1v2kk heräilee yöllä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja juuei
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

juuei

Aktiivinen jäsen
14.02.2005
7 292
0
36
Poika on siis nukkunut yöt läpeensä noin puolivuotiaasta, pitkään siis kuitenkin. Mitään rytmimuutoksia ei ole ollut vähään aikaan, kesällä jäi (tai siis jätätin) kolmannet päiväunet pois.

Päivällä riittää, kun vie pojan pinnikseen, nukahtaa sinne. Illalla unta vastaan on taisteltava puolesta tunnista tuntiin, äiti tai iskä vierellä.
Viime aikoina on herännyt yöllä, useimmin ehkä aamuyöllä paitsi eilen klo 01.00 ja sitten seistä pönöttää siellä sängyssä! Tai istuu tai konttaa, kaatuu, lyö päätään, huutaa, hukkaa tuttia jne.

Välillä huutaa ihan unissaan. Jonkun kerran on pieraissut, että voi olla vatsavaivaakin. Voiko olla "jo" laktoosi-intoleranssioireita? (Vanhemmilla ei ole, mutta suvussa on.) Voiko joku ruoka-aine aiheuttaa? (btw, kakka on ollut aivan vaaleaa jonkun aikaa.)

Hampaita on vain kuusi, neljä ylhäällä, 2 alhaalla ja vimeksi puhjennut heinäkuun alussa. Mutta mitään tulevia hampaita ei näy, ei ole ikenet pullollaan.

Rassaa vaan meitä, kun tuo viidestä kuuteen valvominen ei ole mun eikä iskän suosikkia... Herää muuten yökukunnasta huoimatta kahdeksalta.
Yöunta tulee noin 10 tuntia, päikkäreitä yhteensä 3 -3½ h.
 
Huooooohhhh! Taas on kukuttu puoli kuudesta puol seitsemään.

Isillä on teorioita, esim, että pitäis antaa ruokaa (no varmana en opeta 1-vuotiasta yömaitoon!) tai vaihtaa vaippa. Hän on sitten joskus käynyt sitä vaihtamassa, jonka jälkeen laps onkin nukahtanut. Minusta olis saattanut nukahtaa muutenkin, noin tunnin huutelun jälkeen.

Se huuto on niin merkilistä. Ihan kuin pikkukaveri raivoaisi ja olisi vihainen...

Onko kellään muulla tullut tämmösiä kohtauksia? (ja miksi sen pitää kestää toista tuntia?)
 
Teidän tilanteesta en tiedä, lääkäriin veisin jos vähäänkään olisi epäilystä ja kakkakin on kerran ihmeellistä. Mutta meillä kyllä tyttö 1v2kk on välillä öisin siis reilusti nälkäinen, jolloin maitonsa saa ilman sen suurempia ongelmia. Eikö pääasia ole kuitenkin että kaikki saa jatkettua uniaan mahdollisimman äkkiä kuin että toinen huutaa pää sinisenä puoli yötä :whistle:
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 05.10.2006 klo 10:12 juuei kirjoitti:
Huooooohhhh! Taas on kukuttu puoli kuudesta puol seitsemään.

Isillä on teorioita, esim, että pitäis antaa ruokaa (no varmana en opeta 1-vuotiasta yömaitoon!) tai vaihtaa vaippa. Hän on sitten joskus käynyt sitä vaihtamassa, jonka jälkeen laps onkin nukahtanut. Minusta olis saattanut nukahtaa muutenkin, noin tunnin huutelun jälkeen.

Se huuto on niin merkilistä. Ihan kuin pikkukaveri raivoaisi ja olisi vihainen...

Onko kellään muulla tullut tämmösiä kohtauksia? (ja miksi sen pitää kestää toista tuntia?)
Meillä on ollut samanlaista nyt kuukauden verran. Tyttö (1,3v) herää itkemään pari tuntia nukkumisen jälkeen ja on itkuinen jonnekin aamuyöhön ja sitten nukkuu jotenkin 7-8 asti. Meillä on annettu vielä tähän asti muutenkin maitoa, kun tytöllä on tuntunut olevan nälkä, mutta maito ei tuntunut auttavan näihin huutoihin. Ja meilläkin se huuto menee raivoamiseksi. Olen sitten toisinaan ottanut tytön meidän viereen nukkumaan, mutta sekään ei ole auttanut. Huomasin sitten yksi päivä että uusia hampaita oli ilmestynyt muutamia kappaleita ja meillä arvelen niitä syyksi näihin huutoihin. Nyt on ollut pari yötä rauhallisempaa, mutta veikkaanpa että ensi yönä nukutaan taas miten sattuu. Taitaa olla taas uusia hampaita tulossa, kun tyttö on pureskellut sormiaan koko päivän ja ollut muutenkin tosi levoton ja touhukas pikku "ilkiö".
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 05.10.2006 klo 10:12 juuei kirjoitti:
Huooooohhhh! Taas on kukuttu puoli kuudesta puol seitsemään.

Isillä on teorioita, esim, että pitäis antaa ruokaa (no varmana en opeta 1-vuotiasta yömaitoon!) tai vaihtaa vaippa. Hän on sitten joskus käynyt sitä vaihtamassa, jonka jälkeen laps onkin nukahtanut. Minusta olis saattanut nukahtaa muutenkin, noin tunnin huutelun jälkeen.

