1tunti/kk 1yö/vuosi: faktaa vai fiktiota?

[teeri]

Asiasta kolmanteen, niissä maissa/kulttuureissa missä äiti kantaa lastaan liinassa lähes koko ajan, kaikissa askareissa mukana, niissä maissa lapset on keskimäärin onnellisempia.
Ja kyllähän tääläkin suositellaan vierihoitoa ja ihokontaktia.

Kyllä.

Ei ole kiire irrottautua ja itsenäistyä! Yhteenkuuluvuuden tunne ja yhteisöllisyys kantaa pitkälle.

 

[ursa]

murrosikäinen tyttäreni sanoi minusta viisaasti, ku kerrattain pohdin ovatko he saaneet traumoja varhaislapsuudessaan. hän sanoi, että jos hän ei jotain muista, ei hän siitä ole traumaa saanut. uskon lastani. on tilanteita, joissa oma äiti/isä ei vaan voi olla läsnä koko ajan. itse olin vasta viikon sairaalassa, meidän 1 vee ite kuumeessa kotona, joten emme nähneet viiteen päivään. ei hän ollut muinaankaan. sisareni oli työmatkalla 3 vkoa, kun hänen ensimmäinen oli 1 vee. ei näytä saaneen traumoja.

 

[Mankell]

Paljon tätä aina keskustelupalstoilla hehkutetaan, mutta kukaan ei ole koskaan onnistunut laittamaan linkkiä/kirjavinkkiä tällaiseen tutkimukseen. Minä kuitenkin haluaisin tietää MITEN näitä tutkimuksia tehdään. Mitataanko vauvalta jotain aivosähkökäyriä ja sen perusteella katsotaan et tämä tarkoittaa tätä ja tämä tätä , vai miten?.

Mä olen ihan samanmoisia miettinyt, että MITEN ne päätelmät vedetään. Esimerkiksi kun sanotaan, että pienen lapsen paras paikka on kotona ja hoito on pahasta, niin mihin se perustuu? Se ei käytännössä vio perustua muuhun kuin "mutu" tuntumaan ja järkeilyyn, ja niiltä pohjilta ei koin tieteellistä faktaa suolleta.

AInoa validi tutkimuskeino hoidon vaikutuksista olisi laajan joukon pitkittäistutkimus, jossa moni muuttuja pitäisi vakioda... Tuskin sellasita on tehty, paitsi ruotsissa, jossa tulokseksi saatiin, että pkodissa olleet lapset olivast sosiaalisimpia ja heillä oli enemmän ystäviä kuin kotihoidossa ollella...

 

[Endless Sacrifice]

Miten sitä on tutkittu? Millainen otanta? Tutkimus menetelmät?

Minulle riittää että arvostamani asiantuntijat ovat tuota mieltä, ja myös minun maalaisjärkeni ja vaistoni sanovat samaa kuin tuo nyrkkisääntö. Minun ei todellakaan tarvitse lukea tutkimuksia jokaikisestä väitteestä jonka kuulen, johan sitä ihminen ahdistuu kun kaikki pitäisi tutkimuksista lukea

Suojaako turvavyö kolaritilanteessa? Onko huumeiden käyttäminen vaarallista? Onko liiallinen sokerin syöminen haitaksi? - etkö usko ennen kuin olet nähnyt ja analysoinut tutkimuksia aiheesta? Mistä aiheista otat asiantuntijoiden lausunnon totuutena ja mistä sinun pitää löytää nettitutkimuksia (etenkään vanhempia tutkimuksia ei todellakaan löydy tuosta noin vain kätevinä linkkeinä nettimammoille)?

Mulle ei riitä kenekään mielipide (eikä muuten riittäisi arvostamilleni tutkijoillekaan). Ei mun ole pakko saada lukea itse kaikkia tutkimuksia, riittää että niihin viitataan kunnolla. (osataan edes vähän kertoa miten on tutkittu, ja varsinkin otanta merkitsee paljon)

Mä olen skeptikko enkä usko ilman kunnollisia todistuksia. Netin sisältöön yleensäkkin suhtaudun varauksella.

