.

Katoamis ohjeissa painotetaan että muita lapsia pitää jäädä valvomaan koulutettu henkilökunta.

Jos lapset päättää karata niin he tekevät sen yleensä silloin kun huomaavat että aikuinen ei sinne päin katso. Lapset pääsevät yllättävän ketterästi aitojen yli ja varsinkin jos käyttävät korokkeena pyörää ...

Katoamisia käy valitettavasti usein ja kaikista ei edes ole lehdissä ja niitä tulee aina käymään.
 
Mua ärsyttää myös ne vanhemmat, jotka ei sulje portteja takanaan |O. Tai jos sulkee, niin työntää portin vaan kiinni, eikä laita hakaan.
Kerran vihjaisin asiasta tytön hoitokaverin isälle, joka jättää AINA portin selkosen selälleen. Mies vastasi että "no eihän tässä pihassa oo ketään tähän aikaan". Sanoin, että ei oo sitten tullut mieleen että joku lapsi saattaa päättää lähteä karkuteille, ulko-oven saa kyllä auki, ja kiitos sinun pääsee sitten pihastakin pois koska portti on auki. Mies oli hetken hiljaa ja sanoi että "tota mä en ookkaan tullu ajatelleeks" :headwall:.
Tavarantoimittajat kulkee tytön päiväkotiin eri kautta, samoin henkilökunta. Keittiön ovi on kadulle päin suoraan, sitä kautta tulee tavarat yms asiat. Lapset ja vanhemmat taas kulkee pihan kautta. Eli avoin portti on aina vanhempien jäljiltä auki :headwall:.
 
mutta muistakaa myös, että elämä on inhimillistä ja vahinko ei koskaan tule kello kaulassa. Vaikka tehtäisiin mitä, niin tällaisia tapauksia ei voida kokonaan kitkeä pois.

mun mielestä tuolla toisen karanneen pojan äidillä on hyvä asenne, ei syytä vaikka säikähti ja varmasti järkyttyi...
 
Jos lapset päättää karata niin he tekevät sen yleensä silloin kun huomaavat että aikuinen ei sinne päin katso. Lapset pääsevät yllättävän ketterästi aitojen yli ja varsinkin jos käyttävät korokkeena pyörää ...

Katoamisia käy valitettavasti usein ja kaikista ei edes ole lehdissä ja niitä tulee aina käymään.[/quote]

Lapset ovat ketteriä ja vikkeliä. Kun keskustelee päiväkodin henkilökunnan kanssa mahdollisista heikkouksista niin todetaan, että henkilökunta valvoo. Aivankuin 100 % valvontaa olisi tarjolla...Eikö opuitteet pitäisi varmistaa mahd. hyviksi.Oletko alallla, kerro noista "raportoimattomista" karkaamisista? Tuttavani kertoi muuten, että päiväkodin aidat olivat niin huonot, että lapset karkasivat paljon. Valitti paljon ylemmille tahoille, ja vasta kun vaivautuivat tarkastamaan ja tämän aikana kun lapsia karkasi, niin uskoivat. Kivaa tämä "kunnan valvonta"...
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Ei kun lisää vaan lapsia hoitoon,muistkaa tämä kaikki kotona olevat äidit, että niitä omia lapsia ei tarvitse hoitaa kotona vaan voi viedä hoitoon ja keskittyä sen uuden tulokkaan hoitoon rauhassa. Mitä siitä jos päiväkodit pursuaa lapsia, oppivathan sosiaalisiksi se on pääasia.

Täällä ei oteta päiväkotiin liikaa lapsia. Jos otetaan uusia, niin sit palkataan myös aina uusi hoitaja. Eli älä yleistä.
 
eräs äiti opetti 3 v pojalleen kuinka posrtin saa auki pihan puolelta ! kehotti lasta nousemaan aidan poikkilauden päälle ja kurottamaan ulkopuolella olevaa hakaa...aikansa räplättyään poika sai portin auki ja äiti kehui! Pöyristyttävää!
Satuin silloin olemaan ulkovalvonnassa ja olin järkyttynyt ja niinpä sitten kävi että poika räpläs aina portin hakaa kuten äiti oli opettanu!
 
Similar threads

Yhteistyössä