Hei,
Meidän iloinen ja sosiaalinen poika on pari kuukautta osoittanut yhä enemmän itsepäisiä piirteitä. Itsepäinen on ollut aina, nyt se on kuitenkin korostunut.
Poitsu on vieläkin enimmäkseen reipas ja nauravainen, mutta kun haluaa jotakin huutaa kurkku suorana (ei siis itke vaan huutaa), eikä lopeta helpolla. Huutoa varmasti kymmeniä kertoja päivässä. Ainoa mikä auttaa, kun huutaa ja heittäytyy lattialle jne, on huomion siirtäminen toisaalle. Siinäkin vierähtää aina pitkä tovi. Tuntuu, että syli ja rauhallinen puhuminen ja asioiden selittely ei mene ollenkan perille. Ei noin pienelle varmasti vielä puhuminen tehoa. Mutta miten kieltää asioita, jos toinen ei ymmärrä miksi esim. kielletään?
Palasin töihin viikko sitten ja kuten odotin ovat illat tosi rankkoja. Päivät poika viihtyy tutulla hoitajalla tai isänsä kanssa, mutta kun astun oveta sisään alkaa protesti. Äänivolyymi nousee heti, mikään ei ole hyvin ja nauraen pitää toistuvasti raapia äitiä naamasta tai kiusata koiraa. Koko ilta on yhtä sirkusta, vaikka yritän viettää poikakullan kanssa aikaa; luetaan kirjoja, leikitään pojan ehdoilla, ulkoillaan yhdessä ja halaillaan ja jutellaan paljon.
Haluaisin kuulla muiden kokemuksia. Onko muilla samanikäisillä myös vahva itsenäistymiskausi? Halutaan kaikkea ja ei mitään? Testataan jatkuvasti rajoja? Taistellaan rakkauden ja vihan tunteiden välillä? (Uskon, että poika on huomannut, että rakastaa mua yli kaiken, mutta samalla voi olla mulle myös vihainen. Tämä on varmasti pienelle hämmentävää, kun ei ymmärrä omia tunteitaan). Onko muilla ollut hankalaa lapsen kanssa, kun on palannut töihin ja milloin on helpottanut?
Kyllähän tästä hengissä selvitään, mutta muiden kokemukset auttaisivat omaa jaksamista =)
Meidän iloinen ja sosiaalinen poika on pari kuukautta osoittanut yhä enemmän itsepäisiä piirteitä. Itsepäinen on ollut aina, nyt se on kuitenkin korostunut.
Poitsu on vieläkin enimmäkseen reipas ja nauravainen, mutta kun haluaa jotakin huutaa kurkku suorana (ei siis itke vaan huutaa), eikä lopeta helpolla. Huutoa varmasti kymmeniä kertoja päivässä. Ainoa mikä auttaa, kun huutaa ja heittäytyy lattialle jne, on huomion siirtäminen toisaalle. Siinäkin vierähtää aina pitkä tovi. Tuntuu, että syli ja rauhallinen puhuminen ja asioiden selittely ei mene ollenkan perille. Ei noin pienelle varmasti vielä puhuminen tehoa. Mutta miten kieltää asioita, jos toinen ei ymmärrä miksi esim. kielletään?
Palasin töihin viikko sitten ja kuten odotin ovat illat tosi rankkoja. Päivät poika viihtyy tutulla hoitajalla tai isänsä kanssa, mutta kun astun oveta sisään alkaa protesti. Äänivolyymi nousee heti, mikään ei ole hyvin ja nauraen pitää toistuvasti raapia äitiä naamasta tai kiusata koiraa. Koko ilta on yhtä sirkusta, vaikka yritän viettää poikakullan kanssa aikaa; luetaan kirjoja, leikitään pojan ehdoilla, ulkoillaan yhdessä ja halaillaan ja jutellaan paljon.
Haluaisin kuulla muiden kokemuksia. Onko muilla samanikäisillä myös vahva itsenäistymiskausi? Halutaan kaikkea ja ei mitään? Testataan jatkuvasti rajoja? Taistellaan rakkauden ja vihan tunteiden välillä? (Uskon, että poika on huomannut, että rakastaa mua yli kaiken, mutta samalla voi olla mulle myös vihainen. Tämä on varmasti pienelle hämmentävää, kun ei ymmärrä omia tunteitaan). Onko muilla ollut hankalaa lapsen kanssa, kun on palannut töihin ja milloin on helpottanut?
Kyllähän tästä hengissä selvitään, mutta muiden kokemukset auttaisivat omaa jaksamista =)