Jos kuka tahansa pystyy toistamaan tutkimuksen ja päätyy samoihin tuloksiin, silloin uskon sen totena.

Onhan mullakin "maalaisjärkeä" ja vaistoja (omat lapset olleen yökylässä vasta lähempänä 2v), mutta mä en julista totuutena asiaa josta en ole itse varma. K.o. asiasta voisin sanoa että monet asiantuntijat ovat tätä mieltä, joten se hyvin todennäköisesti saattaisi olla hyvä toimia näin.

 

[zanna74]

Eiköhän se niin mene että ihmiset uskoo pitkälti niihin tutkimuksiin jotka heille itselleen sopii parhaiten kuten tämäkin aihe

 

[Huoh!]

juupa juu..

Voi että mua kyrsii tällainen suhtautumistapa! Vihellellään ja viitataan kintaalla!

 

[Kippuravarvas]

Olenkohan mä ihan hakoteillä kun olen ajatellut että näitäkin tutkimustuloksia perustellaan ainakin osittain lasten kasvavalla pahoinvoinnilla? Joku viisampi mulle kertokoon?

 

[ihanainen]

Vauvan hoitoon jättäminen [5/2007]
Olisimme lähdössä mieheni kanssa noin neljän vuorokauden lomalle ja ajankohta on päätetty jo kauan aikaa sitten, mutta nyt mietityttää, voimmeko jättää vauvamme silloin mummolle hoitoon. Vauvamme olisi silloin noin puolivuotias. Lapsemme on ollut kyllä paljon tekemisissä mummonsa kanssa ja he tapaavat joka kuukausi (mummo asuu eri paikkakunnalla), joten kyseessä olisi tuttu henkilö, mutta mietityttää vain, onko se neljä päivää liian pitkä aika? Voiko lapsi alkaa vierastaa meitä? Tai voiko hänelle tulla erosta jotain traumoja?
Maya
Voi kuinka mielelläni vastaisin, että lähtekää vaan matkalle hyvällä mielellä! Valitettavasti näin en voi tehdä, kerron pian miksi, mutta sitä ennen muutama sana parisuhteesta. Tutkimuksissa on todettu parisuhdetyytyväisyyden kohoavan raskauden ajan aina vauvan syntymään saakka. Seuraavat kolme kuukautta tyytyväisyys laskee kuin kissan häntä. Onneksi tämä on ohimenevää. On tärkeää löytää jokin keino, millä yhteinen sävel parisuhteessa säilyy ja kypsyy. Tämä onkin haaste, sillä vauvan turvallinen kehitys on niin riippuvainen ensisijaisesta hoitajasta, että yhteiset matkat eivät tässä vaiheessa ole ensisijainen keino parisuhteen hoitamiseen.
Vauva on biologisesti virittäytynyt luomaan alusta lähtien kiinteän suhteen häntä ensisijaisesti hoivaavaan vanhempaan, tässä tapauksessa ilmeisesti äitiin. Ensimmäinen puoli vuotta on tärkeää aikaa turvallisen perusmallin rakentamisen kannalta. Tällöin vauva oppii luottamaan siihen, että saa apua, kun sitä tarvitsee. Äidistä on tullut 5-6 kuukauden ikään mennessä vauvan mielessä korvaamaton, ja jopa pienetkin erot, kuten äidin katoaminen vessan oven taakse, voivat saada vauvan hälytyskellot soimaan. Isän merkitys kasvaa päivä päivältä, mutta ei edes työssäkäyvä isä, saati sitten harvemmin tapaava (myöhemmin varmasti rakas) mummo, pysty vauvan kokemusmaailmassa korvaamaan äitiä tässä ikävaiheessa pidempiä aikoja.
Vauva on vahvasti läsnä nykyhetkessä. "Menneisyys" (aiemmat kokemukset) rakentuu hiljalleen vauvan muistiksi, oletuksiksi siitä, millainen maailma on. Vauva ei kykene kuvittelemaan muuta kuin aiemmin kokemansa. Vauvaa ei kuvaannollisesti "ole olemassa yksin". Vauva on olemassa vain äidin kanssa jaetun kautta. Äiti on vauvan muisti ja kokemuksien välittäjä. Vauvan aivot pystyvät käsittelemään kiihtymystä hyvin rajallisesti. Jotta vauva selviäisi kiihtymystilojen yli, hän tarvitsee tuttua äitiä: tuoksua, ääntä, syliä, kaikkea mikä on vauvalle tuttua ja turvallista.
Kokemukset, jotka ovat liian intensiivisiä vauvan kestettäväksi, johtavat hetkelliseen olemassaolon jatkuvuuden katkeamiseen (tyhjyyden tunne, ahdistus, paniikki, putoamisen tunne). Tällaiset kokemukset voivat jäädä vauvan kehon mieleen traumamuistoiksi ja voivat johtaa välttämiskäyttäytymiseen, jonka avulla vauva pyrkii (ei tietoisesti) selviämään sietämättömien kokemuksien kanssa. Tällaista käyttäytymistä voi olla esimerkiksi lohdutuksen tarpeen tukahduttaminen tai sylistä kieltäytyminen.
Arjessa vauva joutuu kohtaamaan miltei päivittäin hänelle sietämättömiä kiihtymystiloja (vaikkapa istuminen auton turvaistuimessa nälän yllättäessä). Olennaista onkin, että vauva saa toistuvasti kokemuksia siitä, että yhteys vanhempaan palautuu uudelleen ja mieli rauhoittuu vanhemman avulla. Nämä arkiset kokemukset eivät ole traumaattisia, toisin kuin mitä pidemmät erot vanhemmasta saattavat olla. Joskus toki elämässä sattuu asioita (sairaalareissu, äidin vakava uupuminen), jolloin vanhempi joutuu jättämään imeväisikäisen vauvan pidemmäksi ajaksi hoitoon. Ideaalitapauksissa hoitajana toimii silloin toinen vanhempi, joka on vauvalle päivittäisestä arjesta tuttu.
Vielä matkaanne ajatellen, jo maiseman vaihdos, vaikkakin yhdessä vauvan kanssa, voi tuntua virkistävältä vastapainolta arjen rutiineille. Onnea ja jaksamista vauvan hoitoon ja parisuhteeseen!
Katri Kanninen