Se huuto on niin merkilistä. Ihan kuin pikkukaveri raivoaisi ja olisi vihainen...

Onko kellään muulla tullut tämmösiä kohtauksia? (ja miksi sen pitää kestää toista tuntia?)

Älä opeta enää maitopullolle yöllä. Ei tuon ikäinen tarvitse enää yöllä ruokaa jos vaan illalla puuroa tai muuta tuhtia syöpi ennen unille menoa.

Käytähän lääkärissä, tosiaan jos se kakkakin on kummaa ollut.

Mietin tuota päiväunien määrää, että onkohan liikaa? Niin nukkuikos lapsi vielä kahdet päikkärit vai kuinka se oli? Jos koittaisitte siirtyä yksiin päikkäreihin? Miltäs kuulostaa?

Kyllä meilläkin välillä yöllä heräillään (tyttö 1v4kk), mutta rauhoittuu kyllä yleensä heti. Meillä yöheräilyt on selkeästi liittyneet hoitoon menoon. Onko teillä tapahtunuut jotain uutta ihmeellistä viime aikoina?
<br><br>
 
Meillä on myös 1 v 3 kk poika ruvennut huutelemaan öisin. Toisayönä sai ihan mahdottoman itkukohtauksen ja rauhoittui vasta jonkin aikaa sylissä oltuaan. Kuvittelisin että unimaailma on vähän turhan vilkas. Meillä ainakin selkeä syy uudelleen alkaneisiin yöitkuihin ollut hoidossa aloittaminen. Poika kyllä viihtyy hoidossa hyvin, mutta on kai vaan niin paljon uutta, että vaikuttaa uniinkin.
 
No meillä tyttö on alkanut nukkumaan levottomammin.Viime yönä oli parituntia hereiilä ennen kuin uudestaan nukahti.Yritin ensin sängyn vieressä olla,mutta tyttö kipitti meitin huoneeseen jamuutamia kertoja sai viedä takas.Oppi tällä viikkoo tulla jatkettavasta pois.Yömaitoo ei ole saanut 7kk iän jälkeen.
ap sinuna kyllä tutkituttaisin mahdollisen allergian,jos kakkan koostumus on muuttunut.
Hampaat ym syytkin tietysti voivat vaikuttaa uniin.
 
Kiitos vastauksista!

Viime yön hässäkkä oli jo lievempi, tunnin siis kesti, mutta olen jopa torkkunut siinä välissä, eli hiljaista on ollut. Pinnis siis meidän sängyn vieressä ja mulla käsi pinnojen välistä...

kaitpa tämä tästä. Koska muuten on aivan terve ja iloinen, niin en oikein usko olevan kipeä (että lääkäriin lähtisin). Olis niitä hampaitakin jo syytä tulla!

Sitäkin mietin, että onkohan kaverilla kylmä, kun peitto pysyy max 10 minuuttia jos on umpiunessa. nukahtaessa sitä ei saa olla ja kylkeä kääntäessäkin aina viskoo sen sivuun. Makkarissa kun nukkuu koko perhe, niin siellä on noin 24 astetta.
(Ja tässä lämpötilassa minulla on kokopitkä pyjama, sukat ja nukun peiton alla, isäntä alkkarisillaan ilman peittoa. Lapsilla kans pitkähihaiset & -lahkeelliset yöasut.)
 
Ei näistä öistä näköjään koskaan tiedä etukäteen. Arvelin täällä eilen että tulee levoton yö, mutta tyttö nukkui tosi hyvin aikaisempaan verrattuna ja heräsi kaiken lisäksi vasta 9:ltä, kun normaalisti herää 7-8 aikaan. Kyllä on äidilläkin ihan erilailla energiaa, kun on saanut nukkua. Jaahas, enpä yritä edes veikata miten ensi yö menee. Menee sitten miten menee.

Epäilin muuten ensimmäisen levottoman viikon aikana niitä hampaita, mutta silloin en huomannut mitään olevan tuloillaan ja olisko ollut viikko siitä eteenpäin, niin huomasin alhaalla takana uuden tulokkaan ja nyt niitä takahampaita on tullut pari lisää myös ylös sekä alas on tullut yksi lisää. Meillä pidän syyllisenä edelleen noita hampaita. Tulisivat nyt kaikki sitten kerralla.

Lisätäänpäs vielä tuosta peittohommasta, että tuolla meidän tytöllä ei peitto ole koskaan pysynyt päällä, yövaatetuksena hänellä on pitkähihainen body ja pitkälahkeiset housut ja sukat, jotka nekin lähtevät yleensä jalasta. Ja minusta hyvin on nukkunut ilman peittoakin, koska tuntuu että jos se peitto on päällä, tyttö tuskastuu siihen eikä saa nukuttua. Minä olen taas vilukissa ja minulla pitää olla pitkähihainen paita, housut, sukat ja peitto tiukasti päällä vaikka lämpöasteita olisi 23-24. Ja mies nukkuu pelkät lyhyet kalsarit jalassa ja valittaa kuumuutta vieressä kun minä hytisen peiton alla.<br><br>
 

Yhteistyössä