2,5 vuotiaalla täysi uhma päällä, apuja?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja saidi
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

saidi

Vieras
Täällä taistellaan päivittäin monista eri asioista ja raivareita syntyy mistä sattuu. Esimerkiksi lapsi saattaa alkaa kiukutella, jos annan keinulle vauhtia eri tavalla kuin mitä hän toivoo. Toki on näitä normaaleja eipäs, juupas -kuvioita, mutta nyt viime aikoina lapsi on alkanut pitää kunnon raivareita kaupassa (ei esimerkiksi halua takaisin rattaisiin, vaikka sovimme etukäteen, että kun kaupasta lähdetään, tullaan takaisin kyytiin). Lapsi makaa kaupan lattialla ja raivoaa ja minä nostan rääkyvän paketin takaisin rattaisiin ja sanon, että nyt lähdetään ja kyytiin täytyy tulla ettei jää kadulla auton alle. En oikein tiedä mitä tuollaisissa tilanteissa pitäisi tehdä? Siis kun raivo on silmitöntä eikä puhe auta.

Tai sitten kun mikään ei sovi. Yrittää siis päättää kaikesta (vain äiti saa pestä hampaat, äiti ei saa tulla makuuhuoneeseen, isän pitää istua tuolilla eikä sohvalla) ja jos tekee vastoin hänen tahtoaan, niin alkaa karjuminen. Yritämme antaa positiivista huomiota hyvistä teoista ja leikimme lapsen kanssa päivittäin (pelataan sählyä, lautapeliä, luetaan kirjoja, rakennetaan junarataa) ja toki myös leikitään niin että pikkusisaruskin on leikissä mukana. Kerran viikossa meillä on myös täysin äiti-lapsi-ilta isomman kanssa, että isä lähtee vauvan kanssa lenkille ja minä askartelen isomman kanssa, käymme uimahallissa tai kirjastossa tms. Mutta silti raivoamistilanteita tulee usein.

Olenko tehnyt jotain väärin? Onko tämä vain lapsen luonteesta? Mikä määrä uhmaa on normaalia? Meillä on paljon samanikäisiä kavereita, joilla lähes kellään ei ole vastaavia raivareita. Yhdellä kaverilla on, mutta hänen lapsensa on jo 3v. Olen ihan neuvoton välillä. Vaikea erottaa myös milloin kiukuttaa kun suuhun sattuu (tulee poskihampaat) ja milloin muuten vain. Lapsi yrittää kyllä kertoa mutta aina sanoo että suuhun sattuu, kun meillä on lasten särkylääkettä joka maistuu hänen mielestään hyvälle... Haluaisi siis vain lääkettä niin siksi aina sanoo niin.
 
Ihan normaalia on. Meillä myös 2,5v neiti sai äsken oikein megaraivarit ja uuvutti itsensä siinä niin että nukahti heti perään. Huutaa ja raivoaa kuin eläin, jos yrität mennä lähelle potkii, huitoo ja raivo vaan yltyy. Meillä myös hänen isoveli sai jo tuossa iässä ihan älyttömiä raivareita.

Minä en antaisi, enkä olekaan antanut, lapsen määrätä kuka pesee hampaat, kuka peittelee, kuka suihkuttaa jne., vaan sellaiset asiat päätämme me vanhemmat. Pienemmissä asioissa lapsi saa itse päättää, kuten esim. saa valita itselleen paidan tai sukat, Niitä kiukkuja ei vaan oikein voi välttää, mutta sanoisin että meillä juuri tämä 2,5-3,5v ikä on ollut se ärsyttävin uhmavaihe, kun lapsi tosiaan saa kiukkukohtauksia IHAN KAIKESTA, eikä lapsella ole vielä minkäänlaista itsehillintää.
 
Meilläkin. Luulin että kun uhma alkoi lähes tasan 2v synttäripäivänä, että eihän tää niin paha ole.. No nyt pikku kullanmuru on 2,5v ja on pahempi :D Ihan samalta kuulostaa kun aloittajalla elämä.
 
Samalta kuulostaa meno kun meillä. Siinä tilanteessa kun sana ei enää tehoa, niin oon itse ollut hiljaa enkä ole poikaan kiinnittänyt huomiota esim. kaupassa on aikansa huutanut rattaissa ja itse samalla tehnyt ostoksia. Poika tosi nopeasti rauhottunut ja sitten ollaan keskusteltu tilanteesta. Sillon kun raivo päällä se puhe on vain lisännyt vettä myllyyn. Ja kotona sanottu et saa mennä raivoamaan toiseen huoneeseen tai itse lähtenyt pois tilasta, kun poika on rauhoittunut tulee itse juttelemaan. Alkuun oli vaikea jättää poika yksin raivoamaan, mutta kun huomas että se tosiaan tehoaa ja lyhentää huutamis aikaa niin nyt se on jo tapa ja poika raivoamisen sijaan vain poistuu mököttäen paikalta ja tulee hetken asioita mietittyään keskustelemaan mikä ja miksi kiukutti.

Ja tosi napakasti sanottu että miten asiat tehdään ja aikuista on uskottava tietyissä tilanteiss.
 

Yhteistyössä