lähde: http://kaksplus.fi/vastaanotto/vauvan-hoitoon-jattaminen


Tuossa siis toi artikkeli joka on paljon puhuttanut, en nyt ota kantaa itse asiaan koska en tiedä miten asia menee. Meidän perheessä päädyttiin ratkaisuun että eka yökyläily oli n. 8,5kk iässä. Mitään tunteja en ole laskenut kun lapsi on ollut aiemmin hoidossa päivällä.

 

[KolmeKertaa]

Näitä tutkimuksia on tehty paljonkin, tässä nyt koitatte vääntää ihan ihmeellisesti asiaa jonka kaikki nykyajan kasvatusalan ammattilaiset allekirjoittaa, lapsen tarvetta turvalliseen ja pysyvään aikuiseen. Sosiaalisuudella ei ole mitään tekemistä perusturvallisuuden kanssa. Ruotsissa painotetaan täysin eri asioita, kun Suomessa lapsen sosiaalistumiskehityksen suhteen. Sosiaaliseksi mitattua toimintaa voi löytyä hyvin tunne-elämältään epävakaista lapsista, joten on ihan bullshittiä vetää tuollaista tähän keskusteluun.

 

[Mankell]

Näitä tutkimuksia on tehty paljonkin, tässä nyt koitatte vääntää ihan ihmeellisesti asiaa jonka kaikki nykyajan kasvatusalan ammattilaiset allekirjoittaa, lapsen tarvetta turvalliseen ja pysyvään aikuiseen. Sosiaalisuudella ei ole mitään tekemistä perusturvallisuuden kanssa. Ruotsissa painotetaan täysin eri asioita, kun Suomessa lapsen sosiaalistumiskehityksen suhteen. Sosiaaliseksi mitattua toimintaa voi löytyä hyvin tunne-elämältään epävakaista lapsista, joten on ihan bullshittiä vetää tuollaista tähän keskusteluun.

