19-vuotias kuumeilija-pikkusisko vs. 25-vuotias isosisko

Heipsan! Piti tulla tänne avautumaan, kun ärsyttää kovasti. Nimittäin rakas isosiskoni on alkanut huomautella minulla ikävästi asioista, sen jälkeen kun kihlauduin miesystäväni kanssa seurusteltuamme vain muutamia kuukausia. Esimerkkejä kommenteista: "Ethän vaan ole raskaana, kuin noin pian menitte kihloihin?", "Lupaa mulle, että te ette mee ens vuonna vielä naimisiin", "Katokin, ettet tuu raskaaks ennen mua" jne. Välillä nuo tuontyyppiset kommentit ärsyttää, mutta enimmäkseen kuitenkin huvittaa. Sisareni on jo naimisissa pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa (9v takana), lopettanut opiskelunsa ja työskentelee täysipäiväisesti, asuu isossa, kalliissa vuokra-rivarissa miehensä ja kahden rotukoiran kanssa. He elävät mielestäni jo yli rajojen, pitävät yllä näyttäviä kulisseja. Siskoni haluaa kuulemma ensin turvata mahdollisille tuleville 2 lapselleen vauraan elämän, mikä on mielestäni jokseenkin naurettavaa. Aikovat kuulemma aloittaa lapsenteon ensi vuoden puolella. En ole tohtinut sanoa, että lasten aika on sitten kun ovat tullakseen, eikä sitä voi tuolla lailla aikatauluttaa ja laskelmoida. Itse poden kovasti vauvakuumetta, ja olen valmistautunut ajatukseen huolella, vaikka ei vielä olekaan omakotitaloa ja kultaista noutajaa. Yritämme rakkaani kanssa lasta, mistä en ole vielä kertonut siskolleni. Naurettavaa tuollainen ajatus, että pikkusisko ei voisi saada lasta ennen isosiskoa. aivan kuin joku kuninkaallinen perimäjärjestys...Onko kellään muulla vastaavasta kokemusta? Siis ajattelusta, että isosisarukset ensin?

 

No eipä tuollaista järjestystä tietenkään voi noudattaa.
Tavallaan tajuan siskosi ajatuksen että hänen pitäisi saada lapsi ensin, mutta enpä sitä itse menisi isosiskona ääneen sanomaan. Mutta näin hän on varmasti aina kuvitellut asioiden menevän ja kuvitellut olevansa se joka saa ekan lapsen ja siten "antaa" ensimmäisen lapsenlapsen ja niin edelleen.
Nyt hänestä varmaan tuntuu oudolta jos asia ei menekään niin.
Mutta kuten sanottu, ei hän siihen ole oikeutettu sen enempää kuin sinäkään.
Silti mielestäni ihan ymmärrettävää ajattelua.

 

Onko kellään muulla vastaavasta kokemusta? Siis ajattelusta, että isosisarukset ensin?

Ei. Minä olen se "pikkusisko", veljeni on 7v vanhempi minua ja hänellä ei vielä yhtään lasta. Minulla 4, vanhin 11v.
Kuulostaa kyllä aika erikoiselle käytökselle isosiskolta

 

Mun miehellä on isosisko ja minulla isoveli, kummallakaan ei ole vielä lapsia. Kun aloimme odottaa esikoista, varsinkin miehen sisko oli järkyttynyt että pikkuveli ehti ensin. Sen ensimmäinen kommentti oli "oliko se tarkoitus?". Vähänkö loukkaannuin, vaikka ei ollutkaan. Myös mun veli oli vähän hämmentynyt, että joko minä aloitin. Nyt meille vastikään syntyi toinen lapsi, ja molempien isosisarukset on jo täysin tottuneet tilanteeseen.

Sano siskollesi, että sinä yrität lasta juuri silloin kun haluat ja hänen tekemisensä eivät siihen vaikuta. Mitä se sille kuuluu?

 

Tuskin se sisko siitä ajatukseen totuttuaan enää häiriintyy.
Mutta mä vanhimpana lapsena ymmärrän sen että ajatus voi säikäyttää kun on aina ajatellut asioiden menevän tietyllä tavalla, ja sitä voi kokea sukulaistenkin odottavan itseltään. Esim. se eka lapsenlapsi on iso asia isovanhemmille ja jos on aina kuvitellut saavansa sen lahjan antaa, voi tuntua hetkellisesti pahalta ettei saanutkaan.
En todellakaan tarkoita tällä sitä, että isosiskon pitäisi saada olla ensimmäinen. Sanon vain, että tuollainen tunne on ihan ymmärrettävä ja luonnollinenkin ensireaktio.
Harmi tässä on vain se, jos se sanotaan ääneen ja toiselle jää sitten paha maku suuhun.
Mutta en mä lähtisi siskoa tuon takia mollaamaan tai inhoamaa, ei hän sillä mitään pahaa tarkoita.

 

En mä annakaan tuollasten mielipiteiden vaikuttaa meidän väleihin. Siskoni on ja tulee olemaan paras ystäväni. Ärsytti vaan, niin piti tulla avautumaan. Pitääpä keskustella siskon kanssa, kun on aihetta...Tykkäänpä muutenkin rikkoa kaavaa, niin en ymmärrä itse tuota "järjestystä" mut pyrin tietenkin olemaan loukkaamatta siskoani.

 

Osaan samaistua isosiskosi asemaan moneltakin osin, sillä itselleni on ollut jo kauan selvää, että haluan lapseni avioliittoon, nuorena ja opiskelut opiskelleena (mahdollisesti myös työelämässä vakiintuneena). Minä olen ihminen joka rakastaa suunnitella tulevaisuuttaan, asettaa tavoitteita ja pyrkiä eteenpäin niiden puitteissa. Osittain myös sen takia tiedän mitä haluan ja mikä minulle on tärkeää. Ymmärrän kuitenkin myös heitä, joita ahdistaisi minun tapani elää.

Viestisi sävyn perusteella saa käsityksen ettet sinäkään ole aivan sinut sen kanssa, kuinka sisaresi elää, mitä hän on saavuttanut ja millaisia suunnitelmia hän tulevaisuudelleen tekee? Sanot että hänen elämänsä on "näyttävää kulissia" jota hän pitää kalliine asuntoineen, rotukoirineen ja miehineen yllä. Uskotko todella itsekään ajatusta siitä, että sisaresi olisi rakentanut koko elämänsä vain siksi, että voisi näyttää muille kuinka hyvä ja pätevä hän on? Etkö ajattele sisaresi olevan onnellinen? Miksi sisaresi lasten suunnittelu tulevaisuuteen (ja mahdollisesti myös taloudellisesti turvattuun sellaiseen) on mielestäsi naurettavaa? Minusta olisi hirvittävän surullista, jos oma sisareni ajattelisi minusta noin.

Omista lähtökohdistani voin sanoa sen verran, että olen 22vuotias yliopisto-opiskelija. Valmistun muutaman vuoden säteellä, iltaisin ja viikonloppuisin työskentelen vakituisessa työsuhteessa kaupan kassalla. Mieheni on hyvätuloinen, vakituisessa virassa työskentelevä 24vuotias, joka tosin suunnittelee parhaillaan alan vaihtoa. Meillä on kaksi (rotu)koiraa ja oma koti (= yhteinen asuntolaina). Yhdessä olemme olleet ja saman katon alla eläneet n.3vuotta. Naimisiin menemme tammikuussa 2010 ja perhettä suunnittelemme vuosille 2011-2012. En ole koskaan ajatellut että minun pitäisi rakentaa kulisseja tai näyttää olevani jotain mitä en ole. Elämä on mennyt suunnitelmallisuudesta huolimatta pitkälti omalla painollaan, eivätkä muutokset suunnitelmiin/ yllätykset ole horjuttaneet/ hetkauta sitä turvallisuudentuntua, mikä on arjessa läsnä. Olen onnellinen, sillä saan elää juuri sellaista elämää kuin itse olen halunnutkin elää. Totta on, ettei mm. lasten saantia voi aina suunnitella ja toteuttaa valmiiksi asetetussa aikataulussa, mutta mielestäni siinä ei kuitenkaan ole mitään pahaa, saati naurettavaa. Toisaalta impulsiivisuudessakaan en näe mitään väärää. Minulla on ihana 18vuotias, erittäin hetkessä elävä pikkusisko, joka hänkin on vakituisessa parisuhteessa avopuolisonsa kanssa. Olemme monin tavoin erilaisia ja monella tapaa haluaisin olla sisareni kaltainen. Jos hän ilmoittaisi vauvauutisista, olisin valtavan onnellinen hänen puolestaan. Siinä suhteessa en ymmärrä sisaresi asennetta. Oletko kuitenkin varma ettei hän ole sanonut "minä ennen sinua" pilke silmäkulmassaan? Itse voisin laskea leikkiä asiasta.

