Jännä et kaikki suhtautuu tähän asiaan kuin se ei olis edes keskustelun arvoinen, mun mielestä on kyllä. Eihän se nyt mitenkään NIIN HIRVEETÄ ole, vaikka saisi odottaa kun toiset syö, mutta jos käytöstavoista puhutaan niin musta se on tosi omituista.
Ymmärrän kyllä ap:n hämmennyksen, kun omassa lapsuudessa (en tosin täysikäisenä mutta peruskouluaikana) itsekin kiinnitin huomiota siihen, että monet perheet kävi vaan huikkaamassa kesken leikkien sille omalle lapselle, että tule syömään, mutta mua ei vieraana kutsuttu pöytään.
Sellaisilla kavereilla oltiin vaan sit nälässä koulun lounaasta myöhään iltaan kun pääsi kotiin, ja sai istua puol tuntia yksinään siellä kaverin huoneessa odottamassa kun se söi.
Musta toi on todella outoa, eikä kysymys ole sosiaaliluokasta vaan periaatteesta, koska tämmöstä tapahtui kyllä paremmin toimeentulevissa perheissä. Monilla vähävaraisemmilla kavereilla lapsen kaveritkin kutsuttiin usein kuitenkin pöytään. Se on eniten kiinni siitä vanhempien periaatteesta ihan selvästi, vaikka oma lapsi syö kyläillessä muualla niin omasta pöydästä ei silti irtoa kahta kauhallista nakkikeittoa lapsen kaverille.
Mun kotona pyydettiin myös aina kaverini syömään, siksi varmaan yllätyin kun joidenkin perheessä sai noin tylyä kohtelua. Musta toi on vaan noloa.