Kuinka niin bullshittiä? keskustelu alkoi siitä, millä ja miten väittämiä perustellaan psykologiassa. Ja jos ruotsissa taas on saatu tieynlainen tulois jossakin tutkimuksessa, niin saa kai siitä nyt puhua. Hyvänen aika.

 

[huppaloora]

No meillä on menty suunnilleen tuolla periaatteella molempien kanssa eikä nuo lapset näytä sen takia pilalle menneen -eli hyvä nyrkkisääntö sanon minä! :saint:

 

[muutikki]

hän sanoi, että jos hän ei jotain muista, ei hän siitä ole traumaa saanut. quote]

Vain pienen pieni osa muistoistamme on tietoisuuden tavoitettavissa... Sanattomia muistijälkiä on siis muodostunut jo kohtuajoista lähtien. Esim. kaksostutkimuksista tiedetään, että vaikka ihminen olisi koko ikänsä kasvanut luullen olevansa yksin syntynyt lapsi, hänellä on aina puolikas olo johon hän on saanut selityksen vasta aikuisena, kun tapasi adoptioon annetun kaksossisaruksensa. Ehkä tunnetuin dokumentointi on sellainen, jossa tämä kaksonen oli koko ikänsä piirtänyt kaikkea aina kaksi: kaksi puuta, taloon kaksi savupiippua jne.

Esim. kehon muistissa on paljon, etenkin varhaislapsuuden kokemuksia. Jo vastasyntynyt tunnistaa äidin ruokamakumaailman (esim. tiettyjä mausteita), erottaa oman kieliympäristön äännemaailman ja tunnistaa oman äidin rintamaidon tuoksun. Ja ihan aivosähkökäyrillä/ syketaajuusmittauksilla/ pään säännönmukaista oman äidin maitoa kohti kääntämistä tutkimalla näitä asioita on tutkittu.

Joskus esim. hyväksikäytetty ihminen on sulkenut tietoisuudestaan koko asian. Sitten esim. joku tietty tuoksu (vaikkapa kellarihuoneen kostea haju) laukaisee hänessä voimakkaita reaktioita, joiden alkuperää hän ei pysty tavoittamaan. Saattaa tulla flashbackejä eli vilauksia tilanteista, mutta silti ei saa koko kokemusta tietoisuuteen. Näin voi olla myös onnettomuuksien uhreilla, kuulee ääniä, värejä tai hajuja, muttei koko tapahtumaa.

Muistijälkien syntyminen on varhaista ja herkkää.

Mutta en tietenkään väitä, että tyttärelläsi olisi traumoja tullut, ihan vaan näin yleisesti totean.

 

[miltski]

Olen kyllä jättänyt 3 viikon ikäisen 3h hoitoon, imetin siis ja sitten vaavi nukkui sen 3h, jona aikana kävin jouluostoksilla. Kun tulin poika nukkui vielä. Että tuskin niin kamalat traumat ehti pienelle tulla. Että enpä usko tuohon.

 

[SaNi-81]

En usko tähän.

 

[ruttis]

Olen kyllä jättänyt 3 viikon ikäisen 3h hoitoon, imetin siis ja sitten vaavi nukkui sen 3h, jona aikana kävin jouluostoksilla. Kun tulin poika nukkui vielä. Että tuskin niin kamalat traumat ehti pienelle tulla. Että enpä usko tuohon.

 

[Kippuravarvas]

Olen kyllä jättänyt 3 viikon ikäisen 3h hoitoon, imetin siis ja sitten vaavi nukkui sen 3h, jona aikana kävin jouluostoksilla. Kun tulin poika nukkui vielä. Että tuskin niin kamalat traumat ehti pienelle tulla. Että enpä usko tuohon.

Koska sun lapselle ei ole niitä tullut, niin niitä ei voi tulla muidenkaan lapsille?

