Osaan samaistua isosiskosi asemaan moneltakin osin, sillä itselleni on ollut jo kauan selvää, että haluan lapseni avioliittoon, nuorena ja opiskelut opiskelleena (mahdollisesti myös työelämässä vakiintuneena). Minä olen ihminen joka rakastaa suunnitella tulevaisuuttaan, asettaa tavoitteita ja pyrkiä eteenpäin niiden puitteissa. Osittain myös sen takia tiedän mitä haluan ja mikä minulle on tärkeää. Ymmärrän kuitenkin myös heitä, joita ahdistaisi minun tapani elää.
Viestisi sävyn perusteella saa käsityksen ettet sinäkään ole aivan sinut sen kanssa, kuinka sisaresi elää, mitä hän on saavuttanut ja millaisia suunnitelmia hän tulevaisuudelleen tekee? Sanot että hänen elämänsä on "näyttävää kulissia" jota hän pitää kalliine asuntoineen, rotukoirineen ja miehineen yllä. Uskotko todella itsekään ajatusta siitä, että sisaresi olisi rakentanut koko elämänsä vain siksi, että voisi näyttää muille kuinka hyvä ja pätevä hän on? Etkö ajattele sisaresi olevan onnellinen? Miksi sisaresi lasten suunnittelu tulevaisuuteen (ja mahdollisesti myös taloudellisesti turvattuun sellaiseen) on mielestäsi naurettavaa? Minusta olisi hirvittävän surullista, jos oma sisareni ajattelisi minusta noin.
Omista lähtökohdistani voin sanoa sen verran, että olen 22vuotias yliopisto-opiskelija. Valmistun muutaman vuoden säteellä, iltaisin ja viikonloppuisin työskentelen vakituisessa työsuhteessa kaupan kassalla. Mieheni on hyvätuloinen, vakituisessa virassa työskentelevä 24vuotias, joka tosin suunnittelee parhaillaan alan vaihtoa. Meillä on kaksi (rotu)koiraa ja oma koti (= yhteinen asuntolaina). Yhdessä olemme olleet ja saman katon alla eläneet n.3vuotta. Naimisiin menemme tammikuussa 2010 ja perhettä suunnittelemme vuosille 2011-2012. En ole koskaan ajatellut että minun pitäisi rakentaa kulisseja tai näyttää olevani jotain mitä en ole. Elämä on mennyt suunnitelmallisuudesta huolimatta pitkälti omalla painollaan, eivätkä muutokset suunnitelmiin/ yllätykset ole horjuttaneet/ hetkauta sitä turvallisuudentuntua, mikä on arjessa läsnä. Olen onnellinen, sillä saan elää juuri sellaista elämää kuin itse olen halunnutkin elää. Totta on, ettei mm. lasten saantia voi aina suunnitella ja toteuttaa valmiiksi asetetussa aikataulussa, mutta mielestäni siinä ei kuitenkaan ole mitään pahaa, saati naurettavaa. Toisaalta impulsiivisuudessakaan en näe mitään väärää. Minulla on ihana 18vuotias, erittäin hetkessä elävä pikkusisko, joka hänkin on vakituisessa parisuhteessa avopuolisonsa kanssa. Olemme monin tavoin erilaisia ja monella tapaa haluaisin olla sisareni kaltainen. Jos hän ilmoittaisi vauvauutisista, olisin valtavan onnellinen hänen puolestaan. Siinä suhteessa en ymmärrä sisaresi asennetta. Oletko kuitenkin varma ettei hän ole sanonut "minä ennen sinua" pilke silmäkulmassaan? Itse voisin laskea leikkiä asiasta.
Mutta.. Voisiko sisaresi sanoissa piillä osittain myös kateus sinua ja sinun tapaasi elää elämääsi, kohtaan? Itse kaiken organisoivana ihmisenä olen aina hivenen katkera siitä etten osaa antaa olla, elää yksin sen mukaan mikä tuntuu milloinkin hyvälle, edetä sen mukaan mitä mahdollisuuksia eteen sattuu tulemaan. Olla spontaani. Asioilla on aina puolensa sen mukaan, kuka katsoo ja miltä suunnalta.
Ihanaa alkavaa syksyä sinulle ja sisarellesi! :hug: