S
saidi
Vieras
Täällä taistellaan päivittäin monista eri asioista ja raivareita syntyy mistä sattuu. Esimerkiksi lapsi saattaa alkaa kiukutella, jos annan keinulle vauhtia eri tavalla kuin mitä hän toivoo. Toki on näitä normaaleja eipäs, juupas -kuvioita, mutta nyt viime aikoina lapsi on alkanut pitää kunnon raivareita kaupassa (ei esimerkiksi halua takaisin rattaisiin, vaikka sovimme etukäteen, että kun kaupasta lähdetään, tullaan takaisin kyytiin). Lapsi makaa kaupan lattialla ja raivoaa ja minä nostan rääkyvän paketin takaisin rattaisiin ja sanon, että nyt lähdetään ja kyytiin täytyy tulla ettei jää kadulla auton alle. En oikein tiedä mitä tuollaisissa tilanteissa pitäisi tehdä? Siis kun raivo on silmitöntä eikä puhe auta.
Tai sitten kun mikään ei sovi. Yrittää siis päättää kaikesta (vain äiti saa pestä hampaat, äiti ei saa tulla makuuhuoneeseen, isän pitää istua tuolilla eikä sohvalla) ja jos tekee vastoin hänen tahtoaan, niin alkaa karjuminen. Yritämme antaa positiivista huomiota hyvistä teoista ja leikimme lapsen kanssa päivittäin (pelataan sählyä, lautapeliä, luetaan kirjoja, rakennetaan junarataa) ja toki myös leikitään niin että pikkusisaruskin on leikissä mukana. Kerran viikossa meillä on myös täysin äiti-lapsi-ilta isomman kanssa, että isä lähtee vauvan kanssa lenkille ja minä askartelen isomman kanssa, käymme uimahallissa tai kirjastossa tms. Mutta silti raivoamistilanteita tulee usein.
Olenko tehnyt jotain väärin? Onko tämä vain lapsen luonteesta? Mikä määrä uhmaa on normaalia? Meillä on paljon samanikäisiä kavereita, joilla lähes kellään ei ole vastaavia raivareita. Yhdellä kaverilla on, mutta hänen lapsensa on jo 3v. Olen ihan neuvoton välillä. Vaikea erottaa myös milloin kiukuttaa kun suuhun sattuu (tulee poskihampaat) ja milloin muuten vain. Lapsi yrittää kyllä kertoa mutta aina sanoo että suuhun sattuu, kun meillä on lasten särkylääkettä joka maistuu hänen mielestään hyvälle... Haluaisi siis vain lääkettä niin siksi aina sanoo niin.
Tai sitten kun mikään ei sovi. Yrittää siis päättää kaikesta (vain äiti saa pestä hampaat, äiti ei saa tulla makuuhuoneeseen, isän pitää istua tuolilla eikä sohvalla) ja jos tekee vastoin hänen tahtoaan, niin alkaa karjuminen. Yritämme antaa positiivista huomiota hyvistä teoista ja leikimme lapsen kanssa päivittäin (pelataan sählyä, lautapeliä, luetaan kirjoja, rakennetaan junarataa) ja toki myös leikitään niin että pikkusisaruskin on leikissä mukana. Kerran viikossa meillä on myös täysin äiti-lapsi-ilta isomman kanssa, että isä lähtee vauvan kanssa lenkille ja minä askartelen isomman kanssa, käymme uimahallissa tai kirjastossa tms. Mutta silti raivoamistilanteita tulee usein.
Olenko tehnyt jotain väärin? Onko tämä vain lapsen luonteesta? Mikä määrä uhmaa on normaalia? Meillä on paljon samanikäisiä kavereita, joilla lähes kellään ei ole vastaavia raivareita. Yhdellä kaverilla on, mutta hänen lapsensa on jo 3v. Olen ihan neuvoton välillä. Vaikea erottaa myös milloin kiukuttaa kun suuhun sattuu (tulee poskihampaat) ja milloin muuten vain. Lapsi yrittää kyllä kertoa mutta aina sanoo että suuhun sattuu, kun meillä on lasten särkylääkettä joka maistuu hänen mielestään hyvälle... Haluaisi siis vain lääkettä niin siksi aina sanoo niin.