Mutta.. Voisiko sisaresi sanoissa piillä osittain myös kateus sinua ja sinun tapaasi elää elämääsi, kohtaan? Itse kaiken organisoivana ihmisenä olen aina hivenen katkera siitä etten osaa antaa olla, elää yksin sen mukaan mikä tuntuu milloinkin hyvälle, edetä sen mukaan mitä mahdollisuuksia eteen sattuu tulemaan. Olla spontaani. Asioilla on aina puolensa sen mukaan, kuka katsoo ja miltä suunnalta.

Ihanaa alkavaa syksyä sinulle ja sisarellesi! :hug:

 

Mielestäni ei ole mitään väärää suunnitella etukäteen tulevaisuutta, jota pitääkin suunnitella. Toki niin joustavasti, että yllätykset mahtuvat kuvaan mukaan (oli ne iloisia tai ikäviä).

Toisaalta on kyllä väärin mennä sanomaan, että toinen ei saisi lisääntyä silloin kuin hänelle itselleen sopii. Ei kukana voi tulla sanomaan, mitä alaa sinun tulee opiskella, missä työskennellä, miten asua ja milloin mennä naimisiin saatika hankkia lapsia. Lapsellista, jos näin olisi. Ja toisaalta on kyllä aika loukkaavaa olla heti kihlauduttua kysellä, että oletko raskaana jne. Koska nykyaikana voi pyöräyttää lapset ilman minkään sortin paineita avioitumisesta tmv.

Ehkä tässä nyt on se, että kumpaakin vähän ärsyttää se toisen elämäntyyli tai ehkä vähän ollaan kateellisiakin jostain asiasta toiselle. Kuitenkin aika vaikeaa sanoa näin ulkopuolisena, oliko tuo sanottu vitsillä vai veret suussa, koska meitä ihmisiä on todellakin niin erilaisia

Sen verran kuitenkin, että voithan ensi kerralla pyytää siskoasi ettei puutu asioihisi, kun et ole kuitenkaan enää mikään lapsi. Jos hän ei pysty olemaan puuttumatta, niin ehkä nyt ei kannata ihan kaikkia asioita heti jakaa. Aika moni pitää lapsihaaveet omana asianaan, loppupeleissä sehän on vain sinun ja kumppanisi välinen asia. Tuskin on yhtä oikeaa tapaa saada lapsi, joten suotakoot erilaiset ajatukset. Kuitenkaan isosiskosi ei todellakaan voi olettaa, että eläisit hänen elämäänsä hänen ehdoillaan.

Ja mitä omaan perheeseeni tulee, niin isoveljeni sai lapsen minua aiemmin (Pmeillä ei ole siis lapsia vielä), mutta en olisi kyllä jäänyt odottelemaan hänen lisääntymistään jos olisi siirrellyt kovastikin noita yrityksiä

 

Meillä nin että siskoni on 26 v ja hänellä on 5 vuotias poika.
Minulla 29 vuotiaalla ei ole vielä lasta, mutta nyt olisi haaveissa.
Eiköhän se ole ihan sama että saako nuorempi vai vanhempi sisarus lapsen ensin ?

 

Juu, minä taisin sanoa pikkuveljelleni kun tuo kihlautui, että kääk, minulla tulee kiire vauvanteon kanssa.. Kateutta se ehkä lienee.. Missään nimessä en itse oikeasti ole sitä mieltä että sillä olisi väliä kuka sen lapsen ekana saisi..
T. vauvaa kovasti toivova isosisko.