Olen itse vahvasti ollut sitä mieltä jo ennen kuin olin 15 vuotias, että olisin mainio äiti. Tässäpä siis haluan kertoa hieman itsestäni ja kihlatustani, koska minusta kerrankin tuntuu, että nyt voisin sellaisen myös hankkia, mutta haluaisin kuulla hieman muidenkin mielipiteistä.
Olen siis 17-vuotias tyttö, asun Oulussa. Minulla ja kihlatullani (17) on oma kämppä, meillä on myös lemmikkeinä pieni villi koira ja rotta. Rahatilanne meillä on hyvä ja osataan käyttää rahaa hyvin, saadaan siis opintotukea ja poikaystäväni saa myös elatusmaksua, tienaamme kuukaudessa yli 300? ja se riittää hyvin, vaikka käymme välillä leffoissa, ostamme silloin tällöin karkkia ja käyn ystävieni kanssa kahviloissa joskus.
Olen aina ollut hyvin lapsirakas ja olen itsekkin vähän villi, todella iloinen, positiivinen ihminen, mutta olen aika äkkipikainen. Olen hoitanut kesäisin lastenkesäleireillä vaikka minkälaisia ihania muikeroita ja tullut niiden kanssa tosi hyvin toimeen ja tykännyt peuhata niiden kans. Nyt kesällä olen menossa muihinkin lastenleireille ja isoseksi myös.
Talvena luulin, että olin raskaana ja luin netistä oireista ja muista, mutta minulla on monesti semmonen olo, että olen kuumeessa, tai nyt mulla alkaa menkat ja muuta, siis ns. luulotauti. =) Tapasin siis ystäväni kaupungilla ja kerroin sille, että voin olla raskaana ja mun ystävä hyppäs kaulaan ja kehu, että musta tulee varmasti tosi hyvä äiti. Se tuntui tosi ihanalta, kerrankin saisin jotain suurta, josta olen kauan aikaa haaveillu. Ostin 2 kallista raskaustestiä ja ilmeisesti tosi luotettavia. Testasin heti illalla toista ja sain negatiivisen vastauksen. Kihlattuni oli onnellinen siitä, ettei mitään ollutkaan vielä välttämättä tapahtunut. Itse itkin, koska olin niin toivonut sitä. Tein jonkun ajan kuluttua myös toisen testin ja se näytti myös negatiivista. Ajattelin unohtaa koko vauvoista puhumisen ja vaan odottaa, että kihlattunikin sanoisi jotain asiasta.
Nyt neljä päivää sitten kihlattuni sanoi yhtäkkiä, että jos hankittais lapsi. Purskahdin itkuun, tai en tiedä oikein itkinkö vai nauroinko. Olen nyt ottanut selvää kaikesta uudestaan, mutta kihlattuni haluaa odottaa ainakin muutamia kuukausia, että ei sitten tule mitään hirveän nopeita päätöksiä tehtyä. Olen tosi onnellinen ja olemme kerranki yhdessä alkaneet ottaa vauvasta, sen saamisesta, lapsista ja muusta selvää. Rakastan kihlattuani tosi paljon ja olen tosi onnellinen, että se on kerrankin alkanut myös haluamaan yhteistä lasta.
Olemme olleet yhdessä 14-vuotiaista lähtien ja joskus seiskalla meistä tuli parhaat kaverukset. Opiskelen ensimmäistä vuotta kauppaopistossa, mutta olen vaihtamassa koulua, koska ala on minulle aivan väärä. Enkä edes ymmärrä, että miksi haen sinne.
Tahtoisin nyt kuulla teidän mielipiteitänne asiasta. Olenko liian nuori tai jotain? Mutta en välitä, vaikka joku tulisikin huutamaan, että voi jumalauta oot niin pentu vielä, ettei mitään lapsia 20 vuoteen. Päätös on kuitenkin mun ja poikaystäväni. Toivottavasti saan paljon iloisia äitejä, odottavia ja vauvakuumeisia vastaamaan tähän. Olis paljon apua siitä. *hali*
Olen siis 17-vuotias tyttö, asun Oulussa. Minulla ja kihlatullani (17) on oma kämppä, meillä on myös lemmikkeinä pieni villi koira ja rotta. Rahatilanne meillä on hyvä ja osataan käyttää rahaa hyvin, saadaan siis opintotukea ja poikaystäväni saa myös elatusmaksua, tienaamme kuukaudessa yli 300? ja se riittää hyvin, vaikka käymme välillä leffoissa, ostamme silloin tällöin karkkia ja käyn ystävieni kanssa kahviloissa joskus.
Olen aina ollut hyvin lapsirakas ja olen itsekkin vähän villi, todella iloinen, positiivinen ihminen, mutta olen aika äkkipikainen. Olen hoitanut kesäisin lastenkesäleireillä vaikka minkälaisia ihania muikeroita ja tullut niiden kanssa tosi hyvin toimeen ja tykännyt peuhata niiden kans. Nyt kesällä olen menossa muihinkin lastenleireille ja isoseksi myös.
Talvena luulin, että olin raskaana ja luin netistä oireista ja muista, mutta minulla on monesti semmonen olo, että olen kuumeessa, tai nyt mulla alkaa menkat ja muuta, siis ns. luulotauti. =) Tapasin siis ystäväni kaupungilla ja kerroin sille, että voin olla raskaana ja mun ystävä hyppäs kaulaan ja kehu, että musta tulee varmasti tosi hyvä äiti. Se tuntui tosi ihanalta, kerrankin saisin jotain suurta, josta olen kauan aikaa haaveillu. Ostin 2 kallista raskaustestiä ja ilmeisesti tosi luotettavia. Testasin heti illalla toista ja sain negatiivisen vastauksen. Kihlattuni oli onnellinen siitä, ettei mitään ollutkaan vielä välttämättä tapahtunut. Itse itkin, koska olin niin toivonut sitä. Tein jonkun ajan kuluttua myös toisen testin ja se näytti myös negatiivista. Ajattelin unohtaa koko vauvoista puhumisen ja vaan odottaa, että kihlattunikin sanoisi jotain asiasta.
Nyt neljä päivää sitten kihlattuni sanoi yhtäkkiä, että jos hankittais lapsi. Purskahdin itkuun, tai en tiedä oikein itkinkö vai nauroinko. Olen nyt ottanut selvää kaikesta uudestaan, mutta kihlattuni haluaa odottaa ainakin muutamia kuukausia, että ei sitten tule mitään hirveän nopeita päätöksiä tehtyä. Olen tosi onnellinen ja olemme kerranki yhdessä alkaneet ottaa vauvasta, sen saamisesta, lapsista ja muusta selvää. Rakastan kihlattuani tosi paljon ja olen tosi onnellinen, että se on kerrankin alkanut myös haluamaan yhteistä lasta.
Olemme olleet yhdessä 14-vuotiaista lähtien ja joskus seiskalla meistä tuli parhaat kaverukset. Opiskelen ensimmäistä vuotta kauppaopistossa, mutta olen vaihtamassa koulua, koska ala on minulle aivan väärä. Enkä edes ymmärrä, että miksi haen sinne.
Tahtoisin nyt kuulla teidän mielipiteitänne asiasta. Olenko liian nuori tai jotain? Mutta en välitä, vaikka joku tulisikin huutamaan, että voi jumalauta oot niin pentu vielä, ettei mitään lapsia 20 vuoteen. Päätös on kuitenkin mun ja poikaystäväni. Toivottavasti saan paljon iloisia äitejä, odottavia ja vauvakuumeisia vastaamaan tähän. Olis paljon apua siitä. *hali*