2,5v:n kuivaksi harjoittelu, ongelmia ongelmia

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Mami"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

"Mami"

Vieras
Osaiskohan kukaan antaa vähän vinkkejä miten kannattaisi toimia, eli kyseessä 2,5v poikamme, joka on nyt reilu kuukauden ollut päivät ilman vaippaa, päiväkodissa myös. Vahinkoja sattuu edelleen usein, tuntuu ettei kunnolla tunnista vielä ainakaan kakkahätää, sillä en ole kertaakaan kuullut hänen tahtovan kakalle!

Nyt on ottanut tavaksi päiväkodissa tehdä kakat aina ulkoillessa ja tänään meiltä sitten kysyttiin, että miten toimitaan, laitetaanko lapselle vaipat aina ulkoilujen ajaksi? Ymmärrän tietenkin hoitajien kannan, heilläkin varmasti muuta tekemistä kun lähteä aina kalsaripyykille pihalta, mutta tuntuu jotenkin luovuttamiselta palata takaisin vaippoihin..

Kotona meillä kysytään puolen tunnin välein mahdollisesta hädästä, harvoin poika vastaa myöntävästi, mutta jotenkuten saamme hänet kuitenkin potalle/pöntölle suostuteltua. Esim. "käydään ensin pissalla ja sitten tehdään...", mutta tänäänkin kolmen tunnin sisällä tuli jo kahdet pissat housuun.

Miten tästä jatketaan? Samaan malliin ja odotellaan vaan että poika oppii vai olisko jotain parempaa "taktiikkaa" kuivaksi opetteluun?
 
Mä laittaisin tossa tilanteessa vaipat takaisin.. Meillä tyttö 2v 3kk ja nyt kuukauden verran ollut päiväkuiva ja nyt viikon yökuivakin. Lähti ihan tytön omasta halusta. Kesällä vielä ei ollut mitään kiinnostusta pottaan ja teki kaikki tarpeensa vaippaan. Nyt osaa itse ilmoittaa hädästä ja mennä potalle. Viikon sisällä oppi tämän. Ehkä teidän poika ei ole vielä valmis kuivaksi. Kyllä sekin aika tulee.
 
Takapakki on ihan normaalia, ei se maailmaa kaada jos vaipan laittaa hetkeks takaisin. Tarkoitus olis että lapsi oppis pidättämään, jos puolen tunnin välein kysellään ja hätyytetään niin se päinvastoin oppii ettei tarvi pidättää ku rakko ei koskaan täyty, sitte lirittelee pikkupisuja sinne tänne ku ei osaa pidättää. Relatkaa vähän, laittakaa vaippa tai harjoitushousut ja käyttäkää pissalla vaikka 2-3 tunnin välein.
Ummetus voi tehhä Kastelua, jos laps panttaa kakkaa niin herkästi sitten pissa karkailee.
 

Yhteistyössä