 

[Tallu -]

Eipä löydy ainakaan netistä sellaista linkkiä, josta voisi luotettavasti todeta tuollaisia tutkimuksia tehdyn. Psykologian tutkimusmenetelmätkin vaihtelevat suuntauksen mukaan, ja tuloksissa voi olla isojakin eroja. Tutkimusmenetelmiähän ovat fysiologiset, neuropsykologiset, haastattelut ja testit sekä kokeelliset menetelmät ja kenttätutkimukset. Fysiologisiin menetelmiin kuuluvat mm. sydämen sykkeen muutokset, pupillin koon vaihtelu ja neuropsykologisiin nuo aivosähkökäyrät (EEG) ja magneettikuvaus (MRI), mutta niiden lisäksi käytetään noita muita. Tässä näitä vain näin lyhyesti, kun noista tutkimusmenetelmistä oli jossain aiemmassa viestissä puhetta. Ihan lukion psykologian tunneilla opittua asiaa =)

Kiintymyssuhteita on sitten tutkittu ns. vierastilanne-menetelmällä.

 

[tutkimuksesta]

Tutkimustavoista:

Pitkittäistutkimus eri muuttujia vakioiden ei suinkaan ole se paras tapa tutkia tätä aihetta. Syitä ovat mm. seuraavat:
1) Jokaisella lapsella on tietty omanlaisensa kyky kestää eroja juuri nyt, juuri tässä kehitysvaiheessa, juuri tällä historialla.
2) Jokaisella vanhemmalla on omanlaisensa kyky luoda kiintymyssuhde lapseen: esim. se voi olla jo valmiiksi turvaton, ilman pitkiä erossaolokokemuksiakin.
3) Ihmisen kokonaisvaltaiseen psyykkiseen kehitykseen vaikuttaa hyvin moninainen synnynnäisten, vuorovaikutuksellisten ja kokemuksellisten tekijöiden verkko, eikä ihmisen kehitys ole koskaan "valmis".

Kyllä kiintymyssuhteen laatua ja perusturvallisuutta voidaan arvioida ihan lapsen yksilöllisillä psykologisilla tutkimuksilla. Lapsipsykologilla on erikoisosaaminen tähän aiheeseen. Samoin selvittelyssä voidaan käyttää apuna esim. videointimenetelmiä lapsen ja aikuisen vuorovaikutuksesta, mihin myöskin on ammattilaisella taito ja kokemus. Tosin näissä tapauksissa ei edes pyritä todistamaan että jokin yksi tietty erossaolokokemus olisi määrännyt kehityksen kulun (jollei lapsi sitä itse traumana tuota/ kyseessä ole jokin todella graavi laiminlyövä hylkääminen).

Erossaoloa vanhemmasta on tutkittu myös lapsen käyttäytymistä observoimalla (ja videoimalla). Esim. päiväkodissa on seurattu lapsen voinnissa päivän kuluessa tapahtuvaa muutosta. Kyllä kasvava ahdistus on tunnistettavissa näistä videoinneista; mitä pienempi lapsi, sitä vähemmän aikaa lapsi pystyy pitämään vanhemman mielessä turvana. Ja koska tästä keskustelusta selvästi paistaa epäusko kvalitatiivisia tutkimusmenetelmiä kohtaan, todettakoon, että näitä havaittuja reaktioita voidaan ihan tieteellisesti todennetuin menetelmin saattaa myös numeeriiseen muotoon ja sen jälkeen niitä voidaan käsitellä erilaisin tilastomatemaattisin menetelmin.

Jos varhainen vuorovaikutus kiinnostaa, kannattaa kotimaisista osaajista tutustua esim. seuraaviin kliinikoihin ja tutkijoihin (julkaisuja löytyy):
Saara Salo
Jukka Mäkelä
Sari Ahlqvist
Miriam Kalland
Katri Kanninen
Marja Kivijärvi
Hanna Manninen
Kirsti Määttänen
Pirkko Niemelä
Jorma Piha
Mirja Sarkkinen
Marja Schulman
Pirkko Siltala
Jari Sinkkonen

Voisin jatkaa listaa vielä, mutta tässä nyt eräitä nimiä. Myös ulkomaisia nimiä voin antaa, jos jotakuta kiinnostaa.