2-3- vuotiaiden vanhemmat! Millaista teidän arki on pienen uhmanpesän kanssa?

[vierailija]

Miten teidän muiden arki sujuu, kun itsellä se menee ainakin vain pelkkiä raivareita odotellessa.
Meillä on periaatteessa kuin yhden narsistin kanssa eläisi. Silloin kun tarhasta tulee ilmoitus, että päivä on aamusta asti mennyt hyvin, lapsi on syönyt ja nukkunut ja ollut kuin enkeli, niin tietää että se raivoaminen alkaa jossain vaiheessa kun siirrytään kotiin. Joskus se alkaa julkisiin noustessa, joskus se alkaa vaunuvarastossa kun kaveri ilmoittaa että haluaa jäädä mieluummin rattaisiin istumaan kuin tulisi sisälle. Jos koko matka tarhasta kotiin menee hyvin, taapero ilmoittaakin eteisessä ettei suostu riisumaan vaatteita. Olen muutaman kerran kantanut lapsen ulos julkisista, pois varastosta tai rappukäytävässä, ja pelännyt että pudotan muksun (on aika iso ikäisekseen ja olen itse aika hentoinen, jopa isokokoinen mieskin on ihmeissään tuon kiemurtelevan toukan kanssa.)

- Jatkuva määräileminen. Kahvipöydässä istuminen on tuskaa, kun aina olisi noustava katsomaan hänen leikkejään, lelujaan tai kirjojaan eli ei saisi hetkeäkään istua alas ja olla huomioimatta häntä. Kauhean parun saattelemana saattaa sitten kiivetä portaat yläkertaan, minne on kielletty menemästä yksin. Tämähän on hänen valveillaoloajastaan kerran tai kaksi viikossa kahden tunnin ajan melkoinen odotuksen savotta olla kerrankin itsekseen. Muulloin touhuaa, häärää ja tekee kaikkea yksikseen, mutta tämä on kynnyskysymys.
- Murjottaa kavereilleen, vaikka oikeasti kaipaa seuraa. Vaikeaa vain järjestää kaveritapaamisia, kun tyyppi päättää olla marttyyrivaihteen päälle ja kiukutella aamulla kokemaansa vääryyttä (potalle menoa, suihkuun joutumista, hampaiden harjaamista) leikkikavereilleen. Tuon ikäiselle on vaikea selittää, että kavereita ei kiinnosta jos niille kostaa kun joutui aamulla vaippaan ennen lähtöä kun ei suostunut potalle.
- Jos kaikki toimii niin kuin pitää, yöt ovat tuskaa. Eli kaikki ajat menevät siihen, että odotan koska kosahtaa. Tiedän, että tämä on lapsella vain vaihe ja osaan jo suhtautua siihen ohimenevänä sirkuksena, vaikka olen haaveillut yksisuuntaisista lipuista hawaijille tai honoluluun.

- Lapsi ei suostu peseytymään. Vielä jokin aika sitten hän oli tarkka hygienian kanssa, mutta nyt suihkuun vieminen on yhtä huutoa. Hanan alle joutuminen on sama kuin suihkuttaisi väkisin kylmällä vedellä ainakin äänenkäytöstä päätellen (todellisuudessa niin pienellä paineella kuin mahdollista ja oikean lämpöisellä), mutta pakkohan toi lapsukainen on pestä jo hajuhaittojenkin takia.

Rakastan lastani ylikaiken, hän on minulle kaikki kaikessa ja kirjoitan tätä huumorilla, koska muuten itsellä pettää pokka tähän ajoittaiseen sirkukseen. Valtaosan ajasta lapsi on ihana, kiltti ja jopa yllättävän huomaavainen ikäisekseen, mutta kun tietty vaihde lähtee päälle niin omatkin hermot ovat kireällä. Aiemmin lapseen pystyi vaikuttamaan huolehtimalla perustarpeista, mutta sekin vaihe on näemmä ohitettu että kiukku ei ole pelkkää nälkää vaan tahdonilmaisuja toisensa jälkeen.

 

[vierailija]

Olen muutaman kerran kantanut lapsen ulos julkisista, pois varastosta tai rappukäytävässä, ja pelännyt että pudotan muksun (on aika iso ikäisekseen ja olen itse aika hentoinen, jopa isokokoinen mieskin on ihmeissään tuon kiemurtelevan toukan kanssa.)

Kokeile kantaa lasta olkapäällä niin, että lapsi on olkapäällä mahallaan jalat eteenpäin ja pidät lapsesta kiinni niin, että kätesi on lapsen reisien ympärillä puristusotteessa.

Siitä asennosta lapsen on vaikea ponnistaa pois eikä pysty oikeastaan tekemään muuta kuin ehkä takomaan selkääsi nyrkeillä.

Jos istuessa tarvitsee pitää lasta paikallaan, niin se kannattaa tehdä niin, että laittaa lapsen mahalleen makaamaan syliin poikittain ja pitää toista kättä lapsen selän päällä ja mahdollisesti toista kättä lapsen jalkojen päällä. Siinäkin asennossa lapsi on helppo pitää ilman, että juurikaan tarvitsisi käyttää voimaa.

 

[vierailija]

Oletteko olleet perheneuvolassa? Arki kuulostaa rankalta ja tarvitset apua ja tukea.

 

[vierailija]

Hermojen säästämiseen auttaa, että

1) Hommaa kuulosuojaimet ja ei pidä lasta ihan korvan vieressä huutamassa vaan siirtää sen kauemmaksi jos mahdollista

2) Ei neuvottele raivoavan lapsen kanssa, vaan ilmoittaa, että nyt homma tehdään näin ja jos lapsi ei heti tottele, niin sitten pakottaa lapsen toimimaan niin kuin on käskenyt. Myös vaikka lapsi olisi vastaanottavaisessa mielentilassa niin ei kannata kovin kauaa neuvotella jos se vaikuttaa hedelmättömältä.